Arsenal FC 2015–2016 – kohti isompia kannuja

  • 78 275
  • 397
Vidal/Scheiderlin olisi ollut parhaillaan minun mielestä Coquelinin vieressä. Eli siis Cazorla/Ramsey/Wilshere paikka olisi ollut lähimpänä. Toki olisivat parempia kuin edellä mainitut myös Coquelinin rooliin, mutta mieluiten kovassa pelissä juuri b2b roolissa hyvien puolustustaitojenkin johdosta.

Siitä samaa mieltä, että Arteta/Flamini ei riitä DMF.ksi, mutta epäilen tuleeko sinne hankintaa. Toivottavasti. DMF+kärki (hyvät) niin olisi tuo 3/3 täynnä, jotenkin se tuntuu olevan vaan "liikaa toivottu". Ehkä menneet vuodet on tehnyt musta pessimistin, onhan tässä ollut viitteitä muutoksesta takaisin "suurseuraksi".
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllähän kaikki viittaa siihen, että Wenger hakee tosissaan uransa loppuun niitä isompia pokaaleja. Huhutut pelaajatkin muuttuneet aivan eri kaliiberin jätkiksi niistä ikuisista Flamineista ja Gourcuffeista. Rahaa stadionprojektin loputtua on vapautunut käyttöön suuria määriä verrattuna "nälkävuosiin." Cech on upea pelaaja ja yksi niistä kilpakumppaneiden pelaajista joita on tullut arvostettua ja kadehdittua aina. Todellinen tähti kentällä ja hieno herrasmies sen ulkopuolella. Hymyilyttää vieläkin, vaikka onhan tämä ollut kohtuullisen varmaa jo toista viikkoa.

Eteenpäin!
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Cech/Szczesny

Monreal/Gibbs
Koscielny/Gabriel
Mertesacker/Chambers
Bellerin/Debuchy

Coquelin/Flamini
Cazorla/Arteta

Sanchez/Oxlade-Chamberlain
Özil/Wilshere
Ramsey/Walcott

Giroud/Welbeck

+ Rosicky, Gnabry, Akpom jne. muut mitä ei ole vielä myyty.

Lihavoituna viime kaudella eniten käytetty avaus + Cech. Jokaiselle paikalle löytyy ns. varamies (toki hyökkäyspäässä monipuoliset Welbeck, Walcott jne. voivat pelata useammalla paikalla)

Materiaali on hyvä, mutta edelleen tuohon Arteta/Flamini osastolle kun saisi kovemman nimen ja kärkeen jotain mukavaa niin aijai.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Lacazette-huhut taas alkaneet, kun taas Jackson Martinez on ilmeisesti jätetty pois kaavailuista kokonaan. Joku AkuEero -tyyppinen kärki kyl pitäisi hommata tuonne kärkeen joka osaa ajoittaa juoksunsa ja on kliininen Özilin ja co tarjoiluista. OG ei ole nopea ja enemmänkin target-hyökki kun taas TW on nopea, mutta ei mun mielestä kovinkaan kliininen vaan vaatii sen 5 paikkaa ennen kuin uppoaa. Kondogbia meni jo ja katsotaan miten Vidalin kanssa käy Copan jälkeen. Vidal on taas enemmänkin Box to box -pelaaja kuin puhdas puolustava pelaaja, jota tarvitaam enemmän Coqblockin kaveriksi pitämään kiertoa päällä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Jackson Martinez menee Atleticoon.

U-21 kisoja Portugalin paidassa dominoinut William Carvalhohan siellä on taas huhuissa, mutta Sportingin pyyntihinta huitelee edelleen jossain €45m.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Bild pitää jo Podolskin siirtoa Galatasarayhin varmana. Poldi olisi tehnyt 3 vuoden sopimuksen turkkilaisten kanssa ja siirtokorvaus Arsenalin suuntaan on €4m (~£2.85m).
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Pientä päivitystä Arsenalin osalta.

- Eli Pre Season käynnissä. Lähes kaikki "edarin" miehet ovat palanneet treeneihin pl. tottakai Alexis ja muutama muu, ketkä ovat kesällä urakoineet.
- Muutamat Arsenaljampat huutelee, että Wenger olisi sanonut ensi kauden jengin olevan tässä. Pari myyntiä ja lainaa vielä lienee tiedossa, mutta muuten odotettavissa hiljaista siirtomarkkinoilla.
- Carl Jenkinsonille ilmeisesti sorvataan uutta, rahakkaampaa sopimusta ennen lainalle laittoa. Callen soppari taitaa olla £35k/vko ja voimassa 2018 asti, mutta siitä huolimatta uutta sopparia ollaan tekemässä.
- Arteta on tehnyt vuoden jatkon ja Walcotin uusi jatkosoppari lienee enää ajan kysymys.
- Joukkue matkustaa lähipäivinä Aasiaan, jossa Pre Season pelit pyörähtää käyntiin ensi viikolla.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ja Hugo Keto on saanut jonkin tason ammattilaissopimuksen, joka on merkki siitä, että hänellä nähdään olevan lahjoja ja pojasta halutaan pitää kiinni. Pitkä ja kivikkoinen on tie silti nuorella suomalaisella. Artetan sopimus oli suuri pettymys, tämähän tarkoittaa ettei Coquelinille tule riittävää backuppia, joten yksi loukkaantuminen ja joukkue on taas siinä mistä viime vuonna aloitti.

Wengerin ongelma rakentaa 100% valmista joukkuetta näyttää toteutuvan taas, toki tämä ei ole yllätys ja enemmänkin kertoo vain siitä, että managerimme uskoo ihmeitä tapahtuvan. Silti hyvä joukkue lähtökohtaisesti kasassa, sitä maailmanluokan kärkeä ei ole, joka tarvittaisiin ja toisaalta ainakin tämä keskikentän pohja on todella haavoittuvainen. Uskon myös, että näillä mennään.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
David Ospina on ilmaissut sittenkin halukkuutensa pysyä Arsenalissa ja taistella peliajasta. Väkisinkin tuosta maalivahtinelikosta yksi myydään tai laitetaan vähintään lainalle, sillä Cech, Szczesny, Ospina, Martinez tasoista nelikkoa on äärimmäisen vaikea pitää "Match fit" kondiksessa.

Szczesny saa muuten pitää #1 paitansa, sillä Petr Cechin pelinumero on #33

"Starting new chapter at 33 years of age with 333 games in the premier league ... That's an easy choice" - Petr Cech
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Sanogo ei ole Singaporessa muun joukkueen mukana, mutta Ajax on halukas ottamaan hänet lainalle. Huhujen mukaan tällä viikolla pitäisi tapahtua.

Wenger tuttuun tyyliinsä tuumailee, että jos löytyy 1-2 maailmanluokan äijää, ketkä saatavilla, ostavat.

Ylihuomenna taisi olla eka peli tuossa Asian Trophy höntsäilyssä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Yleä myöden ollut jo juttua tuosta Jenkinsonin jatkosopimuksesta. Eli Calle tehnyt 5 vuoden sopimuksen Arsenalin kanssa. Sopimus siis kestää vuoteen 2020 asti ja palkka noussut £35k/vko -> £45k/vko. Eilisten twitterkuvien perusteella Jenkinson oli jo West Hamin paita päällä poseeraamassa, eli kausi vielä West Hamissa (kauden lainasta £2m Arsenalille), jonka jälkeen takaisin Emiratesille. Toivottavasti Jenkinson onnistuu toisena vuotena putkeen WHUFC paidassa, niin ensi kesänä "vanha" Debuchy pistetään myyntiin ja Bellerin/Jenkinson hoitelee siitä eteenpäin oikealla, kunnes Barcelona hakee omansa pois.

Vieraspaitajulkkarit alkamassa Singaporessa. Pumalta taas Livestreamiä vaikka tästä youtuben kautta: LIVE EVENT: 2015/16 PUMA Arsenal Away Kit Launch in Singapore - YouTube
 

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Toivottavasti Jenkinson onnistuu toisena vuotena putkeen WHUFC paidassa, niin ensi kesänä "vanha" Debuchy pistetään myyntiin ja Bellerin/Jenkinson hoitelee siitä eteenpäin oikealla, kunnes Barcelona hakee omansa pois.

Ettei kuitenkin lähempänä olisi se tilanne, että siellä valmistaudutaan Bellerinin lähtöön? Noilla katalaaneilla saattaa kuitenkin olla kotiinpaluun haluja ja Barcelonalla voi olla yhtä suuri halu omiaan kotiuttaa, jos pelaaja breikkaa muualla, missä taas ranskikset viihtyy Lontoossa enemmän kuin hyvin. Debuchyllakin saattaa vielä kuitenkin jokunen vuosi avarissa olla jäljellä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Kyllähän se Bellerin lähtee jossain vaiheessa, se nyt lienee selvää. Onko jo ensi kesänä? Paha mennä sanomaan. Barca kuitenkin jatkaa vielä Dani Alvesin kanssa ja Aleix Vidalin hankkivat nyt kesän alussa, joten se akuutein "Hector kotiin" vimma nyt siirtyi ainakin vuodella.

Bellerin on vasta parikymppinen kaveri. Barca poimii omansa kotiin sitten kun on tarvetta. Bellerinillä kuitenkin vasta takana hyvä puolivuotinen.

Debuchy on ensi kesänä 31v. Tyypilliseen Arsenaltyyliin jos tuon ikäisestä pelimiehestä on jotain puntia vielä saanut takaisin päin, ne myydään.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Sitten mennään. Kauden ensimmäinen Pre Season matsi alkaa 15:30 ja MTV Sport ja Katsomo näyttää jos omistat sellaisen.

Arsenal tänään: Martinez, Debuchy, Mertesacker, Gabriel, Monreal, Flamini, Coquelin, Wilshere, Ox, Iwobi, Akpom

Penkki: Szczesny, Bellerin, Zelalem, Crowley, Toral, Willock

Petr Cechiä näköjään säästelevät lauantain Finaaliin/Pronssipeliin.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Sanogo pelaa tulevan kauden Ajaxissa lainalla. Toivottavasti Bergkamp & co. tekevät ihmeitä.
 

ProCoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Oilers, Arsenal
Ei kautta ilman pokaalia, Barclays Asian Trophyn juhlinta oli huimaa. Cechin debyytti sujui ihan ok, toki Everton oli varsin kesyllä pelipäällä. Ihan vielä ei ehtinyt silmä tottua katsomaan kypärämiestä tuolla maalilla. Muuten ottelussa pallollinen pelaaminen sujui ihan mukavasti keskikentällä ja hyökkäyskolmanneksella, puolustajien pelaaminen omassa päässä näytti yllättäen välillä hieman hankalalta. Walcott näyttäisi olevan fyysisesti hyvässä kunnossa ja myös Wilshere parantaa koko ajan.

Mihinkään hankintoihin en enää itse usko, näillä mennään. Saa nähdä saako Akpom näytönpaikkoja tosipeleissä.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Itsekään en usko hankintoihin enää, mutta kun katsoi näitä kahta ottelua, niin aina ajoittain tuli mieleen se, miksi meillä ei ole maailmanluokan kärkipelaajaa. Giroud oli taas sitä normaalia itseään, ei vain oikein tunnu riittävän ja Akbom ei vain ole vielä sillä tasolla, jotta menestyisi kovissa peleissä. Muutenhan pelit olivat kivaa katseltavaa, vailla suuria tunteita. Ihan hyvältähän tuo nyt näyttää.

Ospina tai Szczesny myyntiin ja mikäli Theo ei tee uutta sopimusta, niin rahat pois miehestä ja näillä rahoilla sitten sisään kova kärkipelaaja, ehkä siihen vielä tarvittaisiin pientä välirahaa. Itse haluaisin Walcottin tekevän sen uuden sopparin.
 

Boosteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, Red Wings, Gunners, Kaner's Crew
Joukkue näyttää miltei valmiilta, puuttuu vaan se DMF sieltä keskikentältä. Olisko se sitten Vidalia halvempi Kondogbia, jota hieman huhuiltu joissain piireissä? Hyökkääjillä kyllä pärjättäisiin varmasti, kunhan mitään loukkaantumissumaa ei tule. Näitä kuitenkin tälle seuralle sattuu kovin usein ja tiheästi, joten ehkä se Lacazette olisi sittenkin oiva ostos. Giroud tietysti on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan tällä tasolla ja oli todella hyvä loukkaantumisensa jälkeen viime kaudella. En vain usko, että hänen tarvisi pelata jokaista peliä, jos siis kärkeä ei ostetakaan. Walcott pystyy pelaamaan erilaista hyökkäyspeliä ja myös keskellä, viime kauden loppu osoitti sen. Enkä edes peluuttaisi Theoa keskellä paitsi keskikastia alempia joukkueita vastaan.

En tiedä miten Wilshere tulee mahtumaan tuohon joukkueeseen. On todella hyvä, että on laatumateriaalia penkillä myös, mutta pääseekö Jack sitten myös pelaamaan joka toisen pelin? En vaihtaisi tällä hetkellä ketään pois FA cupin finaalikokoonpanosta. Özil tulee olemaan aivan uudella tasolla kuin aiemmin ensi kaudella. Mies on levännyt ja pystyy myös lepäämään kauden aikana.

Kausi kaatuu jos Arsene ei lepuuta tärkeitä pelaajiaan oikein. Ylirasitus voi johtaa helppoihin loukkaantumisiin ja turhiin pistemenetyksiin. Tämä kausi näyttää erittäin hyvältä. Jopa kultaiselta.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Joukkue näyttää miltei valmiilta, puuttuu vaan se DMF sieltä keskikentältä. Olisko se sitten Vidalia halvempi Kondogbia, jota hieman huhuiltu joissain piireissä?

Kondogbia siirtyi kuukausi sitten Inter Milaniin.

Osan eilisestä pelistä näin ja kyllähän pelaajat oli aika puhki Singaporen helteessä. Cazorla dominoi jälleen miten halusi. Santi on aivan ilmiömäinen pelaaja.

Ensi viikonloppuna sitten seuraava "kannu?"
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Turkin sunnalla ollut huhuja, että Mathieu Flamini siirtyisi Galatasarayn paitaan. Englannissa jo joku sivusto ehti ilmoittaa kauppasummaksi £2.8m mikä olisi ilmiömäinen suoritus AFC:ltä. Jopa £1m enemmän mitä Poldista Gala maksoi suoraan (+ myöhemmin muutama 100k add ons).

Mutta katotaan tapahtuuko siirto. Tämä nyt ohentaa edelleen heikkoa DMF-osastoa. Kielisikö sittenkin pelaajaostolle vielä kesän aikana?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös