Antti Törmänen HIFK:n valmentajaksi 2014–2017

  • 564 646
  • 2 088
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli tässä on monta vuotta menty jo niin että lähtökohtaisesti meillä on ollut todella hyvä valmennus mutta totuus on lopulta ollut jotain muuta, toivotaan että nyt tulee poikkeus!

Oli siinä välissä yksi poikkeus: Soppa, joka ei missään vaiheessa tuntunut täydelliseltä, eikä sitä ollutkaan. Toivotaan siis, että nyt tulisi KJ:n toisinto. Kritiikkiä jaetaan, jos on sen paikka, mutta kunhan nostellaan kanisteria ennen tämän vuosikymmenen loppua, mieluummin tietysti parin-kolmen vuoden sisällä.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Oli siinä välissä yksi poikkeus: Soppa, joka ei missään vaiheessa tuntunut täydelliseltä, eikä sitä ollutkaan. Toivotaan siis, että nyt tulisi KJ:n toisinto. Kritiikkiä jaetaan, jos on sen paikka, mutta kunhan nostellaan kanisteria ennen tämän vuosikymmenen loppua, mieluummin tietysti parin-kolmen vuoden sisällä.

Nojoo, jätin Sopan mainitsematta, se oli kuitenkin hätäratkaisu, jota itseasiassa minä pidin hyvänä ideana. Kauden alku oli ovella ja oli tavallaan loogista ettei ulkopuolelta lähdetty tuomaan uutta. Mutta, ah, kuinka väärässä olinkaan :)
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Nojoo, jätin Sopan mainitsematta, se oli kuitenkin hätäratkaisu, jota itseasiassa minä pidin hyvänä ideana. Kauden alku oli ovella ja oli tavallaan loogista ettei ulkopuolelta lähdetty tuomaan uutta. Mutta, ah, kuinka väärässä olinkaan :)

Niin noh HIFK:n tavoitteena oli kouluttaa Sopasta uusi ykkösvalmentaja seuran sisältä, mutta Petun lähtö aikaisti tuota suunnitelmaa parilla vuodella. En sitten tiedä olisiko Soppa lopulta ollut yhtä tyhjä arpa mikäli olisi jäänyt kakkoseksi ja tullut vasta tälle tai ensi kaudelle puikkoihin niin kuin ilmeisesti alunperin oli suunnitelmana.
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Mutta kuka siis on kakkosvalmentaja. Vai onko niitä sitten kaksi ensi kaudella?
 
Jne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal FC, Florida Panthers
Mutta kuka siis on kakkosvalmentaja. Vai onko niitä sitten kaksi ensi kaudella?

Kangasalusta on entinen pakki, joten ehkä hän vastaa pakkien peluutuksesta ja Tanska hyökkääjien yhteistyössä Törmäsen kanssa?

En tiedä, tämä vain arvailua. Ison meren takaa tämä valmennusmalli on tuttu.

Päävalmentajahan vastaa kokonaisuudesta ja apuvalmentajat sitten peluutus-asioista.
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Mun puolesta todella paljon tervetuloa. Vaihteeksi mäkin olen innostunut uudesta couchista. Se tuleeko jo ensi kaudella hommasta jotain jää nähtäväksi. Aika palasista pitää Törmäsen koota uutta jengiä. Ja kärsivällisestihän on meillä aina totuttu rakentamaan :)

Viimeeksi kun tehtiin kunnon rakennustyötä Jalosen johdolla se toimi ... jos joku vielä muistaa, niin ei se rakentaminen ihan riemumarssia vain ollut alussa :)

Nyt kootaan kunnon jengi ja annetaan aikaa vähintään se kaksi kautta. Annetaan vaikka seuraavaksi Nybarille potkun, jos joku täytyy uhrata ...
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Törmänen siis varmistui valmentajaksi 3 vuoden sopimuksella. Aika näyttää, mutta lähtökohtaisesti todella hyvä valinta ifk:lta. Samalla alkoi Törmäsen Jokereileiman vähättely:

http://http://www.iltalehti.fi/smliiga/2014040318179926_sm.shtml

Linkki vie Iltalehden haastatteluun.
Pitää kyllä sanoa, että jokseenkin outoja kommentteja Törmäseltä ja ihmettelen mistä tarve vähätellä Jokerileimaa pelaajauralta. Kuitenkin Jokereitten paidassa yli 400 ottelua Liigaa, 4 mestaruutta ja fanien suosikki. Kyllä mä ihan perusteltuna näkisin jonkunlaisen Jokerileiman antamisen kyseiselle pelaajalle, jopa pelaajauran osalta lievän ikoni-statuksen. Päälle heitto "miksei mua laiteta sitten Ottawan tai HV71:n ikoniksi?". Hmm.... reilu 400 peliä Jokereissa ja 4 mestaruutta vastaan 50 peliä Ottawassa. En kyllä keksi ainoatakaan syytä miksei olisi siis myös ikoni Ottawassa. En osaa arvostaa kyseisiä kommentteja, vaikka muuten kyllä Törmästä aina arvostanut todella korkealle. Toisaalta, niinhän se Jerekin on stripannu Jokerifanien edessä...

Muuten kyllä toivon ihan vilpittömästä onnea Törmäselle uuteen pestiin, vaikken edelleenkään pysty ifk:n mestaruutta toivomaan. Itse näen myös pelaajauran ja valmentajauran toisistaan hyvinkiin erillään olevina asioina. Valmentajana on vain huomattavasti vaikeampi pitää mistään seurauskollisuuksista kiinni, jos töitä haluaa tehdä.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Törmänen siis varmistui valmentajaksi 3 vuoden sopimuksella. Aika näyttää, mutta lähtökohtaisesti todella hyvä valinta ifk:lta. Samalla alkoi Törmäsen Jokereileiman vähättely:

Kyllä. Loistavana valintana pidän itsekin ja pitkällä paperilla vielä kaiken lisäksi, mutta tuosta "vähättelystä" sen verran, että kun Aran kanssa saivat monoa aikoinaan valmentajina Ilmalasta niin rakennuksesta poistuessaan olisi miettinyt, että pitäkää vittu tunkkinne kaiken tämän jälkeen?
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmänen siis varmistui valmentajaksi 3 vuoden sopimuksella. Aika näyttää, mutta lähtökohtaisesti todella hyvä valinta ifk:lta. Samalla alkoi Törmäsen Jokereileiman vähättely:

----------------------

Muuten kyllä toivon ihan vilpittömästä onnea Törmäselle uuteen pestiin, vaikken edelleenkään pysty ifk:n mestaruutta toivomaan. Itse näen myös pelaajauran ja valmentajauran toisistaan hyvinkiin erillään olevina asioina. Valmentajana on vain huomattavasti vaikeampi pitää mistään seurauskollisuuksista kiinni, jos töitä haluaa tehdä.

Sanoi mitä sanoi, niin kyllähän Törmäsestä tulee ensimmäisenä mieleen Jokerit. Hyvä pelaaja oli aikanaan ja pelannut pitkään siellä vieläpä hyvällä menestyksellä. Turhaa vähätellä tuollaisia.

Hyvät fiilikset on Törmäsen hankinnasta ja uskon, että vaikka kaksi ensimmäistä kautta menisi yhtä paskasti kuin Jalosella, niin tämä kortti katsotaan loppuun asti. Toivotaan toki, että edes hieman paremmalla menestyksellä alkaisi se projekti kuin Nokan kanssa. Vähintään yhtä sekaisinhan tämä organisaatio kyllä on kuin Nokan pestinkin alussa, niin ei tässä voi suorilta mitään hirmumenestystä odottaa.
 
Carlos

Jäsen
Pitää kyllä sanoa, että jokseenkin outoja kommentteja Törmäseltä ja ihmettelen mistä tarve vähätellä Jokerileimaa pelaajauralta.

Jos ei kaveri vaan itse koe itseään niin "jokeriksi", niin minkäs sille mahtaa? Ehkä jokeri-fanien mielissä nauttii ikoni-statusta, mutta tämä siksi että ovat seuranneet vain jokereita. Sen sijaan Stögön viimeisestä narri-pestistä on kulunut pelaajana 12 vuotta, pelaaja-ura on loppunut 10 vuotta sitten, ja viimeinen kontakti narreihin päättyi narrien antamiin potkuihin melkein 5 vuotta sitten.

Sen jälkeen on asunut ulkomailla useamman vuoden, ja nyt saa pestin HIFK:n päävalmentajaksi. Tuskinpa sitä niin kamalasti itseään narriksi tuntee. Varsinkin se että saa ko. organisaatiosta monoa, karistaa varmasti sitä narri-sydäntä kummasti.

Ja myöskin Törmäsen on turha toivoa paitaansa Hjareenan kattoon, hänellä on aivan liikaa pelejä narripaidassa siihen.
 
trap

Jäsen
Niin Törmänen on kuitenkin espoolainen, joka on sekä pelaamisen että valmentamisen aloittanut samassa seurassa, joka ei ole Jokerit.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja myöskin Törmäsen on turha toivoa paitaansa Hjareenan kattoon, hänellä on aivan liikaa pelejä narripaidassa siihen.

Jossain hypoteettisessa tilanteessahan voisi tapahtua seuraavaa: Huonoa tilannetajua osoittava seura ilmoittaisi entisen pelaajansa paidan jäädyttämisestä vain hetki sen jälkeen kun hänet on nimitetty aiemman paikalliskilpailijan uudeksi valmentajaksi. No, onneksi Suomessa lätkäpiireissä tällaisia rimanalituksia ei olla koskaan nähty ja toivottavasti ei tulla näkemäänkään.

Toivottavasti Törmäsen kontakteilla pystytään hyödyntämään keskeisen Euroopan pelaajapotentiaalia (mm. Keski-Euroopassa pelaavat pohjoisamerikkalaiset pelaajat) pelaajien kartoituksessa, enkä nyt tarkoita Glen Metropolitia.
 
Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Törmänen siis varmistui valmentajaksi 3 vuoden sopimuksella. Aika näyttää, mutta lähtökohtaisesti todella hyvä valinta ifk:lta. Samalla alkoi Törmäsen Jokereileiman vähättely:

http://http://www.iltalehti.fi/smliiga/2014040318179926_sm.shtml

Linkki vie Iltalehden haastatteluun.
Pitää kyllä sanoa, että jokseenkin outoja kommentteja Törmäseltä ja ihmettelen mistä tarve vähätellä Jokerileimaa pelaajauralta. Kuitenkin Jokereitten paidassa yli 400 ottelua Liigaa, 4 mestaruutta ja fanien suosikki.

Stögö on kyllä täysiverinen Jokeri, mutta se ei häiritse yhtään. Arvostin kovasti jo peliuran aikana, joten vähättelevät kommentit hieman häiritsevät. Tuollaisesta urasta Jokereissa sietäisi olla ylpeä. Ihan turhaa nuoleskelua meidän suuntaan tuollaiset höpötykset.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Joo, oli tosiaan aika erikoiset kommentit Stögöltä. Äijä on pelaajana täysjokeri, siitä ei päästä mihinkään. Mutta siitä viis. Valmentajat ja pelaajat ovat palkkasotureita ja toivotaan, että meille osui nyt hyvä soturi. Törmänen on ulospäinsuuntautunut, fiksu, kielitaitoinen - mulle tulee vähän mieleen se, kun Kekäläinen tuli HIFK:hon. Okei, hänen pestinsä oli toinen, mutta kuitenkin. Miten tällainen sliipattu nuorehko mies istuu konunhajuiseen dinojengiin? Saas nähdä - welcome!
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten tällainen sliipattu nuorehko mies istuu konunhajuiseen dinojengiin? Saas nähdä - welcome!

No mutta, onhan siellä konunhajuisessa ympäristössä aiemminkin ollut sliipattu,nuorehko ja vielä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta lähtöisin oleva kaveri, joka ainakin mun mielestä nousi lähes seuraa suuremmaksi instituutioksi. Sir Stögö ei muuten olisi paha kunnia-arvo, jos kaikki menee putkeen.
 
Falcon

Hyvä että saadaan jonkin verran pölyttyneeseen organisaatioon moderni ja fiksu valmentaja. Tuskinpa Stögö Dinoja pelästyy. Supliikkimiehenä osaa myös varmasti käsitellä vanhoja metusalemeita tyyliin korvasta sisään ja toisesta ulos.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän naurattaa se, että aikanaan kun vietettiin allekirjoittaneen polttareita, niin jouduin kekkuloimaan Stadin ytimessä Törmäsen narripaita päällä. Oliko tämä enne? Tehtäväni oli kerätä adressiin nimiä, jossa vaadittiin Jere Karalahden valitsemista MM-kisoihin. Silloin oli juuri tullut julkisuuteen tämä Karalahden vierailu moottoripyöräkerhon tiloissa ja se kokkelikuva. Se jotenkin herätti hämmennystä ja osa porukasta ei tajunnut kyseessä olevan polttaripila. Yksi kaveri suuttui niin paljon, että yritti lyödä kynän, jolla adressi allekirjoitettiin olkapäästäni läpi.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Uskon että Jokerit-taustainen parivaljakko Törmänen-Kangasalusta on hyvinkin pätevä kaksikko viemään HIFKta eteenpäin. Bonuksena 3v. sopimus (ainakin Stögöllä, mites Parru?). Mikäli huhut osoittautuvat oikeiksi ja joukkuetta vielä vahvistetaan Jokerit-lähtöisillä pelaajilla, HIFKta tulee ensi kaudella olemaan mielenkiintoisempi kuin pitkään aikaan. Onnea vaan kaikille HIFK-faneille!
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvältä näyttää, pitkästä aikaa. Stögö ei joudu taistelemaan yksin HIFK:n ikivanhaa ja perimätää systeemiä vastaan, Ville& Lyde jeesaa taustalla junnuissa. 3v sopparista aplodit. Nybarille aplodit uudesta sloganista.

Uskon että Jokerit-taustainen parivaljakko Törmänen-Kangasalusta on hyvinkin pätevä kaksikko viemään HIFKta eteenpäin. Bonuksena 3v. sopimus (ainakin Stögöllä, mites Parru?). Mikäli huhut osoittautuvat oikeiksi ja joukkuetta vielä vahvistetaan Jokerit-lähtöisillä pelaajilla, HIFKta tulee ensi kaudella olemaan mielenkiintoisempi kuin pitkään aikaan. Onnea vaan kaikille HIFK-faneille!

Jep, voit uusia kausarisi ihan rohkeasti ja tulla Törmäsen fanipaita päällä paikalle. Ekat bisset mun piikkiin.
 
mikaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kieltämättä vaikutti (oliko se nyt nuorten-kisoissa) kommentaattorina ihan järkevältä. Tosin apina-tausta on aina ongelmallinen ja tulisi pysyä muissa vaihtoehdoissa.

No täytyy toivoa, että ilmalan "joukkue" katoaa mahdollisimman pian, jotta ei enää pääse aiheuttamaan ongelmia. Toivottavasti tämä Putin vastainen systeemia auttaisi asiaan, vaikka eiköhän rikolliset ole jonnekin rahojaan piilottaneet. Sika-kummola varmaan kyllä auttaa mielellään.

Jos itse tekisin näitä hankintoja niin HIFK:ssa ei ikinä pelaisi yhtäkään ennen tai jälkeen apinoissa ollutta henkilöä. Sikäli toki hyvä, että en noihin vaikuta niin joskus tulee se mestaruuskin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös