Arvostamani kiekkoihmiset

  • 52 462
  • 126
Urpo Ylönen - Sen kummempaa tutkimista väitän että maailman paras sarallaan.

Kalervo Kummola (tiettyyn pisteeseen asti, loppu menee toiseen topikkiin) - Kukaan, ei kukaan, voi kiistää tekoja suomalaisen kiekon eteen. Ikävä kyllä aika jätti ja hirttäytyi vallankahvaan pumppaamalla ympäristön jeesmiehiä täyteen.

Teppo Numminen - Aina viimeisen päälle tyylikäs Suomen kaikkien aikojen puolustaja.

Juhani Tamminen - Kiekkomies henkeen ja vereen koko ikänsä. Välillä läikkynyt yli, mutta voiko joku väittää ettei persoona ole rikastuttanut kiekkomaailmaa vähintään kymmenen Ari-Pekka Salinin ja kahdenkymmenen Mikko Saarisen verran.

Sami Kapanen - Mikki Hiirellä legot pitkin kaukaloa ja ilmat pihalla, mutta jättääkö ensi kerralla menemättä samaan väliin? Siitä esimerkkiä kaikille isokokoisimmillekin.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Ja laitetaan nyt sitten ketjuun nimiä ja perusteluita, joita on kyllä tullut useammassa muussakin viestissä. Nämä on ihan satunnaisessa järjestyksessä

Juha Junno - kaikenlaista puhutaan, osa jutuista on totta, osa ei. Silti tulokset puhuu puolestaan.

Harri Lintumäki - tehnyt pitkän työn Hämeenlinnan ja Kerhon eteen aina divarista asti. Kova tekijä myös Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa.

Pasi Nurminen - särmikäs kaveri, mutta täytyy arvostaa, että panosti Pelicansiin. Ura pelaajana loppui liian aikaisin.

Sami Kapanen - sama kuin Nurmisella, mutta ei samanlaista raivoa ja panostus siis KalPaan. Huikea ura pelaajana.

Harry Harkimo - pakko nostaa Hjallis listalle. Pelasti Jokerit 1990-luvun alussa ja rakennutti Hartwall Areenan, molemmat suoritukset todella kovia. Sen jälkeen on tullut paljon huteja, mutta näitä kahta seikkaa ei voi sivuuttaa.

Göran Stubb - pakko arvostaa naapuriseuran suuruuden luojaa. Moberg on pikkutekijä tämän miehen rinnalla. Muutenkin ansiokas ura kiekossa, vaikka nykyisin taitaa olla tunnetumpi Alex Stubbin isänä.

Aimo Mäkinen - ihmisenä todella hankala ja vaikea. Kuitenkin Jokerien perustaja ja erityisesti loi juniorityötä Itä-Helsinkiin.

Lasse Heikkilä - porilaisen kiekon Suurmies pelaajana, valmentajana ja toimitusjohtajana. Valmensi toistaiseksi viimeisen mestaruuden Ässille, karismaattinen persoona. Toimitusjohtajana noudatti tarkan markan politiikkaa Porissa.

Asko Rantanen ja Jarkko Aaltonen - forssalaisen kiekkoilun aliarvostetut nimet kaksi täysin erilaista pelaajatyyppiä. Kummankaan liigaura ei oikein onnistunut. Rantanen oli todellinen esimerkki KOVASTA ja HUIKEASTA asenteesta, Aaltonen taas todella taitava pelaaja, mutta ilmeisesti fysiikka ei sitten riittänyt liigatasolle.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Kaikki juniorikasvatukseen tavalla tai toisella osallistuvat, ja kaikki nämä: http://www.tampere.fi/jaakiekkomuseo/leijonat.htm

Se, että olen joidenkin jääkiekkotoimijoiden kanssa joistain asioista eri mieltä, ei tarkoita sitä, ettenkö voisi heitä ja heidän työtään arvostaa.

Suomalainen jääkiekkoperhe on ajoittaisista keskinäisistä riidoistaan huolimatta aika upea juttu.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kaikki juniorikasvatukseen tavalla tai toisella osallistuvat, ja kaikki nämä: http://www.tampere.fi/jaakiekkomuseo/leijonat.htm

Se, että olen joidenkin jääkiekkotoimijoiden kanssa joistain asioista eri mieltä, ei tarkoita sitä, ettenkö voisi heitä ja heidän työtään arvostaa.
Linkin takaa löytyvistä kiekkovaikuttajista Martin Saarikankaan kohdalla jouduin jonkin aikaa miettimään saavutuksiaan ja aikaansaannoksiaan, enkä niitä aateloinnin ja arvostuksen verran muistanut. Apuja tähän?
 
Linkin takaa löytyvistä kiekkovaikuttajista Martin Saarikankaan kohdalla jouduin jonkin aikaa miettimään saavutuksiaan ja aikaansaannoksiaan, enkä niitä aateloinnin ja arvostuksen verran muistanut. Apuja tähän?

Vanhin Veikkausliigassa pelannut pelaaja. Mikä on muuten ko. sarjan mustin hetki.
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Linkin takaa löytyvistä kiekkovaikuttajista Martin Saarikankaan kohdalla jouduin jonkin aikaa miettimään saavutuksiaan ja aikaansaannoksiaan, enkä niitä aateloinnin ja arvostuksen verran muistanut. Apuja tähän?

Siellähän ne on sivuilla mainittu eli :

SM-liigan puheenjohtaja 1992-2002
SM-liigan kunniapuheenjohtaja
Liittohallituksen jäsen 1981-1984
Liittovaltuuston jäsen 1981-1984, 1993-2002
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Jukka Seppänen: Primus motor JYPin nousun takana. Ilman Jukkaa JYP olisi vieläkin se sympaattinen ja pieni pikkuseura jonka ykköskentässä kirmaa carlogrünnejä ja tomihirvosia. Paljon kivempi olla menestyvä ja vihattu.

Kari Tyni: Minulle se ainoa ja oikea JYP-ääni radiossa mitään Ritarin Anssilta pois ottamatta ja paljon Lievemaan Timpalta pois ottavana. Mr. JYP minulle jos Pentti Mikkilä on sitä vanhemmille faneille.

Jere Lehtinen: Suomalaiseksi pelaajaksi voittanut urallaan isoja asioita: MM-kultaa, Stanley Cupin ja pari Selkeä. Herrasmies jäällä ja sen ulkopuolella. Plussaa musiikkimausta.

Teemu Selänne: Meriitit puhuvat puolestaan, kaikkien aikojen suomalaiskiekkoilija.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Tässä vaiheessa on pakko mainita tämän hetken raumalaisjääkiekkoilun vaikuttavin henkilö eli Rauno Mokka. Kaikki omatkaan ei välttämättä arvosta, mutta silti hän on se suurin vaikuttaja.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Harri Lintumäki. Todella tyylikäs ja piinkova kiekkomies. Tehnyt pienen seuran eteen hienoa työtä!

Risto Korpela. Samaan sarjaan herra Lintumäen kanssa.

Jarmo Kekäläinen. Ehkä hieman liikaakin nyt jo nostettu jalustalle, mutta todella karismaattinen olemus sekä tehnyt ilmeisesti jo alustavaa uraa NHL:nkin puolella. Toivottavasti onnistuu Jokereissa.

Sitten tietenkin Teppo Numminen ja kumppanit, kyllä näitä riittää.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näyttäisi unohtuneen porukoilta sellainen herra, kuin Kärpissä vaikuttanut Seppo Arponen, muutaman vuoden takaa. X-Kärppäjohtajalla oli charmia ja laaja kunnioitus ympäri Suomen. Hän oli johtaja, joka pystyi korjailemaan tulehtuneita ihmissuhteita organisaatiossa, tuki, auttoi ja kannusti. Hieno mies! Ehdottomasti herra, joka kuuluu tähän osioon.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sen verran pitää vielä lisätä aiempaan kirjoitukseeni että arvostan kyllä suuresti tällaisia Teemu Selänteen, Jeremy Roenickin, Jakub Petruzalekin yms. kaltaisia kavereita jotka jaksavat aina ottaa fanit huomioon. Huudatetaan vähän yleisöä pelien jälkeen, jutellaan faneille ja jäädään vaikka vähän "ylitöihin" kirjoittelemaan nimmareita jne. Sinänsä pieniä juttuja mutta jollekin ne voivat olla erittäin isoja juttuja.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
tällaisia Teemu Selänteen, Jeremy Roenickin, Jakub Petruzalekin yms. kaltaisia kavereita
Viestisi pointti tuli selville. Ja nämä pelaajat, jotka ottavat fanit huomioon ovat todella tärkeitä.
Pistit vaan huvittavasti esimerkkiin 3 kovaa pelimeistä, kuka ei kuulu joukkoon?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Väärin. Selänne ja Roenick ovat -70 Luvun tuotantoa, Jakub -80 luvun. Mukava huomata, että Nykyajan supertähdet muistavat myös faneja.

Puhuinko minä missään vaiheessa supertähdistä? Minähän sanoin vaan että arvostan pelaajia jotka osaavat ottaa fanit huomioon riippumatta siitä ovatko tähtiä vai rivipelaajia.
 

Baldrick

Jäsen
Uimalakki - Valmentaja, joka nosti JYPin pohjasakasta kärkikastiin. R2D2:n tappavan tuloksellinen robottikiekko on tuonut Jyväskylään menestystä ja itse nautin katsoa, kun vastustaja yrittää tunkeutua muurin läpi siinä onnistumatta ja heti sen jälkeen lähdetään rytinällä ylös. Toki ymmärrän, että tämä tyyli ei kaikkia miellytä, mutta itse joukkueen kannattajana pidän siitä.

Jukka Seppänen - Hyvin määrätietoinen ja uhrautuva Tseneral Mänitseri, jolla on erittäin suuri JYP-sydän. Suurin yksittäinen henkilö, joka vaikutti JYPin nousuun.

Sami Kapanen - Vaikkei komein kolli olekaan vihollisleirissä, on silti mainittava hänen omistautumisensa KalPalle.

Sinuhe Wallinheimo - JYP, JYP ja JYP. Olisi halunnut jatkaa, mutta lopetti uransa, koska JYP ei tarjonnut sopimusta, eikä halunnut pelata missään toisessa joukkueessa. Olisin voinut mielelläni vielä yhden kauden Senaattoria katsoa JYP-paidassa, toki roima palkanalennus olisi ollut välttämätön. Väriläiskä koko liigassa.

Teemu Selänne - Suurin suomalainen kiekkoilija evö. Isäni opetti hänelle kuulemma kaikki kikat, tai niin hän ainakin kertoi, kun pienenä poikana käytiin luistelemassa.

Arvostan myös kaikenmaailman muita herrasmiesmäisiä pelaajia, esim. Ohtamaata, sillä lämmittelyvetojen jälkeen hän keräilee hallintyöntekijöiden kanssa kiekkoja. Thumbs up!

On monia muitakin, mutta ei noita jaksa ruveta kaikkia luettelemaan. Esim. Esa Tikkanen ol' huikia äijä.
 
Viimeksi muokattu:

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
1. Kovasen Tommi ja Laraquen Georges. Ovat kaukalon ulkopuolella hienosti tuoneet esiin tärkeitä teemoja ja uskaltaneet rikkoa jääkiekkoilijoihin liitettyjä stereotypioita.

2. Jarkko Ruutu. NHL-pelaajana ehkä eniten arvostamaani pelaajatyyppiä. Taklaa, tappelee, viihdyttää ja osaa myös syöttää ja maalata. Ärsyttää vastustajan sekoamaan ja vastaa myös puhelimeen. Antanut kaukalon ulkopuolellakin fiksun kuvan.

3. Sami Helenius. Lenkkarit jalassa helposti lähestyttävä ja sympaattinen, reilu mies. Kaukalossa ei niinkään. Viimeistään luettuani Seitsemäs puolustaja -kirjan aloin arvostaa todella paljon. Kaikkea hyvää vaan tulevalle valmentajan ja (kunnallis)poliitikon uralle.

muut:

-No kyllähän se Suutarin Jukkakin listalla paikkansa ansaitsee. Harvalta löytyy näin suurta rakkautta ja intoa lajia kohtaan. En tiedä minkälaisia palkkioita kaveri on urallaan kuitannut, mutta oli miten oli niin varmasti hinta/laatusuhteeltaan Suomen huippua. Miehestä puhutaan paljon, eikä onneksi unohdeta kykyä löytää myös todella taitavia pelimiehiä nyrkkisankarien lisäksi.

-Pentti "Calgary 88" Matikainen ja Pentti Lindegren. Eihän näitä nyt tarvitse viihdearvoltaan edes perustella. Ja tietty sen lisäksi vielä ihan oikeaakin asiantuntemusta, paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
-Pentti "Calgary 88" Matikainen ja Pentti Lindegren. Eihän näitä nyt tarvitse viihdearvoltaan edes perustella. Ja tietty sen lisäksi vielä ihan oikeaakin asiantuntemusta, paljon.

Muuten kyllä hyvin asiallinen lista teikäläisellä mutta tuota Pentti Lindegreniä en oikein pysty ymmärtämään, ja kaverilla ei kyllä minun mielestäni ole IKINÄ vaikuttanut tuota asiantuntemusta mitenkään erityisen paljon olevan. Vihasin tätä kaveria jo pienenä kun Jokerit ja Töpsy väänsi Suomen herruudesta, mutta tuo viha tai oikeastaan ärsytys kasvoi aivan uusiin svääfeihin kun urheilukanavalta katselin Sveitsin liigan pelejä, voi jessus että voi mies olla myöhässä joka saatanan tilanteessa. Mutta joo se Penasta. Itse arvostan suuresti seuraavia herroja: Saku Koivu, Jarmo Kekäläinen, Teppo Numminen ainakin näin alkuun, ja esille pitää mielestäni nostaa myös meidän oma Hjallis. Kaveri saa niin paljon paskaa niskaan ettei meinaa Hartwallin katto kestää, mutta kukaan ei tunnu ikinä muistavan mitä kaikkea Hjallis on saanutkaan aikaan. Hartwalla areena, NHL pelit Suomessa, tuleva ulkoilmapeli. Ilman Hjallista Suomen kiekkoskene olisi mielestäni aivan liian harmaa, eikä Hjallis näistä satsauksistaan juurikaan kiitosta taida ikinä saada. Nyt arvostan Hjallista vieläkin enemmän kun/jos hän nyt malttaa jäädä itse taka-alalle, eikä sekaannu Jokereiden asioihin muuten kuin taloudellisesti.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Muuten kyllä hyvin asiallinen lista teikäläisellä mutta tuota Pentti Lindegreniä en oikein pysty ymmärtämään, ja kaverilla ei kyllä minun mielestäni ole IKINÄ vaikuttanut tuota asiantuntemusta mitenkään erityisen paljon olevan. Vihasin tätä kaveria jo pienenä kun Jokerit ja Töpsy väänsi Suomen herruudesta, mutta tuo viha tai oikeastaan ärsytys kasvoi aivan uusiin svääfeihin kun urheilukanavalta katselin Sveitsin liigan pelejä, voi jessus että voi mies olla myöhässä joka saatanan tilanteessa.

No siis arvostan Lindegreniä lähinnä huumorimielessä, just sen takia kun on selostajana niin helvetin myöhässä aina. Hänellähän saattaa joku vuosien takainen muistelu olla niinkin kovassa vauhdissa, ettei edes huomaa kiekon menevän maaliin. Vasta pitkän ajan päästä kuuluu, että "...kun sitten kiekko viedään keskiympyrään".

Mutta en siis kiistä, etteikö hänellä ansioitakin olisi.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Pentti Matikainen.

Penan tulokset IFK:ssa eivät olleet kaksisia, mutta olihan siinä äijässä karismaa enemmän kuin lopussa SM-liigassa yhteensä. Ja onhan tosta Penan ajalta paljon hauskojakin muistoja, kun aika tunnetusti kultaa ne. Habituksensa puolesta se oli täydellinen IFK:n nokkamies.
 

lihaani

Jäsen
Pentti Matikainen.

Penan tulokset IFK:ssa eivät olleet kaksisia, mutta olihan siinä äijässä karismaa enemmän kuin lopussa SM-liigassa yhteensä. Ja onhan tosta Penan ajalta paljon hauskojakin muistoja, kun aika tunnetusti kultaa ne. Habituksensa puolesta se oli täydellinen IFK:n nokkamies.

80-90-lukujen taitteessa sir Pena oli yhtä kuin mr. Jääkiekko. Sitten vain aika ajoi ohi. Silti hän on aina mielestäni Se Äijä.

Mutta jännää on, kuinka joillakin ikä ei estä olemassa lajin ehdottomalla huipulla. Tietenkin tarkoitan jo kohta seitsemänkymppistä Upi Ylöstä. Kysykää vaikka Atte Engreniltä!
 

Pekkis

Jäsen
Alpo kertoi aikanaan miten mädännäinen sarja NHL on. Virta kertoi juuri kuinka "kova" kotimainen liigamme on.

Molemmat olleet tiedossa jo kauan, mutta tällainen avoin rehellisyys lajin sisältä kirvoittaa propsit kyseisille herroille!

Fanaattinen ääliöfani saattaa tulkita tällaisen kritiikin omaan pesään kusemiseksi, mutta se heille suotakoon.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Top 3.

1. Aarne Honkavaara = Grand old man. Koko elämänsä ajan tehnyt pyyteetöntä työtä suomalaisen kiekkoilun eteen. Suomi tuskin olisi näin kova kiekkomaa ilman tätä miestä.

2. Leo Äikäs = Oman käsitykseni mukaan suurin syy sille, miksi Jokerit pärjäsi 90-luvulla niin helvetin hyvin. Ilman Äikästä suurin osa kovimmista omista jätkistä olisi ollut lähellä siirtymistä naapuriin jo nuorena kloddina.

3. Aimo Mäkinen = Ilman tätä kaveria Helsingissä saattaisi hyvinkin pelata joko vain HIFK tai sitten HIFK:n lisäksi joku satunnainen poppoo.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Kolme nousee ylitse muiden:

1. Pertti Lehtonen: Ensimmäinen suosikkipelaajani. IFK:n näköinen. Enkä tarkoita kieroa silmää.

2. Pentti Matikainen: Kaikki tarvittava on jo sanottu tässä ketjussa. Jos ei riitä, kannattaa käydä IFK-osiossa.

3. Tommi Kovanen: Ei yhtään IFK: näköinen. Silti arvostan sitä, että joku rikkoo rajoja. Täällä Jatkoajassakin ollaan tarjoamassa saman tien hamekangasta, jos kulli ei ole vähintään 30 senttiä pitkä ja kuuntelee vaikkapa vaimoaan työasioissa. No, Tommi se puhuu julkisesti asioista, jota eivät tähän genreen sovi ollenkaan. Tarjoan heti tuopin, jos joskus hänet tapaan.

Jokerikortti: Saukkonen-Jutila-pakkiparia on ikävä. En tiedä onko se arvostusta. Ehkäpä, jos joku on tosissaan kehdannut sanoa "kis-kis" ja "ylämummo" televisiossa...
 

Samsonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HFBoards oikeinkirjoitus
Sami Kapanen - Total team guy. Omistautumisen taso KalPalle aivan huikea. NHL-ura hieno. Pelaajana jäi mieleen tinkimättömänä työntekijänä.

Kari Heikkilä - 2004 nevö föget. Itselle Heikkilä on valmentajana jonkinlainen myytti. Paras valmentaja Kärpissä ikinä.

Juha Junno - "Poimi Oulun IT-buumin hedelmät ja loi Oulun Kärpistä dynastian, puolen Suomen joukkueen". Varmasti kieroilija, möisi sen Jethron Opelin vaikka vielä kaksi kertaa isommalla rahalla. Kivenkova toimitusjohtaja. Junnon tuulettaminen jäällä kultaisessa kravaatissa 2004 nevö föget.

Aimo - Oma valmentaja aikoinaan junnuissa. Haukkui mut laiskaksi, huonoksi viimeistelijäksi ja haluttomaksi. Huusi aina kun löin selän suoraksi kun piti lähteä puolustamaan. Muistan aina sen riiiiiiipivän äänen kun se mies huusi sieltä penkin takaa; "nyt rupeet tekeen sitä duunia!". Huusi kopissa naama punasena kun olin toisen erän aikana tullut kerran omalle siniselle asti, ottanut hyökkäyspään koukkujäähyn ja syöttäny tasan kerran ajoissa. Palkinnoksi tästä käski minut kentälle kolmannessa erässä joka toiseen vaihtoon. Huusi penkillä, että tarvitaan maali, käy tekeen. Kävin tekeen maalin, joskus ihan vittuillakseni. Saatiin tasapeli ja Aimo kiitteli. Seuraavana päivänä reeneissä huudettiin taas.

HM: Erkka Westerlund, Martin Bergeron, Jari Viuhkola.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös