Ari Vallin HIFK:hon

  • 45 260
  • 125
Ari Vallin, tuo yksi suurimmista inhokeistani männävuosina, jostain syystä juuri kyseinen jamppa nousi ykkösinhokkieni joukkoon edellisellä liigavisiitilläni. Ja kyseessä ei ollut mikään Kankaanperän tyylinen "vittumainen vastustaja, mutta omaan joukkueeseen haluaisin". Noh, nyt Vallin pukee punapaidan ylleen ja tämän viestin jälkeen en dumaa häntä, ennenkuin hän antaa (jos antaa) aihetta sille. Kuitenkin: Itse kaipasin joukkueeseen ylivoiman pyörittäjää viivalle, mutta sieltä tulikin Vallin, mies joka joillain tahoilla mielletään kiekolliseksi puolustajaksi ja viivamieheksi. Miehellä on 13 kautta pääsarjakiekkoa takana, tasan yhdellä kaudella on mennyt rikki 25 pisteen rajapyykki, siitäkin aikaa 5 kautta. Viimeisen kahden Ruotsissa vietetyn kauden kaikki pelit huomioiden tehot olivat 104 peliä, 5+22=27 tehopistettä, eli pistekeskiarvolla 0,26 (täydellä 58 pelin liigakaudella tuo olisi 15 pistettä ja sillä päästäisiin viime kauden puolustajien pistepörssin sijalle 40, suoraan Huczkowskin ja Simon Backmanin eteen). Noh, onneksi liiga lienee heikompi sarja ja Ari pääsee ottamaan suuremman roolin ja nousee 30 pisteen puolustajaksi, sitä kaivataan, jollei lisää miehiä puolustukseen tule!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Semi-inhokkini männä vuosilta, mutta ehdottomasti pelimies. Erinomainen hankinta siinä mielessä, että viime kausi näytti hyvin ettei niillä hyökkäävillä pakeilla kuuhun mennä, jos siellä ei kukaan pysy himassa puolustamassa. Kanki yksin ei tätä voi täyttä peliä tehdä, kuten ei myöskään Kurvinen. Loput olivatkin sitten enemmän tai vähemmän arpapeliä päivän fiiliksen mukaan.

Toivotan Vallinin narritaustastaan huolimatta tervetulleeksi ja arvostan hänen kokemuksensa korkealle. Toivotaan, että on kunnossa, kun tosipelit keväällä alkavat, ettei käy niin kuin Lupan kanssa, joka osoittautui tyhjäksi arvaksi. Valitettavasti.
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Tervetuloa ja kiitos!

Ari sopii mainiosti mun IFK:n. Loisto hankinta, olis varmaan kelvannut mille joukkueelle vaan.
Tähän kun vielä heitetään yks kiekollinen pakki ja pari hyökkääjää, niin valmiina ollaan. Kautta odottaen:))
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
On aivan varmasti vahvistus joukkueeseen. Kuten täällä muutama muukin on sanonut, niin aivan varmasti olisi Ouluunkin kelvannut, mutta tällä kertaa näin.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vallin plus-miinus -tilastoissa
Kausi, ottelut, +-
00-01, 53, -7
01-02, 24, +24 poff 12 ott. +8
02-03, 53, +12, poff 8, 0
03-04, 54, +6, poff 5, -1
04-05, 55, +22 (paras liigan puolustajista), poff 12, 8, (toiseksi paras pakeista)
05-06, 50, +10, poff 10, -2

Jos joku näissä tilastoissa pistää silmään niin se, että lähes joka kaudella on pelannut vähintään 50 ottelua runkosarjassa. Tietysti sekin on mukavaa, että ensimmäistä kautta lukuunottamatta kaudet ovat menneet tukevasti plussan puolella (ainakin runkosarjassa). 06-10 kaudet jäivät +- -tilastoissa mulle hämärään, ehkä joku jaksaa nekin kaivaa, jos kiinnostaa.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
06-10 kaudet jäivät +- -tilastoissa mulle hämärään, ehkä joku jaksaa nekin kaivaa, jos kiinnostaa.

2006-2007, Rochester Americans (AHL) - Regular season: 24. 0+7=7, -2, 20 PIM
2006-2007, Västra Frölunda Indians HC (Elitserien) - Regular: 23. 3+6=9, +15, 20 PIM
2006-2007, EHC Visp (NLB) - Regular: N/A | Playoff: 6. 0+7=7, 4 PIM (+/- saldoa ei saatavilla)

2007-2008, Lokomotiv Yaroslav (RSL) - Regular: 53. 3+8=11, +2, 68 PIM | Playoff: 16. 0+4=4, +4, 22 PIM

2008-2009, Färjestads BK (Elitserien) - Regular: 39. 3+9=12, +2, 30 PIM | Playoff: 10. 1+1=2, +4, 22 PIM

2009-2010, Färjestads BK (Elitserien) - Regular: 48. 1+12=13, -3, 44 PIM | Playoff: 7. 0+0=0, -2, 6 PIM


Vähän on vaikea viimeistä paria vuotta arvioida sillä muistaisin lukeneeni jostain, että ihan täydessä tikissä Vallin ei ole näissä pelannut. Ei sen puoleen eipä noissa lukemissa juurikaan hävettävää ole sillä esimerkiksi päättyneen kauden pudotuspeleistä Färjestadin porukasta ainoastaan Laatikaisen Arto (+2), Per Åslund (+1) sekä Emil Kåberg (+1) olivat tehotilastossa plussalla.
 

scholl

Jäsen
On aivan varmasti vahvistus joukkueeseen. Kuten täällä muutama muukin on sanonut, niin aivan varmasti olisi Ouluunkin kelvannut, mutta tällä kertaa näin.

IFK:hon ei hankitakaan pelaajia, jotka kelpaavat muualle. Raja pitää olla niin, että IFK:hon hankitaan vain pelaajia, jotka IFK haluaa joukkueeseen ja se on yks v**** hailee sitten mikä muualle kelpaa.
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
IFK:hon ei hankitakaan pelaajia, jotka kelpaavat muualle. Raja pitää olla niin, että IFK:hon hankitaan vain pelaajia, jotka IFK haluaa joukkueeseen ja se on yks v**** hailee sitten mikä muualle kelpaa.

Ei voi kuin nauraa. Ei pahalla.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ari Vallin, tuo yksi suurimmista inhokeistani männävuosina, jostain syystä juuri kyseinen jamppa nousi ykkösinhokkieni joukkoon edellisellä liigavisiitilläni.
- - -
Kuitenkin: Itse kaipasin joukkueeseen ylivoiman pyörittäjää viivalle, mutta sieltä tulikin Vallin, mies joka joillain tahoilla mielletään kiekolliseksi puolustajaksi ja viivamieheksi.
- - -

Aika lailla samoja tuntemuksia. Ei sinänsä voi dumata sammakoksi, mutta ei oikein sano paljon mitään. Aiemmin esiin tuotu hmv on aika lähellä omia tuntemuksia. Varmaan ihan ok peruspakki ja ehkä sitten maanantaina Nybondas ilahduttaa meitä uudella Zidillä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, sanoisi joku..
 
IFK:hon ei hankitakaan pelaajia, jotka kelpaavat muualle. Raja pitää olla niin, että IFK:hon hankitaan vain pelaajia, jotka IFK haluaa joukkueeseen ja se on yks v**** hailee sitten mikä muualle kelpaa.

Ota tästä taas selvää mitä yrität selittää. Mitäs siinä on ihmeellistä jos ja kun täällä esim. Kärppien fanit toivoi Vallinia omaan joukkueeseen? Uskomattoman hieno kommentti taas sinulta.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Minusta tämä oli hyvä haku. Vallin on hyvä kiekollinen pakki ja näen parempana vaihtoehtona hänet kuin esim. toisen huhuissa pyörineen nimen, Laatikaisen. Tosin ei olisi huono veto sainata Lada tohon lisäksi.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Minusta tämä oli hyvä haku. Vallin on hyvä kiekollinen pakki ja näen parempana vaihtoehtona hänet kuin esim. toisen huhuissa pyörineen nimen, Laatikaisen. Tosin ei olisi huono veto sainata Lada tohon lisäksi.

Tästä ehdottomasti samaa mieltä. Olin toiveikas Laatikaisen suhteen, mutta kuultuani viime kauden vammoista (jotka muuten vaivaavat edelleen) aloin jo toivoakin uutta tilalle. Vallin on loistava hankinta, enkä ymmärrä, miten jotkut olivat pettyneitä tähän.

Katselin tuossa muuten vapaita puolustajia Euroopan sarjoista. Tämän tarkastelun jälkeen olin viimeistään tyytyväinen Vallinin hankkimiseen. Kerään tähän muista liigoista vapaita puolustajia. Pahimmat turistit jätän pois.

SM-liiga:

Petri Kokko
Alex Brooks
Joe Rullier
Tommi Kovanen
Samuli Suhonen
Troy Milam
Ossi-Petteri Grönholm

Heh, tuossa tosiaan liigan kärki vapaiden puolustajien osalta.

Elitserien:

Arto Laatikainen
Janne Niinimaa
Henrik Petre

Elitserienissä vielä vähemmän vapaita kuin sm-liigassa.

NLA:

Ric Jackman
Nick Naumenko
Johan Åkerman
Radoslav Suchy

Sveitsissäkin ruhtinaalliset seitsemän vappata puolustajaa, joista lähes kaikki näitä iäkkäitä herroja, jotka ovat siellä nostamasssa kovaa rahaa.

Saksassakin tilanne lähes sama. Niukasti vapaita puolustajia, joista suurin osa aivan tuntemattomia nimiä. Tutuin ehkä Janne Grönvall.

Eli ei niitä pakkeja mistään tyhjästä revitä. Aivan loistavaa, että Nybari sai revittyä Vallinin meille näin kuivilta markkinoilta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Taas yksi uran laskupuolella oleva jamppa lisää Hifkin puolustukseen.

No no, enpä usko Vallinin olevan mikään syöksylaskija. 32 vuotias kokenut ja hyvä pakki, jolla on monen monta hyvää pelivuotta vielä edessä. Vallin on ehkä yksi monipuolisimmista pakeista liigassamme, ja niitä ei ole helppo hankkia tänne, kun KHL ja muut liigat vievät usein kermat päältä. Eli hyvä hankinta Nybarilta.

Jos joku alkaa suht nuoresta iästään huolimatta olla uransa kanssa jyrkässä laskussa, niin se on Söderholm, joka saattaa hyvinkin kiepahtaa pelaavan pakiston ulkopuolelle syksyllä, jos Kojo ei sosiaalipalloa "enää" harrasta.

Tältä voi pelaava pakistomme näyttää liigassa.

Kankaanperä-Järventie
Vallin-DelGrosso
Kurvinen-Kousa
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Vallin-DelGrosso
Kurvinen-Kousa

Kyllä olettaisin, että Söde on pelaavassa kokoonpanossa ennemmin, kuin Kousa, tai DelGrosso. Se, että Söde joutui pelaamaan DeeCeen kanssa ja viimekausi meni muutenkin päin persettä ei saa tarkoittaa sitä, että nämä katsomattomat kortit ajaa ohitse.
Mielummin Vallin Söden pariksi, niin ainakin joku on alhaalla.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tältä voi pelaava pakistomme näyttää liigassa.

Kankaanperä-Järventie
Vallin-DelGrosso
Kurvinen-Kousa

Vallin-Söde
Kanki-Mara
Kurvinen-DelGrosso
Kousa, Melart, Ahonen+junnuja?

En laittaisi välttämättä Kousaa ja Kurvista yhteen, olisi vähän liian heppoinen pari puolustuspäässä. Mafia-Eddie on toivottavasti sen verran hyvä haku, että pelaa ittensä kokoonpanoon. Lähtökohtaisesti tasoissa kai Kousan kanssa, isänmaan kundilla on vaan toi rightin puolen paremmuus. Mutta ei sekään pelasta, jos DelGrosso osoittautuu kunnon pelimieheksi.

Vallin on hommattu ensisijaisesti ykkösparin jätkäksi, enkä usko Söden vielä aloittavan alempaa. Kanki-Mara on takuuvarma jonka voi heittää jäälle millon tahansa miinus yyveet.

YV1: Vallin-Söde
YV2: DelGrosso-Mara

Jotenkin näin.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
En laittaisi välttämättä Kousaa ja Kurvista yhteen, olisi vähän liian heppoinen pari puolustuspäässä.

Anteeksi rakkaani, mutta näitkö sä viime kaudella Kurpan pelejä?

Jos / kun et, niin kerrottakoon, että Kurppa oli hyvä, luotettava ja perusvarma omassa päässä. Ei tarvittu nitroja.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anteeksi rakkaani, mutta näitkö sä viime kaudella Kurpan pelejä?

Jos / kun et, niin kerrottakoon, että Kurppa oli hyvä, luotettava ja perusvarma omassa päässä. Ei tarvittu nitroja.

Joo, kyllä mä siellä istuin ne parikymmenen kotimatsin verran plus 3kpl vieraissa. Kurvinen oli ihan hyvä peruspelissä kunnes loukkaantui. Ei siltikään mikään maalinedustasiivooja. Tämä on mielipiteeni, honey.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Vallinin mietteitä joukkueesta ja alkaneesta kaudesta: HIFK-tv. Fiksunoloinen kaveri ja eiköhän tästä pelaajasta ole joukkueelle hyötyä yllinkyllin, niin pelillisesti kuin kokemuksensakin puolesta.
 
Viimeksi muokattu:

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vallinin mietteitä joukkueesta ja alkaneesta kaudesta: HIFK-tv. Fiksun oloinen kaveri ja eiköhän tästä pelaajasta ole joukkueelle hyötyä yllinkyllin, niin pelillisesti kuin kokemuksensakin puolesta.

Sais joku perkele rasvata noi pukarioven saranat tai kuvata setin jossain muualla. Vai olikse Nokka, joka siellä vinkui...?
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Sais joku perkele rasvata noi pukarioven saranat tai kuvata setin jossain muualla. Vai olikse Nokka, joka siellä vinkui...?

Kuuntelin ikkuna auki tuota ja ihmettelin mitä ääniä ulkoa kuuluu, mutta selvisi sekin.

Enivei, yksi asia oli jo opetettu Vallinille: se on KANNU! Siitä propsit.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin sekä Vallinin että Peltosen haastattelut läpi ja jotenkin tuli levollinen tunne. Kaverit ovat fiksuja ja kokeneita ja varmasti auttavat joukkuetta ja sen nuorimpia jäseniä reilusti eteenpäin. Edarimeininki on sitten poissa, ainakin pelaajien osalta. Lähtökohta hyvä ja kuten VP sanoi, kaikki ovat tulleet tosissaan tekemään hommia.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin sekä Vallinin että Peltosen haastattelut läpi ja jotenkin tuli levollinen tunne. Kaverit ovat fiksuja ja kokeneita ja varmasti auttavat joukkuetta ja sen nuorimpia jäseniä reilusti eteenpäin. Edarimeininki on sitten poissa, ainakin pelaajien osalta. Lähtökohta hyvä ja kuten VP sanoi, kaikki ovat tulleet tosissaan tekemään hommia.

No puhua saa kaikenlaista. HIFK:ssa se taito on osattu aina. Nyt on tullut taas kokeneita ja mestaruuksiakin voittaneita pelaajia, mutta niin on tullut ennenkin ja aika moni heistä on sitten sulanut kevään myötä. Ainoa asia, jolla oikeasti on merkitystä on se, että joukkue osaa voittaa myös pudotuspeleissä. Ei viime kaudellakaan ollut "edarimeininkiä" ainakaan loppukaudesta havaittavissa. Pudotupeleissä hävittiin puhtaasti siihen, että housuihin tuli kakkaa. Peltonen ei varmasti housuunsa pasko, mutta eniten huolestuttaakin, että miten alemmilta ketjuilta saadaan edes jotain tukea pudotuspeleissä.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on tullut taas kokeneita ja mestaruuksiakin voittaneita pelaajia, mutta niin on tullut ennenkin ja aika moni heistä on sitten sulanut kevään myötä.... Pudotupeleissä hävittiin puhtaasti siihen, että housuihin tuli kakkaa.

Asiat voi nähdä monella tavalla ja vuodet ei toivottavasti oel jatkuvasti veljiä keskenään. En kiistä viime kevään tapahtumia millään tavalla - peileihin saa katsoa pelaajat ja valmennus, jos sarja hävitään Hämeenlinnassa 1-3 johdosta käytännössä reiluun 10 minuuttiin ja annetaan suht.arkisten pelaajien (kaikki kunnia HPK:lle, Aholaa lainatakseni: " tää ei oo mitään sulle".) pitää itseään pilkkanaan. Olen ainakin henk.kohtaisesti kuitannut viime kauden jo totaalisesti vihkoon ja harkkapelejä innostuneena odotellessa katseet jo ensi kaudessa. Uudet vahvistukset tuovat mielestäni joukkueeseen syvyyttä, kokemusta ja pelillistä ja kaukalon ulkopuolista fiksuutta. Uskon hankintojen myös auttavan 'sanattomasti' valmennuksen tehtävää. Ja pakko todeta edarimeininkistä - enää sitä ei ainakaan ole pukukopissa.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hetkinen.. Mitä Vallinille oli tapahtunut tauon aikana? Sehän oli hyvä, oikeastaan aivan helvetin hyvä!

Kiistatta paras pakki tänään. Muiltakin pakeilta kelpo esitykset Grossoa lukuunottamatta, mutta kyllähän Vallin oli huikealla pelipäällä ja olin kyllä 100% samaa mieltä Urhon selostajan (oli muuten yllättävän hyvä selostaja) kanssa Vallinin otteista.

EDIT: Ei muuta kuin samaan malliin, niin voidaan unohtaa pakin hankkimiset. Tässä on tammikuuhun asti aikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös