Oma aprillijuttuni
Tällaisen väsäsin minä, kyllästyneenä Kalevan tylsään aprillipilaan:
"Kärpät Maailmanliigaan
Aamun aikana levisi kulovalkean tavoin uutinen Kärppien liittymisestä ensi kaudella perustettavaan jääkiekon Maailmanliigaan.
- Toimitusjohtaja Juha Junno, kuinka Kärpät onnistui pääsemään tähän liigaan mukaan?
- Tämä päätös syntyi tammikuussa käydessäni Pohjois-Amerikassa etsimässä uusia pelaajia joukkueeseemme. Kävin siellä erästä peliä katsomassa ja samaan aikaan hallilla sattui olemaan NHL:n johtomiehiä. Siinä sitten otettiin tuoppi jos toinenkin ja illan jo muuttuessa aamuksi menin sanomaan että: "Khärppät kylä v***u voittas yhen saakelin rrapakhkosarijan jos vaan sais pelata siellä, nih, tana". Siitähän sitten NHL-miehet ottivat nokkiinsa ja kännispäissämme sovimme ensi kaudella perustettavaksi uuden Maailmanliigan, johon osallistuu seuroja myös Euroopasta. Venäjältä ainakin on tulossa muutama joukkue mukaan uuteen sarjaan.
- Kuinka uskotte että Kärppien taloudelliset resurssit riittävät kilpailemaan Pohjois-Amerikan ja Venäjän seuroja vastaan?
- Helposti ja hienoa kun nyt vihdoinkin voin puhua tästä kaikille avoimesti. Viime marraskuussa Rotuaarilla oltiin tekemässä putkitöitä Rotuaarin maamerkin kohdalla. Rotuaarin pallo siirrettiin sivuun ja kun sieltä alta vähän kaiveltiin, niin sieltähän paljastui valtava öljyvaranto. Rotuaarin pallo siirrettiin ja pultattiin äkkiä takaisin öljyvarantojen tulpaksi. Kaivuutöitä tehnyt firma ilmoitti tästä esiintymästä välittömästi kaupunginjohtajalle, joka kovana jääkiekkofanina informoi minua. Ajattelimme, että sellaisesta rahasammosta kaupungille ei tule kuin kova ja loputon puolueden ikiriita, sikäli jos nämä maapläntit kaupungille kuuluvat. Ostimme sitten kärppänä salaa koko Oulun alueen maat itsellemme ja näin ollen voimme tehdä Oulusta entisen tervakaupungin sijaan öljykaupungin. Rahaa kun tulee olemaan niin paljon, ettei se lopu koskaan. Esiintymähän on niin merkittävä, että öljybarrelin maailmanmarkkinahinta tippui puolella, kun uutinen levisi öljymarkkinoille.
- Tämähän vasta uutinen. Mitä Oululle sitten tehdään, nyt kun on ilmeistä että siellä tulee olemaan vain öljykenttiä silmänkantamattomiin?
- Tästä on jo alustavasti päätetty Suomen hallituksessa ja myös keskusteltu Kiirunan kaupungin päättävien tahojen kanssa. Keskusta tullaan siirtämään eri kohtaan ja elintilaa on ajateltu löytyvän parhaiten Iistä. Jäppisen baarin kohdalle tulee Stockmann ja työväentalon kohdalle Oulun yliopiston päärakennus. Kiirunassahan on kaivostoiminnan vuoksi jouduttu tekemään vastaava päätös siirtää kaupunki eri kohtaan, teemme samoin. Kiirunasta on luvattu antaa konsultointiapua tähän asiaan.
- Tämähän on hurja uutinen. Miten aioitte nopeasti jo ensi kaudeksi saada värvättyä parhaita pelaajia Kärppiin, nyt kun monella hyvällä NHL-pelaajalla on kuitenkin pitkä sopimus jonkun muun seuran kanssa?
- Tästä sovittiin jo tammikuussa. Kärpät on ensi kaudella poikkeus ja se saa tehdä sopimuksen kenen tahansa pelaajan kanssa, jopa niiden joilla on sopimus voimassa jonkun toisen seuran kanssa. Tämä antaa hyvän mahdollisuuden uudelle seuralle päästä heti muiden joukkueiden tasolle. Jopa paremmallekin tasolle. NHL:n päättävät tahot luulivat suunnitteluvaiheessa, ettei meillä kuitenkaan olisi varaa juuri keneenkään ja menivät sitten lupaamaan tämän etuuden meille kun sitä ehdotin heille. Itse asiassa ajattelimme näin alkuun ostaa pistepörssin kaikki top-10:n pelaajat ja muutaman muun huippupelaajan. Sydney Crosby esimerkiksi on jo meidän ensi kauden pelimies. Maalivahdeista riittää kolme parhaan torjuntaprosentin miestä. Sovimme, ettei palkkakattoa oteta World Hockey Leaguessa (WHL) käyttöön ja näin voimme huviksemme vaikkapa tuplata kaikkien tulevien pelaajiemme palkat. Huviksemme ajattelimme ostaa myös useamman hyvän valmentajan. Aina jos tappio tulee, niin seuraava valmentaja saa yrittää omalla vuorollaan. Aloittava valmentaja valitaan kivi-paperi-sakset -menetelmällä.
- Missä sitten aiotte pelata ensi kaudella, kun ilmeisesti Raksilan jäähallikin on tuolloin purettuna tuolla öljykenttien alueella?
- Kaikki pelit tullaan pelaamaan tulevan Suur-Iin alueella, nyt kun Oulun keskusta siirretään sinne, kuten on tullut kerrottua. Jäähallia emme saa ensi kaudeksi vielä sinne rakennettua mutta saimme erikoisluvan pelata kaikki ensi kauden pelit ulkojäillä. Iijoesta on kartoitettu sopivaa kohtaa pelikentälle mutta myös tekojääradan pikaista rakentamista on harkittu. Ainakin tulevat paikallispelit Kostamuksen Dynamoa vastaan on suunniteltu pelattavan Helsingin olympiastadionilla, sinne kun mahtuu lähes 40 000 katsojaa. Syksystä 2009 alkaen pelaamme sitten maailman hienoimmassa jäähallissa, Ii-Areenalla. Sen katsojakapasiteetti tulee olemaan 50 000.
- Mahdatteko itsekään uskoa, että katsojia tulee olemaan kovinkaan paljoa enemmän kuin nykyisin on?
- Ehdottomasti. Öljykenttien vuoksi Oulun lähistölle tarvitaan rutkasti työvoimaa. Erityisesti nuoret miehet ovat kiinnostuneita tämän alan töistä ja juuri he ovat sitä potentiaalisinta katsojakuntaa jääkiekkoa ajatellen. Ja toki myös rakennusmiehiä tarvitaan satojatuhansia. Sivumennen sanoen, Suur-Iissä tulee asumaan yli miljoona ihmistä viimeistään viiden vuoden kuluttua. Eduskunnan innokkaimmat jääkiekkofanit ovat supatelleet, että eduskunta ja koko Suomen pääkaupunkius tulisi siirtää Iihin. Ii kun tulee olemaan nuorisokielellä niin sanottu koko Suomen coolein mesta. Enkä muuten tarkoita tällä ilmastoa, sillä itse asiassa ajattelimme lämmittää ympäri vuoden putkilla koko Iin alueen maa-alueet. Mahdollisesti myös merialueen ja joen. Näin Iissä olisi kesäkeli ainainen. Kesähelteillä voisimme käyttää putkia viilentämässä varpaitamme ja näin ilmastokin olisi kilpailuvalttimme. Jossain vaiheessa rakennutamme koko Iin alueelle katoksen, jonka voimme huonoilla säillä - kuten vaikkapa räntäsateilla - pitää suojanamme. Talvikeleistä tykkäävät voivat käydä vuodesta 2010 lähtien Suur-Iihin rakennuttamallamme Ii-Syötteellä. Viemme sinne maita sen verran, että maailmancupin syöksylaskukisatkin voidaan järjestää siellä vaikka heinäkuussa. Tämä onnistuu jäähdytysputkijärjestelmämme avulla. Rakennamme tuon vuoren senkin vuoksi, jotta kaikki viihtyisivät tulevassa Suur-Iissä mahdollisimman hyvin ja sivutavoitteenamme on myös saada talviolympiakisat Iihin vuonna 2018.
- Hyvää huhtikuun ensimmäisen päivän jatkoa vain teille.
- Kiitos samoin.