Argentiina Jalkapallon MM-kisoissa 2010

  • 20 974
  • 105

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tosiaan "Pekermanmainen" ylimiehitys oli oikealla, tosin tässä on se ongelma, että Pekermanilla oli käytössä Sorin, joka kaikella kunnioituksella Jonasta kohtaan, oli hiukan eri tason jätkä kuin Gutierrez. Kun Nigeria piti jo välillä pilkkanaan Jonasta oikealla, niin mitä tuleekaan tekemään joukkue jolta löytyy astetta paria kovempi jätkä kirmaamaan miehen ohi. Tämän takia näkisinkin mielummin siellä jonkun paremmin puolustuspään haldaavan jätkän (Burdissso/Otamendi) jatkossa.

Myös Higuainin paikkaa avauksessa voi miettiä, mutta eiköhän Gonzalo saa ainakin vielä toisen mahdollisuuden alkulohkossa näyttää kuinka se pallo laitetaan muuallekin kuin molarin syliin. Tämä sinänsä ei ole suurikaan ongelma, kun penkiltä löytyy niin paljon vaihtoehtoja, hienoa oli nähdä että Milito oli se kuka pääsi kärjistä ensimmäisenä kentälle vaihdosta. Tosin Aguero taitaa olla enemmänkin Tevezin varamies ja Palermo toivottavasti on vain tuomassa tsemppihenkeä joukkueelle.

Näinpä. Jonas on kuitenkin lähtökohtaisesti puhdas laituri. Tekee toki puolustussuuntaan hirveästi duunia, mutta laitapakin tukeminen on eri asia kuin pelata laitapakkina. 1-1-tilanteita ei saisi hävitä 100-0 yhtään. Eilen Jonas ryntäsi pari kertaa näissä ohi, tai jäi jaloilleen seisomaan. Laitapakki ei moista tee.

Uskoisin Argentiinan käyttävän "suurmaita" vastaan samanlaista ryhmitystä alakerrassa, jolla eilen lopetti. Eli Burdisso/Otamedi tulee oikealle. Laitapakkien nousut pois. Jonas luultavasti Mascheranon kaveriksi
keskikentän pohjalle, ja Veron heidän yläpuolelleen. Di Maria/Tevez -penkille. Higuain saanee vielä yhden tilaisuuden, koska pelaa sinänsä ihan hyvin, mutta paikoista pitäisi noissa matseissa laittaa paljon paremmalla prosentilla sisään tai muuten vaihtuu yrittäjä. Itse näkisin siinä ehkä mielummin kokeneemman ja CL-finaalissakin paineensietokykynsä osoittaneen Militon.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Uskoisin Argentiinan käyttävän "suurmaita" vastaan samanlaista ryhmitystä alakerrassa, jolla eilen lopetti. Eli Burdisso/Otamedi tulee oikealle. Laitapakkien nousut pois. Jonas luultavasti Mascheranon kaveriksi
keskikentän pohjalle, ja Veron heidän yläpuolelleen. Di Maria/Tevez -penkille. Higuain saanee vielä yhden tilaisuuden, koska pelaa sinänsä ihan hyvin, mutta paikoista pitäisi noissa matseissa laittaa paljon paremmalla prosentilla sisään tai muuten vaihtuu yrittäjä. Itse näkisin siinä ehkä mielummin kokeneemman ja CL-finaalissakin paineensietokykynsä osoittaneen Militon.

Tästä hyvin vahvasti samaa mieltä ja onhan Diego noin joukuetta peluuttanutkin. Eilisen perusteella toivoisi, että Di Maria/Tevez -kaksikosta kentällä kirmaisi Carlito, sen verran pimennossa Di Maria oli. Toki Miehelle ei palloa paljon annettu ja nousi paremmin esiin toisella puoliajalla, mutta Tevezin työmoraalia ja "duunausta" kentällä on kyllä ilo seurata. Toisaalta jos samalla vaidetaan oikealta nouseva laitapakki pois, painottuisi peli paremmin molemmille laidoille, jolloin Di Maria pääsisi varmasti näkyvämmin mukaan. Militoa itse toivon ehdottomasti siksi varsinaiseksi piikiksi kärkeen, tämän vuoksi pitäneekin toivoa Gonzalolle kuivia hetkiä alkupeleissä.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tänään vuorossa Etelä-Korea. Veron missaa tämän pelin pikkuvaivojen vuoksi. Miehen korvaa Maxi, joka tulee pelaamaan enemmän oikealla laidalla, joilloin Jonas voi keskittyä enemmän puolustuspelaamiseen. Macherano jää yksin keskelle, mutta Tevez tippuu hieman alaspäin. Näin siis Diegon puheiden mukaan, samoin mies ihmetteli, eikö Pelen kuuluisi olla museossa.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Mielenkiintoista nähdä saako Higuain jatkaa avausottelussa nähtyä paikkojen tuhlailuaan.

Nopsaan mitä noita argomedioita selailin, niin jäi käsitys, että muuten mentäisiin samoilla pl. tuo Veron <-> Maxi. Eiköhän Kreikkaa vastaan avaa jo sitten joku muu, jos Gonzalo jatkaa tänäänkin molaria päin pommittamista.
 

RDivis

Jäsen
Mielenkiintoista nähdä saako Higuain jatkaa avausottelussa nähtyä paikkojen tuhlailuaan.

Diego Militoa voisi mielestäni laittaa ihan kylmästi avaukseenkin.


Tevez tulee tekemään hullunlailla duunia oli hän sitten vähän ylempänä tai alempana, Mutta luulen, että tuo alaspäin pudottaminen ryhmityksessä on argojen kannalta varmasti hyvä ratkaisu. El Apachessa kun on minun näkemykseni mukaan semmoinen juttu, ettei hänen ruutinsa ole heti kättelyssä kuivaa. Se kestää oman aikansa (useita pelejä) ja Diego Armando tuskin haluaa katsella, kun Tevez virittelee 5-6 kutia päätykatsomoon. Mikäli homma alkaisi tänään Apassilla toimia & saisi 1-2 häkkiä niin olisi aivan toinen tilanne.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Nyt nähtiin käytännössä koko Argentiina ja sitä mitä ne on. Hyökkäypeli oli välillä maagista ja varsinkin tuo Higuainin kolmas maali oli helvetin huikea. Kisojen maali tähän mennessä ja mikä sisääntulo Kun Agüerolta! Messi esitti tänään sitä parastaan, vaikka ei vielä osunutkaan. Toisella jaksolla nähtiin myös tuon puolustuksen haavoittuvaisuus ja kuinka E-Korea sitä välillä pilkkoi hienosti. Jotenkin tuo välillä vaan huusi Cambiassoa tuonne pohjalle, ettei mitään rajaa.

Toivottavasti Maradonan poppoo peppuraiskaa Kreikan ja Higuain alkaa varmisteleen tuossa maalipörssin voittoa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nyt nähtiin käytännössä koko Argentiina ja sitä mitä ne on. Hyökkäypeli oli välillä maagista ja varsinkin tuo Higuainin kolmas maali oli helvetin huikea. Kisojen maali tähän mennessä ja mikä sisääntulo Kun Agüerolta! Messi esitti tänään sitä parastaan, vaikka ei vielä osunutkaan. Toisella jaksolla nähtiin myös tuon puolustuksen haavoittuvaisuus ja kuinka E-Korea sitä välillä pilkkoi hienosti. Jotenkin tuo välillä vaan huusi Cambiassoa tuonne pohjalle, ettei mitään rajaa.

Epätasapainoinen joukkue tosiaan. Ilmeisesti maasta ei löytynyt kokonaista huippujoukkuetta, mutta 3/4 sentään. Hymiö.
 

RDivis

Jäsen
Diego Militoa voisi mielestäni laittaa ihan kylmästi avaukseenkin.

Noniin, Higsu sai sitten meikäläisen näyttämään hölmöltä. Hyvä niin. Hienoa peliä sen mitä pystyin katsomaan. Huonoja juttuja ei oikeastaan muuta paitsi puolustuksen heikkouksien esilletulo, Samuelin loukkaantuminen huono homma, Kuka pelaa Jonaksen paikalla Kreikka pelin, Otamendi?
 

Samsonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HFBoards oikeinkirjoitus
Sen mitä töissä ehtiin Argojen peliä kattomaan niin hyökkäyspeli anto näiden kisojen ensimmäiset sävärit. Kerrassaan huikean hyvin toimii kun nuilla tähdillä alko klikkaamaan. Ja eiköhän tässä nähdä vielä paljon enemmän tuolta jengiltä. Di Marialta selvästi parempia otteita kuin avauspelissä ja myös Tevez oli hyvä. Hieno mies muutenkin Carlitos, unelmapelaaja vaikka Liverpooliin. Demichelis on paska mikä ei varmaan yllätä ketään.

Ja Diego Armando....karisma on ääretön.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja Diego Armando....karisma on ääretön.
Tjaa... Mieleen tulee aika usein sellainen kiukutteleva kakara, paitsi että Diego on lyhyempi ja lihavampi kuin useimmat lapset.

Argentiina on yksi suosikeistani ja olin aikoinaan kova Maradona-fani, mutta miehen ego on tätä nykyä turhankin suuri. Äsken Yle näytti pätkän lehdistötilaisuudesta, jossa Maradona pyysi anteeksi Platinilta, jota oli arvostellut aiemmin. Diego oli saanut Platinilta kirjeen, jossa selitettiin, ettei MP ole koskaan sanonut sellaista, mitä mediassa on väitetty. Kirjettä lukiessaan herr Armando hieroi partaansa keskisormellaan, juuri siinä kohtaa, missä totesi, että media on ns. vääristellyt Platinin sanomisia. Mahtoiko keskisormi olla sattumaa, vaiko ehkä sittenkin taas pieni viesti median suuntaan.
 

RDivis

Jäsen
Kyllä Diegolla nimenomaan karismaa löytyy. Pystyy tällä omalla egollaan tavallaan suojaamaan joukkuetta. Joukkue selvästi kunniottaa Maradonaa (tottakai, onhan kaveri sentään jätkien idoli) Muutenkin henki näyttää olevan hyvä. Eikä Diego kuitenkaan vastaa yksin joukkueen valmennuksesta, on siellä taustavoimia, Mitä virheitä Diego on tässä vaiheessa tehnyt? Pari valintaa, jotka 99,9% ihmisistä olisi tehnyt tehnyt toisin. Niitä ihmiset alkavat todella kaivella vasta sitten jos turnaus päättyy epäonnistumiseen. Ollut kiistanalainen ja huomiota herättävä lausunnoissaan mediassa. Joo-o sopii aika moneen persoonaan jalkapallomaailmassa. Oma kelkkani on siis El Diegon suhteen kääntymässä.

Tuo Pele - Platini kommentti oli aika naseva ja mielestäni ihan oikeutettukin. ;)

Yhtään argojen karsintapeliä en nähnyt, joten karsinnoista en sano mitään
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mitä virheitä Diego on tässä vaiheessa tehnyt? Pari valintaa, jotka 99,9% ihmisistä olisi tehnyt tehnyt toisin. Niitä ihmiset alkavat todella kaivella vasta sitten jos turnaus päättyy epäonnistumiseen.

Jos jättää Cambiasson tasoisen pelaajan pois, niin mielestäni silloin on jo tehnyt ison virheen. Ja koska se ei voi johtua pelillisistä seikoista, niin silloin se osoittaa Diegon pikkusieluisuutta ja ei mitenkään voi tuota oikein puolustella.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ja Diego Armando....karisma on ääretön.

Allekirjoitan tämän täysin. Tänään osoitti myös ainakin yhteen kertaan, että kosketus palloon on edelleen maaginen.

Tällä hetkellä olen erittäin positiivisesti yllättynyt Argentiinan hyvästä pelistä. Ennakko-odotukset eivät niinkään korkealla olleet, koska karsintapeleistä ei kukaan ole kovasti kehuttavaa löytänyt. Karsinnat ovat kuitenkin aina oma maailmansa, kuten historia on osoittanut jo käsittääkseni moneen kertaan.

Vielä en uskalla kattoon hyppiä, sillä edelliset kisat ovat vielä liiankin hyvin muistissa. Turnauksen selvästi parasta peliä esittänyt joukkue sysättiin jatkopelien toisella kierroksella tylysti ulos rankkareilla isäntämään toimesta. Tuolloin joukkueen puolustus oli kuitenkin erittäin paljon parempi kuin tällä hetkellä. Itse en ainakaan löydä nykyjoukkueesta vastineita Ayalalle, Cambiassolle ja Sorinille. Hyökkäys on kuitenkin jopa viime kertaista parempi, joten kyllä tälläkin ryhmällä on mahdollista taistella mestaruudesta.

Noihin muutamien pelaajien poisjättämisiin voisi kenties olla selityksenä ihan oikeasti huonot henkilökemiat. Kaverit eivät tule toimeen joko Diegon tai sitten joidenkin toisten pelaajien kanssa. Kuitenkin yksikin mätä omena pilaa helposti koko piiraan.
 

ralph cox

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, AS Roma, Blues
Maradona johtaa keskeltä

Tämän päivän esitys ainakin todisti sen puolesta, että fiilis, me vastaan muu maailma, ja johtajan vahva läsnäolo ja usko yhtä pelaajiensa kanssa on väkevä ase taktisessa maailmassa, olipa kyseessä vaikka sitten jalkapallo. Kisat tulevat olemaan tosi pienestä kiinni niinkuin aina pudotuspeleissä, mutta kyllä tuossa porukassa on ainesta maailmanmestariksi saakka. Messi on osittain ottanut Diegon oman vanhan roolin Barca roolinsa täydennykseksi, ja onnistuu siinä loistavasti, kärkiä kun on kuitenkin sitten lakaisemassa pallot maaliin varmasti. Puolustaahan Argentiina on aina osannut, sitä ei tarvitse opettaa
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Puolustaahan Argentiina on aina osannut, sitä ei tarvitse opettaa

Nimenomaan puolustus taitaa olla tuon joukkueen heikkous. Aiemmissa joukkueissa on aina ollut puolustuslinjassa vähintään yksi maailmanluokan toppari (Ayala, Sensini, Ruggeri, Passarella,...), mutta tästä joukkueesta sellainen puuttuu. Ja yleensäkin tuo puolustus kalpenee kyllä aiempien rinnalla. Toki puolustus on koko joukkueen homma ja uskoisin että siitä selvitään näissäkin kisoissa ihan hyvin.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Paljon parjattu Maradona on ainakin saanut rakennettua joukkoihinsa todella positiivisen ilmapiirin. Isällinen halaus jokaiselle vaihtoon tulevalle pelaajalle ja selkeästi myös jokainen pelaaja haluaa pelata valmentajalleen ja antaa parastaan kentällä.

Urheilulehti tietenkin jo tyylilleen uskollisena hakkui Maradonan alimpaan helvettiin, mutta kyllä itse olen ainakin sitä mieltä että tuo positiivinen ilmapiiri joukkueessa on menestyksen avain. Taktiset puolet ovat sitten niitä juttuja, jotka toimii lähes automaattisesti kun henki joukkueessa on Argenttiinan luokkaa.

Ranska on taas ihan vastakohta Argentiinalle.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Paljon parjattu Maradona on ainakin saanut rakennettua joukkoihinsa todella positiivisen ilmapiirin. Isällinen halaus jokaiselle vaihtoon tulevalle pelaajalle ja selkeästi myös jokainen pelaaja haluaa pelata valmentajalleen ja antaa parastaan kentällä.

Olen itsekkin pistänyt merkille saman. Maradona menee halaamaan pelaajaa jonka ottaa kentältä pois ja pelaaja halaa Maradonaa. Ei todellakaan mitään läpäytyksiä vaan aito kunnon heterohalaus. Tuo kertoo siitä, että Maradona elää joka solullaan joukkueen kanssa ja joukkuen palvoo Maradonaa. Myös muiden valmennustiimiin kuuluvien reaktiot ovat vilpittömiä. Pelin jälkeen Maradona ensimmäisenä menee kentälle onnittelemaan sotrureitaan. On hienoa katsoa kun totuttuun jäykkään valmentaja-pelaaja hierarkiaan on tullut tämä tsemppaava ja lämmin Maradona-tyyli.

Tuolla joukkuehengellä ollaan jo 4 parhaan joukossa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olen itsekkin pistänyt merkille saman. Maradona menee halaamaan pelaajaa jonka ottaa kentältä pois ja pelaaja halaa Maradonaa. Ei todellakaan mitään läpäytyksiä vaan aito kunnon heterohalaus. Tuo kertoo siitä, että Maradona elää joka solullaan joukkueen kanssa ja joukkuen palvoo Maradonaa. Myös muiden valmennustiimiin kuuluvien reaktiot ovat vilpittömiä. Pelin jälkeen Maradona ensimmäisenä menee kentälle onnittelemaan sotrureitaan. On hienoa katsoa kun totuttuun jäykkään valmentaja-pelaaja hierarkiaan on tullut tämä tsemppaava ja lämmin Maradona-tyyli.

Tuolla joukkuehengellä ollaan jo 4 parhaan joukossa.

Nyt tulee fanipojan vastine asioista. Suosikeissani on futiksen puolelta vain Brasilia, mutta oikeastaan Argentiina on melkein yhtä suuri suosikki, eikä vähiten ole kulunut aikaa veivaillessa dvd:ltä ja kirjoista Maradonan juttuja menneiltä vuosikymmeniltä. Kentän ulkopuolinen sähläys on säälittävää, harmi, ettei oikein koskaan ole osannut elää itsensä kanssa.

Argentiinan peli kentällä on sekä vakuuttavaa että huolestuttavaa. Hetkittäin nähdään kunnon latinotemppuja, jopa komeita lyhyillä syötöillä luotuja paikkoja. Parhaimmillaan peli on ollut aivan kelpo suoritus ainakin hyökkäyssuuntaan. Ainoa miinus siitä, että välillä liikaa pelataan peliä Messille, ei tulostaululle. Messi osuu vielä, Etelä-Koreaa vastaan oli loistavaa peliä, ja mukana oli joka maalissa.

Puolustus on enemmän kysymysmerkki, Gutierrezia kierretään yiitse, alta, oikealta ja vasemmalta. Ei todellakaan ole vakuuttanut tontillaan. Zanettia kaipaa koko palloileva maailma, ja jos Samuel ei pysty jatkamaan, niin karu totuus on, että paikkaajia ei löydy. Tai siis löytyy joku kentälle, mutta ei oikeaa paikkaajaa.

Maalivahtipeli ei ole joutunut kovaan testiin, mutta ei toisaalta ole mitään syytä vielä olla luottamatta siihen sektoriin. Epäluottamusta herättää fanipojassakin se Maradona. Valinnoista jauhaminen on jo ehkä turhaa, mutta menestyvää joukkuetta ei voi kasata omista suosikeista, kyllä parhaiden pitäisi päästä mukaan. Vävypoika teki näyttävän sisääntulon, olen ihmetellyt oikeasti, että miksei Agüero ole vaihtoehto Diegolle.

Ihme kyllä näyttää tosiaan siltä, että maajoukkueen ikuisen riitapukarin valmentajakaudella voidaan puhua hyvästä joukkuehengestä. Liekö tässä sitten syytä myös valintoihin? Diego saattaa kuitenkin jo tuntea itseään sen verran, että jos jonkun naama rasittaa, se tulee myös ilmi. Mediapelistä Pelén kanssa annan plussaa, vaikka myös Pelé kuuluu suosikkeihini.

Sitten päästään kysymykseen Gonzalo Higuain. Hattutemppu on aina kova juttu arvokisoissa, piiruakaan en halua siitä riistää. Silti mieluummin katselisin siellä kärjessä Militoa, potentiaalia ratkaisijaksi on kuitenkin aivan toisella tavalla. Higuain tarvitsee sen 25 maalipaikkaa yhteen maaliin, yksi hattutemppu vain vahvistaa säännön.

Messissä on ratkaisijan kykyjä ja Higuain nyt onneksi osui tolppien väliin, mutta verrattuna aiempaan ratkaisupotentiaalia on kokonaisuutena vähemmän. Loukkantumisia en toivo ikinä kenellekään, mutta jotenkin tuntuu siltä, että siinä on kuitenkin mahdollisuus sille, että Veron istuu penkillä. Carlito Tevez osuu varmaan vielä, mutta ennen kaikkea ihailtavaa on työmäärä, mitä tekee joukkueen eteen.

Vieläkään en käsitä, miksi Cambiasso katselee kisat tv:stä. Menestystä silti toivon argoille ihan sydämestäni. Oi niitä aikoja, kun maajoukkueessa vilisivät Batistuta, Riquelme, Zanetti, Ayala, Ortega, Caniggia...
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Maradona on kieltämättä kaikessa typeryydessään ja hulluudessaan karismaattinen hahmo. Joku joskus käytti Maradonasta sanontaa "Jalkapallon Elvis", joka osuu suunnilleen kohdalleen.

Hienointa Maradonassa on se aito lapsekas rakkaus jalkapalloon. Joskus katsoin dokumenttia, missä äijä väänsi onnenkyyneleitä Boca Juniorsin voittaessa mestaruuden. Ja mitään latteita poliittisesti korrekteja kommentteja on turha odottaa. Se Pele-heitto oli hauska.

Toisaalta jos Argentiina tippuu jatkopeleissä, niin kyseessähän on saletisti taas FIFA:n salaliitto Maradonaa ja koko Argentiinaa vastaan.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Toisaalta jos Argentiina tippuu jatkopeleissä, niin kyseessähän on saletisti taas FIFA:n salaliitto Maradonaa ja koko Argentiinaa vastaan.
Totta helvetissä. Ne dopingnäytteetkin oli peukaloitu. Herrat ovat Diegoa vastaan, koska Diego on tie, totuus ja elämä.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Maradona on kieltämättä kaikessa typeryydessään ja hulluudessaan karismaattinen hahmo.

Nimenomaan. Mutta termit kuten karismaattinen tai temperamenttinen ovat vain hienompia ilmauksia narsisteille, psykopaateille ja muille vastaaville luonnehäiriöisille.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Miten pahasti se Samuel nyt meni rikki?

En ole löytänyt uutista tuliko todella paha revähdys vaiko ei..

Ei pitäisi olla paha, tiedotteiden mukaan Samuel kärsii vain krampista, mutta Kreikkaa vastaan ei välttämättä pelaa. Samuelin kuntouduttua näkisin mieluiten puolustuksen keskustassa Burdisson ja Samuelin, oikealla Otamendin ja Heinzen vasemmalla sekä Jonaksen ja Demichelisin penkillä.

Argomedian mukaan Diego suunnittelee seitsemää vaihtoa Kreikkapeliin. Otamendi pelikiellosta kärsivän Jonasin tilalle, Clemente Rodriguez Heinzen paikalle, Macheranon korvaa Bolatti, jalkavammastaan toipunut Veron tulee takaisin paikalleen ja Maxi ottaa Di Marian paikan vasemmalla. Kärkeen Tevezin tilalle Aguero ja Higuainin tilalle Milito. Harjoituksissa tosiaan Maxi oli ollut vasemmallla ja Aguero pelannut enemmän oikealla hyökkäyksessä.

Romero
Otamendi-Burdisso-Demichelis-C.Rodriguez
Veron-Bolatti-Maxi
Messi
Aguero-Milito
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös