Kauden 2006-07 Palloseuran nimilistaa katsoessa on selvää, kuka ensimmäisenä ansaitsee oman viestiketjunsa tänne seuraosioon. Se on Rantasen Anssi. http://www.jatkoaika.com/mestis.php?pelaaja=3569
Kunniatehtävä oli varma viimeistään sen jälkeen kun Rantanen äijäili oikein kunnolla merkityksettömissä harjoituspeleissä. Ensin Keravalla hän muistutti isäntäjoukkueen pelaajalle nyrkkien säestämänä, mitä mieltä oli tämän vihellyksen jälkeisestä kampista ja viikon sisällä tästä kävi HeKi-pelin päätteeksi kunnon myllyn Pekka Saittakarin kanssa. Jälkimmäinen hippa tosin toikin pelikiellon kauden ensimmäiseen Mestispeliin.
Ennen tämän kauden alkua Rantasen saldo FPS:n sarjapeleissä oli 175 ottelua, 13+27=40 tehopistettä ja 345 rangaistusminuuttia. Näiden ottelujen aikana päävalmentajien nimet ovat olleet Laksola, Rautio, Vuorela, Tuomi ja Sokka ja varmaa on se, että Rantanen on ollut kaikille näille ehdoton luottomies. Muista pelaajista vain Jussi Kulmala on näin pitkänä aikana (ja pidempäänkin) sekä saanut saman verran luottoa, että myös pystynyt sen kantamaan eli välttänyt myös loukkaantumiset. Näistä kahdesta kuitenkin vain Rantanen jatkaa tässä vaiheessa valkovihreissä.
Jos Rantasta jotenkin kuvailee pelaajana niin vertailuja voi tehdä tietysti vanhempaan veljeen Askoon, mutta myös Timo Willmaniin. Koko kolmikko on tunnettu erityisesti puolustavina puolustajina ja vieläpä kovaotteisina sellaisina. Rantasia yhdistää seurauskollisuus ja johtajuus. Aina ensimmäisten joukossa solmimassa jatkoa kasvattajaseuran kanssa ja myös saamassa luottamusta valmentajilta C- tai A-kirjaimien muodossa. Willmania ja Anssia taas yhdistää taas se, että molemmat ovat suunnilleen samankokoisia ja myös taipuvaisia ylilyönteihin pannun kuumetessa liikaa sen lisäksi että osaavat tottakai Askon tavoin myös taklata kovaa ja puhtaasti sekä antaa helpon syötön omille.
Loppuun vielä vinkki FPS:n peleissä käyville: Seuratkaa johtajaa!

Viimeksi muokattu: