Arsenal FC 2012-13 - Wengerin viimeinen vuosi?

  • 226 891
  • 1 258

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Pikku hiljaa ollaan juhlahumuista selvitty. Tulihan juuri täyteen 7 vuotta siitä, kun viimeinen kannu Arsenalin haltuun eksyi (2004-05, FA CUP). Viime kausi oli aikamoinen sekasotku. Kesän siirtomarkkinoilla toimittiin päin persettä, kun Cescin ja Nasrin lähdettyä, korvaajat hankittiin aivan liian myöhään. Niinpä alkukausi oli yhtä onnetonta räpellystä. Uudet pelaajat hakivat vielä paikkaansa joukkueesta ja muutama avainpelaaja makasi loukkaantuneena. Onneksi kauden mittaan muutkin isommat seurat konttasivat ja Arsenalin saatua pelirytmistä kiinni, nousivat Pohjois-Lontoon herrat lopulta Valioliigassa kolmanneksi. Manchesterin kaksikko oli kuitenkin aivan liian vahva muille ja isolla rahalla joukkuetta kasannut City, oli lopulta maalieron turvin mestari.

Viime kauden ehdoton huippuhetki oli kuningas Henryn paluu ja yksittäisenä hetkenä tuo maali FA Cup pelissä Leedsiä vastaan. Ehtipä Thierry upottamaan Sunderlandinkin viime hetken maalillaan Valioliigassa. Hieno mies kertakaikkiaan.

Valioliigassa kannujahti siis oli ja meni heti syksystä. Cupeissa Arsenal rimpuili muutaman kierroksen, mutta putosi sitten Citylle ja Sunderlandille. Mestarien Liigassa taival loppui AC Milania vastaan. Kiitos onnettoman esityksen San Sirolla.

Valmennuspuolella naruista vetelee yhä Arsene Wenger. Pat Rice lopetti 44 vuotta kestäneen uransa Arsenalissa, joten Wengerin kakkosmieheksi nousee Steve Bould. Toivottavasti Bould saa terävyyttä puolustuspeliin.

Katsellaan hieman pelaajatilannetta:

Maalivahdit:

Wojciech Szczesny: Otti odotetusti ykkösmaalivahdin roolin. Loputon itseluottamus. Hieman epävarmoja otteita ajoittain, mutta kaikki edellytykset nousta maailman eliittiin

Lukasz Fabianski: Jäi täysin maamiehensä varjoon ja on halukas lähtemään muualle.

Manuel Almunia: Vapautettiin jo Arsenalin puolesta. Jatkaa siis muualla tai lopettaa uransa.

Vito Mannone: Vietti suurimman osan kautta lainalla Hullissa. Tulevaisuuden suunnitelmista ei tietoa. Myydään todennäköisesti pois Arsenalista.

Reservit: Shea, Martinez jne.

Szczesny jatkaa selkeänä ykkösenä. Kakkosmaalivahdin paikka on täysin auki. Almunia poistu riveistä, Fabianski haluaa peliaikaa ja lähtee muualle. Mannonen tilanteesta ei ota Erkkikään selvää.

Johtopäätös: Kesän siirtoikkunassa kokenut veskari Konsonantille kaveriksi (Jääskeläinen, Gordon, Given jne.)

Puolustajat:

Bacary Sagna: Valioliigan paras oikea pakki. 2 pahaa loukkaantumista viime kaudella, joista jälkimmäinen pitää ranskalaisen sivussa EM-Kisoista ja todennäköisesti missaa tulevan kauden alunkin. Terveenä ollessa ehdoton ykkösvalinta oikealle.

Per Mertesacker: Tuli Bremenistä viime kesän hulinoissa. Moni haukkui, mutta sitä saatiin mitä tilattiin, eli kookas toppari, mutta jalalla hidas. Loukkaantui pahasti Sunderlandin pottupellolla. On kuitenkin kuntoutunut hyvin ja pitäisi olla Saksan mukana EM-Kisoissa. Rooli Arsenalissa kolmos-nelostoppari.

Thomas Vermaelen: Maaliahne Belgitoppari, joka hieman töpeksi viime kaudella muutamissa peleissä. Silti, armottoman kova taistelija ja äärimmäisen tärkeä palanen Arsenalin alakertaa.

Laurent Koscielny: Viime kauden paras Arsenal puolustaja piste. Ei saa vieläkään tarpeeksi kiitosta otteistaan, kun kaikki huomio keskittyy Arsenalissa puolustuspään ongelmiin. Tekee yhä virheitä silloin tällöin, mutta on jalalla lähes mahdoton ohitettava 1 vs 1 tilanteissa. Pääpelissä vielä parantamisen varaa, mutta muodostaa Verminatorin kanssa hyvän toppariparin.

Andre Santos: Tuli kesällä viime hetkillä Arsenaliin. Clichyn ja Traoren lähdettyä tarvittiin Gibbsille kokenut kaveri kirittäjäksi ja Turkista saatiin Brassi kohtuu hintaan. Puolustuspäässä hieman kujalla. On hanakka nousemaan vasentalaitaa. Tuntuukin, että menisi melkein paremmin vasempana linkkinä, kuin vasempana pakkina. Gibbsin ollessa loukkaantunut, ykkösvaihtoehto vasemmalle.

Sebastien Squillaci: Kiitos ja näkemiin. Taso ei vaan riitä.

Johan Djourou: Nelostoppari, jonka peliesitykset heilahtelee aivan liikaa. Fyysinen olemus vahva, mutta on kaikkea muuta. Teki jatkosopimuksen, joten tuskin on lähdössä mihinkään.

Carl Jenkinson: Kalle, tuli päälle taikka alle... Arsenal-fani Charltonista. Hyppäys isoihin peleihin oli semisuomalaiselle liikaa. Fyysisesti huippulahjakas kaveri, mutta taktinen ja tekninen osaaminen vielä vajaavaista. Voi saada syksyllä paljonkin peliaikaa, jos Sagnan kuntoutus ei etene rivakasti.

Kieran Gibbs: Se pysyy ehjänä sittenkin! Tai sitten ei. Kaksijakoiset fiilikset kaverista. On parempi puolustamaan kuin Santos, mutta hyökkäyssuuntaan ei tue tarpeeksi peliä, tai tekee jonku tyhmän syötön. Ihan käyttökelpoinen jannu silti. Pysyi jopa suurimman osan kautta terveenä.

Reservit: Miquel, Bartley jne. Bartley jo 21 v. Saako vieläkään näyttöpaikkaa vai joko luovutaan miehestä?

Johtopäätös: Topparikolmikko, Vermaelen-Koscielny-Mertesacker ok. Djouroun tilalle parempi nelostoppari. Kyle Bartley olisi taas ehdolla, mutta tuskin saa vieläkään sitä näyttöpaikkaa. Vasemmalla mennään kaksikolla Gibbs-Santos. Oikealla hieman vajaata. Sagna määrää tahdin. Korvaajat ovat heikot Jenkinson ja Coquelin.

Keskikenttä:

Abou Diaby: Oikeesti surullinen tapaus. Kävi muutaman kerran viime kaudella kentällä ja loukkaantui aina uudestaan. Ei käyttöä, mikäli ei saada 100% kuntoon.

Tomas Rosicky: Tästä pitää olla iloinen, että Pikku-Mozart parin vuoden sairastelun ja loukkaantumisien jälkeen on takaisin. Oli todellinen piristysruiske keskikentällä. Sai ansaitusti jatkosopimuksen ja taistelee avauksen paikasta ensi kaudelle.

Mikel Arteta: Aivan viime hetken haku Evertonista. Cescin lähdettyä ja varsinkin Wilsheren vakava loukkaantuminen ajoi Wengerin tilanteeseen, jossa joku "päällikkö" keskikentälle piti saada. Pelasi hyvin. Eihän se mikään maaginen pelintekijä ole, mutta pystyy kokemuksellaan ja rauhallisuudellaan rytmittämään Arsenalin peliä. Oli tärkeä palanen Arsenalin viime kaudessa ja on kuvioissa hyvin mukana tulevallakin kaudella.

Aaron Ramsey: Pettymys. Tuli takaisin vakavasta loukkaantumisesta, sai paljon vastuuta, mutta petti liian usein. Väläyttelee hienoilla syötöillä silloin tällöin, mutta vastapainoksi pelaa usein liian hitaasti + potkutekniikka vajaavainen. Toivottavasti Wenger ei anna Walesin kaverille liikaa vastuuta ensi kaudella.

Alex Song: Passmaster, ehh? Se keskikentän tukkajumala, joka murjoo kaikkea mikä liikkuu. Ei ehkä ollut puolustussuuntaan niin hyvä mitä odotettiin, mutta antoi lukuisia ratkaisevia syöttöjä RvP:lle, joka iski maaleja. Kuvastaa hyvin 2011-12 kauden keskikenttää, kun Song joutui pelintekijäksi.

Jack Wilshere: Oli loukkaantuneena koko kauden. Kävi juuri Ruotsissa operaatiossa ja pitäisi olla käytettävissä syys-lokakuussa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Potentiaalia olisi tähdeksi.

Emmanuel Frimpong: Muskelipoika ja velikulta. Sai vastuuta, hölmöili. Tippui penkille, lainalle ja loukkaantui. Fyysinen pelote, mutta tarvitsee vielä paljon kypsymistä pelaajana. Roikkunee edustuksen mukana, kunnes pistetään lainalle.

Yossi Benayoun: Ei mahtunut Chelsean kuvioihin, joten Wenger kesän hulinoissa tarttui ja nappasi kaudeksi lainalle. Aloitti pienellä vastuulla, mutta oli yllättävän tärkeä palanen keväällä. Jatkosta ei vielä tietoa. Chelsea tarjonnut Israelilaista Arsenalille, mutta jatkaa todennäköisesti jossain pienemmässä seurassa isolla roolilla.

Francis Coquelin: Oli kehittynyt Lorient reissulla paljon. Sai tuuraajan roolia niin keskikentällä kuin oikeana pakkina. Ihan kehityskelpoinen kaveri. Voi pelata alkukaudesta paljon, mikäli Jenkinson ei vakuuta.

Alex Oxlade-Chamberlain: Isolla rahalla Southamptonista tullut superjunnu. Etsii vielä omaa paikkaansa joukkueessa. Onko hyökkääjä, laituri vai keskikentän keskustassa. Nopea, taitava, vahva. Yksi harvoista Arsenal pelureista, joka voi pommittaa pallon maaliin kaukaakin.

Andrey Arshavin: Rimpuili mukana puoli kautta, kunnes pistettiin lainalle Venäjälle. AA:n aika on ohi. Ei muuta kuin myyntiin ja rahat pois vielä kun siitä jotain saa.

Denilson: Kikkaili vuoden lainalla Brasiliassa. Veltolla Brassilla ei ole tulevaisuutta Arsenalissa. Harmi ettei kukaan kaveria varmaan huoli itselleen. Ei vissiin mennyt kotiin paluukaan ihan nappiin.

Henri Lansbury: Veti lainalla West Hamissa. Tulevaisuus auki.

Ryo Miyaichi: Pienessä roolissa Arsenalissa, kunnes lainattiin Boltoniin. Aloitti siellä hyvin, mutta hiipui kevään myötä. Todennäköisesti jatkaa ensi kaudellakin jossain lainalla. Tarvitsee massaa, tekniikka ja nopeus riittää jo.

Reservit: Eastmond, Henderson, Aneke jne. Ei mitään vakuuttavaa tulossa. Muutama "yli-ikäinen" turhake, joista päästävä eroon.

Johtopäätös: Songille tarvitaan kaveri. M'Vila on pyörinyt huhuissa pitkään, mutta onko "yllättäen" liian kallis Arsenalille. Wilshere toivottavasti kuntoutuu. Arteta ja Rosicky kokeneina kehäkettuina pelaavat paljon.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Hyökkääjät:

Ju-Young Park: Hankittiin, koska halvalla saatiin. Jostain kumman syystä ei sitten saanut vastuuta edes vähän alusta. Ei käyttöä.

Robin van Persie: Pysyi terveenä ja voi pojat, häkki heilui. Toi Arsenalille uskomattoman määrän pisteitä yksin. Tulevaisuus hämärän peitossa. EM-Kisojen jälkeen ratkeaa, jatkaako vai joudutaanko päästämään muille maille.

Theo Walcott: Tuttua kauraa. Epätasaisuus ja tyhmät ratkaisut painavat. Välillä löysi RvP:n kanssa hyvän tatsin. On silti todennäköinen ykkösvalinta oikealle laidalle.

Gervinho: Pettymys. Tuli Lillestä kesän alussa. Aloitti uransa punaisella kortilla. Oli pirteä haastamaan, mutta viimeinen syöttö tai viimeistely oli tasoa surkea. Kävi Afrikassa pelailemassa, katosi kuvasta ja piristyi hieman. Parempaa on pakko tulla, tai lähtee ensi kauden jälkeen.

Marouane Chamakh: Menetti itseluottamuksen täysin. Pois ja äkkiä.

Carlos Vela: Pelasi hienon kauden Real Sociedadissa lainalla. Haluaa kuulemma jäädä Espanjaan pelaamaan ja kunhan kunnon tarjous sieltä päin Arsenalille tulee, lähtee Meksikaani.

Nicklas Bendtner: Mister Ego. Vietti viime kauden lainalla Sunderlandissa. Osui siellä muutaman kerran, mutta Sunderland ei halua tehdä pysyvää diiliä. Pattitilanne. Ei saa Arsenalissa isoa roolia. Omaa ison palkkapussin. Vaikea myytävä.

Joel Campbell: Veti kauden Ranskassa ja Lorientissa. Jokohan saa työluvan pelata Englannissa vai pitääkö kaveri pistää taas lainalle jonnekkin. Lupaava.

Lukas Podolski: Tämän kesän ensimmäinen hankinta. Tuli Kölnin tiputtua 2.Bundesligaan. Kovapotkuinen vasuri, joka pystyy pelaamaan piikissä, kymppipaikalla tai vasemmalla laidalla.

Reservit: Käytännössä Afobe. Lahjakas kaveri ja voi murtautua edustukseen, riippuen miten kesällä toimitaan.

Johtopäätös: Tilanne sekava. RvP:n jatkosta ei tietoa. Bendtneriä hankala myydä. Chamakh ja Park turhia. Walcott ja Gervinho liian epätasaisia. Poldi onneksi tuli jo, mutta RvP jos lähtee jää yksin. Afobe ja Campbell liian nuoria.

***

Eli tuttu on laulu askelten. Terveenä Arsenal saa kilpailukykyisen avauksen tappelemaan kannuista. Penkillä taso sitten tippuu liikaa. Puolustukselliset ongelmat pitäisi ratkoa. Tuoko Bould siihen jotain uutta?

Kesä ratkaisee taas paljon. Manchesterin porukat vaikuttaa liian kovilta, mutta onko Arsenal edes paras lopuista?

Nähtäväksi jää.

COYG!
 

Aapee79

Jäsen
Hyvä alotus Meikku! Tästä on hyvä Goonersien jatkaa spekulointia. Itse olen samaa mieltä 95% pelaajista ja esityksistä.

EM-kisat vienee tulevan kuukauden mielenkiinnon, mut sit ruvetaan pureutuu ens kauden Arsenaliin toden teolla. Itse yritän ainakin olla aktiivisempi palstalla ja pureutua myös pelillisiin asioihin entistä enemmän.

Hankintoja on vasta yks ja sit noi perus huhut kenet turhakkeet pistetään pihalle, joten mielenkiinnolla odotan ketä laatumiehiä saadaan riviin ja se tärkein kysymys: Miten RvP?

Itse olen nyt loppuvkon offis, ku läheisen hautajaiset tulossa ja sit painaa oma selkäleikkaus päälle. Nää alta pois ja EM-kisat kunnolla käyntiin/loppuun, niin sit on aikaa taas spekuloida rakastamaani seuraa tarkemmin.

COYG!
 
Heti kauden jälkeen olin optimistinen, että tämän kesän aikana Arsene pistää tuulemaan (omalla mittakaavallaan) ja hankkii muutaman keskitasoa paremaan pelimiehen ja klousaa RvP.n jatkon. Tällä hetkellä fiilis taas on että RvP.n kanssa taistellaan pitkälle loppukesään, ja M`Vilan tms. kuuman pelaajan sijaan hankinnat ovat korkeintaan perinteistä 10 miljoonan tasoa a`la Arteta ja Chamakh.

Fiilis varmaan vaihtelee elokuun loppuun, ja viimeisinä päivinä taas ratkaistaan siirtoruletin onnistuminen. Harmi vaan että siihen mennessä voi hävitä jo kauden kuten tänä vuonna.

Arsenal 2012-2013 - Wengerin taidoilla keskinkertaisuuksista maksimit irti, Wengerin jääräpäisyydella sija 4. (part.7)
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Miten voi riippua yhdestä pelaajasta omat fiilingit ensi kauden suhteen näin paljon? Hitto Robin tee nyt se monivuotinen jatko ja olet yksi Arsenalin Legenda jota muistellaan vuosienkin päästä, kuten Bradya, Henryä, Bergkampia, Vieiraa ja kumppaneita Charlie Georgea unohtamatta. Joka aamun tässä oon nyt monta viikkoa putkeen aloittanu lukemalla huhut v. Persiestä, niistä riippuu aika paljon millainen duunipäivä tulee. Voitte kuvitella onko fiilareita kun lukee Anzhin olevan valmis maksamaan 300k£ viikossa liksaa.. MUTTA jos on pakko myydä, niin älkää jumalauta myykö Robinia Shittyyn!

Virtuaali-stondis voisi kehkeytyä tälläisellä avarilla ensi kaudella:

RVP
Poldi Wilshere Theo
Song M'vila
Gibbs Verm Kosc Sagna
Szeessssssssnnnnnyyy


Tämä Costa Rican poika Campbell herättää kyllä jo nyt ihan hyviä viboja, sai Lorientissä ihan hyvää jälkeä aikaan. Työluvastako se on kiinni, että voisi olla mukana ringissä ensi kaudella? Oxlade vuoden kokeneempana ja parempana, kisoista hyvät ottelut alle ja haastaa Theon ihan tosissaan avarin paikasta, ei ole niin yksitoikkoinen pikakiituri kuin Walcott, pystyy pelaamaan myös keskikentällä ja hyvä molemmilla jaloilla. Puolalaiselle kokenut stunttaaja ja mentori jostain, Jässi/Given mainittu. Sagnalle tarvitaan myös tuuraaja. Ja onhan meillä uuden kevään kokenut Mozart, jos Wilsheren avaus/kausi menee reisille niin siinä meillä on pelaaja joka hoitaa sen tontin.
 
Tomas Rosicky: Tästä pitää olla iloinen, että Pikku-Mozart parin vuoden sairastelun ja loukkaantumisien jälkeen on takaisin. Oli todellinen piristysruiske keskikentällä. Sai ansaitusti jatkosopimuksen ja taistelee avauksen paikasta ensi kaudelle.

Mielenkiintoinen Wengerin haastattelu Premier League World.ssä. Wenger haistoi jo tammikuussa että Rosickyllä on vielä paljon annettaa seuralle, ja tarjosi jatkosopimusta. Sopimus tehtiin, mutta sitä ei julkaistu vielä silloin. Kaikki näkivät minkälaisen kevään Rosicky pelasi.

Tarjoaa hienon ulottuvuuden Arsenalin keskikentälle, ja kevään otteilla taistelee avauspaikasta hankittiin sitten ketä tahansa. Ja vaikkei mahtuisi avaukseen, antaa kaikkensa joukkueen puolesta kun tulee penkiltä kentälle. Hieno mies, Rotsi.
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Uusia pelaajia odotellessa, tuntuu siltä, että Wenger yrittää päästä turhakkeiden palkkakuluista ensin eroon. Almunia lähti ja hyvä niin. Vielä kun sieltä saisivat potkittua miljonääri Arshavinin, Velan, Bendtnerin, Squillacin, Denilsonin jne. pois niin olisi tilaa uusille paremmille jannuille.

Olivier Giroudista muka tehty tarjous £6.5m + Chamakh? Kalou yllättäen taas huhujen kohteena, kun on "ilmainen".

M'Vila puhuu lehdistölle huomenna...jotain.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winners
Uusia pelaajia odotellessa, tuntuu siltä, että Wenger yrittää päästä turhakkeiden palkkakuluista ensin eroon. Almunia lähti ja hyvä niin. Vielä kun sieltä saisivat potkittua miljonääri Arshavinin, Velan, Bendtnerin, Squillacin, Denilsonin jne. pois niin olisi tilaa uusille paremmille jannuille.

Jos edes Arshavinin, Bendtnerin ja Chamakhin saisi myytyä eteen päin, niin se olisi jo mielestäni osoitus seuran suunnalta, että oikealla tiellä ollaan. Velan, Squillacin ja Denilsonin myyminen jo vaatii oikeasti markkinointi koneistolta jotakin.

Olivier Giroudista muka tehty tarjous £6.5m + Chamakh? Kalou yllättäen taas huhujen kohteena, kun on "ilmainen".
Tuo Giroudista tehty tarjous ei tule menemään läpi, ei sitten mitenkään. Montpellier haluaa takoa nyt kun rauta on kuumaa.

Tuo Kaloun hankinta ei kyllä yllättäisi ollenkaan. Wenkulle juuri sopiva täky laiturin paikalle. Toki kaippa tuo Walcottia stuntais aivan täysin.

Ps. Propsit Meikulle hienosta kausi ketjun avauksesta
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Tuo Giroudista tehty tarjous ei tule menemään läpi, ei sitten mitenkään. Montpellier haluaa takoa nyt kun rauta on kuumaa.

Giroudilla huhutaan olevan sopimuksessa ehto, että jos joku tarjoaa €16m niin saatavissa on. Mitä tuo tekee, jotain £13m. Ei taatusti lähde tuolla £6.5m + Chamakh.

Ps. Propsrit Meikulle hienosta kausi ketjun avauksesta.

Kiitos.

E: "Giroud has a buyout clause of £12.8million in his contract which runs until 2014."
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winners
Giroudilla huhutaan olevan sopimuksessa ehto, että jos joku tarjoaa €16m niin saatavissa on. Mitä tuo tekee, jotain £13m. Ei taatusti lähde tuolla £6.5m + Chamakh.

Poldin jälkeen ainoa toive joulupukille olisi M`vila. Ei liikaa mahan täydeltä yhdelle kaudelle (toki RvP:n jatkosopimus kuuluu myös siihen). Kaikki muu olisi jotain aivan älytöntä...

"Giroud has a buyout clause of £12.8million in his contract which runs until 2014."

Sanoisinko, että aikamoista. Ehdoton päivitys Chamakhiin. Luultavasti siltikin liian kallis.


Ole hyvä
 
Viimeksi muokattu:

Maastomasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kysyisin vain tästä sivusta, että onko Benayoun muslimi vai juutalainen?

Ihan pikaisen mielikuvan perusteella sitä ajattelisi, että Israelin maajoukkueen kapteenin on PAKKO olla juutalainen. No pitihän se silti tarkastaa, tosin tämän lähteen luotettavuudesta en ole satavarma.

http://www.jewornotjew.com/profile.jsp?ID=1233

Sieltä voi sitten tsekata kaikki muutkin yllättävät juutalaiset. Heitä piisaa aika paljon monissa merkittävissä asemissa.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Pakkohan se on taas jotain omaa spekulointia tehdä, kun sormet syyhyten odottaa noita siirtoja.

Veskoissa ei vissiin ole kuin yksi ensikaudeksi. Tai no toki nuo reservi veskat. Fabianski lähtee vissiin kun haluaa pelata. Mannone tuskin jatkaa Arsenalin miehenä. Uskon näin, koska kaveri on niin kauan tuossa pyörinyt ja käynyt lainalla jatkuvasti jossain, joten olettaisin, että tämä kortti on jo nähty. Almunia onneksi lähti etsimään uutta seuraa. Szczesny kuitenkin on onneksi siellä ainakin omasta mielestä hyvä maalivahti meille, niinkuin oli viimekaudellakin. Kakkonen täytyy sitten ostaa jostain. Saa nähdä kuka tulee hoitamaan sitten sitä tonttia.

Maalivahdit siis reservien kanssa. En oikein tiiä voiko noita ees pitää listassa, koska ei niitä oikein maalinkaan voi päästää. En oo ite seurannut sen tarkemmin, että onko tuossa kaksikossa edes ainesta. Joku paremmin tietävä voi hieman valoittaa tilannetta.

Wojtech Szczesny
James Shea
Damian Martinez

Pakeista sen verran, että sinne kun saisi toisen oikean laita pakin ja mun mielestä yks topparikin olisi ihan hyvä. Junnu squadista tosiaan vapautettiin ainakin Gavin Hoyte. Kyle Bartley on myös sen suhteen hieman arvoitus, että joko on hänenkin aika lähteä hakemaan sitä oikeaa väylää uralleen muualta. Djorou ja Squillaci jatkaa matkaansa sitten johonkin. Tuo brassi Botelho on myös hieman sellainen nimi, että onko tuo kaveri enään tulossa Arsenaaliin? Sen takia kyselen kun olen vähän ulalla näistä nuoremmista kavereista.

Pelaavista pakeista löytyy hyvä paketti kunhan saadan siihen se yksi, ehkä vielä tuomaan apua jos on vaikka loukkaantumisia, niin on hyvä. Stefan Raduhan on pyörinyt huhuissa joten jospa siinä olisi se viimeinen pala tuohon alakertaan. Tuskin kuitenkaan tulee. Noista reservi miehistä toi Miquel vaikuttaa ihan hyvältä varmaankin, mutta muista en osaa sanoa juuta, enkä jaata. Alakerta siis seuraavanlainen:

Laurent Koscielny
Thomas Vermaelen
Per Mertesacker
Stefan Radu?
Bakary Sagna
Carl Jenkinson
Kieran Gibbs
Andre Santos
Daniel Boateng
Sead Hajrovic
Ignsai Miquel
Bartley?
Botelho?

Sitten kun mennään tuohon keskikenttään, niin rupeekin tuleen hieman kysymysmerkkejä. Arteta on hyvä. Ramseyn pitää olla ensikaudella parempi. Sitten tämä Diaby. Onko aika Arsenalissa täysi? Ei vaan yksinkertaisesti pysy kasassa. Zenit ostanee Arshavinin kokonaan itselleen ensikaudeksi. Ihan hyvä kummankin osapuolen kannalta. Denilson on vaikeampi tapaus, koska epäonnistui hieman Sao Paulossakin. Katsotaan pitääkö Sao Paulo kuitenkin miehen. Arsenalissa hän ei pelaa peliäkään ja sen toki kaikki tietääkin jo. Diaby on tosiaan sitten se yksi, joka voi olla lähtiöidenkin joukossa. Tosin vaikea tuolla loukkaantumis historialla on kaveria myydä. Henri Lansbury? Vissiin ihan hyvä tapaus. Onko rooli sitten mikä ensikaudella. Jatkuuko lainapestit vaiko pääsekä jopa kokeilemaan? Mutta toivotaan, että lopulta tuo Yann M'vila on meidän mies. Jonkun sortin huhuissa pyörinyt Etienne Capoue on sitten vissiin joku kakkos vaihtoehto jos M'vila matkaa muualle. Yossi varmaan lähtee etsimään uutta seuraa, koska Arsenal tuskin tuon laina pestin jälkeen häntä pitää.

Mikel Arteta
Alex Song
Yann M'vila
Jack Wilshere
Tomas Rosicky
Aaron Ramsey
Emmanuel Frimpong
Francis Coquelin
Nico Yennaris
Chuks Aneke
Samuel Galindo
Conor Henderson
Oguzhan Özyakup
Lansbury
Diaby?

Hyökkäys on mielestäni hyvä. Lähtee RvP tai ei. Toki toivon äärettömästi, että jatkaa, mutta kyllä tuo kunnossa ensikaudeksi on. Lainalla olevista Rhys Murphy ei jatka. Odotettua, koska ei ole esittänyt mitään miksi olisi vielä pidetty häntä täällä. Carlos Vela on myöskin tyytyväinen Espaniassa ja Sociedadissa pelasi hyvän kauden, joten eiköhän hänet sinne myydä kokonaan jonkun sortin summalla. Nuori Benik Afobe vissiin jatkaa vielä jossain lainalla, mutta Arsun miehenä. Wellington Silvalla sama homma kuin Afobella. Joel Campell saattaa myös jatkaa ensikauden ainakin lainalla. Nicklas Bendtner saadan sitten jonnekkin myytyä. Muita ketkä varmaan myydän on ainakin Chamakh. Harmi, että kaveri ei onnistunut viimekaudella missään vaiheessa. Ottajia löytynee kuitenkin Ranskassa ainakin. Park saattaa olla sitten yksi. Vieläkin kysyn, että miksi tää kaveri piti tänne hommata jos ei kerran saanut edes kokeilla kunnolla. Tuskin jatkaa Arsenalissa. Miyachi saattaa jatkaa lainalle ensikaudellakin. Podolski saatiin ja se on hienoa.

Lukas Podolski
RvP?
AOC
Theo Walcott
Gervinho
Ryo Miyachi
Park Chu-Young?

Sitten muutama kaveri, ketkä olisivat huikeita, mutta en vaan usko, että Arsenal näitä hankkisi.

Junior Hoilett
Seydou Doumbia

Pahoittelut jos nuo muutamat junnut sekoittivat noita listoja, mutta halusin niitäkin jonkun verran laittaa.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Sitten muutama kaveri, ketkä olisivat huikeita, mutta en vaan usko, että Arsenal näitä hankkisi.

Junior Hoilett
Seydou Doumbia

Hoilett siirtyy Saksaan ja M'gladbachiin.

Sen sijaan Arsenalin reserveihin jumittunut Oguzhan Özyakup on menossa Turkkiin ja Besiktasin jengiin. Siirtosumman arvioidaan olevan ~£500.000.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
RvP update. Nyt puhuu Gazidis:

“Robin sat down with us at the end of the season and we had a good discussion. What we agreed at that meeting was that we would keep all the discussions we had over the summer to ourselves and make announcements when it is the right time."

Ja muutakin päläpälää Gazidis oli höpöttänyt. Eli samaa jauhavat. Mitään infoa ulkopuolisille ei anneta, ennen kuin Arsenal ja RvP siihen suostuvat.

E: On näköjään ihan videolla koko Gazidis: Gazidis: 'We came together at critical times' | News Archive | News | Arsenal.com
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Huoh, nyt kun RvP ei saa median kanssa keskustella niin van Persien perhettä pommitetaan. RvP:n faija on varma, ettei ainakaan Valioliigaan hänen poikansa jää, jos siirtyy pois Arsenalista. Real Madridia piti hyvänä vaihtoehtoja jne päläpäläpälä.

Mutta sitten se "hyvä" uutinen. Djouroun agentti vai mikä lie huudellut kovasti, että Sveitsiläistoppari olisi menossa Napoliin. Käy mulle ja antaa mahdollisuuden Wengerille topparihankintaan TAI sitten Bartley saa näyttöpaikan nelostopparina.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Joo luin kans ton Djourouta koskevan huhun jostain. Napoli muka tarjonnu 10M Sveitsin lahjasta jalkapalloilulle? Wtf :D v. Persiestä ei oo kyl mitään käryä jääkö vai lähteekö esmes Torinoon. Kisojen jälkeen sitten pommi ja Robin pakkaa kamansa ja muuttaa Etihad Stadiumille..
 
Djourou myyntiin samantien, ei niin huono kun välillä tulee kritisoitua, mutta italian tempo sopii paremmin, ja arsenal ei häviä siirrossa. Oli paikkaaja sitten hankita tai Bartley.

B52.lle superkisat ja myyntiin hyvään hintaan. Eriksenille sopimus viimeistään Hollanti-Tanska pelin erätauolla, sen jälkeen Arsenal on ulkona skabasta.

Reaalimaailmassa on hiljasta, ja ymmärrettävästi tulee olemaan koko kisojen ajan. Vähän pelottaa että tämä on taas siirtokesä part. 114 jossa kuvitellaan että nyt on SE kesä, mutta loppujen lopuksi Wengerille jää musta pekka (14v.) käteen.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuuleman mukaan Mertesacker ryssinyt lahjakkaasti Saksan harjotusmatseissa, joten ei mikään ihme, ettei tänään äijää avauksessa näkyny. Viime kauden esitysten perusteella sen sijaan on todellakin ihme, että äijä edes mahtu Saksan ryhmään mukaan.

Podolski oli ainakin tänään melko pirteä, mutta jotenkin arsenalmaisen tehoton. Pieni pelko perseessä koko ajan on, että seuraavassa tilanteessa mies murtaa nilkkansa ja palaa pelikentille joskus maaliskuussa.

Bendtneristä pitää kyllä päästä mahdollisimman pian eroon ja toivottavasti joku hänestä vielä jotain maksaiskin. En tajua yhtään, mihin äijän järjetön ego perustuu. Ainakin tehoihin verrattuna itseluottamus on täysin katteetonta.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Daily Mail roskalehdistä pitää jo Giroudin siirtymistä Arsenaliin melko varmana. Hintalappu ranskalaiselle olisi £13m. Maistuisi kyllä oikein hyvin tää jannu. Hyvinhän sinne mahtuu rinkiin, JOS kaikki 3 (Vela, Chamakh, Bendtner) lähtee muille maille.

Djourou huhut yhä ilmassa, Mannone hakee vakkaripaikkaa muualta jne jne. Em-Kisojen jälkeen pitäisi alkaa rytistä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Kumpaan suuntaan rytinä alkaa? Arrivals vai depatures? Pelkään, että lähtijöitä on enemmän kuin tulijoita. Lähtijöitä veikkaan olevan 6 - 7 ja uusia pelaajia 3.

Lähtijöitä pitää olla enemmän kuin tulijoita. Aivan liikaa palaa rahaa turhakkeiden palkan maksuun.

Äläs Brewer masennu. Jos tämä juuri tullut tieto pitää paikkansa, yksi iso kala on tulossa:

"A transfer of over £10m must be listed on the stock exchange. Yann M'Vila to Arsenal has just been listed on the French stock exchange."

E: Taisi olla jälleen kerran kusetusta koko M'Vila stoori.
 
Viimeksi muokattu:

Nurmisaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ranska
Kumpaan suuntaan rytinä alkaa? Arrivals vai depatures? Pelkään, että lähtijöitä on enemmän kuin tulijoita. Lähtijöitä veikkaan olevan 6 - 7 ja uusia pelaajia 3.

Mikä tässä on ongelmana? Jos lähtijöitä on tyyliin Denilson, Chamach, Bendtner, Vela, Djorou, Mannone ja Fabianski + pari junnua, niin suuri lähtijöiden määrä on vain hyvä. Avauksen pelaajista (tai lähes avauksen pelaajista) lähdössä on tiettävästi vain sopimusongelmaiset RvP ja ehkä Walcott.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Lähtö/Tulo

Lähtijöiden joukossa pitää olla : Djourou, Vela, Denilson, Bedtner, Scuilacci, Chamak, Flappyhandsky ainakin.
Lähtijöiden joukossa ei saa olla: Sagna,Song, Vermalen, RvP
Saapuvien pelaajien täytyy olla Podolski, M'Vila tasoa, eikä vittu mitään Sol Cambeleita,Hlebbejä ja TH#14 saa olla edes huhuissa.
Summasummarum. Itse henk.koht. uskon Arsenaliin vasta kun Wenger on mennyt pois eli kauden 2032-2033 jälkeen.
Nice?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös