Vasta viime kaudella tajusin kannattavani Athletic Club de Bilbaota. Ja nyt tajuan kirjoittavani ketjunavausta tälle hienolle joukkueelle, joka kantaa punavalkoisia värejä. Evil on siis palstaltamme poissa. Kova Athletic-kannattaja, jonka kanssa oli puhetta siitä että tämä ketju tultaisiin vihdoin ensi kaudelle avaamaan. Ketju on nyt pystyssä, mutta ilman Eviliä. Jäämme varmasti paljosta paitsi.
Athletic ei sen sijaan ole poissa. "Los Leones" oli viime kaudella uskomattoman kova, suuri kiitos tästä "Locolle", Marcelo Bielsalle. Bielsan mukana joukkueeseen tuli kaunis peli. Ja hyvät tulokset eurokentillä.
Olihan se uskomaton kausi. Europa Leaguen pudotuspeleissä kaatuivat niin Manchester United kuin Schalkekin. Sporting Lissabon kaatui välierässä. Valitettavasti pettymys oli valtava, kun finaali hävittiin toiselle punavalkoiselle, nimittäin Atlético Madridille, Vicente Calderónin ylpeydelle.
Copa del Reyn finaali oli kuitenkin vielä edessä. Vastassa Barcelona, joka tiedettiin lähes ylitsepääsemättömäksi. Ja niinhän se olikin, ei tullut voittoa tästäkään.
La Ligan puolella lopullinen sijoitus oli kymmenes, joka ei missään nimessä kerro kaikkea hienosta kaudesta. Loppukaudesta joukkueesta huokui, ettei ole tarvetta pelata täysillä La Liga-pelejä vaan voitaisiin täysillä keskittyä europeleihin. Putoamisen pelkoa kun ei ollut ja ensi kauden eurokentillekin oli jo paikka varmistettuna.
Baskimaan ylpeys pelasi uskomattoman hienon kauden ja osoitti, että hopea ei ole häpeä. Athletic oli varmaankin viihdyttävin joukkue Espanjassa viime kaudella. Ei mikään Barcelona, mutta hienoa yritystä ja suoranaista taidetta.
Ensi kaudella San Mamesin yleisö saa jälleen jännittää Europa Leaguen pelejä. "Katedraalin" suorastaan infernaalinen tunnelma on varmasti eduksi Athleticille ja vierailijoilla tulee olemaan tukalat oltavat ensi kaudella niin Europa Leaguessa kuin La Ligassakin.
Sitten niille jotka eivät tätä vielä tienneet: Athletic on seura, jonka periaatteeseen kuuluu että peluutetaan vain Baskimaan omia kasvatteja. Niitä, jotka ovat syntyneet tai eläneet lähes koko elämänsä Baskimaassa. Hieno periaate, ulkopuolelta ei osteta pelaajia vaan mennään omilla junnuilla. Perinteikäs seurahan Athletic on, perustettu vuonna 1898. Eli tänä vuonna seura täyttää jo huikeat 114 vuotta! Tässä ajassa Athletic on voittanut La Ligan kahdeksan kertaa sekä Copa del Reyn 23 kertaa. Euromenestystä ei ole tullut, viime kauden finaalitappio toivottavasti kirkastuu voitoksi. Epätodennäköistä, mutta tämähän on Bielsan joukkue.
Mielenkiintoinen fakta on se, että kaikista Euroopan huippusarjoissa pelaavista joukkueista Athletic teki eniten puskumaaleja koko kaudella. Peli oli viihdyttävää ja todella tehokasta. Etunenässä hyökkäyspäätä dominoi Fernando Llorente jäätävällä puskutaidollaan. Muut pelaajatkin löysivät itsestään täysin uusia puolia mm. Markel Susaetan ja Oscar De Marcosin muodossa. Iker Muniain taas on Athleticin oma Messi. Tämä 19-vuotias taituri oli viime kaudenkin aivan järkyttävän hyvä. Luo paikkoja ja viimeistelee itse. Puolustuspelin ehdottomia kulmakiviä ovat Javí Martinez sekä Andoni Iraola. Martínez on lähtökohtaisesti alempi keskikenttämies mutta pelaa tarvittaessa myös topparin tontilla. Iraola oli viime kaudella loistava kentän molemmissa päissä ja toimi kapteenina Gurpegin ollessa loukkaantuneena. Maalilla Gorka Iraizoz ottaa tarvittavat pallot kiinni.
Nyt sitten ensi kauden joukkueeseen.
Kovasti on myöskin huhuiltu avainpelaajia muihin seuroihin. Toivottavasti eivät lähde. Niin kiintynyt olen lähes jokaiseen pelaajaan lyhyessä ajassa. Martínez etenkin on ollut huhujen kohteena. Samoin Muniainia havittelee usea seura. Llorente nyt lienee myös monen jengin tähtäimessä. Ja Oscar De Marcosista olen myös kuullut huhua, että ottajia olisi. Pahin menetys olisi kuitenkin Bielsa; moni joukkue on ilman pätevää valmentajaa ja Loco jos kuka on huippuvalmentaja.
Tulosuuntaan on kuitenkin useampi pelaaja. Keskikentälle on tulossa nuori 22-vuotias keskikenttäpelaaja Ismael López. En usko hänen vakiinnuttavan paikkaa näin kovalta keskikentältä, annetaan miehen kuitenkin näyttää kykynsä. Muita tulijoita joukkueeseen ovat Numancian 28-vuotias Iñigo Díaz de Cerio (h), 33-vuotias Pablo Orbaiz Olympiakos Piraeuksesta (kk), Real Betisin 29-vuotias toppari Ustaritz sekä Murcian 23-vuotias Galder Cerrajería (kk). Näistä pelureista minulla ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa kerrottavaksi. Sitten se kovin siirto, josta olen enemmän kuin innoissani; hyökkäyssuuntaan melko hyvä hankinta, eli Aritz Aduriz! Tietojeni mukaan maksaa Athleticille päälle kaksi miljoonaa, joten ei paha hinta Adurizista. Varmasti tärkeä lenkki ensi kauden joukkueessa varsinkin jos lähtijäpuolella on avainpelaajia. Centre forward-nimikkeellä Aduriz kulkee.
Pois jengistä (ja olivat osan viime kaudestakin) lähtivät Koikili Lertxundi, Igor Gabilondo ja Aitor Ocio. Ihan odotettujakin, Koikili ainakin oli jo lähes koko viime kauden pois joukkueesta kun ei Bielsan treenit maistuneet. Mutta lähtijöiden listalle nämä siis merkittyinä.
Athleticin tämänhetkinen kokoonpano:
Maalivahdit:
Gorka Iraizoz
Raúl Férnandez
Puolustus:
Jon Aurtenetxe
Fernando Amorebieta
Mikel San José
Andoni Iraola
Iban Zubiaurre
Xabier Castillo
Borja Ekiza
Jonás Ramalho
Ustaritz
Keskikenttä:
David López
Ander Iturraspe
Markel Susaeta
Iñigo Pérez
Carlos Gurpegi
Ander Herrera
Javi Martínez
Igor Martínez
Iñigo Ruiz de Galarreta
Ismaél López
Pablo Orbaiz
Galder Cerrajería
Hyökkäys:
Gaizka Toquero
Fernando Llorente
Oscar De Marcos
Iker Muniain
Ibai Gómez
Iñigo Díaz de Cerio
Aritz Aduriz
Toivottavasti tällainen jengi saataisiin suurin piirtein pidettyä koossa. Ei varmaankaan saada, toki sieltä aina joku hyvä lähtee valitettavasti. Hyökkäys on kuitenkin helvetin kova ja siellä on ne tärkeimmät pelurit taas kerran. Tai no, keskikenttäkin on kova. Kunhan nyt tuo puolustus ei vuotaisi, se ei viime kaudellakaan vakuuttanut. Iraizoziin luotan kyllä, vaikka välillä hieman haparoi.
Ihanneavaukseen on laittaa useampia miehiä, joten hankala on saada kaikkia mahtumaan (eikä mahdukaan). Sieltä joku kuitenkin lähtee niin laitetaan potentiaalisia nimiä tähän. Tuollainen 4-2-3-1 jos nämä miehet ovat ensi kaudella mukana.
-----------Llorente----------
Muniain--De Marcos--Susaeta
----Herrera--Iturraspe-------
Aurtenetxe---------Iraola----
---Amorebieta--Martínez-----
-----------Iraizoz-----------
Oli muuten hirvittävän vaikeaa koota tuohon tuota ryhmittymää. En halunnut jättää keskikentän kovia penkille, joten oli laitettava Martínez toppariksi (sillä oletuksella ettei mihinkään lähde). Muutenkin pakisto niin heikko, että vaihtoehdot siihen olivat San José sekä Ekiza. Herreran laitoin puolustavaksi, vaikka onkin enemmän hyökkäävä. Pelannee tuossakin hyvin. Iturraspe oli myös viime kaudella ihan kohtuu hyvä. Athletic-fanit tulevat kusemaan hunajaa jos tuo ylin nelikko saadaan kokonaan pidettyä jengissä. Aduriz vaihdosta kentälle, myös avauksessa varmasti usein. On vaan niin kova hyökkäys että tämän nimilistan pysyessä Adurizia on hankala sijoittaa mihinkään. Uusien tulokkaiden kyvyt eivät ole minulla tiedossa, joten en tiedä voisiko mahdollisesti esim. Ustaritz pelata tuossa topparin tontilla. Vaihdosta kentälle myös ehdottomasti Iñigo Pérez, Ibai Gómez, Toquero sekä Gurpegi jos kunnossa.
Nyt sitten koko kesän jännätään, saadaanko avainpelaajat pidettyä joukkueessa. Ottajia on, mutta varmasti Athletic on myös hyvä vaihtoehto kotiseudun joukkueena. Ensi kaudella sitten valloitetaan taas Eurooppa ja otetaan La Ligassa parempi sijoitus kuin kaudella 11-12.
Athletic Club de Bilbao ja Bielsa tulee olemaan ensi kaudellakin viihdyttävä ja tehokas, kunhan pidetään leijonat samassa häkissä ja Loco jatkaa. Vamos, Los Leones!

Viimeksi muokattu: