Mainos

Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

  • 103 510
  • 585

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Pisteitä syntyi melkein pinna per peli, eivätkä ne kaikki tulleet Ässä-peleissä tyhjiin. Joo, varmasti odotettiin enemmän keväällä, mutta niin odotettiin myös Nymanilta, Hakuliselta, Revolta, Gregoire'lta, Mattilalta ja Pooleylta.
Erityisesti Repo oli pleijareissa minulle pettymys, mutta mielestäni Skaldon lisäksi Hakulinen oli Lukon parhaimmistoa. Hakulinenkin teki kuitenkin 7 pleijaripeliin 1+4.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minun mielestä Ilomäkeä on aivan turha puolustella. Kaveri oli suurimman osan runkosarjasta sama fleguileva paska mitä ennenkin ja pudotuspeleissä sitten potti räjähti täysin käsistä, kun näytti ihan omalla toiminnallaan, ettei voi vähempää kiinnostaa.

Toivottavasti ei pelaa enää ikinä Lukossa. Skumpat sille, että eilisen jälkeen ei tarvitse ainakaan ensi kaudella katsoa sitä vitun selän suoristelua ja laiskaa luistelua.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Erityisesti Repo oli pleijareissa minulle pettymys, mutta mielestäni Skaldon lisäksi Hakulinen oli Lukon parhaimmistoa. Hakulinenkin teki kuitenkin 7 pleijaripeliin 1+4.
Joo, Repo ja Ilomäki duo ehkä eniten Tappara-sarjassa petti. 0+1 viiteen peliin saatiin näiltä herroilta yhteensä. Skalicky ainakin yritti ottaa Hakulisen kanssa joukkuetta reppuselkään, mut eihän se sitten riittänyt.

Eipä tässä kai muuta kuin hyvät jatkot Ilomäelle. Ja jos joskus vielä Ilomäki Lukko-paidassa pelaa, niin roolin on oltava pienempi, eikä tämän kauden lopputulema pelkästään tuon roolin suhteen Artun vika ollut. Hagalta ei tullut kuitenkaan apuja käytännössä lainkaan, eikä Mattilakaan vielä pystynyt tehoja saamaan itsestään irti, vaikka paras Lukko-sentteri kokonaisuutena tällä kaudella olikin.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mielestäni Revon otteet alkoi heiketä jo runkosarjan lopussa. Tiedä sitten mikä tuli.
Jos miettii miten pelasi kun Lukkoon tuli ja sitten tämän vuoden huippupelit vs viime kausi ja tämän kauden loppu, niin saattaa tuo pelityyli olla niin kuluttava, että pieni vamma vie ison osan pelistä pois.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mun mielestä Ilomäki pelasi juuri sellaisen kauden kuin osattiin odottaakkin. Eli ailahtelevan, suht. tehokkaan kauden, jonka pleijareissa oli lopulta surkea. Peliesitysten puolesta saatiin tavaraa tehtaan takuulla: tehoja ryppäissä, voittavia aloituksia, siedettävää erikoistilannepelaamista ja paljon kiekonmenetyksiä.

Ainakin itse osasin odottaa juuri tätä Ilomäeltä. Siinä mielessä puhtaat paperit - oli vain yksinkertaisesti liian suuressa roolissa, johon ei sitten taidot riittäneet.

Kaikkea hyvää Ilomäelle Turkuun! Ihan hyvä varmaan molemmille, että tiet taas erkanevat. Kyllä Ilomäkikin on osansa Lukossa tehnyt, mutta ei vain pystynyt ikinä kannattelemaan joukkuetta roolinsa vaadittavalla tasolla. Ihan pätevä sentteri Liigatasolle oikein roolitettuna, mutta ei tässä nyt kyllä ikävöimäänkään jäädä. Pitkälti helpottunut olo JOS Kalle löytää jonkun paremman tilalle.
 
M.Hatchet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pahasti jäi piippuun play-offeissa Artulta mut ilman miestä ei varmaan olis oltu edes sääleissä.
Huvittavaa et jonkun kausiarvioissa oli arvosana yks parempi Hagaa(pisteet 43>18):)
Samat pojot kuin Vilillä.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos jaksais (en jaksa) laskea Ilomäen tehopisteet sarjan kärkipää vs sarjan häntäpää, niin olis varmaan aika karua lukemaa, ja kertois varsin hyvin että miksi Ilomäki ei ole voittavan joukkueen kärkipelaajia.
 
No laske nyt ihmeessä ennen kuin täällä alat totuuksina suoltamaan esim. mitkä olivat voittoputken aikana kyseiset lukemat.
Voitko muuten nmetä minkälaiset pisteet eniten vaikuttavat sijoitukseen sarjataulukossa?
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos jaksais (en jaksa) laskea Ilomäen tehopisteet sarjan kärkipää vs sarjan häntäpää, niin olis varmaan aika karua lukemaa, ja kertois varsin hyvin että miksi Ilomäki ei ole voittavan joukkueen kärkipelaajia.

Jaksoin nyt kuitenkin.

Runkosarjan Top 7 vastaan: 28o 3+14 = 17
Runkosarjan Bot 7 vastaan: 26o 9+18 = 27

Tässä varmaan se suurin syy miksi ei Lukossa jatka. Keväällä ei pelata enää bottom joukkueita vastaan.

E: joku yksittäinen virhe tuolla on kun ei täsmää. Nopeasti laskin. Täytyy tarkistaa kohta.

E2: Jommassa kummassa tilastossa on yksi syöttö liikaa. En jaksa tarkistaa kummassa. Isossa kuvassa ei mitään merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jaksoin nyt kuitenkin.

Runkosarjan Top 7 vastaan: 28o 3+14 = 17
Runkosarjan Bot 7 vastaan: 26p 9+18 = 27

Tässä varmaan se suurin syy miksi ei Lukossa jatka. Keväällä ei pelata enää bottom joukkueita vastaan.

E: joku yksittäinen virhe tuolla on kun ei täsmää. Nopeasti laskin. Täytyy tarkistaa kohta.

E2: Jommassa kummassa tilastossa on yksi syöttö liikaa. En jaksa tarkistaa kummassa. Isossa kuvassa ei mitään merkitystä.

Tää ei oikeesti ollut millään tasolla yllätys. Sen takia kaikilla lähes tulkoon oli kaksijakoiset fiilikset Ilomäen tullessa.

Noh hyvää jatkoa kuitenkin ja toivottavasti tehot pysyy piipussa meitä vastaan.
 
M.Hatchet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jaksoin nyt kuitenkin.

Runkosarjan Top 7 vastaan: 28o 3+14 = 17
Runkosarjan Bot 7 vastaan: 26o 9+18 = 27

Tässä varmaan se suurin syy miksi ei Lukossa jatka. Keväällä ei pelata enää bottom joukkueita vastaan.

E: joku yksittäinen virhe tuolla on kun ei täsmää. Nopeasti laskin. Täytyy tarkistaa kohta.

E2: Jommassa kummassa tilastossa on yksi syöttö liikaa. En jaksa tarkistaa kummassa. Isossa kuvassa ei mitään merkitystä.
No toivottavasti olet jaksanut laskea senkin että tuliko kyseisistä otteluista pisteitä.
Mut onnea vaan ,toivottavasti löytyy nopeasti se seuraava kusitolppa meille kannattajille
 
Ilomäen tehot kaudella 2021-22

Joukkueet runkosarjan sijoilla 1-6:

Tappara 4ott 0+4
Jukurit 4ott 0+2
Ilves 4ott 0+1
TPS 6ott 2+4
HIFK 3ott 0+1
Kärpät 4ott 1+2

KOKONAISSALDO: 25ott 3+14=17

Joukkueet runkosarjan sijoilla 7-9:

HPK 4ott 0+0
Pelicans 4ott 1+4
KooKoo 2ott 2+1

KOKONAISSALDO: 10ott 3+5=8

Joukkueet runkosarjan sijoilla 11-15:

KalPa 3ott 0+0
Sport 3ott 0+2
JYP 4ott 3+1
SaiPa 3ott 1+1
Ässät 6ott 2+8

KOKONAISSALDO: 19ott 6+12=18
 
Offensiveside

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, La Vecchia Signora
Jos miettii miten pelasi kun Lukkoon tuli ja sitten tämän vuoden huippupelit vs viime kausi ja tämän kauden loppu, niin saattaa tuo pelityyli olla niin kuluttava, että pieni vamma vie ison osan pelistä pois.
Nyt kun pelit on paketissa niin voinee jo sanoa että pelasi aika isolla vammalla, leikkaukseen menossa
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt kun pelit on paketissa niin voinee jo sanoa että pelasi aika isolla vammalla, leikkaukseen menossa

Riippuu vammasta, kyllähän pleijareissa vammoja ja kolhuja on monilla. Puudutuksella kipu pois, niin ei se juuri peliä häiritse. Esim Tukonen leikattiin joka kauden jälkeen, välillä useammasta paikasta. Ei se silti jäällä näkynyt.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No toivottavasti olet jaksanut laskea senkin että tuliko kyseisistä otteluista pisteitä.
Mut onnea vaan ,toivottavasti löytyy nopeasti se seuraava kusitolppa meille kannattajille

Esitätkö nyt vaan noin yksinkertaista? Jos Lukko mielii olla Liigassa kärkiseura, niin se ei yksinkertaisesti riitä että kärkisentteri takoo heikkoja joukkueita vastaan isoja pisteitä ja katoaa kuvasta vaikeimmissa peleissä. Sillon ollaan juurikin tuolla sarjan keskivaiheilla ja taistellaan jostain säälien kotiedusta joka ei Lukolle saa yksinkertaisesti riittää.

Vertailuna Arttuun vaikka Scott Pooleyn samat lukemat:

Top7 vastaan 29o 9+10 =19
Bot7 vastaan 26o 9+6 = 15

Toinen näistä jatkaa Rauman Lukossa. Ja sille on syynsä.
 
Offensiveside

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, La Vecchia Signora
Riippuu vammasta, kyllähän pleijareissa vammoja ja kolhuja on monilla. Puudutuksella kipu pois, niin ei se juuri peliä häiritse. Esim Tukonen leikattiin joka kauden jälkeen, välillä useammasta paikasta. Ei se silti jäällä näkynyt.
Totta tämäkin, käsittääkseni sama vamma kuin Saarelalla viime keväänä eikä Allua kovin pahasti haitannut tai jos haittasi niin terveenä olisi paukuttanut 15 kaappia poffeissa, no nämä on näitä vamman laatu voi olla mitä vaan tai sitten vaan puhti oli jo pois.
Jatkakoon silti Repolainen mun Lukossa niin kauan kuin haluaa
 
M.Hatchet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Riippuu vammasta, kyllähän pleijareissa vammoja ja kolhuja on monilla. Puudutuksella kipu pois, niin ei se juuri peliä häiritse. Esim Tukonen leikattiin joka kauden jälkeen, välillä useammasta paikasta. Ei se silti jäällä näkynyt.
Mitä vittua?
Montako ottelua olet pelannut kipupiikillä,
ei todella ole sama asia.
Kokemusta on!
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Pitäisin Ilomäen, jos ykkössentteriksi saataisiin kovempi pelaaja. Kakkossentterinä Arttu menisi ja siihen laitaan kunnon suoraviivainen maalitykki ja toiselle puolelle rouhija, joka hakkaa talossa ja puutarhassa työnimellä "karat sisään".
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitäisin Ilomäen, jos ykkössentteriksi saataisiin kovempi pelaaja. Kakkossentterinä Arttu menisi ja siihen laitaan kunnon suoraviivainen maalitykki ja toiselle puolelle rouhija, joka hakkaa talossa ja puutarhassa työnimellä "karat sisään".

Mä en lähtis edes tähän. Kyllä Ilomäki on nähty jo mielestäni. Tehoja tulee enimmäkseen heikkoja vastaan kuten osoitettu ja jos tehoja ei tule, niin on mitä häneltä odotetaan niinä iltoina? Aloitusvoittoja korkeintaan ja siihen se aikalailla jää. Mies ei kuitenkaan millään karkkirahoilla pelaa, niin mielestäni saa odottaa enemmän.

Mielummin otan kakkos-kolmosketjuun Mattilan ja jonkun nuoren nälkäisen läpimurtoa hakevan kaverin kuin Ilomäen, jonka otteet välillä saa veren kiehumaan.
 
Gitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jaksoin nyt kuitenkin.

Runkosarjan Top 7 vastaan: 28o 3+14 = 17
Runkosarjan Bot 7 vastaan: 26o 9+18 = 27

Tässä varmaan se suurin syy miksi ei Lukossa jatka. Keväällä ei pelata enää bottom joukkueita vastaan.

E: joku yksittäinen virhe tuolla on kun ei täsmää. Nopeasti laskin. Täytyy tarkistaa kohta.

E2: Jommassa kummassa tilastossa on yksi syöttö liikaa. En jaksa tarkistaa kummassa. Isossa kuvassa ei mitään merkitystä.

Bot 7 vastaan on yksi syöttöpiste liikaa - tarkistin.

Mielenkiintoinen tilasto kieltämättä. Illan excelöinneistä muutama liigapelaaja, joilla tuntuu samantyyppistä ongelmaa olevan (ppg top 7 ja bottom 7):

Ilomäki:
top 7: 0,59
bot 7: 1,04

Koivistoinen:
top 7: 0,65
bot 7: 1,05

Joly:
top 7: 0,66
bot 7: 1,07

Audette viime kaudella:
top 7: 0,6
bot 7: 1,07
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Aika typerä tapa vertailla pisteitä. Huonot joukkueet päästää enemmän maaleja, koska ovat huonoja. Käytännössä kaikki pelaajat tekevät urallaan enemmän pisteitä paskoja jengejä vastaan, koska ne päästää enemmän maaleja. Sanoohan sen nyt jo järkikin. Joku Pooleyn yksittäinen kausi on poikkeus tässä yhtälössä. Hypettäkää vaikka häntä Ilomäen dissaamisen sijaan.
 
Totta kai päästää ja ihan luonnollista se on. Tuo nyt vaan on tilasto, joka tukee sitä mitä kentällä on nähty. Arttu Ilomäki ei ole Liigamestaruutta tavoittelevan seuran johtava kärkipelaaja.

Ilomäki on alemman keskikastin joukkueen ehdoton tähtipelaaja, mutta Lukko ei saa tyytyä tähän vaan meidän resursseilla ja tavoitteilla tuossa roolissa on oltava kovempi pelaaja.
 
Gitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika typerä tapa vertailla pisteitä. Huonot joukkueet päästää enemmän maaleja, koska ovat huonoja. Käytännössä kaikki pelaajat tekevät urallaan enemmän pisteitä paskoja jengejä vastaan, koska ne päästää enemmän maaleja. Sanoohan sen nyt jo järkikin. Joku Pooleyn yksittäinen kausi on poikkeus tässä yhtälössä. Hypettäkää vaikka häntä Ilomäen dissaamisen sijaan.
Näin ajattelin itsekin ennen kuin lähdin aiheeseen perehtymään tilastoihin tarkemmin. Näistä kuitenkin selvisi, että osa Liigan huippupelaajista onnistuu tekemään pisteitä myös parempia joukkueita vastaan paremmalla prosentilla. Muutama esimerkki:

Suomi:
ppg top 7: 0,89
ppg bot 7: 0,92

Palmu:
ppg top 7: 0,93
ppg bot: 1,06

Jasek:

ppg top 7: 0,88
ppg bot 7: 1

Smejkal:

ppg top 7: 0,96
ppg bot 7: 1,09

Innala:

ppg top 7: 0,93
ppg bot 7: 0,83

Levtchi:

ppg top 7: 1,03
ppg bot 7: 1,19

Tämä tilasto nyt on kuitenkin sellainen, josta ei kannata ihan liikaa vetää mutkia suoriksi. Esimerkiksi Lukon korkeimmaksi arvostetulta pelaajalta, Saarijärveltä löytyy seuraavat statsit:
ppg top 7: 0,62
ppg bot 7: 1,04
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös