Atte Ohtamaa

  • 144 297
  • 498
Sanokaa mitä sanotte mutta mielestäni Atte pelasi tänään erinomaisen pelin.
No niinhän tuo on pelannut melkein joka kerta. Kritiikki on kohdistunut ihan muihin asioihin, kuin Aten peruspelaamiseen. Tänään Atte oli hyvä myös hyökkäyspäädyssä. Muutenkin parantanut paljon nimenomaan kiekollisessa pelaamisessa, vaikkei tuo rajaton ylivoimavastuu ole vieläkään perusteltua. Ehkä se tästä alkaa sutviutumaan.
 
PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
Alkaa Atte tottua uuteen rooliin ja parantaa jatkuvasti niissä asioissa missä sitä kehitystä hakeekin. Ohtamaa on huonoimmillaankin hyvä, joten ei huolta ainakaan kapteenista.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään myös ylivoimassa viivamiehenä huseerasi ihan mukavasti, vedot lähti maalia kohti ja muutenkin hyvää tekemistä.
Oli mielenkiintoista seurata toisen erän ylivoiman aikana viivapelaamista, kun molemmat YV-koostumukset saivat pakkopelinsä vuorollaan pyörimään. Ensimmäisessä viivalla oli Kivihalme, jälkimmäisessä Ohtamaa. Ohtamaa oli rutkasti parempi. Kiekkovarma, kaksi vetoa kohti maalia ja lujat syötöt suoraan lapaan. Kivihalme oli paljon epävarmempi, löysiä syöttöjä ja pihtasi vetoaan, taisi yksi rannari lähteä. Kyllä Ohtamaan peluuttamiselle ylivoimassa on olemassa ihan pelilliset perusteet.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Joo on sanottava että ei Kivihalme oikeasti ole viivamiehenä mikään parannus Ohtamaahan. Kivihalmeen vahvuudet pääsee esiin kun pääsee kuljettamaan kiekkoa ja nousemaan jalalla, mutta ihan rehellisyyden nimissä jos joutuu pelinrakentajana olemaan viivassa niin ei ole mikään upgrade Ohtamaahan.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Niinno, samallalaillahan se Kivihalmeellakin voi aluksi jumia kun ei aiemmin ole vastuuta tullut. Ihan samalla lailla kuin Atellakin on juminut koko alkukauden. Jos Atelle sallitaan oma aikansa sopeutua yv-rooliin, niin miksei sitten Kivihalmeellekin?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Niinno, samallalaillahan se Kivihalmeellakin voi aluksi jumia kun ei aiemmin ole vastuuta tullut. Ihan samalla lailla kuin Atellakin on juminut koko alkukauden. Jos Atelle sallitaan oma aikansa sopeutua yv-rooliin, niin miksei sitten Kivihalmeellekin?
Koska Atte on KAPTEENILEGENDA.

Joo toki ihan reilua olisi antaa Kivihalmeellekin paikkaa vielä, ei siinä mitään. Heshkahan se ykkösmies tulee taas olemaan, mutta olisi hyvä jos olisi edes kelpo stuntti toinen vaihtoehto. Viime kaudella oli kuitenkin Koivisto ja Heshka. Toki aika poikkeuksellinen tilanne sikäli että kaksi noin kovaa kiekollista virtuoosia on samassa jengissä.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tjooh, sen voisi Lassen pikkuhiljaa pudotella lopullisesti pois yyveestä kun Osku tuli, niin saa Kivihalmekin vielä kokeilla hetken. Toiseen yv:hen maskimieheksi Lasu ja toiseen Osala.
 
Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Atte otti tänään pari kyseenalaista selkään taklausta todellisen ammattimiehen tyyliin, toisessa heilautti kypäränsä kohdilleen agressiivisella nyökkäyksellä, kuin sanoen, että siinähän koetatte. Hyvä peli Atelta muutoinkin. Lasseksi Lassen paikalle ei kasveta hetkessä, mutta hyvällä tiellä ollaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niinno, samallalaillahan se Kivihalmeellakin voi aluksi jumia kun ei aiemmin ole vastuuta tullut. Ihan samalla lailla kuin Atellakin on juminut koko alkukauden. Jos Atelle sallitaan oma aikansa sopeutua yv-rooliin, niin miksei sitten Kivihalmeellekin?
Heshkan palatessa on selvää, että toisen ylivoiman viivamiehenpaikka on hänen. Mielestäni olisi hulluutta laittaa Atte syrjään toisesta ylivoimasta nyt, kun otteet ovat parantuneet edelleen. Kivihalmeella on paikkansa joukkueessa. Tuo paikka on suuri ja Kivihalme kyllä tietää sen. On mahtava katsoa Teemun hymyilevän kaukalossa ilta toisensa jälkeen,
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kivihalmeen vahvuudet pääsee esiin kun pääsee kuljettamaan kiekkoa ja nousemaan jalalla, mutta ihan rehellisyyden nimissä jos joutuu pelinrakentajana olemaan viivassa niin ei ole mikään upgrade Ohtamaahan.
Juuri näin ja Kärppien ylivoimassa viivamiehen kiekkovarmuus on aivan elintärkeässä asemassa, kun yksin sitä hoitaa.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juuri näin ja Kärppien ylivoimassa viivamiehen kiekkovarmuus on aivan elintärkeässä asemassa, kun yksin sitä hoitaa.
Kun on pelattu lähes puolet runkosarjasta, niin Kärppien ylivoima on edelleen aivan surkeata. Sitä faktaa ei Atte Ohtamaan yksi kohtalainen onnistuminen tämän päivän pelissä muuta miksikään. Ylivoima jäi tänäänkin nollille.

Ohtamaa on aivan loistava puolustaja, mutta olen kyllä eri mieltä ylivoimapelaamisen suhteen. Ei Aten paikka ole ylivoimassa, vaan miehen pitää kannatella joukkuetta harteillaan alivoimassa ja siinä helvetin hyvässä 5 vs 5-pelissä, minkä Atte todellakin taitaa. Kivihalmeella on heikompi hetki menossa, mutta siltikin luistelullaan on paljon parempi viivassa kuin Ohtamaa. Kivihalmeen laukaus löytää useimmiten maalille (aivan kuten Heshkallakin) ja hän pystyy nousemaan maalille, mitä Ohtamaa ei useimmiten pysty. Muistakaa nyt, että Kärpät pelaa pelipaikatonta hyökkäyspeliä. Siinä on kiekollisella ja hyvin luistelevalla pakilla aivan eri taitovaatimukset, kuin se, että seisoo siellä keskellä viivaa ja tuhnuttelee kudit ekaan blokkaajaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun on pelattu lähes puolet runkosarjasta, niin Kärppien ylivoima on edelleen aivan surkeata. Sitä faktaa ei Atte Ohtamaan yksi kohtalainen onnistuminen tämän päivän pelissä muuta miksikään. Ylivoima jäi tänäänkin nollille.
Kärppien ylivoiman haasteet ovat mielestäni aivan muualla kuin Atte Ohtamaassa, niin tänäänkin. Jos olet huomannut, ei edes Heshka, joka on ehkä sarjan paras kiekollinen puolustaja, ole tehoillut kovinkaan ylivoimassa. Taitaa olla yksi YV-piste enemmän kuin Ohtamaalla.
Ohtamaa on aivan loistava puolustaja, mutta olen kyllä eri mieltä ylivoimapelaamisen suhteen. Ei Aten paikka ole ylivoimassa, vaan miehen pitää kannatella joukkuetta harteillaan alivoimassa ja siinä helvetin hyvässä 5 vs 5-pelissä, minkä Atte todellakin taitaa. Kivihalmeella on heikompi hetki menossa, mutta siltikin luistelullaan on paljon parempi viivassa kuin Ohtamaa. Kivihalmeen laukaus löytää useimmiten maalille (aivan kuten Heshkallakin) ja hän pystyy nousemaan maalille, mitä Ohtamaa ei useimmiten pysty. Muistakaa nyt, että Kärpät pelaa pelipaikatonta hyökkäyspeliä. Siinä on kiekollisella ja hyvin luistelevalla pakilla aivan eri taitovaatimukset, kuin se, että seisoo siellä keskellä viivaa ja tuhnuttelee kudit ekaan blokkaajaan.
Pelipaikaton pelitapa ei kyllä sovi kovinkaan hyvin keskusteluun silloin, kun puhutaan ylivoimapelistä. Tässä keskustelussa nimenomaan pelipaikalla on suuri merkitys. Muutoinkin olen kanssasi erimielinen lähes koko kirjoituksestasi, mutta sehän ei meitä haittaa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kärppien ylivoiman haasteet ovat mielestäni aivan muualla kuin Atte Ohtamaassa, niin tänäänkin. Jos olet huomannut, ei edes Heshka, joka on ehkä sarjan paras kiekollinen puolustaja, ole tehoillut kovinkaan ylivoimassa. Taitaa olla yksi YV-piste enemmän kuin Ohtamaalla.
No on sillä Ohtamaallakin se probleemansa tuossa yv:llä että ei saa käytännössä ikinä kiekkoa maalille. Tai jos saa niin se on maskiton veto jonka veskari nappaa helposti kiinni. Sama homma on toki usein Kivihalmeellakin, ei siinä.

Heshka kuitenkin toimittaa kiekkoa hyvin maalille asti ja hoitaa muutenkin sen oman leiviskänsä siinä hyvin. Siinä olet toki oikeassa että ongelmia on paljolti muualla kuin Ohtamaan pelaamisessa.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muutoinkin olen kanssasi erimielinen lähes koko kirjoituksestasi, mutta sehän ei meitä haittaa.
Ei haittaa ei.

Ylivoimaa voi pelata monella tavalla. Kärppien yv ei toimi. Leskinen/Kupari puskee sumppuun ja kiekko menetetään. Jos jollain ilveellä saadaan kiekkoa rauhoitettua YV-kuvioon, niin vaihtoehtoina on mm: Leskisen kiekonhautomo, Ohtamaan kuti ensimmäiseen mieheen ja ja ja ai niin, Kukkosen ohjaus. Uusin harjoiteltu kuvio on pelaaminen klip-klap-klop Osalalle maalin eteen. Nämä kuviot siis sovittuja, jotka jokainen näkee omin silmin peliä seuratessaan. Tähän asti vastustaja on osannut kyllä löytää keinot Kärppien YVn nollaamiseksi.

Pelipaikaton pelitapa ei kyllä sovi kovinkaan hyvin keskusteluun silloin, kun puhutaan ylivoimapelistä. Tässä keskustelussa nimenomaan pelipaikalla on suuri merkitys.
Höpsistä pussiin. Kärppien ongelmahan on juurikin se, että ylivoimassa pusketaan päin muuria jollain juosten kustuilla kaavoilla. Vastustajat osaa ne kuviot. Tulosta syntyy, kun pelataan vaistoilla ja ei ajatella niitä Mamban kuvioita. Tälläkin kaudella ollaan nähty toinen toista upeampia maaleja ylivoimalla, kun pelataan vaistoilla, pelipaikatonta peliä. Pakit nousee maalintekosektorille ja hyökit paikkaa. Kyllä luulis kiekkoamatöörinkin näkevän tämän. Ja hei! Mamba on just se valmentaja, joka kannustaa pelaajia tähän. Ei nyt pelata mitään Marjamäki-lätkää. Viisikkona toimitaan koko ajan. Ylivoima kusee just siksi, ettei pelaajien (mm. Ohtamaan) selkärankaan ole tatuoituna Mannerin kiekkofilosofia. Kestihän Kukkosellakin viime kaudella tosi pitkään omaksua Mamban pelityyli ja siihenkin löydettiin jonkinlainen kompromissi.

No joo, olen eri mieltä kanssasi, joten olen luultavasti väärässä. Näinhän se aina täällä Kärpät-osiossa on.
 
Uusin harjoiteltu kuvio on pelaaminen klip-klap-klop Osalalle maalin eteen.
No ei varsinaisesti mikään uusi kuvio. Ollut vakiokuviona jostain Marjamäen ajoista lähtien. Donskoi-Kemppainen(14-15) akselilla tuota muistaakseni ainakin käytettiin, ehkä myös edellisellä kaudella.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
No ei varsinaisesti mikään uusi kuvio. Ollut vakiokuviona jostain Marjamäen ajoista lähtien. Donskoi-Kemppainen(14-15) akselilla tuota muistaakseni ainakin käytettiin, ehkä myös edellisellä kaudella.
Käytettiin jo ekalla kaudella ja silloin klip-klappailtiin muuan The Lasselle kiekkoa siihen maalin eteen. Silloin se muuten yleensä toimi kohtalaisen hyvin.

Ylivoimaa pitäisi yksinkertaistaa ihan vitusti. Leskisellä on joukkueen paras laukaus suoraan syötöstä ja sitä ei käytetä. Viivamieheltä vasemmalle katsottuna Leskinen laukojan paikalle ja one-timereita siitä vaan. Ei se huonompaa olisi kuin nytkään.
 
Käytettiin jo ekalla kaudella ja silloin klip-klappailtiin muuan The Lasselle kiekkoa siihen maalin eteen. Silloin se muuten yleensä toimi kohtalaisen hyvin.
Joo näin vähän mietinkin, muttei ollut jäänyt samallailla päähän kuin tuo Donskoin pyörittämä ylivoima, joten jätin sen tuonne epävarmuus -akselille.

Tiivistettynä Kärppien ylivoima pitkälti junnannut paikallaan. Joo, välillä tulee näitä Donskoin ja Ahon tapaisia maestroja, jotka tekevät itse siitä ylivoimasta vaarallista, mutta heti kun tuollanen silkkihansikas puuttuu, niin kaava alkaa toistamaan itseään. Sitten katsellaan tätä robottimaista klip-klap-klop -kuviota tai ohjausyritystä Lasselle.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No ei varsinaisesti mikään uusi kuvio. Ollut vakiokuviona jostain Marjamäen ajoista lähtien. Donskoi-Kemppainen(14-15) akselilla tuota muistaakseni ainakin käytettiin, ehkä myös edellisellä kaudella.
Väärä ilmaisu. Anteeksi. Oikea ilmaisu olisi ollut, "uusvanha" kuvio maalin eteen Osalalle. Enivei, ylläolevista vastauksista päätellen, kirjoittajat ymmärtävät pointin.
 
Väärä ilmaisu. Anteeksi. Oikea ilmaisu olisi ollut, "uusvanha" kuvio maalin eteen Osalalle. Enivei, ylläolevista vastauksista päätellen, kirjoittajat ymmärtävät pointin.
Ymmärretään toki. Piti vain äkkiä korjata, ennen kuin joku satunnaislukija luulee, että Kärpät on lanseerannut uuden ylivoimakuvion. Hymiö.

Pitäisikö kokeilla noppavitosta? Tuskin sekään paskemmin menisi.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitäisikö kokeilla noppavitosta? Tuskin sekään paskemmin menisi.
Jos minulta kysyt (ja kysythän sinä), niin Mamba ja pelaajat vois rääpiä kaksi asiaa kuntoon.
1) Kiekon alueelle vienti: kiekoton pelaaminen kunniaan ja se, joka väylän löytää, vieköön kiekon alueelle. Miltei mahdotonta puolustaa pois. Kiekollista taitoa löytyy ihan riittävästi.
2) Kiekon liikuttaminen: nopeita syöttöjä, ei hautomista. Juuri yllätyksellisyys tekee parhaista ylivoimista niitä parhaita. Tässäkin vaihtoehdossa pelipaikattomuus luo useita vaihtoehtoja.

Manner on oikea valmentaja, minä en. Hän tuntee pelaajat paremmin kuin minä. Joka puolelta kuuluu viestejä, ettei ylivoimaa ole ehditty treenata. Uskon sen. Olen vain hieman ihmeissäni, ettei mitään kunnollista peruskuviota ole onnistuttu tässä vaiheessa kautta löytämään. Olisi pitänyt. Ei meidän äijät kuitenkaan mitään junnuja enää ole?
 
2) Kiekon liikuttaminen: nopeita syöttöjä, ei hautomista. Juuri yllätyksellisyys tekee parhaista ylivoimista niitä parhaita. Tässäkin vaihtoehdossa pelipaikattomuus luo useita vaihtoehtoja.
Lisätään tähän vielä miesten liikkuminen. Nykyään näkee valitettavan usein sitä, että siellä porukka vain odottaa tatti ojossa huippupaikan ilmaantuvan tarjottimella. Nuo jo nähdyt laita-laita-viiva-laita-käyttöehkäkeskellä-laita-viiva-laita-jne näennäisliikuttelut on aika helppo pelata pois, jos miehet eivät liiku samalla.

Muistan änärin puolelta yhden hauskan tilanteen, missä Aho polki koko hyökkäysalueen ympärysmitalta vauhtia ja loppujen lopuksi järjesti täydessä vauhdissa tuosta maalin. En nyt kyllä muista oliko tuo ylivoimalla, mutta idea on sama. Miestä ja kiekkoa rohkeasti liikkeelle.
 
Juuri näin. Ei juurruta pelipaikkaan. Pakkohan tätä on ajatella yhtenä vaihtoehtona, kun tämänhetkinen YV on kuraa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös