En omaa sisäpiirin tietoa asioista, enkä ole Ilveksen toiminnassa muu kuin pitkäaikainen kannattaja. Kaivan silti hieman verta nenästä kyseenalaistamalla muutamia asioita. Seuraavat ovatkin lajia ja seuran toimintaa syvemmin tuntemattoman fanin näkökulmia vuosien varrella kertyneen katsomo- ja palstakokemusten pohjalta.
Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että Huhtalan "hylkääminen" on suuria mokia Ilveksen pelaajarekrytoinnin historiassa. Muutamien muiden 87-88 -pelaajien kohdalla vedetään kuitenkin monesti mutkia suoraksi ja oletetaan, että pelaaja olisi juuri Ilveksessä noussut nopeammin liigatasoiseksi pelaajaksi.
Palola ei noussut Lukossakaan liigakelpoiseksi pelaajaksi, vaan kypsyi vasta myöhemmällä iällä. Ei siis olisi mitenkään itsestään selvää, että hänestä olisi hyvässäkään valmennuksessa saatu Ilveksen riveissä aikaan eturivin maalintekijä ilman pitkää kierrosta muissa sarjoissa. Palolalle ei ollut synkkien Lukko-vuosien jälkeen juurikaan sopimuksia tarjolla. Ilveksen kysellessä tätä riveihinsä viime vuoden syksyllä, oli Tappara käsittääkseni ollut haluton päästämään tätä muualle (tämä Tapparan puolelta kuultuna), koska tässä nähtiin pidemmän aikavälin projekti. Kaikille - myös Tapparan faneille - lienee kuitenkin ollut suuri yllätys, kuinka tämä on vajaassa vuodessa noussut reservipelaajasta kotoisen liigan maalintekijöiden eturiviin.
Järvinen ei myöskään ollut vielä juniorivuosiensa jälkeen mitenkään valmis paketti liigatasolle, eikä lyönyt itseään läpi HPK:ssa. Mestiskierroksen jälkeenkään tälle eivät auenneet liigaportit odotetusti, vaan vasta tällä kaudella on syntynyt tulosta. Vaikka tämä olisi laitettu "myttysmäisesti" isolle peliajalle olettaen tämän itsestään johtavan nopeaan kehitykseen, olisiko tästä kuitenkaan tullut yhtään nopeammin nykytasoinen pelimies?
Sandellin osalta sisäänajossa epäonnistuttiin monellakin tapaa, mutta ei tälle muissakaan seuroissa löytynyt peliaikaa. Isoksi pelaajaksi kehittyminen vaati Allsvenskan- ja Elitserien-vuodet. Ehkäpä tämäkin jäi ratkaisevina vuosina liian pitkäksi aikaa junnaamaan marginaaliroolissa liigajoukkueen mukana, kun kehityksen kannalta olisi ollut järkevintä hakea isompaa roolia Mestiksen puolella.
Rajalan kohdallakin läpimurto liigatasolle olisi voinut toisessa valmennuksessa tapahtua nopeammin, mutta kyllä tämä olisi saanut Ilveksessä ison roolin jo ennen päätöstään lähteä WHL:n puolelle ja AHL:sta palattuaan. Käsittääkseni tarjouskin oli kilpailukykyinen. Tässä siirrossa raha kuitenkin ratkaisi ja ensi kaudeksikaan tämä tuskin palaa Suomen puolelle, kun euronippu kasvaa muualla merkittävästi enemmän.
Lindgren ja Lehtivuori puolestaan saivat jo nuorina Ilveksessä ison mahdollisuuden ja käyttivät sen hyvin hyväkseen. Se, että näitä ei saatu rekrytoitua takaisin Ilvekseen Pohjois-Amerikan valloituksen epäonnistuttua, oli uskoakseni suurelta osin resurssikysymys. En usko, että kumpikaan pelaajista valitsi seuransa Suomessa vain paremman valmennuksen vuoksi, vaan siirtoihin vaikuttivat varmasti myös sopimuksen taloudelliset tekijät. Jokipakankin kanssa voidaan todeta onnistutun, kun tämä nousi puskista NHL-sopimuspelaajaksi.
Metsola puolestaan teki ratkaisunsa jo varhain oletettuaan, ettei saa peliaikaa ikäluokkansa muiden huippuvahtien takana, joista kuitenkin yhtäkkiä Rask ja Helenius löysivät itsensä jo nuorella iällä Pohjois-Amerikasta. Metsola olisi tuolloin oletettavasti päässyt Ilveksessä liigajoukkueeseen, mutta oli jo tehnyt ratkaisunsa lähteä Parkkilan mukana Lethbridgeen. Metsolankin tie liigan huippuvahdiksi on ollut pitkä ja kaudet HPK:ssa luukunaukojana näyttivät johtavan uran kohti "ynnämuita".
Itsekin näen, että ongelmat ovat rakenteellisia ja johtuvat pitkälti pidemmän aikavälin suunnitelman puutteesta. Nuoria pelaajia ei ole osattu ajaa sisään ja toisaalta näitä on roikotettu turhaan "epäkypsinä" liigassa marginaaliroolissa, kun oikea paikka olisi ollut hakea isoa jääaikaa ja itseluottamusta pykälää alemmalla tasolla. Oheisharjoittelu on laiminlyöty valmennuksen laiskuuden tai osaamattomuuden vuoksi. Osansa on ollut varmasti monen muun seuran esiin nostamaan puutteeseen tamperelaispelaajien yleisessä urheilullisuudessa ja vääränlaisessa harjoittelukulttuurissa.
Lisäksi joukkue on rakennettu vuosia väärin, jos halutaan olla omavaraisia. Kärkiosaamisen hankkimiseen panostamisen sijaan on hukattu resursseja liigajyrien hankkimiseen - eli rooleihin, joissa nuoria pelaajia olisi voitu perehdyttää liigatasoon oikeanlaisella rotaatiolla merkittävästi halvemmalla hinnalla. Nuoret pelaajat tarvitsevat rinnalleen kokeneempia ja suoritustasoltaan varmempia pelaajia, jolloin nuorille pelaajille syntyy aitoja onnistumisen mahdollisuuksia, eikä virheen pelko ole jäälle päästyä keskeisin alitajunnassa jyskyttävä viesti.
On myöskin ollut suuri virhe satsata isoja eurokasoja ex-Ilveksiin, joiden hinnalla olisi saatu oikeaakin kärkiosaamista. Ammattiurheilussa urheilullisen menestyksen tulisi painaa vaakakupissa enemmän kuin Ilves-henkisyyden. Toisaalta ei myöskään tule syyllistyä olettamaan, että omat nuoremme olisivat jokin puoli-ilmainen voimavara, joille ei tarvitse maksaa markkina-arvon mukaista palkkaa pelaamisesta.
Kannatan lämpimästi ajatusta siitä, että farmitoimintaa liigan ja juniorijoukkueiden välillä kehitettäisiin edelleen, vaikka se tarkoittaisikin Mestiksen entistäkin pahempaa näivettymistä. Tällä kyettäisiin rakentamaan entistä parempia pelaajien kehityspolkuja, jossa farmiseura ja emäseura olisivat entistä tiiviimmässä kytköksessä.
