Mainos

Arsenal FC 2014–2015 – this is who we are

  • 90 756
  • 389

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Wenger on kyllä taktisesti käsittämättömän köyhä kaveri nykyään. On hirttäytynyt nyt tuohon hitaaseen hieromiseen ilmeisesti Barcan tikitakan ihannointi mielessä. Aivan täyskäännöksen tehnyt näköjään ajattelussaan. Muistaako kukaan enää miten Arsenal pelasi silloin Wengerin kultaisina vuosina? Silloin joukkue tunnettiin armottoman nopeaa ja suoraviivaista hyökkäyspeliä pelaavana joukkueena. Nyt pelataan ihan päinvastoin eli hierotaan vaan palloa hitaasti keskialueella!

En tiedä onko vain sattumaa, mutta Arsun pelillinen kriisi alkoi aika lailla samoihin aikoihin, kun Walcott loukkaantui. Walcottin nopeus ja juoksut linjan taakse olisivat juuri sitä mitä Arsenal tarvitsisi pelinsä monipuolistamiseksi. Campbell olisi voinut olla hyvä korvike tähän rooliin, mutta ei tosiaan ole saanut minuuttiakaan peliaikaa.

Jos ja kun ManU saa pelinsä toimimaan kauden edetessä niin sanoisin, että neljän parhaan ulkopuolelle jääminen on tällä kaudella erittäin lähellä. Vaikea nähdä, että tällä "Wenger-waylla" ainakaan Chelsean, Liverpoolin tai Cityn edellä kauden lopussa ollaan.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Hyvää yötä Arsenal. Ilmeisesti kukaan vähänkään uskottava pelaaja ei halua pelata Wengerin joukkueessa ja sitten seniili kuvittelee ettei ns. kakkoskorin miehet pysty vahvistamaan joukkuetta, joten nyt on sitten joukkueen runko todella ohut monin paikoin. Manulla hyökkääjiä ennestään Rooney ja RVP, halusivat siihen lisäksi Falcaon ja ottivat miehen. Sitten heillä on joku ylijäämä kaveri, joka on lähes saman tason vitsi kuin Sanogo, siitä tuli sitten meidän ykköstykki ylihintaan. Näin sitä pitää Wenger hoidella bisnestä. Topparia ei sitten kai tullut puhumattakaan keskikentän pohjasta. Markkinat eivät olleet tyhjät, vaan syy on muualla.

Tämä kausi voidaan siis lopetella jälleen syyskuun alussa ja keskittyä toivomaan sitä, että Wenger saisi ne potkut, jolloin voidaan alkaa oikeasti puhumaan Arsenalin kehittämisestä. Joko nyt tulisi se tilanne, että tippuisimme 4.sijalta alas ja omistajat heräisivät talviunestaan. Kiinnostus loppukautta kohtaan romahti varmaan monella Arsenalin kannattajalla aika alas, koska kaikki lupaukset vedettiin jälleen kerran vessasta alas ja joukkue on taas edelliskauden tasolla, jos edes sillä.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Toppari ja Puolustava kk-mies on ihan must. Hyökkäjällä ei niin pakottavaa tarvetta, kunhan piikkiin laitetaan joku muu kuin Sanogo.

Hankitaan sitten Welbeck.
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Sitten heillä on joku ylijäämä kaveri, joka on lähes saman tason vitsi kuin Sanogo, siitä tuli sitten meidän ykköstykki ylihintaan.

Wellbeck on ihan hyvä jos onnistuu pitämään pallon mukana juoksussa :D Ei vaan, oikeasti mies voi tuoda sitä paljon kaivattua suoraviivaisuutta teidän hyökkäykseen. Ei se taitavin tai peliälykkäin pelaaja ole, mutta pirun kova tekemään hyviä juoksuja.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Wellbeck on ihan hyvä jos onnistuu pitämään pallon mukana juoksussa :D Ei vaan, oikeasti mies voi tuoda sitä paljon kaivattua suoraviivaisuutta teidän hyökkäykseen. Ei se taitavin tai peliälykkäin pelaaja ole, mutta pirun kova tekemään hyviä juoksuja.

Ei ole mikään huippuviimeistelijä ja noita juoksijoita meillä on ennestäänkin. Ei tuo joukkueeseen juuri mitään lisä-arvoa, toki parempi kuin Sanogo. Miettikääpä mitä tapahtuisi muiden suurten joukkueiden organisaatiossa, jos ykköshyökkääjämme olisi seuraavat 4 kuukautta Wellbeck? Sitten kysyttiin lupauksista, niin mielestäni kerrottiin, että nyt on rahaa käytössä ja joukkuetta kehitetään. Itse en näe mitään kehitystä tapahtuneen, muutama mies vaihtui päittäin vastaavantasoisten kanssa ja Sanchez sitten uutena sisään, toppariosastolla olemme jopa viime kautta heikommassa tilanteessa. Siellä missä olivat suurimmat ongelmat, sinne ei tullut vahvistusta, joten onhan tuo lopputulos surkea jopa Wengerin mittapuulla. Odotan mielenkiinnolla vanupuikon selityksiä, ettei laatua ollut saatavilla ja kukaan ei olisi pystynyt nostamaan joukkueen tasoa jne.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Eikö Wellbeck ollut aika hyvä diili ja sainaus Arsenalilta? Ihan maltilliseen hintaan saivat hyvän ja tehokkaan kärjen.

Eipä tuolla nyt mitään huippuhyökkääjiä ollut liikkeellä ja Wellbeck lienee Falcaoon verrattuna paljon järkevämpi ostos.
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Eikö Wellbeck ollut aika hyvä diili ja sainaus Arsenalilta? Ihan maltilliseen hintaan saivat hyvän ja tehokkaan kärjen.

Hinta kohtuullinen varsinkin kyseessä englantilainen maajoukkuepelaaja. Mutta että olisi tehokas... Voihan olla että Lontoon valot saavat Welbeckistä tehokkaan.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Perusteluita heille, jotka eivät ymmärrä kritiikkiä Wengeriä kohtaa. En jaksa jauhaa senttereistä enää, joukkueen tärkeimpiä palasia ja kaikilla menestyvillä joukkueilla on vähintään kaksi huipputason miestä tähän. Arsenalilla ei ole ollut yhtään aikoihin ja nyt tilanne on ohuen ohut. Laitahyökkääjiä meillä on hyvin ja tasokin riittävä, mutta näiden pelaajien ominaisuudet eivät vain ole parhaimmillaan "piikissä".

Keskikentän pohjalla häviämme kaikille muille huippuseuroille selvästi. Arteta ja Flamini ovat hitaita, eivätkä mielestäni muutenkaan parhaimmillaan puolustussuuntaan pelatessa, lisäksi kumpikin ovat kohtuullisen kevyitä fyysisesti. Ikä alkaa näkyä kummankin otteissa, mielestäni kumpikin olisi hyvä rotaatiopelaaja tälle paikalle ja Flamini jopa laitapakin paikalle tarvittaessa.

Puolustuksessa meillä on tällä hetkellä 6 pelaajaa ja Bellerin, joka on täysin kääntämätön kortti. Näistä kuudesta Gibbs pelaa suurimman osan kaudesta videopelejä kotona toipuessaan joistain vammoistaan, joten meillä on käytännössä viisi pakkia ja Bellerin. Meidän pitäisi pelata Valioliigaa, Mestareiden Liigaa ja paria höntsäilyä. Kuka uskoo toppariparimme pysyvän ehjänä tai ei tulisi pelikieltoja, myös Monreal on ollut aika loukkaantumisherkkä. Meiltä tulee loppumaan määrällisesti jo pelaajat täältä, lisäksi ylisuuren kuormituksen vuoksi emme voi odottaa näiden muutaman pelaajan olevan koko ajan parhaimmillaan. Käsittämätön moka Wengeriltä ja tämä tulee kostautumaan kauden aikana vielä rajulla kädellä. Toki tammikuussa varmaan jotain tapahtuu, mutta se on todennäköisesti jo liian myöhäistä.

Silti toivon joukkueelle menestystä, mutta edelleen näen Wengerin ajan olevan ohitse tai se on ollut jo kauan sitten se parasta päivämäärä.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Eikö Wellbeck ollut aika hyvä diili ja sainaus Arsenalilta? Ihan maltilliseen hintaan saivat hyvän ja tehokkaan kärjen.

Eipä tuolla nyt mitään huippuhyökkääjiä ollut liikkeellä ja Wellbeck lienee Falcaoon verrattuna paljon järkevämpi ostos.

Wellbeck ei ole urallaan tehnyt vielä kertaakaan yli 10 maalia Valioliigassa. Joten ei tuosta tehokasta saa.

Ja vertailu yhteen maailman parhaista kärjistä ja varsinkin maalintekijöistä onkin tässä välissä todella absurdia.

Ennemmin näen Wellbeckin hyvänä stunttina, joka tuo ihan hyvää fysiikkaa ja vaihtoehtoja kentällä. Ei niinkään maalintekovoimaa.
 
Dilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, New Jersey Devils, Ässät
Miettikääpä mitä tapahtuisi muiden suurten joukkueiden organisaatiossa, jos ykköshyökkääjämme olisi seuraavat 4 kuukautta Wellbeck?

Niin, mutta kun se ei ole vaan eräs herrä nimeltä Alexis Sanchez. Jos Welbeck olisi päästetty tottenhamiin niin täällä huudeltaisiin, että seniilivanupuikko ei taaskaan ollut hereillä.

Ainoa hankinta, jota jäin kaipaamaan oli toppari. Chambers on vakuuttanut minut, mutta nyt hänen varaan on laskettu aika paljon. Ei auta kuin toivoa, että puolustustajat selviävät ilman pahempia loukkaantumisia.
 
Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Eihän Wenger toki nukkunut. Se oli Roomassa (vai koomassa?) pizzalla ja pelaamassa pokeria. Po - po - po- Pokerface!
 
Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Eihän Wenger toki nukkunut. Se oli Roomassa (vai koomassa?) pizzalla ja pelaamassa pokeria. Po - po - po- Pokerface!

Itsekin rapaa Wengerille antaneena täytyy myös todeta, että kai tässä organisaatiossa on muitakin vaikuttajia jotka voi noita pelaajia naarailla ja yrittää saada nimiä paperiin kuin monsier Vanutuppo?
 
Dilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, New Jersey Devils, Ässät
Itsekin rapaa Wengerille antaneena täytyy myös todeta, että kai tässä organisaatiossa on muitakin vaikuttajia jotka voi noita pelaajia naarailla ja yrittää saada nimiä paperiin kuin monsier Vanutuppo?

Wengerin Roomassa olo ei kyllä varmastikaan vaikuttanut millään tavalla hankintoihin. Eiköhän siellä etunenässä Gazidis ja Law hoida neuvottelut.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Eiköhän siellä etunenässä Gazidis ja Law hoida neuvottelut.

Kyllä.

Danny Welbeck on tosiaan Gooner. Murjoi nilkkansa Englannin harjoituksissa ja missaa Norjapelin.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Miltäköhän tulee Arsenalin avaus näyttämään Welbeckin hankinnan myötä? Onko Danny avauksen miehiä vai lähinnä vaihtopelaaja? Ilmeisesti kuitenkin Giroud on edelleen joukkueen ykköshyökkääjä ja Podolskin tilanne epäselvä. Jotenkin on sellainen mielikuva, että Welbeck voi pelata myös laitalinkkinä. Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun taas tällä kaudella on Valioliigan seuraaminen kiinnostanut menneitä vuosia enemmän.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Yhden kärjen taktiikassa Welbeck mun mielestä sopisi paremmin laidalle kuin yksinäiseksi kärjeksi. Tosin siihen paikalle kyllä arsella on pelaajia varmaan kolmeen joukkueeseen, toisin kuin monelle muulle pelipaikalle. Nyt kun Giroud on pitkään poissa, niin varmaan Wenger suunnittelee peluuttavansa Welbeckiä kärjessä. Johon ei sovellu optimaalisesti, koska ei mikään kliininen viimeistelijä todellakaan ole.

Nähtäväksi jää. Hankinta haiskahti siltä, että joku hyökkääjä oli arsen saatava ja Welbeck oli saatavilla, joten ottivat sen enempää miettimättä.
 
Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Danny Welbeck Thierry Henry vol2 :) Yhtäläisyyksiä on muutakin kuin ihonväri. Nopeita ja hintelän näköisiä, mutta yllättävän vahvoja. Laiturina se TH14:kin tuli Lontooseen ja Wenkula teki kaverista yhden historian parhaimmista hyökkääjistä. Toivoa saa ja pitääkin, että Dannyboy puhkeaa kukkaan. Tarjoilusta ei ainakaan jää kiinni.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Miltäköhän tulee Arsenalin avaus näyttämään Welbeckin hankinnan myötä? Onko Danny avauksen miehiä vai lähinnä vaihtopelaaja? Ilmeisesti kuitenkin Giroud on edelleen joukkueen ykköshyökkääjä ja Podolskin tilanne epäselvä. Jotenkin on sellainen mielikuva, että Welbeck voi pelata myös laitalinkkinä. Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun taas tällä kaudella on Valioliigan seuraaminen kiinnostanut menneitä vuosia enemmän.

Niin, jos joskus tämä jengi olisi terve laittaisin avaukseen:

-------------Giroud---------------
-------Sanchez-Özil-Walcott------
----------Arteta-Ramsey----------
Gibbs-Koscielny-Mertesacker-Debuchy
------------Szczesny-------------

Mutta koska Giroud on pitkään poissa, veikkaan että Wenger kokeilee Welbeckkiä piikissä ja alapuolelle Cazorla, Özil, Sanchez. Walcott on vasta palannut 9 kk poissaolon jälkeen treeneihin, joten siinä menee vielä viikkoja, ennen kuin pelaa säännöllisesti. Ramsey on asetelmassani ehkä pikkasen liian "alhaalla", koska Wilshere pitäis mahduttaa johonkin. Ei vaan mahdu. Arteta on Wengerin suosikki ja siksi avaa aina kun on terve.

Alakerta on itsestään selvyys ja Ospinan pitää olla todella hyvä ollakseen ykkönen ennen Konsonanttia.

Aika näyttää. Loukkaantumisia tulee näköjään joka pelissä, joten se kokoonpano elää valitettavan paljon kokoajan.
 
SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Danny Welbeck Thierry Henry vol2 :) Yhtäläisyyksiä on muutakin kuin ihonväri. Nopeita ja hintelän näköisiä, mutta yllättävän vahvoja. Laiturina se TH14:kin tuli Lontooseen ja Wenkula teki kaverista yhden historian parhaimmista hyökkääjistä. Toivoa saa ja pitääkin, että Dannyboy puhkeaa kukkaan. Tarjoilusta ei ainakaan jää kiinni.

Kun Welbeck aikoinaan nousi mukaan Manun rinkiin, niin hänen pelityyliään verrattiin juuri Thierry Henryyn ja Nwankwo Kanuun: Nopeuden ja atleettisuuden puolesta Danny muistutti Henrya ja huojuvan kehon hallintansa ja pallotatsin puolesta Kanua.

Usean vuoden ajan Welbeckin läpimurtoa toivoneena (Manussa ihan oma junnu -statuksen vuoksi), uskalla luvata, että laiturina Danny tulee vain turhauttamaan. Jos se läpimurto tulee, tulee se kärkenä.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka kauden alku on mennyt miten on mennyt ja erittäin yllättäen vemppaosasto jälleen täynnä ja muutenkin kokoonpano huutaa lisämiehitystä avainpaikoille, on sentään jotain hyviäkin uutisia: Viikonlopun jommassa kummassa lehdessä MUSTA BARBAARI tunnustautuu Arsenal-faniksi, hienoa! Onhan meitä toki muitakin nimekkäitä Arsu-miehiä, kuten esim. edesmennyt Osama Bin-Laden.
 
Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Vaikka kauden alku on mennyt miten on mennyt ja erittäin yllättäen vemppaosasto jälleen täynnä ja muutenkin kokoonpano huutaa lisämiehitystä avainpaikoille, on sentään jotain hyviäkin uutisia: Viikonlopun jommassa kummassa lehdessä MUSTA BARBAARI tunnustautuu Arsenal-faniksi, hienoa! Onhan meitä toki muitakin nimekkäitä Arsu-miehiä, kuten esim. edesmennyt Osama Bin-Laden.

Onhan noita.. Hitlerkin taisi olla Arsen miehiä.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Lauantaina mennään taas. Heti klo 14:45 vastassa kovaakin kovempi Man City Emiratesilla. Ramseyn pelikunto vielä arvoitus. Gibbs, Arteta ja Özil ovat onneksi kunnossa ja Welbeck taitaa heti päästä piikkiin.

COYG!
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Paskan maku jäi suuhun taas tästä pelistä, vaikka City oli kyllä lopussa enemmän kuin lähellä voittoa. Peli itsessään oli kyllä todella viihdyttävä jalkapallomatsi. Arsenalilla taas suuria vaikeuksia murtautumisen kanssa ja jälleen kerran ala-arvoista puolustamista Cityn tasoitusmaalissa, joka tuli 'yllättäen' kulmasta.

Alexis ja Captain Jack olivat aivan huikeita tänään! Roy Hodgsonin idea tehdä Captain Jackista puolustava kk ei kuullosta ainakaan minun korviini ollenkaan huonolta idealta. Özil oli taas aivan umpipaska, ja kehonkieli viittaa siihen, ettei homma juurikaan kiinnosta.

Vanupuikon lotto lähteä kauteen kapealla puolustusmateriaalilla yllätysyllätys on taas kusahtamassa! Debuchy taitaa olla pitkään sivussa, joten Chambers oikealle, jolloin varatopparia ei ole! Hyvä Vanupuikko!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös