Mainos

Arsenal FC 2014–2015 – this is who we are

  • 90 748
  • 389

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Huomenna West Ham Emiratesilla ja kaiken järjen mukaan 3 pinnaa pitäisi irrota. Mutta koska kyseessä on Arsenal, mikään ei ole varmaa. West Ham on liukunut huikean alkukauden jälkeen keskikastiin ja kärsii loukkaantumisista. Wenger höpöttelee pelaajiensa olevan väsyneitä viime viikkojen fyysisistä otteluista ja jonkinlaista rotaatiota lienee huomenna luvassa.

Viikolla sitten europelit pakettiin (jinx). Koska 3 maalia pitää vähintään tehdä. Toivoisin kunnon do or die taktiikkaa heti alusta lähtien. Ihan sama vaikka peli päättyisi 3-3, kunhan lähtisivät rohkeasti pelaamaan. Eniten vituttaa joku tarkka ja hidastempoinen 0-1 voitto, jonka ainut maali tulee jossain 84min kohdalla.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Rutiini 3-0 voitto Hammersista! Nyt, kun seuraavissa peleissä päävastustajamme pudottelevat sopivasti pisteitä, niin Vanupuikon mestaruuteen eli CL-paikkaan, on mahdollisuus ottaa tiukka ote jo kahden viikon päästä Scousereita vastaan Emiratesilla.

Itse preferoin myös Meikun mainitsemaa All-Out-Attack-lähestymistapaa Monacoa vastaan.

COYG!
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rutiini 3-0 voitto Hammersista!

Ja vieläpä melkoisen kivalla tavalla. Walcott tuhnuili alussa vähintäänkin sen 3 maalipaikkaa, mutta onneksi on Giroud. Huikea maali ja vielä huikeampia syöttöjä. Yhden kosketuksen mestari. Ramseyn kanssa aikamoista nannaa kahdessa maalissa. Giroud alusti myös tuon 3-0 maalin perinteisellä one-touchilla puolustuslinjan taakse, ja oli selkäkarvoja nostattava fiilis nähdä Flamsterin tuulettavan maalin merkiksi.

Myös Koscielny oli tänään loistava. Paikkasi Merten virheitä minkä kerkesi ja oli täysin omaa luokkaansa. Kauanko se Gabriel nyt onkaan pois? Taitaa olla aika ajanut Mertesackerin ohi viimeistään nyt. Ennen paikkasi sijoittumisellaan ja pelinluvullaan pahoja puutteitaan, mutta nykyään nuo vahvuudetkin taitaa olla jo heikkouksia.

Monaco lähtee pelaamaan täysin nolla-nollaa. Käytännössä heidän yksi tehty maali ei auta juuri mitään, joten eiköhän siellä ole se tiivis bussi taas vastassa ja kävelyvauhtiin pyrkivät. Koska Arsun pitää tehdä kolme, en usko Arsenalin suostuvan siihen, että Monaco määrää (kävely) temmon. Heti alusta lähtien rohkeaa peliä ja laitapakkien nousut lienevät suuressa roolissa Monacon sumputtaessa taas keskustaa. Bellerin on 100% varma avaaja, mutta nykyisillä otteilla uskoisin jopa, että Monreal aloittaa. Oli Manuakin vastaan hyvä, kuten tänäänkin. Kyllä tuosta vielä peli saadaan.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Siellähän nyt tarjotaan Valjussakin kakkossijaa, kun City tuntuu konttaavan rajusti.

Illan matsissa ei mitään erikoista. Voitto ja kauniita maaleja. Alkusyksyn komeetta Chambers on puolustussuuntaa paska. Bellerin saa huoletta pelata kaikki pelit, ennen Debuchyn paluuta (joka on syksyllä?!?). Walcott on pahasti ruosteessa ja Coquelinin pulkkataklaukset eivät ole aiheuttaneet vielä punaista korttia.

Cazorla sai huilia. Voisivat namutella viikolla ison yllätyksen, köh köh 0-3.

Ja sitten mä heräsin.
 

SilkySmooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Arsenal FC
Peli meni tänään valitettavasti multa ohi, mutta maalien perusteella Giroud aika liekeissä. Melkosen komeita "team effort" maaleja olivat tänään oikeastaan kaikki osumat.

Kuten Meikku jo totesikin, niin kakkospaikka olisi nyt Valioliigassa kuin tarjottimella. City on nimittäin alkanut yskähtelemään aika rajusti. Eipä sillä mitään merkitystä ole, että ollaanko kolmansia vai toisia mutta anyway. Neljäskin sija tietenkin kelpaa vielä, mutta nuo Chämppärin karsinnat olisi kyllä kerrankin kiva välttää.
 

SilkySmooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Arsenal FC
Tässähän on Arsulla näköjään oikeasti vielä saumat. 0-1 ekan puoliajan jälkeen, mutta maalin jälkeen 35. minuutilta eteenpäin olisi melkein ollut paikat jo niihin loppuihin tarvittaviin maaleihin. En usko tähän menneistä pettymyksistä johtuen, mutta ainakin mahdollisuus on olemassa.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Kypsä esitys eilen, mutta valitettavasti Giroud tuhlailee eurokentillä Valjua tehokkaammin ja nyt kävi näin.

Nyt vasta vituttaa enemmän ja enemmän tuo Emiratesin perseily. Tippua nyt vierasmaalisäännöllä jatkosta ihan omien mokien takia.

Oh well. Eteenpäin. Helvetin mielenkiintoinen valjuviikonloppu edessä, kun Castle vieraissa ja samalla mm. Pool vs United.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Njaa. Eipä siinä Kolo Touret ja co. paljoa painanu, kun Arsenal murskasi Liverpoolin. Top-4 arpa on jo käytännössä taskussa. FA Cupin voisivat uusia. Tällä pelillä kaatuu kyllä Reading ja sitten finaalissa Villa/Blackburn/Liverpool

COYG!
 

BaronFIN

Jäsen
Eli kun Liverpoolia vedetään isät vastaan pojat meiningillä pataan 4-1, niin Vanupuikon huutelijat ovat kaukana hiljaa. Seelvä...

Kiitokset nyt kuitenkin vuoden hienoimmasta teosta. Mitään hyvää Liverpoolille. Koskaan.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Eli kun Liverpoolia vedetään isät vastaan pojat meiningillä pataan 4-1, niin Vanupuikon huutelijat ovat kaukana hiljaa. Seelvä...
Ketään meistä 'Vanupuikon huutelijoista' tuskin haittaa, että rakastamamme ja kannattamamme jengi Gunners menestyy, päinvastoin. Tällä hetkellä peli kulkee kuin vanhaan hyvään aikaan ja voittoja tulee viikosta toiseen, ja vielä joulun tienoilla hiukan utopistiselta vaikuttanut top3 sijoitus alkaakin olla enemmän kuin mahdollinen. Sen sijaan tämä Vanupuikon kannattajaosasto tuntuu unohtaneen sen kuuluisan ison kuvan. Pieni ikuisuus on vierähtänyt viimeisestä tittelistä (en laske mitään Cuppeja tähän mukaan, ne ovat Sp*rsin tapaisten pikkuseurojen kilpailuja). Valioliigassa sijoitus on vakiintunut 3-4 sijan tienoille ja Mestarien liigassa tiputaan yleensä viimeistään toisella kierroksella. Itse olen ainakin kyllästynyt tähän menestymättömyyteen ja seuran johdon osalta kunniahimoisuuden puutteeseen, ja olen edelleen sitä mieltä, että Vanupuikko on auttamatta tippunut ajan kärryiltä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Jaa. Sieltä on seuraava Messi tulossa Arsenaliin: "Uusi Messi" matkalla Arsenaliin

Jännä nähdä mimmonen talentti sieltä on mahdollisesti tulossa. 16 v vasta, joten viettänee vielä vuoden tai pari vielä kotimaassa.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Hienoa, että joukkue on saanut juonesta kiinni, liian myöhään tosin mestaruuden kannalta. Mistä tämä piristyminen johtuu? Mielestäni siitä, että joukkueessa alkaa olla sitä laajuutta sen normaalin loukkaantumissuman loputtua, toisaalta yksi voitto suurista vieraspeleissä antoi itseluottamusta, joka näkyy nyt peleissä. Koetetaan nyt selvittää loppukausi voitollisesti ja aloitetaan taas jännittää tulevaa sarjakautta ja sitä kuinka Wenger vahvistaa joukkuetta.

Itse luopuisin Artetasta, jolla ei ole mielestäni enää annettavaa, vaan hänen tilalleen tulisi hankkia Coquelin pariksi fyysinen voittamaan tottunut keskikentän pelaaja, Southamptonissa olisi yksi hyvä kandidaatti, joka on keskikastin joukkueessa tehnyt kovaa jälkeä. Diaby on jo nähty ja ehkä myös Rozicky, joka ei meinaa mahtua enää edes penkille, toinen maksimissaan jatkoon ensi kaudelle. Piikkiin Giroudin kirittäjäksi laadukas kärki, annetaan Wellbeckin pelata enemmän laidalla ja kolme sentteriä tarvitaan pitkään kauteen. Ehkä yhden topparin hankkisin myös, koska kolmella puhtaalla topparilla riski on liian suuri, tosin nyt meillä on 5 käyttökelpoista laitapakkia. Theo Walcotin tilanne on myös vaikea, olisiko parempi pistää kiertoon, vaikka pelityylistä pidänkin. Kolme sisään ja kolme ulos, laatua tilalle, niin ehkä sitten voisimme hakea sitä mestaruutta. Romero on oikeasti mielenkiintoinen haku, äärimmäisen taitava, mutta tietysti vielä nuori pelaaja ja vasta vuosien päästä nähdään mille tasolle nousee ja missä seurassa.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Mertesackerin haastattelussa tuli taas ilmi se, että MM-Kisojen jälkeen oli vaikeaa pelata Valioliigaa lähes välittömästi, koska ei ollut käytännössä lomaa taikka pre-seasonia ollenkaan. Alkukausihan meni Arsenalilta penkin alle monestakin syystä. Sieltä pari parempaa peliä, niin tässähän Gunners voisi vielä haastaa Chelsean, mutta se on vain jossittelua joten se siitä.

Tasonnosto on ollut huomattava viime kuukausina. Niin vain Coquelinin kehiin tulon jälkeen tää paketti on ollut paremmin kasassa ja Ospina on myös ollut itse varmuus tolppien välissä. Vielähän tuonne toppariosastolle voisi kesällä jonkun hankkia, sillä Mertesackerin kolmikymppiset lähestyy. Chambers toki vakuuttanut IMO topparina paremmalta kuin laidalla, mutta siltikin BFG:n eläköitymisen tai myynnin jälkeen siellä ei ole kuin Kos-Gabriel-Chambers.

Coquelin tarvitsee ehdottomasti kovan kaverin vierelleen kilpailemaan. Arteta nyt tuntuu jatkavan vielä vuoden isähahmona ja tulkkina uusille pelaajille. Jotenkin tuntu siltä, että Mikel jatkaa peliuran jälkeen vielä Arsenalissa muissa hommissa. Vähän niinkuin Robert Pires, joka pyörii edelleen säännöllisesti Arsenalin treeneissä. Oisko näistä vanhoista pelimiehistä sitten valmennushommiin Wengerin jälkeen? Mene ja tiedä.

Anyway, materiaali on hyvää luokkaa ja rahaa on uusiin hankintoihin. Cechiähän nuo Telegraphia myöden huutelee kesällä tolppien väliin, mutta en jaksa uskoa, että Mourinhon valtakunnasta myydään Arsenalille laatumaalivahti. Konsonantin päivät alkaa olemaan joka tapauksessa luetut, sillä Ospina on varmempi ja Martinez on suht ok kakkonen jo valmiiksi.

Ulospäin on tarjolla useampikin ukko mm. Poldi, Campbell, Flamini, Diaby (jos ei tee sitä pay as you play sopparia) jne. Mutta näistä sitten enemmän kun kausi ollaan saatu pakettiin.

Valjussa sija 2 ja FA Cup voitto, niin ihan ok kausihan tästä tulee. Toki Valioliiga pitäisi ehdottomasti voittaa lähivuosina. Vituttaahan se, kun edellisestä on jo 11 vuotta aikaa.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vain lopputulos merkitsee ja kivat kolme pinnaa Arsulle. Osan toka jaksoa näin ja kieltämättä joka kerta Burnleyn vastahyökkäykset saivat sykkeen vähän kohoamaan. Paikkoja toki oli tappaa peli jo aiemminkin, mutta tasurikin oli hyvin lähellä. Hyvä kuitenkin näin, kohtalaisessa voittoputkessa porskutellaan.

Huomenna toivotaan Manchesterista tasatulosta, niin ilman totaalikoomailua jopa toinen sija keväällä vois olla haarukassa. Eihän sillä käytännössä juurikaan mitään merkitystä ole, oletko toinen vai kolmas (vain mestarit muistetaan ja siihen taitaa olla aika mahdoton sauma), mutta jatkuvien nelossijojen jälkeen vois olla mukavampi päättää kausi pitkästä aikaa kakkossijaan ja salettiin CL-lohkopaikkaan. Toisaalta, onhan se viides sijakin edelleen ihan omissa käsissä..
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Eipä tuossa isompaa paniikkia eilen ollut. Burnley jaksoi tehdä kovaa duunia sen about 70min, mutta sitten vähän väsähti. Tämmöset 0-1 voitot maistuu kyllä. Coquelin valittiin ottelun parhaaksi ja on käsittämätön vaikutus ollut The COQ:lla Arsenalin kenttätasapainoon.

Unitedin kanssa kova kilpailu kakkossijasta. Toisaalta, kakkonen tai kolmonen, ei hirveesti lämmitä. Kunhan eivät nyt enää ryssi itteään neljänneksi.

Cesc sitten tänään niittasi "viimeisen sinetin" sinisten kannuun, great.

COYG!
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Kesä lähestyy ja tuttuun tapaan vanhojen huhujen lämmittelyt ovat alkaneet roskalehdistöltä. Silmään pisti James Milnerin mahdollinen kosiskelu. Taitaa olla soppari Cityyn katkolla, joten siirtyisi "ilmaiseksi" kesällä. Ottaisi loistavan duunarin mielellään jengiin, mutta riittääkö Milnerille pelkkä rotaatiossa pyöriminen, sillä ei mitään jakoja avaukseen jos Sanchez, Özil ja Ramsey ovat terveenä.

Viikonloppuna sitten Arsenal marssii Wembleylle ja FA Cup välierässä nähdään taas, kestääkö jengi painetta. Viime vuoden Wigan matsi oli yhtä kynsien pureskelua rankkareille saakka.

COYG!
 

SilkySmooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Arsenal FC
Pelistä ei ole paljoa muuta sanottavaa kuin nämä yksittäiset asiat:
- Özililtä kokonaisvaltaisesti harvinaisen hyvä peli
- Mielestäni Szczesnyn olisi pitänyt torjua Readingin maali
- Paulistalta hyvä sisääntulo kesken pelin, potentiaalia tuntuu olevan kovastikin

Huomenna selviää sitten tuleeko finaaliin vastaan Villa vaiko Pool.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Ei ollut helppo matsi Readingia vastaan. Arsenal kuvitteli kävelevänsä Finaaliin 1-0 maalin jälkeen ja jatkojen kautta vasta voittoon. Rotaatiota Wenger käytti ja ei kyllä Konsonantti, Debuchy taikka Gibbs vakuuttanut millään tavalla. Noh, finaalipaikka tuli ja vastaan tulee itseluottamusta puhkuva Sherwoodin Aston Villa. Kävi jo mielessä, että kohta ennemmin alavireisen Liverpoolin ois mielummin kohdannut, mutta näillä mennään.

#BackToBack
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Chelsea-matsi oli ja meni. Mestarit osoittivat lujuutensa. Kun hyökkejä on poissa ja ei ole pakko voittaa, hakevat he dynamiittisen puolustuksensa avulla vaikka 0-0:n. Ei vaan ollut jälleen kerran Arsenalilla avaimia Chelsean murtamiseen.

5 sarjapeliä vielä ja FA Cup finaali. Sitten aika mukavan oloinen kesä edessä. Joukkueen runko on erinomaisilla kantimilla. Kevään otteet liigassa ovat näyttäneet, että kaikki kun klikkaa, mestaruus ei ole utopiaa. Toki edelleen pari täsmähankintaa helpottaisi kovasti tuotakin urakkaa, mutta mitään dramaattista muutosta joukkue ei tarvitse.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Happy St. Totteringhamsday!
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Happy St. Totteringhamsday!

Joko se on 20 vuotta täynnä? Ei jaksa enää laskea.

Enivei, eilen oli kyllä aikamoista namuttelua Arsenalin pelaaminen. Paremmalla viimeistelyllä olisivat voineet takoa todella rumat lukemat taululle, mutta ihan hyvä näinkin, 3 pistettä lisää ja sija 2 on täysin omissa jaloissa.

Muutaman kierroksen ajan Arsenal on pelannut käytännössä samalla avauskentällisellä, eli

------------------Giroud-------------------
---------Sanchez-Özil-Ramsey----------
------------Coquelin-Cazorla-------------
Monreal-Koscielny-Mertesacker-Bellerin
------------------Ospina--------------------

ja tuo XI on toiminut todella hyvin. Penkille tippuneet tai loukkaantumisista palanneet ovat joutuneet kattelemaan pelejä sivusta, viikosta toiseen. Tästä oivallisena aasinsiltana peilaan jo tulevaa kesää. Kuten jo aikaisemmin taisin mainita, kesällä ei tule olemaan ostojuhlaa. Ainoastaan WORLD CLASS vahvistuksia kannattaa nippuu lisätä, sillä penkilläkin on jo rotaatiossa vallan mainioita pelimiehiä.

Eli jos tuota avausta haluaa väkisin muokata, niin Ospinan syrjäyttämiseksi aivan huippumaalivahti, Merten sijalle joku laatutoppari (Gabriel kyttää jo valmiiksi mahdollisuuksia), Coquelinin tilalle maailmanluokan DMF ja Giroudin tilalle joku aivan naamaton maalipyssy. Laitapakkien tilanteeseen en lähtisi koskemaan, sillä siellä on Gibbs, Debuchy ja Chambers vielä. Toki koko suomen Callekin palaa lainalta, mutta haiskahtaa myynniltä.

Poldit, Campbelit ja Sanogot huoletta lihoiksi ja puntia sisäänpäinkin.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tämän vuoksi Arsenal ei tule koskaan menestymään Wengerin aikana. Ensimmäinen puoliaika pelailua vailla mitään halua tehdä mitään, valmentajan piikkiin, jälleen kerran. Toisella puoliajalla vasustajalle yksi tilanne, keskinkertaiset topparit pelaavat viiden metrin päässä ainoasta vastustajasta ja maali. Sitten joukkueelta puuttuu se maailmanluokan viimeistelijä, joka tekee noista paikoista ne maalit. Onneksi kausi loppuu, vaikka eihän tämä ole juuri kiinnostanut enää tammikuun jälkeen. Syksyllä taas ihmetellään se 7-8 kierrosta ja Chelsea on 6 pistettä vähintään karkumatkalla, joulukuussa kausi on sitten taas ohitse. 100m€ rahaa peliin ja 3 kovaa nimeä lisää, sitten voidaan joskus odottaa jotain. Palataan elokuussa asiaan, jos nyt jaksaa tuosta paskasta enää kiinnostua.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Swansean Mourinhomainen catenaccio-taktiikka oli odotetun vaikea Gunnersille! Varsinkin, kun pallon liikuttaminen ja paikkojen luominen oli tänään todella staattista. Lisäksi viimeistely oli tänään Veikkausliigatasolla niin lopputulemana 0-1 tappio, ja samalla taisi mennä saumat 2. tilaan. Wenger-trophy ratkesi jo eilen, ja jos ei perseillä kolmea viimeistä ottelua huolella niin 3. tila on todennäköinen. Seuraavaksi vastassa ManU Old Traffordilla, ja samalla tilaisuus ratkaista suora mestarien liiga paikka. Vanupuikko voisi nyt tarkasti miettiä jotain vaihtoehtoisia taktiikoita näitä kilpikonnapuolustuksia vastaan. Monaco, Chelsea ja nyt viimeisimpänä Swansea ovat ryöstäneet meiltä pisteitä parkkeeraamalla bussin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös