Aulis Virtasen poismeno oli minullekin järkytys, vaikkei se toki täysin yllätyksenä tullutkaan. Aulis Virtasen tumma ja sametinpehmeä ääni toi viimeiseksi jääneellä kaudellakin mieleen aina muistoja lapsuudesta ja lauantain jalkapalloselostuksista. Klo 16.55 Englannin liigan jalkapalloa, selostus: Aulis Virtanen, luki ohjelmatiedoissa. Jään suuresti kaipaamaan Auliksen kuulutuksia ja ainoa lohtu onkin se, että mies sai tehdä rakastamaansa työtä loppuun asti. Jossain todettiin Auliksen olleen viimeisinä vuosinaan paitsi sairas, myös yksinäinen ja ottelujen kuuluttamisesta oli muodostunut hänelle elämän harvoja valopilkkuja. Toivon todella, että Aulis Virtasen elämäntyö noteerataan jotenkin Turkuhallissa tai vaikka uudessa Kupittaan hallissa. Senhän voisi nimetä vaikka Aulis Virtanen Memorial Arenaksi tai ihan suomalaisittain Aulis-Areenaksi, koska juuri Kupittaalla Aulis muodostui sellaiseksi kuuluttajalegendaksi, jollaisena hänet muistetaan.