Arsenal FC 2020–2021 – Artetan aikakauden alku

  • 19 107
  • 140
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Totta. Se vaan vituttaa, että takaa tulee ohi entisiä keskikastiin laskettavia jengejä, kuten Wolverhampton ja Everton, mutta Arsenal on taas pudonnut uskottavasta kärkijengistä hmv. suorittajaksi. Jotain positiivista tossa Artetan tekemisessä toki on, mutta tän hetkinen sijoitus ei sitä hirveesti puolla.

Posia antaisin Artetalle siitä, että siellä alkaa olla taas pelaajia, jotka oikeasti tykkää tehdä töitä eikä vain fleguilla. Tierney ja Partey ovat omaan silmään aika hyviä ukkoja ja jos Arteta tämän tyylisistä tykkää, niin eiköhän sitä runkoa muuteta fyysisempään/työteliäämpään suuntaan Özilien ja Xhakojen jäljiltä...

Alun perusteella uskaltaisin toivoa/väittää, että sarja on vain tällä kaudella tasaisempi kuin pitkään aikaan ja ristiinpelaamista tulee enemmän.

Wolves, Leicester ja Everton ovat kaikki sellaisia porukoita, että top 4 sijoitus ei yllättäisi. Sitten kun tosiaan Southampton, Villa, Leeds ja jopa umpipaskan maineessa oleva West Ham onnistuvat aika hyvin kiusaamaan isompia, niin tulee mielenkiintoinen kausi. Toki Leedsin osalta viime peleissä on näkynyt, että kokeneet valmentajat Rodgers ja Hogson kyllä surutta käyttävät hyväksi "maailman parhaan" Bielsan uppiniskaisuutta ja tuolla menolla Leeds tulee kyllä ottamaan pahasti turpaan jos eivät yhtään tingi pelityylistä.

Itse veikkaan että isoista tämä tilanne sopii parhaiten Mourinhon Spursille, joka raapii niitä tylsiä 1-0 voittoja tasaisen tappavasti.

Olisi ehkä enemmän tuon Valioliigan oman ketjun kamaa mutta laitetaan nyt tänne, kun samat runkkarit ne näitä ketjuja lukee.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
fyysisempään/työteliäämpään suuntaan Özilien ja Xhakojen jäljiltä...

Özilistä samaa mieltä, mutta eikös Xhaka paina keskikentällä duunia ja ole ihan fyysinen. Xhakalla vaan ne luovat ratkaisut eivät ole hyviä. En niin paljon ole seurannut Xhakaa, että korjatkaa jos olen väärässä. Mutta itse en sanoisi. Xhakan edustavan sitä suurinta ongelmaa Arsenalissa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Xhaka tuskin on kovin suuressa roolissa tulevaisuudessa, ennemminkin veikkaisin, että hyvin rajallisena pelajana on myyntilistalla aika nopeasti. Pidän Artetaa uskottavana managerina, mutta aikaa se vie rakentaa hiekkakakusta tiilitalo. Arsenalin kannalta hyvää on se, että sieltä on nousemassa 3-4 erittäin lupaavaa nuorta suuriin rooleihin ja Nketiah ja Willock pitää ajaa sisään nopeasti Sakan lisäksi. Keskikentällä on vielä ammottava aukko ja siihen pitää löytää Parteyn rinnalle se ykköstykki, joka on luova ja osaa pelata ylöspäin. En tiedä mitä roolia Willocille suunnitellaan, voi olla jopa kasvamassa siihen.

Yksi tällä hetkellä isoista ongelmista on Auban pelipaikka ainakin asiantuntijoiden mielestä ja se kuinka häntä saadaan ruokittua. Tämä näkyy maalimäärissä ja siihen on Artetan löydettävä nopea ratkaisu. Tarkoittaa penkitystä Lacazettelle, jonka kyvyt eivät tunnu riittävän ja samalla miehen ura Arsenalissa on ohitse. Willian on myös ollut heikko ja ehkä jopa haluton, toivottavasti Arsenal ei tehnyt tässä kolmen vuoden kallista diiliä ja uusi Ozil ongelma on joukkueessa.

Nuo juniorit pitää ajaa sisään tällä kaudella, siihen lisäksi 2-3 uutta miestä joukkueeseen ja sitten voisi alkaa jo vaatia Artetalta tulosta ensi kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winners

Xhaka oli toki suuressa roolissa viime kaudella ja pelasi vieläpä hyvin Artetan alaisuudessa. Viiden alakerrassa toki. Nyt on saatu Partey keskikentälle joka toki on se mitä on kaivattukin tuonne. Ongelma on edelleenkin, että ei riitä luovuutta keskikentälle jakamaan esim. Parteyn voitettua palloa eteenpäin. Tästä myös osittain johtuu siitä,että pelataan enemmän laitojen kautta...Tierney ja Bellerin suuressa roolissa tässä.

Willock on tällä hetkellä liian heikko tekemään sitä roolia mitä kaivattaisiin keskellä, joka ominaisin paikka kuitenkin Willockille. Ei riitä fysiikka vielä ainakaan. Ja välillä ihan järkyttäviä ratkaisuja pallon kanssa, mutta kai tuo nuoruuden piikkiin toki menee. Nelson on sellainen jota pitäisi käyttää enemmän oikealla ja antaa saumoja siihen. Willianin panokseen en uskalla kommentoida mitään. Gabriel on ollut hyvä hankita toppariksi, samoin Partey myös tuohon keskikentälle.

Yksi tällä hetkellä isoista ongelmista on Auban pelipaikka ainakin asiantuntijoiden mielestä ja se kuinka häntä saadaan ruokittua. Tämä näkyy maalimäärissä ja siihen on Artetan löydettävä nopea ratkaisu. Tarkoittaa penkitystä Lacazettelle, jonka kyvyt eivät tunnu riittävän ja samalla miehen ura Arsenalissa on ohitse. Willian on myös ollut heikko ja ehkä jopa haluton, toivottavasti Arsenal ei tehnyt tässä kolmen vuoden kallista diiliä ja uusi Ozil ongelma on joukkueessa.

Nuo juniorit pitää ajaa sisään tällä kaudella, siihen lisäksi 2-3 uutta miestä joukkueeseen ja sitten voisi alkaa jo vaatia Artetalta tulosta ensi kaudella.

Auban pelaaminen menee kyllä ihan Artetan piikkiin. Aubahan pyörii suurimmaksi osaksi vasemmalla lähellä rajaviivaa. Keskemmälle päästyään ei kukaan osaa ruokkia Aubaa eteenpäin. Sama kuvio toki toistui viime kaudellakin ajoittain ja palloja saatiin Auballe paremmin koska tilaa oli myös siellä silloin.
Toisaalta tuo systeemi tällä hetkellä millä Arteta haluaa hyökätä on ihan tuhoon tuomittu Auban ja Lacan osalta. Laitojen kautta tullaan, keskitys keskelle (ilman mitään uhkaa voittaa pallo)... tai pelataan pallo Lacalle (tekee duunia ihan vitusti) keskelle joka ei ole mikään target pelaaja. Esim. Seksi-Olli soveltus tuohon paljon paljon paremmin. Tierneyn ja Bellerinin rooli on tässä iso.

Toki viime kaudella tuolla systeemillä saatiin tuloksia aikaan isoja vastaan. Ja se muutos Emeryn paskapalloon oli huomattava. Mutta on tuossa Artetalla ihan järkyttävä työmaa edessä vielä, jotta kehitys näkyisi tällä kaudella positiivisena eteenpäin kun pitäisi pystyä tekemään tulosta edes top6 sijoituksen edestä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Artetan Arsenal on tehnyt kyseenalaista historiaa, Wolves tappion myötä kauden aloitus on ollut huonoin sitten vuoden 1981. Seurajohto ei taida katsoa kovin montaa tappiota enää tämän vuoden puolella. Lisäksi Auba on ollut todella huono jatkosopparin julkaisun jälkeen, minkälainen pinkka kahisevaa sieltä nasahtaa viikossa?
 
Kroenket viime kesänä ostivat Parteyn ihan rahalla joka oli jo ihme sinänsä. Kuitenkin oli ensimmäinen panostus vuosiin omistajalta. Siihen se ehkä jääkin, tosin jos heitä kiinnostaa koko paska niin saattaa tapahtua uusia hankintoja jopa tammikuussa. Artetalla on aikaa ainakin tämä kausi se on varma. Seurajohto tukee aivan varmasti Artetaa. Ei ole potkittu Emeryakaan pois näin nopealla aikataululla.
 
Viimeksi muokattu:

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
"We created enough situations today to score goals. They will come."

Mikel Arteta says his Arsenal side "dominated" proceedings today at the Tottenham Hotspur Stadium. "

Arteta: "In terms of the performance they did everything that I asked them to do. Absolutely everything. We played the way I believe we had to play this game."

Pitää sanoa ennen kauden alkua kun veikkasin Artetan hoitavan hommansa hyvin ja Arsun tappelevan top4-sijoituksista... olin väärässä. Ehkä on aika lähteä jo.
 
Toi Parteyn kohtelu oli kyllä jo noloa. Jokohan kaduttaa että lähti Lontooseen...
Taitaa Arsenal vain yksinkertaisesti olla nykyään keskikastin joukkue ellei omistaja vaihdu.
 
Liitteet

  • D7330508-9E6A-4800-ACA0-2535069A7C9B.jpeg
    D7330508-9E6A-4800-ACA0-2535069A7C9B.jpeg
    165 KB · kertaa luettu: 105

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Eurooppa liigassa menee hyvin.
Hyvin menee niin kauan kunnes kohdataan taas joku Olympiakos. Ensimmäinen osa vieraissa menee vielä hyvin ja voitto tarttuu mukaan, sitten tullaan kolkolle Emiratesille ja lennetään pihalle. Se oli ehkä karmeinta ikinä, olin vielä valitettavasti paikan päällä.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Arteta saa kyllä vielä mahdollisuuden näyttää ainakin tammikuun loppuun saakka, mutta jos sen jälkeen taistellaan edelleen sarjapaikasta, niin eiköhän jälleen manageri vaihdu. Xhaka pelasi todennäköisesti viimeisen pelinsä ja parempi onkin näin, ei tuo mitään lisäarvoa joukkueeseen ja nyt suorastaan syyllistyi tappion järjestämiseen idioottimaisella toiminnallaan.

Jotain tuolla on joukkueessa, mitä me ei tiedetä ja mitä en ole löytänyt myöskään arvostetuilta asiantuntijoiltakaan, joiden kirjoittelua seuraan kuitenkin. Joukkue kuitenkin pelasi kohtuullisen alkukauden ja voitti kovia joukkueita keskinäisissä peleissä. Vaikka keskikentältä puuttuukin se moottori ylöspäin, niin tilannehan on ollut sama jo vuosia, miksi nyt ei enää saada kunnolla edes palloa esim. Auballe, joka viime vuonna teki kuitenkin runsaasti maaleja. Jotain outoa tuolla on tapahtumassa, mistä en saa itse kiinni, ei materiaali ole kuitenkaan noin heikko, miltä pelit nyt näyttävät.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

Xhakan kohdalla tätä on sanottu minusta jo monta kertaa, että nyt oli viimeinen peli. Minä veikkaan, että kun pöly laskeutuu ja pelikiellot kärsitään niin hän on jälleen kentällä. Pelillinen anti on kuitenkin aika heikko joten korvaaminen pitäisi olla ihan tarpeeksi helppoa. Artetan muutenkin kannattaisi harkita jo millä keinoin saisi yleisön pidettyä puolellaan, ja Xhakan ulostaminen olisi yksi helpoista keinoista. Varmaan tilanne on kuitenkin riippuvainen miten pitkään Partey on poissa.

Arsenalin voittoa kovista joukkueista selitettiin sillä, että heidän on helpompi voittaa otteluita jossa voivat ottaa pääsääntöisesti vastaan ja iskeä sitten kovaa pallonmenetyksistä vastahyökkäyksiä. Se kävisi siinä mielessä järkeen, että pelinrakentamisesta heillä ei tule mitään. Tämähän voidaan todeta piankin, sillä otteluohjelmassa seuraavat kolme tosiaan hyvävireinen Southampton, Chelsea ja Everton. Siinä saa iskeä vastaan sydämensä kyllyydestä. Ainut keino millä Arsenal edes yrittää hyökätä tällä hetkellä on pallo laitaan ja keskitys - keskitys boksiin jossa on korkeintaan keskinkertaisia pääpelaajia. Ja tätä taktiikkaa käytetään Burnleya vastaan, jonka tiedetään olevan vahva nimenomaan näissä. Minä en ole asiantuntija, mutta en löydä muuta rakennetta heidän hyökkäämisessään. David Luizin ollessa mukana hänen pitkät avaukset olivat ainoa edes jonkunlainen variaatio tuolle nykyiselle puurtamiselle.
 
Sillä 5-3-2 -vastahyökkäys sapluunalla kaikki isommat voitot tuli. Sillä sapluunalla jopa Xhaka näytti hyvältä ajoittain. Liike riitti tukemaan ja edistämään peliä. Ei kukaan isommat resurssit omaava seura sillä pelaa Valioliigassa.

Arteta ajaa tällä hetkellä pelaavampaa 4-3-3 tai 4-2-3-1 sapluunaa eteenpäin. Burnleyta vastaan pelihän oli kehittynyt jopa siihen, että pelattiin ajoittain jopa keskeltä. Eli pelaavampaan suuntaa Arteta haluaa viedä sillä mitä kädessä on tällä hetkellä. Paskaahan peli on resurseihin nähden, mutta ojasta allikkoon taas mennään potkimalla Arteta pois nyt.

Ensi kesänä saadaan ulostettua paljon paskaa ulos. Se helpottaa kummasti joukkueen rakentamista. Esim. Özil otettu täällä esille allekirjoittaneen muodossa myös. Ilmeisesti se Özilin avautuminen Kiinan politiikkaan Uigureiden osalta ei ollut hyvä juttu Kiinan markkinoiden osalta. Huhuja ollut paljon, että Özil olisi sen takia joutunut koiran koppiin ihan boardin käskystä silloin.

Ps. Kenetkä Arsenalin pitäisi palkata viimeistään tammikuussa Artetan tilalle? Allegri? Sarri? Tuossa kai ne nimet on josta oikeasti voisi miettiä pelastamaan Arsenalin "putoamiselta" ? Joku Favre ei saatana sentään!
 
Viimeksi muokattu:

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikäköhän tuolla Arsenalissa mättää? En mitään mestaruutta tavoittelevaa jengiä odotellutkaan, mutta alkusyksystä odottelin kuitenkin top 6 - sijoitusta nykyisen bottom six sijaan. Ei se tänäänkään hääviltä näytä.. Olin keväällä vielä ehdottomasti Auban jatkon kannalla, mutta taiskohan tässäkin käydä vanhat? Hyvät massit tiedossa ja tällä hetkellä herra osuu lähinnä omiin.
Ihan käsittämätön juttu tää koko Arsun sekoilu kokonaisuudessaan. Hyvät pohjat toki luotiin, kun Vanupuikon annettiin roikkua siellä vaan noin kymmenen vuotta liian pitkään. Nyt sitten ei vaan osata ja entiset keskikastin jengit painaa ohi oikealta ja vasemmalta. Jotenkin naivisti uskoin, että Arteta sais pelin kondikseen ja alkusyksy näyttikin kohtalaiselta, mutta onhan nää viime ajat ollu ihan silkkaa paskaa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jotenkin naivisti uskoin, että Arteta sais pelin kondikseen ja alkusyksy näyttikin kohtalaiselta, mutta onhan nää viime ajat ollu ihan silkkaa paskaa.
Kirjoitin aihetta sivuten tonne Chelsean ketjuun mutta kun Arteta tuli Arsenaliin, niin ne viime kauden isot voitot tuli kaikki ihan rehellisellä bussittamisella. Nyt Arteta yrittää viedä tuota hommaa pelaavampaan suntaan ja koska organisoitu hyökkääminen on aina vaikeampaa kuin pelkkä vastahyökkääminen, niin homma on alkanut takerrella.

Oma käsitys on, että sen alkuhuuman ja yksinkertaisen pelaamisen jälkeen Arteta on nyt alkanut ajaa sitä omaa "visiota" sisään ja kun kysessä on Pepin oppipoika, niin ne ohjeet on tuskin mitään "pitkä päätyyn ja perään" vaan tuo joukkue on ennemminkin ylivalmennettu, jolloin pelistä katoaa luovuus. Sitten jos ne sovitut kuviot ei onnistu, niin alkaa mennä pakottamiseksi tai yksinyrittämiseksi.

Itse veikkaan, että Arteta yrittää nyt vähän liikaa ja kokeneet pelaajat alkavat olla tähän vittuuntuneita ja tämä näkyy nyt jo sitten kurittomuutena ja turhautumisena, mistä nuo punaiset kortit kertoo. Oma neuvo Artetalle olisi nyt selkeytää, yksinkertaistaa ja antaa pelaajille vähän happea. Sitten vielä siihen päälle joku voodoo-tohtori parantamaan Parteyn takareisi, koska toi keskikenttä on ihan lapanen ilman sitä.

Itse löisin all in keskikentän suhteen Ceballos-Partey kaksikkoon, koska noista voi saada oikeasti jotain irti. Elneny siihen sitten työhevoseksi rinnalle.

Vähän koomista sekin, että Guendouzi olisi hyvä lisä tuohon keskikentälle mutta sukset meni heti ristiin Artetan kanssa. Samaan aikaan Özil trollaa jotain Gunnersaurus-hommia ja tienaa mitä 350 puntaa viikossa. Saattaisi olla käyttöä mutta taitaa olla jo liian isot haavat Arsenalin ja Mesutin liitossa ja nykykunto toki täysi arvoitus, voi olla että olisi ihan umpipaska.

Arteta on varmasti taktisesti hyvä valmentaja mutta riittääkö sitten ammattitaito siirtämään sitä kaikkea pelaajille ja onko tarpeeksi auktoriteettia myydä ne ajatukset pelaajille. Tällä hetkellä näyttää, että noi Arsenalin koulukiusaajapellet, jotka kiusasi Emeryn pihalle ei ole ehkä ihan oikea kohderyhmä pedantille Artetalle. Jossain nöyremmässä jengissä voisi tehdä kovaakin jälkeä.

Oikeastaan kun mietin uudelleen, niin annan Artetalle uuden neuvon. Palkkaa Evertonista Duncan Ferguson konsulttikeikalle ja laita se vetämään noille parit treenit, huutamaan niille sen jälkeen neljä tuntia ja lopuksi special guest Vinnie Jones vetää ensin kaikkia sukille ja sen jälkeen turpaan.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winners
Itse löisin all in keskikentän suhteen Ceballos-Partey kaksikkoon, koska noista voi saada oikeasti jotain irti. Elneny siihen sitten työhevoseksi rinnalle.

Ceballos valitettavasti ainoa joka pystyy suorittamaan edes jotenkin tuolla Elnenyn kanssa. Karmeata paskaa se silti on ja eivät sovellu ollenkaan siihen mitä Arteta haluaa. Parteyta ei lasketa.

Vähän koomista sekin, että Guendouzi olisi hyvä lisä tuohon keskikentälle mutta sukset meni heti ristiin Artetan kanssa. Samaan aikaan Özil trollaa jotain Gunnersaurus-hommia ja tienaa mitä 350 puntaa viikossa. Saattaisi olla käyttöä mutta taitaa olla jo liian isot haavat Arsenalin ja Mesutin liitossa ja nykykunto toki täysi arvoitus, voi olla että olisi ihan umpipaska.

Özil ja taas Özil. Milloin Özil on oikeasti saanut jotain aikaan? Arteta kun tuli puikkoihin niin Özil sai pelata kokoajan. Ja ei se oikein toiminut.

Arteta on varmasti taktisesti hyvä valmentaja mutta riittääkö sitten ammattitaito siirtämään sitä kaikkea pelaajille ja onko tarpeeksi auktoriteettia myydä ne ajatukset pelaajille. Tällä hetkellä näyttää, että noi Arsenalin koulukiusaajapellet, jotka kiusasi Emeryn pihalle ei ole ehkä ihan oikea kohderyhmä pedantille Artetalle. Jossain nöyremmässä jengissä voisi tehdä kovaakin jälkeä.

Tästä haluan kuulla lisää? Kerro ihmeessä miten esim. Emery on kiusattu pihalle jne.

Oikeastaan kun mietin uudelleen, niin annan Artetalle uuden neuvon. Palkkaa Evertonista Duncan Ferguson konsulttikeikalle ja laita se vetämään noille parit treenit, huutamaan niille sen jälkeen neljä tuntia ja lopuksi special guest Vinnie Jones vetää ensin kaikkia sukille ja sen jälkeen turpaan.

Arteta tarvitsi yhden Martin Keownin ja Tony Adamsin. Johtajuutta tuo porukka kaipaa saatana! Fergusonit saa olla omissa oloissaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Arsenal on löytänyt oman rapukätensä maalinsuulle ja samalla ovat alkaneet rajoittaa fanien twiittailua seuran viralliselle twitter-tilille. Eilisen pelin kokoonpanoja ei muka päässyt kommentoimaan teknisten ongelmien vuoksi, näinköhän vaan...
 
Viimeksi muokattu:

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winners
Kolme pistettä tuli vahingossa Abran ylivoimaista muovijengiä vastaan...EOM! Jos lisää rahaa voisi pumpata tuohon muoviin, niin ei nämä divarijengit pääsisi enään yllättämään tulevaisuudessa.

Pitkästä aikaa oli jotakin järkeä pelaamisessa ylöspäin...Smith-Rowe, Saka ja Martinelli oli se kolmikko joka pystyi luomaan edes jotain ylöspäin.
 
Viimeksi muokattu:

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Pitkästä aikaa oli jotakin järkeä pelaamisessa ylöspäin...Smith-Rowe, Saka ja Martinelli oli se kolmikko joka pystyi luomaan edes jotain ylöspäin.
Martinelli näytti jo viime kaudella sellaisia elkeitä, että Lacan olisi ainakin voinut laittaa lihoiksi siirtomarkkinoilla. Toivottavasti poika pysyy nyt ehjänä, ja saa hyvin peliaikaa. Jospa se Aubaakin herättelisi hiukan. Tosin nyt on niin hyvä tilinauha ukolla, että ei liene väliä. Özilin ja Willianin kanssa vaan pleikkajengiin pelleileen, ja välillä ostaan uutta lamborghinia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös