ATP/WTA – tennis

  • 313 556
  • 4 104

J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mutta onko niitä ollut sen useammin vastassa kuin voisi olettaa? Tämä on nyt 14 Grand Slam ja neljäs kerta top-10 ukkoa vastaan. On siellä nyt parin vuoden aikana tullut Van de Zandschulpia ja Dimitrovia noista sijoitetuista ja Wimbledonissa oli periaatteessa hyvä kaavio. Parin ekan kierroksen aikana kuitenkin sijoitettu käytännössä melkein aina vastassa kun ei itse sijoitettu.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Eikös Emppu pelannut viime vuodenkin US Openissa Rublevia vastaan? No, edellisen kerran tiukka voitto antaa vähän uskoa, mutta vain vähän
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Emppu pelannut viime vuodenkin US Openissa Rublevia vastaan? No, edellisen kerran tiukka voitto antaa vähän uskoa, mutta vain vähän
Ja minkälainen sairastuminen on ollut? Toivottavasti on täydessä terässä, tosin aika hiljaista on somessakin nyt Empulla.
 
Charwin

Jäsen
Eikös Emppu pelannut viime vuodenkin US Openissa Rublevia vastaan?

Australian avointen toisella kierroksella kohtasivat viimeksi slamissä. Silloinhan Emppu haastoi hyvin, vei kolmannen erän, mutta neljänteen erään Rublev tuli tosi kovaa.

Nyt luultavasti Rublevin tiimi on tehnyt kotiläksynsä ja vaikea ottelu tulossa. Vaatii jälleen kyllä nappi pelin Empulta, mikäli jatkoon mielii. Toivottavasti Emil olisi peli päällä ja tänään löytyisi jonkinlainen plan b myös sitä varten, jos voimapeli ei toimi.

Sinänsä koomista, että Otollahan on huomattavasti monipuolisempi peli ja pystyy varioimaan sitä paljon enemmän kuin mitä Emil pystyy. Harmi vaan ettei Otolla tunnu olevan oikein tarvittavaa nälkää tuolla kentällä..
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Ei jumalauta tätä arpaonnea.

Toisella mahdollisesti hyvin pelaava Monfils.

Kolmannella Berrettini/Humbert.

Lyhyeksi jää tämäkin ilman ihmeitä.
Pitäisi olla tyyliin 10 sakissa, jos meinaisi välttää kovat vastukset 3. kierrokselle asti. Kolmannella kiekalla on kuitenkin enää 32 pelaajaa mukana. Emil nyt vaan on niin kaukana maailman kärjestä, että ihan itse se tie täytyy sinne raivata turnauksissa. Olishan sieltä voinu tulla vaikka Djoko vastaan. Siinä voittosauma olisi ollut sen varassa, että serbi loukkaantuu. Rublevia vastaan lienee noin 25-30% sauma voittoon?
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret

Djokosta puheen ollen. On kyllä miehellä uskomaton tuuri kaavion kanssa. Ensimmäiset kierrokset hupiukkoja. Neljännellä Auger Aliassime joka on nykyformissa hupiukko. Puolivälierässä Tsitsipas joka pelaa huonommin kun aikoihin. Välierässä Ruud tai Rune. Ruud nyt ei tule koskaan voittamaan Djokoa ja Rune fyysisesti raakile. Taisi olla loukki vielä viime turnauksessa. Helppo finaalipaikka.

Alcarazin pitää kaataa Sinner puolivälierässä ja Medvedev välierässä. Nuo kaksi pelaaja ovat kuitenkin ainoita jotka vähän pystyvät haastamaan kärkikaksikkoa.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

En kyllä jää kaipaamaan Ymer-tennistä.
Erikoinen on päätös kyllä. Mielestäni vain vahvistaa että dopingrike ei ole mikään vahinko ollut. Kaveri olisi vasta 26 vuotias tullessaan pannan jälkeen takaisin ja tuskin valahtaisi ATP listalla edes kovinkaan paljoa ulos 100 joukosta.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Djokosta puheen ollen. On kyllä miehellä uskomaton tuuri kaavion kanssa. Ensimmäiset kierrokset hupiukkoja. Neljännellä Auger Aliassime joka on nykyformissa hupiukko. Puolivälierässä Tsitsipas joka pelaa huonommin kun aikoihin. Välierässä Ruud tai Rune. Ruud nyt ei tule koskaan voittamaan Djokoa ja Rune fyysisesti raakile. Taisi olla loukki vielä viime turnauksessa. Helppo finaalipaikka.

Alcarazin pitää kaataa Sinner puolivälierässä ja Medvedev välierässä. Nuo kaksi pelaaja ovat kuitenkin ainoita jotka vähän pystyvät haastamaan kärkikaksikkoa.
Pääseekö Tsitsipasista, Ruudista ja Runesta edes kukaan noin pitkälle. Kreikkalainenkin on nyt niin rakastunut, että taitaa tenniksen läiskiminen olla kakkospuuhaa tällä hetkellä.

Alcaraz sieltä luultavasti vastaan kuitenkin finaalissa tulee, ja hän nyt lienee se, joka Djokon voi lyödä. Medvedev on varjo entisestään. Sinner tuskin jaksaa toisella viikolla, ainakaan Alcarazia vastaan.

Alcaraz on vain ottanut Nadal/Federerin paikan. Hyvä, että on edes yksi joka pystyy haastamaan. Jos Carlos pystyisi Openin voiton uusimaan, niin olisi aika kova, kun 20v olis jo kolme Slamia. Muistellaan vielä, että Aussi Open jäi loukkaantumisen takia väliin, ja Ranskan välierästä tuli kramppien takia pettymys. Voitti sitten toki Djokon juuri siellä, missä ei olis voinu kuvitella näin käyvän.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Voipi mennä aika myöhäseks tuo Oton viimeinen karsintamatsi. Sade on sotkenu tänään aika pahasti peliaikatauluja.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Voipi mennä aika myöhäseks tuo Oton viimeinen karsintamatsi. Sade on sotkenu tänään aika pahasti peliaikatauluja.
Jos tuo sade lakkaa, niin voi aika nopeasti alkaa. Kentällä pelattavat ottelut ennen sitä ovat molemmat loppuvaiheessa. Miesten ottelu ja eilen keskeytetty naisten ottelu.
 
Otolle eka erä! Älä nyt perkele sula kahta erää putkeen...
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Toinen erä etenee tie-breakiin. Nyt Otto tsemppiä, hoida homma kotiin!

No voi v... 4-0 kiinalaiselle. Vähän pelottaa jos/kun tässä mennään kolmanteen erään.
 
Toinen erä etenee tie-breakiin. Nyt Otto tsemppiä, hoida homma kotiin!

No voi v... 4-0 kiinalaiselle. Vähän pelottaa jos/kun tässä mennään kolmanteen erään.
Aikainen murto ja 2-0 johtoon! Nyt neljä pitoa niin se on siinä!

E: kaks ihan helvetin nopeeta syötönpitoa 40-0 ja 3-0 tauluun. Tätä ei nyt voi vaan kusta...

E2: 0-4... Enää ei vaan voi....

E3: joko voi julistaa kahden suomalaispelaajan olevan mukana Grand Slamissa...

E4: Otto on ines!
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tive

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mahdollisia vastustajia; Kokkinakis, Etcheverry, Sonego, Nishikori, DeMinaur, Monfils, Ruud, Paul, Popyrin, Musetti, Barrere, Dellien, Vesely, Cerundolo.

Monfils jos tulee vastaan ja leikitään ajatuksella, että Otto voittaisi sekä Emil voittaisi Rublevin - pelaisivat he vastakkain 2.kierroksella!
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Otolla oli nyt hyvä asenne koko matsin. Ei tullut sellaista perseilyä, mitä edellisessä ottelussa. Ei edes tuo toisen erän tappio vaikuttanut mielialaan. Välillä Otto tarvitsee kärsivällisyyttä noissa ralleissa. Ei tarvitse väkisin lähteä runttaamaan sitä ratkaisua. Myös kun vastustaja saa Ottoa liikkeelle, välillä nuo ratkaisut ovat kehnoja. Paljon hyviä ralleja oli ja upeita ratkaisuja. Hyvä voitto. Uran suurin.

Kovia vastustajia tarjolla. Dellien olisi varmaan helpoin. Karsija.vs karsija on myös kaaviossa.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Kattelin äsken sen Cincinnatin finaalin highlightsit Tubesta ja pakko vaan pyöritellä päätä miten uskomattomattoman upeaa tennistä molemmilta. Jos nyt kolmieräisistä niin voisi sanoa, niin toi matsi voisi nousta ”klassikko” luokkaan. Ja kaikenkaikkiaan jotenkin erityisen kiehtovaa, että juuri tällä hetkellä tennismaailman kaksi kovinta ukkoa ovat kaiken tuhanteen kertaan voittanut ja lajia pitkään hallinnut konkari ja paljon jo erityisen nuorella iällä voittanut käsittämättömän lahjakas haastaja, joka näyttää viimeinkin olevan se manttelinperijä, jota tenniksessä on odotettu vuosia. Se joka lopullisesti päättää kolmen suuren legendan aikakauden.

Mielenkiintoista seurata kuinka monta matsia ja turnausta Djoko vielä taistelee sitä vääjäämätöntä vastaan.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otolla oli nyt hyvä asenne koko matsin. Ei tullut sellaista perseilyä, mitä edellisessä ottelussa. Ei edes tuo toisen erän tappio vaikuttanut mielialaan. Välillä Otto tarvitsee kärsivällisyyttä noissa ralleissa. Ei tarvitse väkisin lähteä runttaamaan sitä ratkaisua. Myös kun vastustaja saa Ottoa liikkeelle, välillä nuo ratkaisut ovat kehnoja. Paljon hyviä ralleja oli ja upeita ratkaisuja. Hyvä voitto. Uran suurin.

Kovia vastustajia tarjolla. Dellien olisi varmaan helpoin. Karsija.vs karsija on myös kaaviossa.
Dellien olisi yksi "helpoimmista". Myös Etcheverry, Nishikori ja Kokkinakis olisi mieluisia vastustajia. DeMinaur jos sieltä tulisi, niin aika vapautuneesti saisi lähteä vain haastamaan mahdollisimman rennosti.

Jollain kierolla tavalla toivon Ruudia. Surkea kausi ja on hävinnyt kaudella pelejä näille yllättäjille. Ruudin jos pistäisi laulukuoroon niin tulisi voittaja matsista Wolf/Zhang. Haaveet..
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Etcheverry vastaan Virtaselle. Voittaja kohtaa toisella Wawrinkan tai Nishiokan. Eihän tuolla helppoja vastustajia ole, mutta olisi sieltä paljon pahempikin voinut tulla. Itseasiassa aika hyvä arpaonni.

Ruusuvuori ja Virtanen pelaavat tiistaina.
 
Ok vastustaja. Etcheverryllä heikompi vaihe menossa Ranskan Avoimien jälkeen, jossa ylsi Puolivälieriin ja hävisi A.Zvereville 1-3.

Cinccinati (1.r out)
Toronto (1.r out)
Kitzbuhel (qf out)
Hampuri (1.r out)
Båstad (1.r out)
Wimbledon (2.r out)
Eastbourne (1.r out)

Paras viidestä, mielenkiintoista nähdä miten ottelu menee. Uskon että Otolla on mahdollisuudet voittoon jos pääkoppa pysyy kasassa. 1.erän voitto olisi tärkeää.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Erittäin hyvä arpaonni Virtasella. Onnistuessaan mahdollisuus jopa 3. kierrokselle. Toki altavastaaja jokaiseen matsiin, mutta näinhän se menee. Nyt vaan voittoja, kun on se tilaisuus.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Ruusuvuoren ja Virtasen matsit ovat omilla kentillään päivän kolmansia. On se nyt jumalauta jos on samaan aikaan. Kun edellisen kerran ollut tätä herkkua 2005, kaksi meikäläistä kaksinpelissä. Olisi kiva katsoa molemmat livenä alusta asti. Väkisin taitaa mennä päällekkäin. Ellei tule jotain maraton-matsia edellä olevista.

Rune ja Aliassime pihalle heti. Djokon kaavio on osastoa huumori.

Miesten puolella kaksi suosikkia. Sinner ja Medvedev vähän hankaavat vastaan. Ei silti riitä.

Naisten puolella varmaan tutut Swiatek, Sabalenka ja Rybakina. Pegula&Gauff sulaa luultavasti. Muchova voi olla taas loppupeleissä.
 
  • Rune ja Ridge Forrester kyykkäsivät kyllä pahasti. Ei mitään Baenalta pois, pelasi hienosti tuon matsin.
  • Odotin myös Jiri Leheckalta kovaa tulosta, mutta niin vain Winston Salemin finalisti tapui Karatseville.
  • Bublik myös kesän "godmodesta" tipahtanut alas ja hävisi nousuvireiselle Thiemille.
  • Auger-Aliassime on kyllä menettänyt täysin pelinsä, mihin on hävinnyt? McDonald pullautti ulos 3-1.
  • Popyrin kyykkäsi Strickeriä vastaan, odotin myös Leheckan tavoin kovaa tulosta.
Djokovic ilman loukkia selvinnee kyllä finaaliin oletettavasti jopa ilman erätappioita, naurettavan helppo kaavio.
Alcarazilla aikalailla sama juttu.
 
Charwin

Jäsen
Kyllähän se ehdottomasti on todennäköistä, että finaaliin menevät Alcaraz sekä Djokovic. Kaaviossa kuitenkin
mielenkiintoisia kavereita, ihan hyvässä iskussa. Olisikin mukavaa ( vaikkakin epätodennäköistä ) että nämä hieman keinuttaisivat venettä.

Yläkaaviossa ehkä mielenkiintoisimmat Sinner ja Zverev. Sinnerin paukuttelun kaikki tietää. Hyvät päänahat ovat nyt vähän puuttuneet viimeaikoina, mutta on vain ajan kysymys koska niitäkin taas nappaa. Zverev puolestaan tuntuu parantavan peliään hitaasti mutta varmasti. Olisi mukava nähdä hänenkin etenevän pitkälle. Medvedev ja Rublev aina vaarallisia, mutta kumpikaan ei nyt ihan parhaimmillaan ole ollut viime aikoina.

Alakaaviossa olisi mukava nähdä jenkki kolmikon Tiafoe, Paul ja Fritzin etenevän. Paul etenkin on ollut jo pitkään pelillisesti todella valmis, mutta tuntuu vain että fysiikkaa ei ole riittävästi. Nyt olisi hieno huomata olevansa väärässä. Tsitsipas on myös ihan kohtuullisessa iskussa, Raonicia vastaan oli kyllä erittän vahvaa tekemistä.

Toivotaan että tulisi yllätyksiä matkalla, myös Alcarazin ja etenkin Djokovicin etenemisessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös