Mainos

Anssi Rantanen lainasopimuksella TPS:n takalinjoille

  • 15 994
  • 46
Itse olen oikeastaan helvetin tyytyväinen tähän hankintaan. Odotan todella miehen peliä. Odotan näkeväni selvän must-stay-at-home pakin jotai meillä ole. maksimissaan 15min mielummin 10min peliajalla. Siivoaa maalin edustaa ja heittää miestä seinälle. Lisäksi se kaikkein tärkein, pitää meidän starbat askissa. En usko että siellä enää ketään ihan hirveästi Koivun tai muiden kanssa alkaa vääntämään jos miehelle annetaan vapaat kädet. En teilaisi tätä edes vaikka oltaisiin suoraan annettu loppukauden soppari.

Lisäksi pieni kutina että tämä enteilee jotain isompaa pitää myös hankinnan tason plussan puolella.

"Edellisellä kerralla miehen puolia piti Tyler Bouck, tällä kertaa Anssi Rantanen"

Todetaan loppuun että aina ja joka kerta mielummin 2kpl Rantasia kolmosparissa kuin 2kpl Seppäsiä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Laitetaan nyt tähänkin ketjuun pieni huomioni, jonka aiemmin jätin mainitsematta.

Anssi Rantasen seura oli Kajaanin Hokki kausina 2007-08 ja 2008-09 (puolet). Kai Suikkanen puolestaan valmensi Kajaanin Hokkia kausina 2006-07, 2007-08 ja 2008-09 (syksy). Toisin sanoen Kai Suikkaselta on varmasti kysytty mielipidettä ja toiveita Hokkin kauden 2007-08 rosterista. Rantanen siirtyi Hokkiin kesällä 2007 viiden FPS-kauden jälkeen - joka samalla on myös hänen kasvattajaseuransa. Kaudella 2008-09 Rantasen rinnassa oli linnalogon lisäksi "A" kirjain.

1+1= sattumaako?
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1+1= sattumaako?

Sattumaa toivottavasti sillä minäkään en monen muun kirjoittajan tavoin näe Rantasta yhdessäkään SM-liigajoukkueessa kuuden pelaavan puolustajan joukossa. Pidetty kaveri kopissa hän toki voi olla mutta liike ja pelikäsitys eivät ole riittävällä tasolla tähän sarjaan.

Rantanen on puolustava puolustaja ja siinä ovat hänen vahvuutensa. Jos hän on meillä kuukauden pelijaksollaan ilkeä ja paha oman maalin edustalla ja keskittyy vain pelaamaan sillä tasolla mihin hänen taitonsa riittävät, niin eiköhän hän tässä joukon mukana mene. Jatkopestin puolesta en kuitenkaan liputa.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Omituista että Seppäsen parina Rantanenkin muistuttaa Rob Blakea. Sainataan Rantanen ja myydään Seppänen Tutoon maailmanluokan prospektina.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Rantaselta yllättävän hyvä debyytti. Oli omassa päässä odotetun ilkeä, hidas ja pari jäähyäkin tuli. Kuitenkin sopivasti näkymätön, johtuen tietysti osittain kahdeksan minuutin peliajasta. Osuipa vielä komeasti tikkujen väliinkin.
 

hockeywave

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Rantanen hoisi tänään hyvin leiviskänsä, ja jos jatkaa samaa rataa (ei toki maali per matsi) niin hyvä tulee.

Vaikutti hyvältä lisältä rosteriin.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mites Anssi muuten pelasi sen kahdeksan minuuttiaan?
Kaksi turhaa jäähyä ehti hankkimaan joutuessaan roikkumaan vastustajassa kiinni. Todella jäähyherkän kuvan antoi itsestään. Onneksi TPS:llä on liigan paras alivoima ja Anssi ei taida kuulua av-pelaajimme? Toki osin siksi, että istuu siellä boksissa.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Kaksi turhaa jäähyä ehti hankkimaan joutuessaan roikkumaan vastustajassa kiinni. Todella jäähyherkän kuvan antoi itsestään. Onneksi TPS:llä on liigan paras alivoima ja Anssi ei taida kuulua av-pelaajimme? Toki osin siksi, että istuu siellä boksissa.

Anssin puolustukseksi täytyy sanoa, että jälkimmäinen jäähy oli todella heppoinen, mutta kyllä, kaksi jäähyä alle 10 min peliajalla ei ole hyväksyttävää.

Silti olin tyytyväinen Rantasen debyyttiin. Teki esimerkiksi Pikkaraiselle selväksi, että maalin eteen vihellyksen jälkeen ei ole asiaa. Ja se maali! Todella tärkeään paikkaan saatiin taas kahden maalin johto viimeisessä erässä. Ei ollut mikään huono veto, krokilasin korkuinen aivan tolpan juureen. Edes Atte ei olis ottanu kiinni. Hyvä startti ja mielenkiinnolla odotan, kun pääsee Hank Pikkaraisen tervehdyttyä pelaamaan jonkun muun kuin Seppäsen kanssa.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Omituista että Seppäsen parina Rantanenkin muistuttaa Rob Blakea. Sainataan Rantanen ja myydään Seppänen Tutoon maailmanluokan prospektina.

Tämähän nyt on itsestään selvää, että Timon vierellä on hyvä pelailla. Ihan sama kuin siihen Rantasen kaveriksi laitettaisiin sellainen RobBlakeNicklasLidströmScottStevens-hybridi joka tekee kentällä mitä tahtoo.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Rantanen on puolustava puolustaja ja siinä ovat hänen vahvuutensa. Jos hän on meillä kuukauden pelijaksollaan ilkeä ja paha oman maalin edustalla ja keskittyy vain pelaamaan sillä tasolla mihin hänen taitonsa riittävät, niin eiköhän hän tässä joukon mukana mene. Jatkopestin puolesta en kuitenkaan liputa.

Jatkopesti loppukaudeksi lienee aika vahvasti kiinni siitä, jatkuuko NHL:n työsulku koko kauden vai ei. NHL-kauden kohtalo selvinnee ennen tämän kuukauden päättymistä.
 

akke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds United, TPS
Veikkaisin Rantasen saavan enemmän peliaikaa kuin keskiviikkona, jotta saadaan erityisesti Russellin ja Shattenkirkin kuormitusta vähennettyä jo huomista peliä ajatellen.

Anssi tänään erityisseurannassa, toivottavasti onnistuu!
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Anssilla nyt kolme peliä takana, itse olen ollut hyvin tyytyväinen Rantasen otteisiin. Kun ei yritä liikaa ja pitää homman simppelinä, niin tästä kaverista on paljon apua. Maalille ei ole asiaa ja muutenkin vie vastustajilta pelihuumoria pois. Jokereita vastaan antoi esim. Filppulalle muutaman kovan pommin. Ja kyllä mä olen iloinen siitä, että jos kentällä tapahtuu jotain törkeyksiä, niin nyt on kaveri joka tiputtaa hanskat. Jos jatkaa näin, niin uskoisin lunastavan itselleen loppukauden pahvin.
Tottakai asiaan vaikuttaa varmasti tilanne lockoutin kanssa, jos koko kausi peruuntuu. So far so good.
 

Fremont

Jäsen
Mikäli Anssi jatkaa jokeri-pelin ilmeellä pari seuraavaa, niin ehdottomasti kauden loppuun, ja optio ensi kaudesta. Pelasi täydellisesti oman roolinsa jokereita vastaan, nöyrä asenne jota ei ihan kaikilta TPS-sydämiltä näytä löytyvän...
 

Silencie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Anssi on yllättänyt ihan positiivisesti kyllä. Odotuksia ei kyseisen herran kohdalla juurikaan ollut. En laittaisi pahakseni vaikka Rantanen olisi Tepsissä kauden loppuun. Mies esitti viikonloppuna kauden komeimman taklauksenkin, tosin ei jääkiekkokaukalossa vaan Isabellan tanssilattialla.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mies esitti viikonloppuna kauden komeimman taklauksenkin, tosin ei jääkiekkokaukalossa vaan Isabellan tanssilattialla.

Anssi kyllä näytti, että taklaaminen onnistuu kyllä, mutta liigassa vaan tollaisista pommeista tulee jäähyjä. Siinä oli sitä vanhaa kunnon Scott Stevensiä.

Noin muuten Anssi on tehnyt sen mihin kaveri hankittiin. Ei ehkä kiekollisena mikään Letang, mutta riittää tässä liigassa ja ei se liike nyt mitään ihan kamalaa ole.
 

hammerhill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kupittaan TPS
Ihan hyvä äijä tämä on, pelaa tonttinsa hyvin ja se pelätty liike on sittenkin liigaan aivan riittävä. Varsinkin, jos NHL alkaa, Rantanen on senverran iso ja pelottava kaveri, ettei ihan helpolla aleta meidän hyökkääjiä sortamaan.

Rantanen on sitä pelaajatyyppiä, että mahtaako itsekkään tajuta, että on iso ja pelottava. Helposti voi mennä yli ja tulee jäähyjä, mutta toisaalta, joskus on rikottava että pelin voisi voittaa.

Kelpaa mun tepsiin enskaudellekkin.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Kelpaa mun tepsiin enskaudellekkin.

Muistui mieleen eräs keskustelu Suikkasen ekalta kaudelta Tepsissä, kun pohdin että ketä Kaitsu voisi tuoda Kajaanista Turkuun. Hokin Jarkko Heikkinenhän pelasi tuolloin kevään täällä.

Suikkasen väitetään sanoneen Rantasesta keväällä 2009:

"Anssi on pelaaja jonka haluaisin TPS:ään vaikka kiljuen. Anssi on hyvä tyyppi. En mä Anssille ite tehny mitään. Se itse laihdutti ensin 10 kiloo massaa pois et se ehtii jonnekkin.

Anssi on sellanen pelaaja et jos joukkueella on tiukka paikka, niin se menee vaikka suu auki makamaan maaliviivalle, ettei kiekko mee maaliin. Se on joukkuepelaaja. Anssin olisin halunnut TPS:n, mut Lukko teki sen verran kovan tarjouksen, et TPS:l ei riittäny resurseja. Anssi on hyvä jätkä."

Lähde: Hokin keskustelupalsta
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Erinomainen uutinen

Rantanen on ollut odotuksia reilusti parempi ja kyseistä pelaajatyyppiä olisi tarvittu/on kaivattu jo Virran valmennustaipaleen alusta saakka.

Kokeilemassa on kyllä käynyt jokunen(esim. Viitanen), jotka omaan silmään olisivat täydentäneet pakistoa juuri oikein. Eivät sitten kuitenkaan Virran kaukalopalloteemaan sopineet(= korostetusti kiekollinen, luistelee pirusti -> pienikokoinen pl Seppänen), vaikka omalla maalilla vastustajat leiriytyvät ottelusta toiseen.

Totuus on kuitenkin se, että kun se liike lakkaa joko laitakamppailussa tai maalinedustalla, niin sitten olisi hyvä olla vähän ruutiakin itsellä. TPS:n joukkue pakistoa myöden on pienentynyt tuon kulmapörräämisen & kaukalopallomaisen pelityylin seurauksena, josta seuraa useimmiten se että tutkitaan mailmaa jään tasalta.

Mielenkiintoinen asia sekin, että Virran aikana junioreista tuli korostetusti näitä Huhtala, Kulmala, Paven, Seinelä, Lehtonen kokoisia pelureita kokeilemaan, kun taas Pajuoja löysi sieltä pykälää suurempia kuten Karhu, Mähönen, Friman, Rantanen(poikkeus joukossa) joilla olisi edes fyysisesti edellytykset pelata aikuisten sarjassa. Ristolainen on aivan oma lukunsa ja uskon kaverin olevan kokoonpanossa oli valmentajana kuka hyvänsä.

Lähdehän selkeästi tuli tuonne täyttämään vajetta nelos- tai kolmoskenttään kovaa karvaavana hyvänä luistelijana ja sekä fyysisesti riittävän vahvana pelaajana.
Junioreista ei vastaavaa löytynyt ja Salo ei pysy kasassa peliäkään, kun taklaa ohi jatkuvasti (päin laitaa) loukaten itse itsensä.

Virran ideaali nelonen oli jokin kääpiökenttä a' 70kg, joka pörräämällä ympäriinsä saisi kalastettua jäähyjä. Omassa päässä niitä sitten vietiinkin jo aika lailla, eikä puhettaaan ollut että olisivat voineet painaa peliä vastustajan päätyyn taikka kyennyt peluuttamaan ns jarrukenttänä antaen samalla lepoaikaa 1-2 kentille.
Useimmiten niitä ei enää kentälle voinut päästää joko ensimmäisen erän tai viimeistään toisen erän jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös