Aravirran selitykset miksi näitä ei otettu, mutta nämä otettiin.

  • 5 932
  • 72

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
On totta että ei sitä aina voi voittoa vaati.
Mutta hyvää peliä kylläkin ja viime keväänä peli oli ratkasuhetkillä täyttä paskaa!
Ara tekee päätökset ja ottaa vastuun mutta palatakseni vielä kerran viime vuotiseen niin jo ennen kisoja Nurmisen tiputtaminen herätti äläkän eli ei ollut kyse jälkiviisaudesta.Ja maalinteko oli yks osa mikä sitten kisoissa tökki.
Ehkä naiivia ajatella näin mutta mikä mua harmittaa on se että valitessaan hyviä kavereitaan kisoihin Ara vie joltakin muulta pelaajalta näyttöpaikan ja mahdollisuuden edustaa maataan kuten nyt esimerkiksi kävi Elorannan ja Alatalon kohdalla.Alatalo päätti kautensa hyvin ja Eloranta pelas mukavan kauden mutta Lind pääsi vanhoilla näytöillä mukaan vaikka nuo em. pelaajat olisivatkin ehkä jopa parempia vaihtoehtoja.
Tietysti menestyksen tullessa ja pelin kulkiessa nämä keskustelut menettävät merkityksensä.
Kunhan se Sulander ei vaan pääse kisoihin...
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aceman81: Peli ei ollut viime keväänä kaikilla ratkaisuhetkillä paskaa, ainoastaan välieräottelussa Slovakiaa vastaan. Tuon pelin vaisuudesta Aravirtaa voi muiden mukana kritisoida, vaikka pelaajissa se suurempi syy löysään asenteeseen taisi ollakin. Joka tapauksessa valmentajan yksi tehtävä on sytyttää joukkue pelaamaan ja siinä Aravirta epäonnistui viime kevään välierävaiheessa. Suomelle nämä Ruotsin tiputtamiset tuntuvat olevan liian makeata herkkua, kun seuraavalla kierroksella aina sen jälkeen tössitään...

Minä en muista Lindin pelanneen koskaan huonosti maajoukkueessa. Jos jatkuvat loistavat maajoukkupelit eivät riitä näytöksi MM-kisoihin niin mikä sitten ?

Alatalolle olisi ehkä voinut antaa näyttöpaikan, mutta ei missään tapauksessa ainakaan suoraan MM-kisapaikkaa. Tuskinpa kukaan voi vakavissaan väittää, että Alatalo olisi tämä mestaruuden Suomelle ratkaiseva kova tyyppi maajoukkueelle. Kotimaastakin löytyy Alatalon roolin täyttäjiä.

Elorannalle tarjottiin aivan oikein näyttöpaikkaa, mutta se ei jostain syystä miehelle kelvannut. Minulle Elorannan kisamatka olisi sopinut hyvin.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tjaha. Ensiksikin Lindin valitsemista en ole parjannut ennenkuin nyt. Mies oli yksinkertaisesti parilla sanalla sanoen huono ja turha mies Montrealissa, ja minun nähdäkseni mainiota materiaalia tämän kevään villepeltoseksi. Voin olla väärässäkin, tietysti, mutta joku mies väistyy Lindin tieltä ja oikeasti paikkansa ansaitsevia laitureita on tyrkyllä pilvin pimein. Jos Lind kaikesta huolimatta onnistuu, niin sehän on hienoa. Minusta olisi kuitenkin viisaampi ottaa joku varmasti kovassa tikissä oleva laituri, koska vaikka miten asiaa vääntäisi, niin pelillisesti Lind on kaukana korvaamattomasta. Oikeastaan suomalaisesta sentterilamasta johtuen vain Saku Koivu on täysin korvaamaton - hänen paikkaansa ei kukaan muu pysty täyttämään. Edes Selänne ei nykykunnossaan ole niin ylivertainen omassa hommassaan. Juha Lind? No ei.

Ratkaisijoista yleisemmin vielä sen verran, että ei minun lätkäjoukkuetta koskevat ajatukseni kauheasti ole muuttuneet. Ei minun joukkueessani vieläkään viilettäisi neljää ketjullista "ratkaisijoita" edes maajoukkueessa, vaikka aika hyvin sellaisenkin voisi perustella niissä olosuhteissa - toisin kuin seurajoukkueessa. Minun pihvini tässä on se, että vuodesta toiseen Aravirta ottaa defaultina ratkaisijoiden rooliin samat luottomiehet, joilta homma ei tiukassa paikassa ole ennenkään käynyt. Sen jälkeen hän katsoo millaisille pelaajille on vielä käyttöä (kun siis ratkaisijoiden roolit on täytetty) ja hyvinkin voi käydä kuten viime keväänä, että parhaat jäävät kotiin. Parhaat pelaajat kun tahtovat seurajoukkueissa pelata nimenomaan niissä hommissa, joita maajoukkueessa ei enää siinä vaiheessa ole tarjolla. Ja ennenkuin kukaan sanoo mitään joukkuehengen tärkeydestä ja blaa blaa, niin kysykääpä Saariselta, kun ette minua uskoisi, että mitenkäs sen sitoutumisen kanssa oli viime keväänä, kun sitä varmistettiin oikein valinnoista asti.

Pakit ovat toinen ihmetyksen aihe. Ilmiselvästi minä ja Aravirta vain ajattelemme koko pakkikalustosta aivan eri tavoilla; ja ymmärrän kyllä Aravirran ajatuksen ylivertaisen liikkuvasta ja kiekollisesta puolustuksesta ja sen käyttämisestä. Mutta kun se lupaavan alun jälkeen menee aina rantahietikolle, niin voisi olla kohta aika tarkistaa strategiaa. Taas näyttää kisoissa pelaavan ylimäärä kiekollisia pakkeja, joista luvattoman moni on täysin kyvytön omassa päässä sitten kun vastaan tulee tarpeeksi kovia hyökkääjiä niin kovista joukkueista, että Suomi ei hyökkääkään koko peliä. Geez, missähän vaiheessa turnausta näin yleensä käy?

Tällä ylivertaisella kiekollisella puolustuksella varmistetaan, ettei yksikään alkusarjan helppo peli käänny aivan niin todennäköisesti (lisää tähän kerron c) 0-0:ksi. Alkusarjan Kazakstanista otetun 8-1 voiton tehopisteillä sitten perustellaan sitä, että kiprusoff täytti "taas tänäkin vuonna paikkansa hienosti." Vaikka mies olisi miten päästänyt kerta toisensa jälkeen kaverit kävelemään Suomen maalin eteen surffaten itse hätääntyneen näköisenä paikalle hiihtohissillä siinä vaiheessa turnausta, kun millään alkaa olla vähän väliäkin. Silti yksittäisenä tapauksena voidaan huipuksi nostaa Antti-Jussi Niemen valinta tämän kevään kisoihin. Siinä ja siinä valinta aiemmiin on pelannut aina hyvin kisoissa, mutta tällä kaudella on vastuu ollut vähissä. Kun mies kuitenkin kuuluu Aran mainoksessakin mainitsemiin tyyppeihin keksittiin, että hän tuo puolustukseen kovuutta. Voi Herraisä! Pupu-Jussi Niemi on Suomen maajoukkueen kova osasto? Miten paljon kauemmas todellisuudesta voi päävalmentaja loitota? "Petteri Nummelin tuo vakautta omaan päähän" olisi tietysti hyvä yritys, mutta sitä sentään ei kukaan muu kuin kansallissankariselostaja viitsi edes yrittää.

Puolustuksen kokoamisessa näkyykin toinen huutava virhe, jonka Aravirta haluaa näemmä välttää vain pakon sanelemana - eli jos on niin hyvä all around -pakki, että tämä mahtuu joukkueeseen hyökkäävänä puolustajana, niin sitten on jotain paukkuja omankin maalin eteen. Nyt kun ainakaan toistaiseksi ei selkeitä all-around pakkeja (kenties Väänästä lukuunottamatta, en uskalla sanoa) ole änäristä vapautunut, ei Suomella ole alivoimapelaajia oman maalin eteen. Nuo nummelinit tulevat tänäkin vuonna onnistumaan hommassaan höpöhöpö-peleissä ja tilastot näyttävät siksi hyviltä. Mutta jälleen kerran: Sitten kun panokset ja ennenkaikkea vastus kovenee, kasvaa ja vaihtuu sellaiseksi, joka painaa turnauksessa kullan kiilto silmissä menee Suomen puolustuspää etelään ja vauhdilla. Viime vuosina Karalahti, Berg jne ovat jonkun verran auttaneet asiaa, mutta toistaiseksi hekään eivät ole nyt mukana (ja sattuneesta syystä en usko Karalahden olevan missään vaiheessa) ja heistäkin huolimatta Suomi on Aravirran aikana ryhtynyt ratkaisupeleissä peruuttamaan luvattoman usein, koska puolustuspää ei muuten pitäisi. Samalla kun ryhdytään peruuttamaan ei enää vastustajankaan verkko soi - ja koko Suomen joukkueen kokoamisen kantava idea ylivertaisesta kiekollisesti pelistä (taitavine kiekollisine pakkeineen) lentää takkaan; ja siitä edespäin voittaa voidaan juuri niinkuin ne voitetut pelit ollaan hoidettukin: Kunnon trap-meiningillä ja vähillä maaleilla. Neutral zone trappia näkee jatkuvasti haukuttavan joidenkin NHL-joukkueiden kohdalla (ja niin usein NJ:n kohdalla, että panee miettimään mahtavatko ihmiset tietää mikä se on) että luulisi, ettei Suomen maajoukkueen haluttaisi sitä pelaavan.

Vaikka kuten Saarinen kirijoitti - on voitettu tärkeitäkin matseja - niin ei tarpeeksi montaa peräkkäin. Minusta on paljon helpompi päästä niihin jatkopeleihin kuin voittaa niitä kaikkia, ja siksi Saarisen alkusarjan kökköpeleihin keskittymisen puolustelu ei oikein iske. Jatkoon mennään rutiinilla, tai vähän huonollakin pelillä ja joukkueella. Jatkossa vain pitäisi pystyä ottamaan muutama pakkovoitto peräkkäin ja vielä kovista ja mahdollisesti erityylisistä joukkueista. Siinä on se haaste ja siihen pitäisi keskittyä.

Puolustus on siis rakennettu alkusarjan klaaraamisen varmistamiseksi. Voittoja tulee ja maaliero on komea, niin kauan kuin vastaan luistelee jaappaanialaisia. Mertaranta kohkaa ja tilastot näyttävät turnauksen jälkeen hyviltä - kunhan ei muisteta ketä vastaan ne tilastot on kaunisteltu. Yleisemmin Ara rakentaa koko joukkueen tutuista miehistä, jottei kemia vain järkkyisi, ettei joukkue häviäisi itsekseen. Mitä muuta tuo on kuin juuri sitä varman päälle pelaamista ja oman perseen pelastamista, josta kirjoitin? Näin varman päälle mennessä heikkenevät todellisen hurmoksen mahdollisuudet, koska osa parhaista jää kotiin, ja Suomi tarvitsee parhaat ja vielä onnistumisen voittaakseen niinkuin kaikki muutkin - tai no aivan kaikki eivät tarvitse parhaita, mutta Suomi tarvitsee parhaat saatavilla olevat. Viis siitä vaikka joka kolmas vuosi homma menisi ryyppäämiseksi ja viis siitä vaikka joka vuosi päästäisiin alkusarjasta rimaa hipoen jatkoon - ja vaikkei joka vuosi edes päästäisikään. Kunhan tasaisen tappavaa tahtia nähtäisiin silloin tällöin valtavaa jääkiekkoa ja mahtavia voittoja, kun riskinotto kannatti. Sitä minä yritän sanoa: Tappiot menevät ja tulevat, mutta legendaariset voitot - niillä on todella väliä.

Riski on kuin kolikko, sillä on kaksi puolta, ja minä näkisin paljon mieluummin riskinottoa ja todellista yritystä voittamiseksi kuin tällaista varman-päälle-jatkoon -meininkiä. Ei kai kukaan rupea väittämään sentään sitä vastaan, etteikö riskillä onnistuessaan pääsisi elämässä pitemmälle kuin varman päälle pelaamalla? Ja kun kerran jäännössijat ovat jäännössijoja niin miksi ei tosiaan otettaisi hieman reippaampaa otetta ja tähdättäisi suoraan finaaliin ja rakennettaisi joukkuettakin finaalia varten? Kovaan matsiin kovilla panoksilla ja vertaista, kunnioitettavaa vastustajaa vastaan. Sen sijaan, että joukkue rakennetaan nöyryyttämään Valko-Venäjä.

Minä ymmärrän, että jos hopea ja pronssi tuntuu hienolta, tai neljännen ja yhdeksännen sijan välillä on mielessä paljon eroa, niin on vaikea olla kanssani samaa mieltä. Minusta hopeat ja pronssit ovat ihan kivoja - saappaat jalassa kaaduttiin, jne. Minusta yhdeksäs sija olisi helvetin huono saavutus ja parempaan pitäisi pystyä vaikka divarista kootulla joukkueella. Mutta - ero noiden fiiliksien välillä on sittenkin hirveän pieni. Miettikää ihan oikeasti, että miltä nuo hopeat ovat parin päivän päästä tuntuneet.
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Sinänsä olisin voinut passata, kun ei tuo maajoukkue ja MM- turhuus kiinnosta hevon *ittua, mutta osallistunpa nyt minäkin.
Eli..Joku (Muksu?) tuossa sanoi, että Niemi ei ole pelannut?
Siitä Niemen vastuunsaannista voidaan näköjään olla montaakin mieltä. Hän on pelannut paljon. Enpä kauheasti ihmettelisi, vaikka Niemi olisi farmissa ollessaan pelannut lähemmäksi 30min/matsi. Se ei ole vähän se?
Toisekseen, hän pelasi loppukaudesta myöskin Anaheimin pakistossa säännöllisesti n.+-20min/matsi. Pelaamattomuudella on siis aivan turha spekuloida. Niemi on pelannut tämän vuoden puolella pomminvarmasti enemmän minuutteja, kuin vaikkapa Kultanen.

Siinä olet oikeassa, että Niemi ei erityisemmin tuo kovuutta puolustukseen, jos kovuudella meinataan sitä, että heitellään 100-kiloisia ulkomaaneläviä seinille. Suomen pakistoon hän tuo silti kovuutta, koska koko muu osasto on mikkihiiriä. Miksi? Siksi, ettei liigasta löydy enää yhtään kovaa pelaavaa suomalaista pakkia, joka pärjäisi myös tällä tasolla. Mm. Haakana, Alanko, Kangasniemi jne. eivät ole maajoukkuetasoa. Ei, vaikka miten päin käänneltäisiin.

Niemi osaa pelata vittumaisesti ja on maajoukkueelle käyttökelpoinen ja varma mies omassa päässä, aivan kuten aina ennenkin.
Minulla ei ole ainakaan SM-liigasta esittää yhtään parempaa tilalle, kerro sinä nimeltä joku joka olisi?
Kultaseenkin verrattuna valinta oli selviö. Niemi oli parempi kuin Kultanen liigassa, ja on sitä edelleen. Kultanen on selvästi huonompi omassa päässä. Kiekollisena hän on parempi kuin Niemi, mutta niitä ominaisuuksia ei enää tuossa maajoukkueessa tarvita. Itseasiasiassa kiekollisia pakkeja on jo liikaakin, jos ja kun käy niin, että Leatherfacekin otetaan taas kerran takatukkineen mukaan.
 

profiler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miltä näyttää?

EDIT: Niin joo - piti johonkin laittaa, että Muksulle tässä vastattiin. Ylönen saatiin näköjään mukaan - which is nice. Saas nähädä tähtääkö Aravirta perinteiseen 2 hyökkäävää 2 puolustavaa ketjua malliin vai modernimpaan 1-2-1 eli selkeä ykkönen kaksi tiiviisti puolustavaa, mutta myös hyökkäävää kenttää ja yksi selkeä jarrukenttä. Nykyaikanen nopeatempoinen ison kaukalon peli mielestäni vaatii jälkimmäistä.


Eikös A-J Niemi tuokkin joukkueeseen juuri tuota kaipaamaasi omanpään varmuutta. Eli A-J on allround -puolustaja, joka mahtuu joukkueeseen puolustuksellisten avujensa vuoksi. Itseasiassa tuosta allround nimityksestä voitanee olla toistakin mieltä ja kyseessä on puhtaasti puolustava puolustaja. Vertailukohdaksi mainittakoon Niemen saalistaneen kaksissa viime MM -kisoissa yhteensä 2 (0+2)miinusmaalia. Ei taida keneltäkään näissä kisoissa esiintyneeltä Suomalaiselta. Itseasiassa lähimmäksi taitaa päästä Juha Lind 3 miinusmaalilla (1+2) - turha mies hänkin.

Mitä puolustukseen muuten tulee, niin yhdestä asiasta olen samaa mieltä. Miksi Nummelin? Mainitut kaksi maalia viimeisen 6 vuoden aikana eivät lienee järin suuri meriitti hyökkäävälle pakille ja puolusteksilla avuillaankaan Petteriä tuskin mukaan otettiin. Sen sijaan Timonen ja Väänänen ovat loistavia (ja melko selviä) valintoja. Timonen on kuitenkin parhaiten liikkuva suomalaispuolustaja, joka omaa loistavan pelisilmän, jonka ansiosta pärjää myös omassa päässä, kunhan parina on riittävän iso kaveri kuten aiemmin Karalahti ja nyt vaikka Väänänen. Väänänen puolestaan edustaa puhtaasti kaipaamaasi puolustava puolustaja linjaa, omaten lisäksi isoksi mieheksi erinomaisen liikkeen.

Tuota nelikkoa Aravirta tullee täydentämään ainakin yhdellä putoavalla NHL -miehellä (tietenkin voi olla, että sekä LA, Edmonton, Pittsburgh että Toronto jatkavat, mutta tuskin kaikki), joka tulee kaikissa paitsi Pittsburghin tapauksessa olemaan satakiloinen kaveri. Todennäköistä on vielä, että näistä joukkueista useampikin tipahtaa, joten lienee useampikin AV -kykyinen mies voisi olla tulossa.

Spekuloidaan tilannetta, jossa yhtäkään miestä ei enää NHL:stä saada ja ratkaisu tulee tehdä euroopassa pelaavien välillä. Asettaudutaan Aravirran housuihin ja yritettään päästä vielä hänen päähänsäkin. Keitä tulee?

Kiprusoff lienee varma
Grönvall on saanut kauden aikana paljon vastuuta ja kehuja joten lienee kakkosvaihtoehto.

Tällöin olisi koossa seuravat:
Timonen, Nummelin, Väänänen, Niemi, Grönvall, Kiprusoff
Joukossa siis kaksi täysin turhaa miestä omanpään peliä ajatellen. Se on ehdoton maksimi, joten tässä vaiheessa on Aralla minunkin mielestä mahdollisuus mennä metsään. Jos valinta on Martikainen, kuten pahasti epäilyttää - ei hyvä. Toisaalta eipä euroopasta oikein löydy noita puolustavia ja hyviä sellaisia. Ehkäpä olet muksu siinä mielessä oikeassa, että esim. Jokereista mukaan kelpasi jälleen Kauppinen (joka on kyllä pelannut hyvin maajoukkueessa), muttei Alankoa tai Haakanaa. En tiedä ehkäpä se Tuulola kaikista vanhoista kauhukuvista huolimatta olisi se ratkaisu.

Mitenkäs sitten toinen äärivaihtoehto kaikki edellä mainitut NHL -joukkueet tippuvat ensimmäisellä kierroksella ja pakkeja vapautuu Berg, Karalahti, Niinimaa ja Laukkanen. Niinimaa lienee Aran papereissa varma (vaikka Pietarin perusteella tässä voisi esittää eriävän mielipiteen. Huippukausi kuitenkin takana) ja kaikki muutkin sopisivat joukkoon mukaan. Tällöin Nummelinin valinta varmana (kuinka varmana?) nousee entistä suurempaan valoon. Seitsemään päästäisiin ilman Petteriäkin, mutta toisaalta pakiston liikkuvuus kokonaisuutena alkaisi olla kysymysmerkki. Joten ehkäpä Petteri siinä tapauksessa mahtuisi mukaan monipuolisuuden (liike) tuojana, yhden ison miehen tilalla. Tuo siirtyvä voisi ola Laukkanen, joka ei ole miltään avultaan Karalahden, Bergin tai Väänäsen edellä, mutta on kuitenkin pienempikokoinen.

Eli eivät nuo tähän astiset valinnat näytä loppujen lopuksi yhtään niin tyhmiltä. Nummelin on ainoa hieman kummastuttava, mutta johtaa ikävään tilanteeseen vain, jos yhtäkään lisävahvistusta ei P-Ameriikasta saada. Hyökkääjistä Kallio ja Lind ovat siinä mielessä hyviä, että ovat osoittaneet voivnsa pelata roolissa kuin roolissa. Norjassa Sihvosen laitureina yksi miinusmaali koko turnauksessa ja Pietarissa hyökkäävien ketjujen tehokkaina osasina.

Loput ovatkin sitten enemmän tai vähemmän vielä epävarmoja. Sentteritilanne sanelee omat pakkonsa noille kriittisille paikoille. Laitahyökkääjistä taas löytyy leveyttä niin paljon, että hyvät vaihtoehdot löytyvät ja aiheuttavat joka tapauksessa jossain suunnassa narinaa.

Mitä taas tulee "perusvarmuuteen" tai "joukkuehengen sopivuuden varmistamiseen", jota Aravirta pyrkii noudattamaan, niin täytyy myöntää että samalla filosofialla toimivat joukkueet (Tsekki ja Suomi) ovat viime aikoina saavuttaneet enemmän kuin kaikki tai ei mitään taktiikalla toimineet (Venäjä ja Ruotsi). Augustahan on tavannut kerätä joukkueeseen sopivia pelaajia ennemmin kuin parhaita pelaajia tai näin ainakin olen ymmärtänyt. Ehkäpä hänen pieni lisäetunsa on ollut vuosittain muutaman nälkäisen ei niin "hyvän" nuoren mukaanottaminen - vinkki: Hagman!!!, Rita!.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No mutta hauska kikkailla...

Pistetäänpäs tähän Suomen joukkue a'la meikäläinen:

Hyökkäys
1. Kallio-Koivu-S.Kapanen
2. Hentunen-N.Kapanen-Pärssinen
3. Lind-Ylönen-Laaksonen
4. Hagman-Helminen-Viitakoski
Virta

Puolustus
Timonen-Grönvall
Niinimaa-Berg
Niemi-Väänänen
Nummelin

Maalin vahtiminen
1.Nurminen 2.Myllys 3.Markkanen

Selänne messiin tietenkin jos pääsee.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heh. Suomella ja Tsekillä on se ero, että Tsekki voittaa tyylillään. Suomi ja Tsekki ovatkin viime vuosina yhteensä voittaneet yhtä paljon kuin vaikka Tsekki ja jääkiekon suurmaa Etiopia. Oikeasti - tajuan mitä sanot, mutta se mikä toimii Tsekillä ei vain tunnu toimivan Suomella. Ei Aravirralle tosiaankaan pidä antaa kehuja siitä, että Tsekki on voittanut - mm. Suomen.

Niemestä voisi kai sanoa molemmille sen verran, että farmissa saatu peliaika ei ole ennenkään kelvannut näissä ympyröissä - ja Niemen valintaa huvittavampana pidänkin tuota perustelua. Kyllä muuten minulle olisi ennenkin farminäytöt riittäneet. Mitä Niemeen muuten tulee, mikä pakki hän sitten onkin, niin minä henkilökohtaisesti katsoisin kisoissa mieluummin Grönvallia tai Kangasniemeä - tai molempia. Eihän A-J huonoin valinta tuossa porukassa ole, mutta kun siellä viilettää Kiprusoffia ja Nummelinia, niin ei siihen paljoa vaaditakaan. Sinällään olen itsekin sitä mieltä, että näissä olosuhteissa ja tässä vaiheessa selkeä ykköspakki on Timonen ja hänen ympärilleen minä sen palapelin kokoaisin. En kyllä aivan ymmärrä Miken kommenttia Kangasniemestä. Kyllä hän hyvässä porukassa ja oikein roolitettuna hommansa hoitaisi liput liehuen.

Pakkivalinnoista profilerille sen verran, että kauheasti pyöritellen, jos nykyiset tipahtavat NHL-miesten tieltä, voidaan tuosta selvitä. Sehän on juuri se "pakon edessä" -tilanne, josta jo kirjoitin. Noilla nyt valituilla miehillä on kuitenkin vähän tekemistä sen kanssa, joten kenties Aravirralle ei pitäisi siitäkään antaa kehuja?

Lindistä taas sen verran, että en minä väitä tietäväni, ettei hän pärjää. Minusta on vain kohtalaisen hyvät mahdollisuudet, että hän floppaa enkä näe mitään syytä ottaa riskiä ja jättää jotain paremmin paikkansa ansaitsevaa laituria koneesta. Lind ei ole mikään sakukoivu. Kallio, Vertala, Rintanen, Viitakoski, Hentunen, Pärssinen, Tarvainen ja Laaksonen. Siinä on jo kahdeksan. Hagman, Rita, Virta ja Eloranta. Hemmetti - Alatalo ja Hyvönenkin olisivat parempia. Ja entäs sitten kun Carolina tippuu? Kapanen. Coloradon epätodennäköisesti tippuessa Nieminen olisi paria kertaluokkaa kovempi tsempparilaituri kuin Lind. Ruutukin olisi todennäköisesti parempi - joskaan ei niin selvästi kuin Nieminen. Laitureita pilvin pimein ja mitä enemmän NHL:stä tulee miehiä, sitä kovemman SM-Liigapelaajan Lind tiputtaa joukkueesta. Tuossa muuten vain heti mieleen tulleita. Tiedä vaikkeivät edes olisi kaikki vielä siinä. Selännekin on mahdollisuuden rajoissa.

Lindin valinta on hyvin kuvaava koko asialle. Kaverit mukaan. Lind on onnistunut kaksissa kisoissa - mutta sitä ennen onkin ollut hiljaisempaa. Ei Lind mikään pomminvarma suorittaja ole kunnossa ollessaankaan, joten kovan pelimiehen tiputtaminen hänen tieltään näissä olosuhteissa ei ole mitään muuta kuin hömppää.
 

Illuminatus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Taito
Muksu

Arvostan itse Naganon pronssin todella paljon korkeammalle kuin -95 MM-kullan. Kuka muistaa tai arvostaa jalkapallon olympiavoittajaa? MM-kisat ovat futiksessa ne kisat jossa kaikki parhaat pelaavat, samoin kuin Olympialaiset jääkiekossa.

Tämä on tosiaan Aravirran neljäs yritys MM-kisoissa, kohta alkaa olla aika onnistua koska voittaminen on kuitenkin mahdollista joka vuosi.
 

profiler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähettänyt käyttäjä Muksu
Heh. Suomella ja Tsekillä on se ero, että Tsekki voittaa tyylillään. Suomi ja Tsekki ovatkin viime vuosina yhteensä voittaneet yhtä paljon kuin vaikka Tsekki ja jääkiekon suurmaa Etiopia. Oikeasti - tajuan mitä sanot, mutta se mikä toimii Tsekillä ei vain tunnu toimivan Suomella. Ei Aravirralle tosiaankaan pidä antaa kehuja siitä, että Tsekki on voittanut - mm. Suomen.

Yhtälailla asiaa voisi pyöritellä niinkin päin, ettei se ole Aravirran vika, että Tsekki on niin ylivoimainen. Ja lisättäköön vielä sen verran, että henkilökohtainen mielipiteeni on että kannattaa mielummin rakentaa joukkuetta kuin ryhmää huippuja. Esimerkit SM -liigasta ovat myös osoittaneet tämän viime vuosina, vaikkakaan eivät pidemmästä skoupistaan johtuen täysin vertailukohdaksi kelpaakkaan.

A-J:tä voidaan myös pyöritellä suuntaan jos toiseenkin, mutta (subjektiivinen) totuus on se ettei euroopan puolelta paljoa parempaa puolustavaa puolustajaa löydy. Se ettei Lydman tullut mukaan avasi A-J:lle varman paikan. Edelleen kaksien viime kisojen plusmiinuksia voi käyttää vertailuna.

Mitä Lindiin tulee, niin ymmärrän kyllä näkökulmasi heikosti menneestä kaudesta. Mutta eikös tässä ole myös sitä kaipaamaasi riskinottoa. Otetaan aiempina vuosina monipuolisuutensa ja osaamisensa osoittanut pelaaja mukaan joukkueeseen, vaikkei kausi mikään helmi ole ollutkaan.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähettänyt käyttäjä profiler

Yhtälailla asiaa voisi pyöritellä niinkin päin, ettei se ole Aravirran vika, että Tsekki on niin ylivoimainen. Ja lisättäköön vielä sen verran, että henkilökohtainen mielipiteeni on että kannattaa mielummin rakentaa joukkuetta kuin ryhmää huippuja. Esimerkit SM -liigasta ovat myös osoittaneet tämän viime vuosina, vaikkakaan eivät pidemmästä skoupistaan johtuen täysin vertailukohdaksi kelpaakkaan.

No miten sen nyt ottaa. Kaikki joukkueet lähtevät samalta viivalta ja yksi voittaa. Aravirta ei ole voittanut, joku muu on. En minä vain saa tuota pyöriteltyä Aravirralle suosiolliseksi sitten mitenkään.

Mitä tähtisikermiin tulee, niin tässä mennään nyt vaarallisen mutaisiin vesiin. On minunkin mielestäni eri asia koota all star -joukkue ja maajoukkue, mutta Aravirta ei kokoa minun mielestäni kumpaakaan. Ylitsepursuava kiekollisen pelin painotus viittaa minun mielestäni jopa enemmän all star -joukkueeseen tai vaikka viime vuosina ainakin Helsingin joukkueissa nähtyyn ilmiöön, johon oletan sinun viitanneen.

Lisää profileria

A-J:tä voidaan myös pyöritellä suuntaan jos toiseenkin, mutta (subjektiivinen) totuus on se ettei euroopan puolelta paljoa parempaa puolustavaa puolustajaa löydy. Se ettei Lydman tullut mukaan avasi A-J:lle varman paikan. Edelleen kaksien viime kisojen plusmiinuksia voi käyttää vertailuna.

Kuten sanottua, en minä Niemen valintaa pidä katastrofina. Kiprusoffin valintaa voisin pitääkin. Minusta vain Aravirran perustelu Niemen valinnalle ontuu niin paljon, että se oikeastaan konttaa. Olisi sitten sanonut, että puolustava puolustaja.

Ja tähän loput
Mitä Lindiin tulee, niin ymmärrän kyllä näkökulmasi heikosti menneestä kaudesta. Mutta eikös tässä ole myös sitä kaipaamaasi riskinottoa. Otetaan aiempina vuosina monipuolisuutensa ja osaamisensa osoittanut pelaaja mukaan joukkueeseen, vaikkei kausi mikään helmi ole ollutkaan.

Riskinotolla minä tarkoitan lähinnä sellaista riskiä, joka onnistuessaan tuottaa jättipotin. Onnistuessaan Lind täyttää paikkansa energisenä laiturina. Tuskin sama asia ollenkaan. Muutenkin riskinotosta puhuessani olen tarkoittanut lähinnä koko joukkueen kokoamisen taustalla olevaa filosofiaa enemmän kuin yksittäisten pelaajien valintoja - vaikkeivät toki aivan irrallisia asioita olekaan. Minun nähdäkseni Lindin kohdalla Aravirta ottaa turhan riskin, koska laitureita, jotka pystyvät ainakin samaan kuin Lind onnistuessaan olisi käytettävissä aika paljonkin - ilman Lindiin liittyviä riskejä.

Kyllä minä sanon aika ruman sanan jos se kaikkien NHL-korttien paljastuttua on Vertala tai Viitakoski, joka tekee tilaa Lindille - ja suoraan sanoen minun on hyvin vaikea nähdä miten kukaan tässä kohtaa voi olla eri mieltä, vaikka sitten yleisemmistä asioista niinkuin voittamisen/toiseksi tulemisen välisestä erosta tai muusta sellaisesta ei löytäisi näkemyksestäni järjen hiventä. Nyt on käytettävissä sellaisia laitureita, jotka ovat yhtä hyvässä kunnossa tai paremmassa kuin Lind koskaan - ja silti otetaan riski? Ei mene jakeluun.

Oli miten oli - pääsiäisloma kutsuu, joten palataan asiaan sitten ensi viikolla.

Hyvää pääsiäistä itse kullekin.
 
Viimeksi muokattu:

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
suomenkokoonpano?

varmistuu myöhemmin. käsittääkseni mmjoukkue on nyt jokseen kin tälläinen:

hentunen-lalli-pärä
kallio-ylönen-lind
viitakoski-laaksonen-virta

timonen-väänänen
niemi-nummelin
kiprusoff-grönvall

myllys
nurminen

noista se ehkä pudottaa laaksosen

ojanen ja tarvainen voi tosiaan päästä joukkueeseen
lius ja rintanen voi myös päästä
ehkä myös helminen hannelin ol` pal`

NHLsta se odottaa vielä varmaan karalahtea(joka tosin on dokaillu itseään paitsioon sillon tällön) koivua (faija
kertoili taannoisessa iltiksessä että ottaisi vakuutuksen)
kapasta (canes tippuu aika varmasti, toivon irben tulevan tukemaan taas latviaa) selänne (jos hait putoaa 1 kierroksella) miikka,janne,jani (jos joukkueet putoaa)

joukkue kaipaisi vaihteeksi myös jotain kovempiakin pelaajia.

edelleen odotan ettei tästä tulis viime vuoden kaltaista sählinkiä ja empimistä kuten esim slovakiaa vastaan.

Ei mullo mitään hanskii vastaan. kunhan pitää joukkueen tasapainoisena ja ottaa johdon käsiinsä.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
mikkoz! Jos tuo Koivun vakuutushomma pitää paikkansa niin iso kivi tippuu sydämeltä. Koivu on Suomen maajoukkueelle SE pelaaja, joka saa joukkueen syttymään ja taistelemaan viimeiseen asti. Ainakin hänen esimerkkinsä on loistavaa. Turhaan miestä ei ole valittu Canadiensien kapteeniksi.
 

J.Rita

Jäsen
Oikeassa olet siinä ettei Aravirta ole voittanut yhtään arvokisamestaruutta, mutta esimerkiksi olympiapronssi on monien silmissä arvokkaampi kuin MM-kulta, vaikkei se summerin soitua voitolta tunnukaan.

Aravirta on vuodesta toiseen koonnut joukkueen, joka on kuulunut turnauksien parhaimpiin ja paremmalla tuurilla Leijonalauma olisi voinut napata mestaruuden pari kertaa viime vuosina. Muistammehan Ville Peltosen hylätyn maalin loppuottelussa 1998 ja Lydmanin karkean virheen hyökkäyspäässä mistä Hlavac pääsi läpiajoon ja ratkaisi mestaruuden Tshekille jatkoajan lopussa finaalissa vuonna 1999.

Mestaruus ei ratkea siihen mitkä pelaajatyypit pelaavat finaalissa, vaan siihen mikä joukkue välttää virheitä. Pehmeä rakentaa peliä riskittömämmin kuin puukäsi.

Tarkoitatko riskinotolla sitä, että mitä huonompi joukkue on etukäteen, sitä suurempi ilo on jos joukkue yllättäen pystyisi voittamaan mestaruuden? Eikö olisi viisaampaa kerätä paras mahdollinen joukkue jahtaamaan kirkkainta mitalia, ja sitten juhlia sitä vähän useammin.

Juha Lind on erinomainen pelaajaa maajoukkueeseen joka pystyy pelaamaan niin pienessä kuin isossa roolissakin, niin alivoimaa kuin ylivoimaakin. Täyttää paikkansa puolustuspäässä, mutta on usein myös hyvä apu hyökkäyspäässä.

Timo Vertala ja Vesa Viitakoski ovat pelanneet hyvän liigakauden, mutta heillä ei ole kokemusta isosta roolista maajoukkueessa. Olisiko kokemattoman Timo Vertalan valitseminen mukaan leijonamiehistöön mielestäsi pienempi riski kuin vuosikausia maajoukkueen vakiokalustoon kuulunut, mutta pienellä peliajalla NHL:ssä pelaannut Juha Lind?
 

JimmyMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Marko Mäkinen

Mitäs mieltä olette tällaisesta ehdotuksesta, että hyvät play offit pelannut Marko Mäkinen MM-kisoihin Suomen nelosketjun laituriksi? Ja jos(=kun) Vancouver putoaa, niin toiseen laitaan vielä Jarkko Ruutu. Siinä olisi sellainen kaksikko, joka ainakin toisi väriä kentälle. Keskellä olisi sitten Juha Ylönen puolustavassa roolissa, niin saisivat Mäkinen ja Ruutu rauhassa karvata syvällä vastustajan kenttäpuoliskolla.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Muksulle tukea:

Vaikka pääsääntöisesti näkemyksemme kiekosta hyvin usein ovat tyystin erisuuntaiset, niin maajoukkueasioissa olemme olleet jo pitkään täysin samaa mieltä. Allekirjoitan joka ainoan sanan mitä Muksu on kirjoittanut. En juurikaan voisi olla enempää samaa mieltä.

Tietenkin joku/jotkut yksittäiset pelaajat voivat olla erilaisten näkemysten alla, mutta kokonaisuutena kuitenkin.

Ara ei ole voittanut yhtään mitään. Kaikki muu kuin voittaminen edes joskus on vaan "ihan kivaa" ja mukava puolustus siihen ettei lehdistö teilaa täysin ,kun on kuitenkin joku prenikka kotiintuomisina. Mutta joukkueet kasataan aina jonkun lämminhenkisen kaveriporukan -teeman mukaan, vaikka on se nyt kumma ettei kolmea viikkoa aikuiset muka pysty olemaan yhdessä vaikka siellä olisi mukana 10 itse saatanaa. Ja siltikin on ollut ongelmia joukkueen sisällä ,vaikka parhaat kaverit on mukana.

Totaalinen uskaltamisen puute vaivaa Araa ja sen takia liikutaan aina niin varmalla pohjalla kuin mahdollista. Miehen olisi saanut vaihtaa jo pari kolme vuotta sitten, mitä olen kyllä aktiivisesti kuuluttanut , mutta ei taida olla mun sanalla riittävästi painoa :-)
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Nimiä pöytään!

Tässä keskustelussa on Aravirtaa uskalluksen puutteesta moittivia usean kirjoittajan toimesta pyydetty esittämään vaihtoehtoja. Ankaran puristuksen tuloksena ovat tulleet esiin nimet Grönvall (mahtuu ryhmään joka tapauksessa?) ja Kangasniemi (hyvä yhdessä Euro Hockey -turnauksessa, meneillään olevissa play-offeissa hoitanut tonttinsa OK, mutta tuskin ratkaiseva pelaaja edes omassa joukkueessaan).

NHL-miehistä on mainittu Karalahti ja Berg, jotka saattavat vapautua pudotuspelien 1. kierroksen jälkeen, mutta hei, nämä kaverithan ovat olleet Aravirran joukkueissa ennenkin; miksi heidän mukaanottamisensa juuri nyt olisi nerokasta riskinottoa? Uskallan myös epäillä, että tämän kaksikon MM-motivaatio ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen.

Hyökkääjistä on ehdotettu Viitakoskea (toistaiseksi ihan aiheesta mukana MM-ringissä, miksipä ei loppuun asti?) ja Vertalaa (luvalla sanoen, onko tämä mies juuri nyt "tikissä", vaikka kykyjä olisi).

NHL-miehistä Eloranta ei ole maajoukkueessa aikaisemmin mainittavasti odotuksiin nähden onnistunut, lisäksi jätti näyttöpaikan käyttämättä (ja osoitti siten asenteensa?); Alatalo on kuulemma puolestaan hurjassa tikissä kun teki merkityksettömässä runkosarjan viimeisessä ottelussa 1+1 pinnaa seitsemän pelin tauon jälkeen. Parhaalla tahdollakaan en pitäisi kelpo sarjajyrä Alataloa piilevänä (riski)ratkaisijana Suomen maajoukkueessa. Niemisen Ville on uskallettu mainita, mutta milläs ilveellä se Colorado saadaan 1. kierroksella tippumaan? Kapanen on Carolinan kantavia voimia, mutta ei ole Samikaan maajoukkueessa mielestäni täydellä sydämellä koskaan pelannut. Yksi erinomainen esitys taisi olla kerran Itävaltaa vastaan.. Vancouverin Ruutu sentään olisi ainakin riskipelaaja. Jaksaa tsempata ja taklata, mutta jaksaisiko Suomen joukkue tappaa Ruudun hankkimat jäähyt?.

Jospa se Koivun vakuutusasia tosiaan järjestyisi...
 
Viimeksi muokattu:

tsei_tsei

Jäsen
Re: Marko Mäkinen

Viestin lähettänyt käyttäjä JimmyMac
Mitäs mieltä olette tällaisesta ehdotuksesta, että hyvät play offit pelannut Marko Mäkinen MM-kisoihin Suomen nelosketjun laituriksi? Ja jos(=kun) Vancouver putoaa, niin toiseen laitaan vielä Jarkko Ruutu. Siinä olisi sellainen kaksikko, joka ainakin toisi väriä kentälle. Keskellä olisi sitten Juha Ylönen puolustavassa roolissa, niin saisivat Mäkinen ja Ruutu rauhassa karvata syvällä vastustajan kenttäpuoliskolla.

Mielenkiintoinen ajatus, ja miksi ei. Täällä on myös puhuttu puolustavista senttereistä, niin Arto Kuki on käynyt ainakin allekirjoittaneen mielessä. Juha Ylönenhän pelaa Phoenixissakin kolmannessa kentässä ja pystyy mielestäni myös pelinrakenteluun. Neloskenttä voisikin olla Mäkinen - Kuki - Ruutu. Siinä oikeata Jurassic Park meininkiä. Jos Koivu tulisi vielä kisoihin, niin saataisiin aikaan hyvä ykkönen, HPK-ketju pörräämään kakkoseksi ja Ylösen rinnallekin vielä hyvä molemmissä päissä pelaamiseen pystyvä ketju. Näin ja hups, niin sentteriongelma on ratkaistu. Mielestäni Tapparan nelosen Mäkinen - Kuki - Siren karvaustyö on ollut erittäin näyttävää, ja kun ketjun heikoin lenkki Siren vaihdettaisiin Ruutuun, niin avot.
 

janneha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tsei_tsei-oletko sekaisin?

Kommenttisi Ossi Väänäsestä on naurettava!

"Ossi Väänänen, Phoenix
>Sensaatiomainen tulokaskausi NHL:ssä. Saanut peliaikaa
>keskimäärin 19 minuuttia per ottelu.

Sensaatio ja sensaatio. Oma käsitys on, että Väänänen on pelannut, koska häneen kohdistetaan odotuksia, eikä ole ollut aivan surkea. Jos mitään ihmekehitystä ei ole tapahtunut, niin parempiakin olisi voinut löytyä. Näyttöpaikka olisi pitänyt riittää Ossille, ja sitten mahdollisesti kisoihin. Otteluraporteista saa turhan usein lukea, että Väänänen on menettänyt kiekon omassa päässä - enkä ihmettele viime kautta ajatellen. Toivottavasti kuitenkin pelaa kuten Aki Berg Naganossa.

Jääkiekon raamattu "Hockey News" tituleerasi Väänäsen parhaaksi suomalaiseksi puolustajaksi NHL:ssä, joten eiköhän nuo meriitit riitä alkuun!!!

Mikko Eloranta menetti kieltäytyessään mahdollisuutensa Salt Lake Cityn kisakoneeseen, olisi ehkä kannattanut miettiä noilla maajoukkuenäytöillä, että mistä kieltäytyy! Itse olisin mielelläni kaverin nähnyt kisoissa mutta minkäs teet, jos järki ei riitä!
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Re: Marko Mäkinen

Viestin lähettänyt käyttäjä JimmyMac
Mitäs mieltä olette tällaisesta ehdotuksesta, että hyvät play offit pelannut Marko Mäkinen MM-kisoihin Suomen nelosketjun laituriksi? Ja jos(=kun) Vancouver putoaa, niin toiseen laitaan vielä Jarkko Ruutu. Siinä olisi sellainen kaksikko, joka ainakin toisi väriä kentälle. Keskellä olisi sitten Juha Ylönen puolustavassa roolissa, niin saisivat Mäkinen ja Ruutu rauhassa karvata syvällä vastustajan kenttäpuoliskolla.

Kuki voisi olla ihan ok mies puolustavaan rooliin jos ajatellaan Suomessa pelaavia kavereita. No nyt ne finalistit nimettiin jo mutta periaatteessa kuulostaisi hyvältä. Toisaalta ei mies nyt niin hyviä pelejä pelannut että olisi ollut joku vääryys jättää kaveri ulkopuolelle. Pelasihan Sami Torkkikin Lukossa niin hyvän kauden suurimmaksi osaksi, että olisi ansainnut näyttöpaikan maajoukkueessa.

Mäkinen oli positiivisimpia pelaajia finaaleissa ja olisi saanut näyttöpaikan jos olisi pelannut jatkuvasti näin hyvin. Luulen minä.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Väänänen

Hockey news antoi Väänäselle jossain vaiheessa kautta arvosanaksi A- odotuksiin nähden, joka oli paras suomalaisista ja tunnetusti Hockey news on raamattu, joten kyllä Ossin kausi on aika sensaatio ollut.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Aika omituista, että Tsei Tsei mainitsi Ossin kohdalla "eikä ihme kun muistelee viime kautta". Mitäs sieltä pitäisi muistaa?. Ossi oli itse varmuus koko kauden, vaikka pelasi vasta toista kauttaan suomessa. Finaaleissa pieni herpaantuminen, mutta se häthätää täysi-ikäiselle kundille suotakoon.
Hän oli viime kaudella sensaatio liigassa, ja tällä kaudella NHL:ssä. Viime kaudella hänestä ei tosin Jokerileirin ulkopuolella paljoakaan puhuttu, sillä meillähän on vain epäonnistujia riveissä..
 

tsei_tsei

Jäsen
Väänäsestä

Minä en paljoa perusta jostain Hockey Newsin arviosta, vaan kuten sanoin, perustan näkemyksen omiin havaintoihin. Toki muitakin lähteitä voi käyttää, mutta yhdistän ne ennemmin näkemääni. Mikelle sen verran, että ehkä muistikuvani Ossin viime kaudesta on väärä. Muutaman ottelun näin, ja mielestäni Väänänen oli epävarma ja turhan jäähyaltis. Toki viime vuosi meni varusmiespalveluksessa, joten hyvää kuvaa en kaudesta saanut. Noh, pian nähdään onko Ossi niin hyvä kuin väitetään. Lupaan myöntää virheeni MM-kisojen jälkeen, jos Ossi pelaa hyvin. En kyllä täysin tyrmännytkään Ossia, mutta lisänäytöt olisivat olleet paikallaan. Noh, toivottavasti Aravirta on nähnyt enemmän Ossin pelejä, eikä ole vain lukenut Hockey Newsiä :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös