Mainos

Arsenal FC 2024–2025 – Mikel Arteta present: dark arts and cheaters

  • 8 493
  • 67

Arsenalin sijoitus Valioliigassa kaudella 2024–2025


  • Äänestäjiä
    18
  • Poll closed .

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Kova viikko oli Arsenalille laadittu pelattavaksi ja kai lopputulosta voi tulkita niin, että kuivin jaloin joukkue siitä selvisi. Etenkin voitto paikallisvastustajasta lämmitti ottaen huomioon lähtökohdat peliin. Tottenham on aina kiva lyödä.

Viikon vieraspeli oli myös etukäteen haastava ja tasuri sieltä on tuloksena riittävä, mutta eihän Arsenal ollut lähelläkään parastaan, ei edes sinne päin. Ilmeisesti siinä selvittiin ilman loukkaantumisia, mikä oli ainakin itselleni se ainoa toive ko. pelistä.

Eilinen tulos tietysti v.....i, kuin sitä pientä oravaa, mutta yön yli nukuttua kai tulosta voi pitää kohtuullisena. Arsenal oli hyvä ensi jakson aikana ja Trossardin ulosajo tietysti muutti täysin pelin luonteen. Bussi maalin eteen ei ole Arsenalin pelitapa ja lähes se toimi loppuun saakka. Ulosajosta voisi todeta, että tykkään säännöstä, mutta en siitä, ettei sitä noudateta millään tavalla järjestelmällisesti, vaan tuosta vihelletään keltaisia, kun sattuu muistamaan säännön. Eilenkin oli ainakin se yksi tilanne, josta se jätettiin viheltämättä.

Odegardin poissaolo näkyy rajusti ja luovuutta on kadonnut niin paljon keskikentältä ja kun samaan aikaan Merino ei ole pelillä, niin näkyyhään se hyökkäyspelissä. Nyt maaleja iskivät vain puolustajat viikon aikana, mikä on tietysti hyvä asia, mutta myös huolestuttava. Sieltä on löydyttävä tehoja myös hyökkäyksestä ja keskikentältä ja tulevat hankinnat ovat pakko olla hyökkäykseen, toivottavasti jotain tapahtuisi jo tammikuussa.

Nostetaan nyt vielä esiin Haaland, en arvosta tätä kaveria ihmisenä yhtään tämän jälkeen ja ihmettelen, jos selviäisi ilman rangaistuksia. Jos selviää, niin tämän jälkeen kuka tahansa saa siis heittää ketä tahansa aika rajusti pallolla päähän, ainakin takaapäin ja tätä pitää tietysti alkaa sitten harrastaa. Jotenkin toivoisin jalkapallossa olevan tuon "poliisikulttuurin", jos ja kun tuomarit eivät puutu tiettyihin asioihin. Tiedän, ettei 90% seuraajista sitä halua, mutta olen kaikissa lajeissa aina itse sitä kannattanut. Kovaa saa pelata ja siellä voi tapahtua, mutta nuo rotat on saatava tilille.
 

Flonaldo

Jäsen
Joukkueen taistelu oli totta kai aivan fantastinen suoritus. Tuo 6-3-linja bussissa toimi täydellisesti ja Havertz-Partey-Rice sinä ylempänä linjana tekivät aivan valtavan määrän duunia. 45 minsaa ilman taukoa (paitsi ne kramppi ym. tauot) sellaista pienen matkan intervalli-treeniä keskeytymättä.

Ennen Trossardin ulosajoa voisi ajatella, että City oli niskan päällä - mitä se oikeastikin oli toki ekan vartin. Mutta johto oli silti ansaittu, kun tämä kuitenkin on maalintekopeli. Sitä palloa voi hinkata ihan kuinka paljon vaan, jos yhdellä pelin osa-alueella toinen onkin niin ylivoimainen. Kun eivät ne kaksi Gabrielin täysin vapaata puskua metristä tulleet mitenkään sattumalta ja tuurilla, vaan yksinkertaisesti Arsenal oli - jälleen kerran - vastustajaansa nähden ihan eri planeetalla.

Kuvio totta kai hyvin laadittu, mutta Cityltä ihan karmeasti pelattuja tilanteita. Ensin se, että Doku on kiinni Gabrielissa... Eikä siinä pärjännyt Walker paremmin, eikä pärjää ~kukaan. Ja Haaland seisoo ensimmäisenä etutolpan edessä, täysin toimettomana.

En ymmärrä yhtään näitä urheilun vihaajia, jotka toteavat, että Trossard "antoi mahdollisuuden tuomarille" tai jotain sen suuntaista. Sen Ricen kortin jälkeen näistä innokkaimmat Arsenal-fanit keräsivät tilanteita kaikista peleistä, ja vastaavia tilanteita on pelaajia selvinnyt tässä välissä ilman korttia ~30 pelaajaa. Tällä kaudella nähdään kahden pelaajan saavan toinen keltainen tuollaisesta pallon pois potkaisusta - ellei sitten joku Arsenalin kolmaskin kundi lennä vielä pihalle.

Doku potkaisi vain hieman aiemmin pallon pois, kun Arsenal oli ihan oikeasti jo valmiudessa sen vaparin antamiseen. Trossardin tilanteessa taas ylipäänsä pilli soi ehkä 0,5s ennen pallokosketusta.

Valioliigassa valtava ongelma on, että tuomarit Howard Webbin alaisuudessa haluavat olla TÄHTIÄ. Michael Oliver onnistui siinä. Ketään ei oikeasti kiinnosta joku pallon vispaaminen, eikä se ole mikään iso ongelma. Ja jos olisikin, sitten vaan 15-30s lisää peliaikaa kelloon.

Samaan aikaan sitten Ruben Dias vetää kyynärpäällä Havertzia ohimoon kortti alla. Ei mitään. Viime kaudella Kovacic veti kaksi todella rujoa, rumaa, vaarallista taklausta Riceen ja Odegaardiin. Webb meni tv:hen kertomaan, että Oliver (silloinkin) ei halunnut pilata ottelua antamalla Kovacicille punaisen. No, nyt tuli pelkkää paskaa koko pelistä.

Ja Haaland tosiaan veti heti kärkeen Salibaa selkään. Sitten tuo pallolla päähän heittäminen, Parteyn tarkoituksellinen jyrääminen heti siitä aloituksesta. Kaikki "antoi mahdollisuuden tuomarille / kuuluukin karsia nuo" ihmiset ovat siis varmasti sitä mieltä, että Cityltä olisi pitänyt lähteä vähintään kaksi ukkoa punaisella ulos ja tuomarilla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa.

Noh, eteenpäin. Nyt sitten helppoja matseja Valioliigassa seuraava pätkä. Eikä vieraspiste Cityltä toki huono tulos ole laisinkaan.

Joskus sitä kyllä ajattelee, että jos vaikka vaan patikoisi viikonloput. Olisi mieli ja keho virkeänä. Sen sijaan aamukymmeneltä Emiratesille, siellä n. 3-1,3 xG matsin jälkeen Cityä vastaan 2-2, himaan tv-ruudun ääreen ja tämä Etihadin peli - ja vielä 24h myöhemmin kiehuttaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
En ymmärrä yhtään näitä urheilun vihaajia, jotka toteavat, että Trossard "antoi mahdollisuuden tuomarille" tai jotain sen suuntaista. Sen Ricen kortin jälkeen näistä innokkaimmat Arsenal-fanit keräsivät tilanteita kaikista peleistä, ja vastaavia tilanteita on pelaajia selvinnyt tässä välissä ilman korttia ~30 pelaajaa. Tällä kaudella nähdään kahden pelaajan saavan toinen keltainen tuollaisesta pallon pois potkaisusta - ellei sitten joku Arsenalin kolmaskin kundi lennä vielä pihalle.

Doku potkaisi vain hieman aiemmin pallon pois, kun Arsenal oli ihan oikeasti jo valmiudessa sen vaparin antamiseen. Trossardin tilanteessa taas ylipäänsä pilli soi ehkä 0,5s ennen pallokosketusta.

Valioliigassa valtava ongelma on, että tuomarit Howard Webbin alaisuudessa haluavat olla TÄHTIÄ. Michael Oliver onnistui siinä. Ketään ei oikeasti kiinnosta joku pallon vispaaminen, eikä se ole mikään iso ongelma. Ja jos olisikin, sitten vaan 15-30s lisää peliaikaa kelloon.
Olin koko kirjoituksesta samaa mieltä, mutta nostan vain tämän esille ja nostin sen jo kerran aiemmin tällä kaudella. Säännöthän ovat samat, mutta eivät todellakaan ole kaikille samat. Nyt kun Rice ja Trossard ovat lentäneet pihalle noista ja ehkä tavallaan oikein, mutta eivät pelin hengen mukaisesti millään tavalla, niin miten ei voitaisi vaatia samaa kohtelua kaikille. Tuo tuomarointi on täysin järkyttävää ja ilmeisesti Arteta on kussut niin pahasti esim. tämän pikkupojan, jonka tulkitsen Oliverin olevan, muroihin, että päätti eilen näyttää, kuka hallitsee kentällä.

Ihmeellisintä on, että samassa pelissä säännöt kahden eri joukkueen välillä ovat täysin erilaiset samassa tilanteessa. Myös Trossardin saama ensimmäinen varoitus oli vitsi esim. Haalandin ensimmäiseen rikkeeseen verrattuna. Mutta kyseessähän olikin City ja Haaland. Se vain on jotenkin ihmeellistä, että tuomari päättää tappaa tuolla tavalla loistavan ottelun ja todellakin viime kaudella selitteli, ettei halunnut vaikuttaa liikaa peliin tilanteessa, jossa ulosajo olisi ollut enemmän, kuin paikallaan.

Samaa vitsiä ovat nämä Keanet jne, joilla on edelleen ongelma myöntää, että Arsenal oli todella kova vastustaja huippuaikoinaan ja esim. eräs Viera vei tätäkin palloilijaa myös fyysisyydessä ainakin ajoittain. Itse jätän tiettyjen ns. asiantuntijoiden kirjoitukset kokonaan väliin brittimediasta, koska ne eivät ansaitse huomiota.
 
@Flonaldo ymmärrän turhautumisesi varsin hyvin, mutta pakko takertua tuohon tuomarityöskentelyn kritisoimiseen..

Kyllä, se oli paskaa, mutta kirjoitit selvästi nyt vain Arsenalin kokemat vääryydet tekstiisi.

Citykin kärsi ihan kiitettävästi tästä Oliverin sekoilusta, sillä kumpikin Arsenalin maaleista olisi pitänyt hylätä.

Ensimmäisessä maalissa Walker otetaan puhutteluun keskipisteelle, jonka jälkeen Oliver antaa pelin jatkua ennen kuin Walker on ehtinyt palata "omalle tontilleen".

Toisessa maalissa Arsenal teki arsenalit ja Edersonin mahdollisuudet liikkua maaliltaan estettiin. Jossain vaiheessa tuohon Arsenalin kikkaan on ihan pakko alkaa tuomareidenkin puuttua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
@Flonaldo

Ensimmäisessä maalissa Walker otetaan puhutteluun keskipisteelle, jonka jälkeen Oliver antaa pelin jatkua ennen kuin Walker on ehtinyt palata "omalle tontilleen".

Toisessa maalissa Arsenal teki arsenalit ja Edersonin mahdollisuudet liikkua maaliltaan estettiin. Jossain vaiheessa tuohon Arsenalin kikkaan on ihan pakko alkaa tuomareidenkin puuttua.
Walker jäi turhaan hidastelemaan tilanteessa, ei missään nimessä tuomarin piikkiin, vaan pelaajan tyhmyyden. Toinen tilanne on juuri sellainen 50/50, joita pelissä on paljon, nyt päätös oli tämä. Jos tuota lähtee miettimään, niin sitten saa miettiä jokaista maalia, olisiko Haaland tehnyt maalinsa pelin alkuun, jos olisi heti varoitettu, ei ehkä jne jne.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Mutta kyseessähän olikin City ja Haaland.

Eli sama Valioliiga joka on tappelee Cityä vastaan oikeudessa ja haluaa tälle kunnon rangaistuksen antaa ohjeita tuomareille että Cityä pitää suosia.

Haalandin ensimmäinen tilanne, jos siis nyt mietin oikein että mikä oli, oli selvä kaksinkamppailu.

Lisää foliota pään ympäri ja syvä hengitys vaan.
 

Flonaldo

Jäsen
Ensimmäisessä maalissa Walker otetaan puhutteluun keskipisteelle, jonka jälkeen Oliver antaa pelin jatkua ennen kuin Walker on ehtinyt palata "omalle tontilleen".
Kyllä, normaalisti tuossa tilanteessa peli lähtisi käyntiin vasta pillin vihellyksestä. Mutta a) Walkerilla oli kaikki aika ja mahdollisuus palata omalle paikalleen ja b) vaparin lähtiessä oli ehkä pari metriä vajaana siitä, missä muutenkin olisi ollut, eikä niillä metreillä ollut mitään vaikutusta maalin syntymiseen tai tilanteen kehittymiseen.

Toisessa maalissa Arsenal teki arsenalit ja Edersonin mahdollisuudet liikkua maaliltaan estettiin. Jossain vaiheessa tuohon Arsenalin kikkaan on ihan pakko alkaa tuomareidenkin puuttua.
Niin, Martinelli seisoi paikoillaan. Edersonilla ei myöskään olisi ollut mitään saumaa palloon, vaikka hänen ja pallon lentoradan välissä ei olisi ollut siinä kohdin yhtäkään pelaajaa. Aktiiviseen estämiseenhän on tällä kaudella puututtukin selvästi, eikä Arsenal sellaista enää sen takia teekään. Mutta hyökkäävät pelaajatkin saavat olla olemassa, eikä heidän pidä haihtua ilmaan. VAR:han tuota puoli minuuttia hinkkasi, eikä nähnyt - vaikka tämä on kauden painopiste - siinä rikettä.

Eli sama Valioliiga joka on tappelee Cityä vastaan oikeudessa ja haluaa tälle kunnon rangaistuksen antaa ohjeita tuomareille että Cityä pitää suosia.
Ei ketään suosita. Mutta näitä tapahtuu, kun tuomarit keskittyvät lillukanvarsiin ja itsensä framille nostamiseen - eivätkä väkivaltaiseen ja vaaralliseen pelaamiseen. Valioliigan kohdalla taas asian voi nähdä myös "joka on antanut Cityn rikkoa sääntöjä 15 vuotta".
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minäkin ymmärrän, että vituttaa. Itseänikin nimittäin varmasti vituttaisi, ja on vituttanutkin; Drogban seitsemän metrin paitsiomaali, joka vei Unitedilta mestaruuden, Nanin ulosajo Realia vastaan jnejnejne. Mutta joku raja sentään!

Puretaan vähän näitä väitteitä:

1. Trossardin ensimmäinen keltainen tuli paidasta repimisestä, kun Savio oli pääsemässä hyökkäykseen. Se esti Savion hyökkäyksen: ilmiselvä keltainen.

2. Doku pallon potkaisu vs. Trossardin pallon potkaisu: Doku potkaisi palloa taaksepäin sen jälkeen kun Oliver oli osoittanut, että Arsenal oli antamassa vapariaan kymmenen metriä liian korkealta. Tuo näkyy lähetyksessäkin todella hyvin, pelikellon aika on 33:20, jos jotakuta kiinnostaa käydä kurkkaamassa. Trossard puolestaan taklaa rikkeen arvoisesti ja hetki vihellyksen jälkeen potkaisee pallon huit helvettiin turhautuneena. Ottaa muuten kaksi askelta vihellyksen jälkeen ja sen jälkeen tekee tuollaisen luuppaisun, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin potkaista palloa vain jonnekin pois. Tuo on oppikirjaesimerkki siitä, mihin tarkoitukseen tämä sääntö tehtiin: ilmiselvä keltainen kortti.

3. Hålandin rike oli rike, siis samalla tavalla kuin Havertzin rike Rodriin. Kumpikaan ei kyllä ollut kortin väärti.

4. Tasoitusmaalissa Walker ei kyllä mitenkään erityisesti hidastele. On palaamassa paikalleen kuten yleensäkin pelaajat palaavat. Tuo vaikutti suoraan maalin syntyyn, sillä Martinellillä ei olisi ollut likellekään tuota tilaa laidalla, jos Walker olisi ollut paikallaan. Tämä oli Oliverilta surkeaa pelisilmää, mutta yhtä lailla se oli Cityn heikkoutta. Siellä olisi pitänyt olla joku hyökkäyspelaaja estämässä nopea vapari niin kauan että City olisi ollut valmis puolustamaan.

5. Gabrielin maali taas oli ilmiselvä hylky. Toisin kuin esim @Flonaldo väittää, Martinelli ei suinkaan ole paikallaan, vaan peruuttaa perse edellä päin Edersonia kaataen tämän ja ohjaten samalla Saliban suoraan Edersonin eteen. Jos tästä väittää muuta, se paljastaa täysin yksiselitteisesti, että värilasit ovat päässä. VAR mokasi tämän tilanteen raskaasti. Tämä on Arsenalin taktiikkaa näissä tilanteissa, ja näihin on pakko puuttua jatkossa.

Joten ei, Arsenalia ei nyt mitenkään sorrettu eilen. Paljon isoja tilanteita, jotka nostattavat varmasti tunteita suuntaan jos toiseenkin, mutta Arsenal nimenomaan hyötyi niistä kyseenalaisista tuomioista. Trossardin tuplakeltainen taas oli aivan 100 % selviö nykysäännöillä (jotka ovat taatusti kaikkien tiedossa).
 

Flonaldo

Jäsen
Trossard puolestaan taklaa rikkeen arvoisesti ja hetki vihellyksen jälkeen potkaisee pallon huit helvettiin turhautuneena. Ottaa muuten kaksi askelta vihellyksen jälkeen ja sen jälkeen tekee tuollaisen luuppaisun, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin potkaista palloa vain jonnekin pois. Tuo on oppikirjaesimerkki siitä, mihin tarkoitukseen tämä sääntö tehtiin: ilmiselvä keltainen kortti.
Michael Oliver viime viikolla:





Minä vastustaisin noista keltaisia kortteja joka tapauksessa. Mutta tämä "ilmiselvä keltainen kortti" on jokseenkin typerryttävää, jos sama tuomari näkee samanlaisen teon jokaisessa tuomitsemassaan ottelussa - ja yhden ainoan kerran nostaa sen keltaisen.

Silloin se ei ole ilmiselvä keltainen kortti. Jos tilanteesta annetaan 1/50 kortti, se on kaikkea muuta kuin ilmiselvää.

4. Tasoitusmaalissa Walker ei kyllä mitenkään erityisesti hidastele.
Katsohan uudestaan.

Trossardin tuplakeltainen taas oli aivan 100 % selviö nykysäännöillä (jotka ovat taatusti kaikkien tiedossa).
Onko Valioliigan viidellä ottelukierroksella tehty kymmenittäin räikeitä tuomarivirheitä, kun tuomarit ovat jättäneet 100 % selviö kortit antamatta? Siinä tapauksessa tuomareiden toiminta huolestuttaa vielä entistäkin enemmän.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
No joo, nyt ei viitsi enää edes kommentoida. Menee aivan järjettömäksi tämä keskustelu. Mutta City on City, kotipeli ja rahaa on, vaikkei Ana olekaan joukkueen taustalla. Täysin eri mieltä monesta asiasta ja itsekin sentään ollut erotuomarina jonkin aikaa. Halandin rikkeestä samaa mieltä nyt, muuten en osta ja lopetan osaltani hedelmättömän keskustelun. Ei tässä ole mitään järkeä, mutta lupaan tulla kuittailemaan muualle, kun jotkut valittavat Valioliigan hyvästä tuomarityöskentelystä. Muuten mitä useammin katsoo Gabrielin maalin, niin ei mitään perustetta enää hylylle, itsekin ensin ajattelin sille löytyvän.

Lisätään tähän, että ymmärrän ex-tuomarina heidän vaikean tilanteensa, valtava paine, osaavat pelaajat nimenomaan rikkomaan, median valtava paine. En lähtisi tuohon hommaan millään hinnalla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Katsohan uudestaan.
Juuri sitä tässä kelailin, ja asia on kuten kirjoitin. Walker on palaamassa paikalleen olettaen ettei pelin anneta jatkua ennen kuin hän on takaisin omalla pelipaikallaan, jolta hänet tuomarin luokse kutsuttiin. Kuten sanoin, tilanteessa oli myös Cityn omaa mokaa kun eivät menneet estämään nopeaa vaparia, mutta pääasiassa Oliverin huonoa pelisilmää.

Onko Valioliigan viidellä ottelukierroksella tehty kymmenittäin räikeitä tuomarivirheitä, kun tuomarit ovat jättäneet 100 % selviö kortit antamatta? Siinä tapauksessa tuomareiden toiminta huolestuttaa vielä entistäkin enemmän.
Meinaat, että näitä peliä viivyttäviä potkuja tulee vastaavia jatkuvasti joka kierroksella, heh? Näistä voisit laittaa videomateriaalia still-kuvien sijasta. Vähän veikkaan, että todellisuus on tarua tylsempää, ja vastaavuudet jäävät löytymättä.
 

Flonaldo

Jäsen
Meinaat, että näitä peliä viivyttäviä potkuja tulee vastaavia jatkuvasti joka kierroksella, heh?
Kyllä, niitä on tässä Ricen ja Trossardin ulosajojen välissä ollut Valioliigassa 20+

Näistä voisit laittaa videomateriaalia still-kuvien sijasta. Vähän veikkaan, että todellisuus on tarua tylsempää, ja vastaavuudet jäävät löytymättä.




Useimmista toki nyt jo "removed due to copyright...".

Tuossa vastaavuus on vielä, että ottelun tuomari oli Michael Oliver.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä, niitä on tässä Ricen ja Trossardin ulosajojen välissä ollut Valioliigassa 20+






Useimmista toki nyt jo "removed due to copyright...".

Tuossa vastaavuus on vielä, että ottelun tuomari oli Michael Oliver.

Ehm, onkohan tuossa esimerkissä mahdollisesti yksi todella iso ja ratkaiseva ero verrattuna Trossardin tilanteeseen?

---

Kokonaan toisesta aiheesta: Olen samaa mieltä Hålandin käytöksestä pelissä. En siitä rikkeestä kun taklasi selkään, mutta pallon heittäminen toista pelaajaa kupoliin on ehdottomasti kunnioituksen puutetta, ja tämä se vasta onkin perseestä:


 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ketään suosita. Mutta näitä tapahtuu, kun tuomarit keskittyvät lillukanvarsiin ja itsensä framille nostamiseen - eivätkä väkivaltaiseen ja vaaralliseen pelaamiseen. Valioliigan kohdalla taas asian voi nähdä myös "joka on antanut Cityn rikkoa sääntöjä 15 vuotta".
Mistään en mitään tiedä, mutta hieman eri asia kun niitä sääntöjä rikotaan talousluvuissa vuosien varrella kirjanpidossa, kuin se että niitä muka annetaan tuomareiden toimesta rikkoa kentällä.
 

Flonaldo

Jäsen
Jos tässä katsoo isoa kuvaa näiden Howard Webbin rakastamien lillukanvarsinillittämisen sijaan niin:

Arsenal:
- hermo piti äärimmäisessä paineessa täydellisesti
- ei mitään hölmöilyä, ei keskittymisen herpaantumista, täydellisen nihilististä suunnitelman toteuttamista
- kukaan pelaaja tai Arteta ei mennyt medialle millään "we wuz robbed"
- piste Cityltä ja Cityltä kaksi pois olosuhteissa, missä ei olisi tainnut kukaan muu siinä onnistua
- sellainen "me vs. maailma" asetelma ja motivaation rakentuminen

City:
- Pep potkii penkit paskaksi, Haaland sekoilee ja leikkaa kiinni kaikilla mahdollisilla tavoilla
- kaikki käyvät medialle kertomassa kuinka Arsenal oli "dirty" ja vaikka mitä
- joukkue ei saa hyödynnettyä lahjapaketissa annettua kolmea pistettä
- eivät pysty 55 minuutin aikana reagoimaan tai muokkaamaan pelaamistaan millään tapaa - kukin vuorollaan potkii palloa katsomoon 20+ metristä turhautuneena

Kolme pistettä olisi tietysti silti ollut arvokkaampi, mutta jos mentaalinen yliote nyt siirtyi Arsenalille, voi se olla niitä paria pinnaa arvokkaampi juttu.

Toinen heivaa pallon pois pelistä ja toinen jatkaa pelaamista yrittäen keskittää.
:DDDDDD

Ok ok. Trossardilta oli toki täydellinen puolenvaihto tulossa just läpiajoon Martinellille.

Missä olosuhteissa muuten saa jatkaa pelaamista pari sekuntia vihellyksen jälkeen? Onko siinä jokin erityispykälä?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
:DDDDDD

Ok ok. Trossardilta oli toki täydellinen puolenvaihto tulossa just läpiajoon Martinellille.

Missä olosuhteissa muuten saa jatkaa pelaamista pari sekuntia vihellyksen jälkeen? Onko siinä jokin erityispykälä?
Kyllä sä voit itsekin ne säännöt lukea.
Referees will be empowered by the game to take a more robust approach to dealing with clear/deliberate actions that are impactful in delaying the restart of play, such as interfering with the ball which clearly delays the restart of play...
Jos pelaaja jatkaa pelaamista normaaliin tapaan vihellyksen jälkeen, kyse voi olla hitaasta reaktiosta tms. mutta jos vain potkii turhautuneena pallon ties minne, kyse on ihan muusta ja sopii silloin tuohon sääntöön. Ja tietysti sinäkin tiedät sen aivan hyvin. En jaksa alkaa arvailla miksi uskottelet itsellesi muuta.

Niin ja olen toki nähnyt tuon Martinelli-läpän myös twitterin Arsenal-porukoilta. Turha niitä on tännekin suoltaa. Martinelli oli paljon alempana kuin Trossard, ja niin olivat kaikki muutkin Arsenalin pelaajat. Ja peli oli tosiaan poikki. Eivät nuo kaksi tilannetta vain vertaudu tässä katsantokannassa.

Ja joo, mä ihan oikeasti ymmärrän, että tunteet ovat tuollaisen pelin jälkeen pinnassa. Ehkä siitäkin syystä on hyvä jättää tämä tähän.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
mutta jos mentaalinen yliote nyt siirtyi Arsenalille

Tää on kyl varmaan totta. Cityllä ne neljä mestaruutta putkeen ja toissakaudella tripla. Arsulla kaks kakkossijaa. Mut eilisen Tony Pulis-esitys sen käänsi.

Lisäys: Valioliiga myös julkaisi että ottelussa ei tapahtunut mitään mitä olisi pitänyt tutkia jälkeenpäin.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Tässähän alkaa jäämään kohta jo eräs poispotkittu Barca-kannattajakin värilasiensa kanssa kakkoseksi. Pitää kohta käydä laittamassa uusi pussi poppareita mikroon.

Mielenkiintoista nähdä, että saako Arteta nyt jo toisen samanlaisen hölmöilyn jälkeen joukkueensa kuriin. Eilen olisi toki voinut jäädä kolme pistettä saamatta ilman tuota tyhmää punaistakin, mutta se Brighton-ottelu oli Arsenalilla sen verran hyvin hanskassa, että siinä Rice sössi melko varmat kolme pistettä. Kun tiedetään Cityn taso keväisin, niin näihin tällaisiin pistemenetyksiin ei olisi Arsenalilla oikein nyt syyskaudella varaa, jos tavoitteena on vihdoin tällä kaudella ottaa se Valioliigan voitto.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Muuten mitä useammin katsoo Gabrielin maalin, niin ei mitään perustetta enää hylylle, itsekin ensin ajattelin sille löytyvän.
Peter Schmeichel analysoi tuota hyvin lähetyksen tauolla, piti katsoa uudelleen itsekin tuo tilanne.

Oli sitä mieltä, että koska Martinelli kääntyi ja sillä tarkoituksellisesti esti maalivahdin liikettä se oli rike, jos taas olisi vaan seissyt paikallaan niin olisi ollut ok.
 

Flonaldo

Jäsen
Missä olit kun Ethan Nwaneri teki avausmaalinsa Arsenalille? kysymykseen voi ainakin itse vastata, että North Bankissa hurraamassa.

On tuo vaan fantastinen poika. Ei huimaa yhtään, pallo pysyy jalassa kuin liimattuna, päätöksenteko on salamannopeaa. Varmasti minuutteja tulee tällä kaudella vielä kovemmissakin otteluissa.

Itseäni silti vakuutti jopa enemmän MLS:n suoritus kuin Nwanerin - jota myös ehkä osasin odottaakin. Käytännössä täydellinen peli MLS:ltä, jos sitä Boltonin maaliin johtanutta vähän turhan kunnianhimoista yritystä ei lasketa. Ja siinäkin ehkä vähän kyseenalaista, miten se muu ryhmitys oli takana. Kakkossyöttö avausmaaliin fantastinen.

Oli kyllä turisti-/ensikertalaisosuus katsomossa Emiratesilla ihan katossaan. Vakikatsojia ei Bolton sytyttänyt ja £20 liput alakatsomoon, niin varmaan heittämällä yli puolet meni edellä mainittuihin ryhmiin. Tube-matkan varrella viisi tyyppiä tuli kyselemään tietä stadionille.
 

Flonaldo

Jäsen
Ihan hyvä, ettei tullut Emiratesille lähdettyä, kun oli noinkin tylsä ja mitätön matsi.

Mutta olihan tärkeä puristus loppuun. xG:tä taidettiin luoda joku Valioliiga-historian top5-lukema, mutta joskus ei vaan niin helpolla uppoa.

Mielenkiintoista, että mentiin tismalleen samalla kuin edellisenä viikonloppuna. PSG:tä vastaan kyllä jotain muutoksia odottelisin, vaikka tietysti tällä loukkaantumisten määrällä vaihtoehdot ovat hieman vähissä.

Nwaneri tuli taas sisään juuri sillä tavalla kuin pitääkin. Josko tässä lähiviikkoina tulisi jo se ensimmäinen avauksen paikkakin Valioliigassa/UCL.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös