Andre Benoit Tapparaan

  • 21 402
  • 47

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ai heität keskiverto AHL-/DEL-jyrät O'Brienin, Rullierin ja Jarrettin esim. Kratenan (Sparta Praha) ja Kuuselan (MoDo) edelle. Eivätköhän nuo mainitsemasi kaverit tule olemaan liigassa aika keskivertokalustoa. Benoit sen sijaan voi hyvinkin olla puolustajien kärkikastia.

Ensinnäkin pidän Benoitia hyvänä hankintana. Siitä pinnat Tampereelle, mutta samoin pidän noita Lukon kahta pakkia.

Miten O'Brien on keskiverto AHL-jyrä verrattuna Benoitiin, kun ovat kuitenkin samanikäisiä ja O'Brien on pelannut vain kauden enemmän ammattilaissarjassa. Pitänee myös muistaa, että O'Brien on tehnyt yhden pisteen enemmän parhaalla AHL-kaudellaan kuin Benoit. Pelejä tosin oli 10 enemmän, se myönnettäköön. Toisin kuin Benoit niin O'Brien on pelannut myös muutaman pelin NHL:ssä.

Rullierista voi puhua jyränä, kun on jo 7 kautta pelannut ammattilaisena. Mutta vai että keskivertopakki? Mies, jolle on taas tänä keväänä tarjottu sopimusta myös NHL:ään ja joka on parhaalla kaudellaan tehnyt samat pisteet kuin Benoit. Kaiken lisäksi näiden kahden pelaajan pelityylitkin ovat täysin erilaiset. Rullier on varmasti SM-Liigan tämän hetken kovin hankinta fyysiselle osastolle, mutta ei taidollisesti. Kokonaisuutena helvetin hyvä AHL-jyrä.

Anteeksi tälläinen ehkä jopa katkerahko viesti. Mutta olisi kiva saada lukea myös perusteluja väitteille miksi samoilla statseilla liikkuvista pelaajista toiset ovat korkeintaan keskivertotasoa ja toiset suoraan puolustajien kärkikastia?

Terveisin hämmästynyt raumalainen.
 
DonCutts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,Fc-Lahti,Suomi
Lukon pakit on huippupakkeja

Yhdyn raumalaisten vuodatukseen,ei mielestäni voi sanoa Lukon pakkeja keskiverroiksi jyriksi.Rullier ja O`Brien omaa NHL potentiaalin(ja ovat ilmeisen kovaotteisia toisin kuin tämä Benoit).AHL jyrä omaa mielestäni vain AHL/ECHL potentiaalin.Ja toisaalta ajatellaan että Lukon vahvistukset ovat parhaassa iässään ja voivat hyvinkin kehittyä entisestään.Olen samaa mieltä että hiuksen hieno jos sekään erottaa loppujen lopuksi O`Brienin ja Benoitin.Ajattelin vain että Benoitilla on AHL-mestaruus viimekaudella vyöllään avainpelaajana.
On myös hyvä muistaa että Rullier on myös pelannut samassa junnuporukassa kuin Lecavalier ja Richards ja oli avainpakkeja myös siellä.Joka tapauksessa kaikki ovat huippuhankintoja tämän päivän liigaan.Eri asia tietenkin miten sopeutuu pelityyliin ja kulttuuriin härmän pimenevässä illassa...
 
Suosikkijoukkue
RL, CC, MS, SB-A, MN, CO, GL, ST,HG, BG
Hieno hankinta.
Itsekin lasken Benoitin parhaaksi kaappaukseksi toistaiseksi.
Tod. näköisesti tulee olemaan näkyvämmässä roolissa kuin esimerkiksi Rullier(ellei NHL vie) ja keräävän enemmän tehopisteitäkin. Tapparassa taitaisi toisaalta enemmän olla Rullierilla käyttöä, kun katsellaan avuja mitkä eivät näy pörsseissä, ja ne mitkä näkyvät aiheuttavat ministeriöissä pahennusta.
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Miten O'Brien on keskiverto AHL-jyrä verrattuna Benoitiin, kun ovat kuitenkin samanikäisiä ja O'Brien on pelannut vain kauden enemmän ammattilaissarjassa.
Toisin kuin Benoit niin O'Brien on pelannut myös muutaman pelin NHL:ssä.Anteeksi tälläinen ehkä jopa katkerahko viesti. Mutta olisi kiva saada lukea myös perusteluja väitteille miksi samoilla statseilla liikkuvista pelaajista toiset ovat korkeintaan keskivertotasoa ja toiset suoraan puolustajien kärkikastia?

Terveisin hämmästynyt raumalainen.

Katsopa O'Brienin ja Benoitin statseja: Benoitin käyrä pisteiden ja yleisen kehityksen suhteen on selkeästi nouseva ja O'Brienillä hieman laskeva: O'Brien on pelannut jo useamman kauden AHL:ssä, eikä kehitystä pisteiden valossa ole tapahtunut - pikemminkin päin vastoin. Lisäksi Benoit on AHL-mestari, joka oli koko liigan parhaimmistoa pudotuspeleissä.

Benoit: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=55231
O'Brien: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=00055077
 
Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Yksi asia mikä pistää silmään on, että täällä hehkutetaan oikeastaan vain Benoitin hyökkäyspään taitoja. Täytyy muistaa, että herra voitti AHL:n pudotuspelien plusmiinustilaston, joten kai se puolustaakin osaa. Ainakin SM-liigassa luulisi olevan kova tekijä myös omassa päässä.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA

Tiedä sitten miten sopeutuu isoon kaukaloon, vaikkei meikäläistenkään laatikot enää ole niin isoja kuin ennen. Tässä Tappara-keskustelupalstalta poimittu Benoit`n haastattelu Hamilton Spectator julkaisusta:

http://www.hamiltonspectator.com/NA...9&call_pageid=1112274690688&col=1112274690756
 
Viimeksi muokattu:

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Tässä Tappara-keskustelupalstalta poimittu Benoit`n haastattelu Hamilton Dpectator julkaisusta

Eiköhän Benoitin tulo ole tämän jälkeen lähes varmaa. Poiminta tuosta artikkelista:

"Andre Benoit will be playing in Tampere, Finland, next season despite the fact the Montreal Canadiens have made a qualifying offer."
 
friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katsopa O'Brienin ja Benoitin statseja: Benoitin käyrä pisteiden ja yleisen kehityksen suhteen on selkeästi nouseva ja O'Brienillä hieman laskeva: O'Brien on pelannut jo useamman kauden AHL:ssä, eikä kehitystä pisteiden valossa ole tapahtunut - pikemminkin päin vastoin. Lisäksi Benoit on AHL-mestari, joka oli koko liigan parhaimmistoa pudotuspeleissä.

Benoit: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=55231
O'Brien: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=00055077

Katsoin jo ennen kuin kirjoitin mitään. Ja nyt epäilen ettet sinä itse ole niitä katsonut vieläkään. Mitä hittoa?

O'Brien on pelannut useamman kauden siis kokonaiset 3 (pisteet 17-32-25) ja Benoit 2 kautta (26-31). Missä siis näkyy tasoero? Molemmat pelanneet kaksi viimeistä kautta tasaisesti pisteiden valossa. Benoit on voittanut mestaruuden nyt ja oli avainpelaajia. Se on hyvä saavutus, mutta kertoo myös paljon joukkueen kovasta tasosta. O'Brien ei ole päässyt pelaamaan yhtään playoff-ottelua, koska on pelannut heikommissa tiimeissä. Ja silti tehnyt puolustajalle hyviä pistelukemia. Sen lisäksi O'Brien on huomattavasti pienikokoista Benoitia fyysisempi pelaaja, jonka uskon olevan pelkkää etua.

Ei noilla pistemäärillä voi puhua kummastakaan selkeästä nousukäyrästä tai laskukäyrästä. Tuollaiset erot kausien välillä tulee jo muutamasta kakkossyötöstä ja joukkueen menestys vaikuttaa todella paljon onko tehnyt viisi-kuusi pistettä enemmän tai vähemmän.

Eihän näistä kukaan voi etukäteen pelkkien edelliskausien statsien valossa tehdä pitkiä johtopäätöksiä. Ulkomaalaisten pelaamiseen vaikuttaa paljon se miten he sopeutavat Suomeen ja liigaan. Kumpi vain näistä kahdesta voi olla parempi ja uskoakseni molemmat tulevat olemaan ensi kaudella joukkueidensa avainpelaajia. Katsotaan keväällä miten kävi...
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Ei noilla pistemäärillä voi puhua kummastakaan selkeästä nousukäyrästä tai laskukäyrästä. Tuollaiset erot kausien välillä tulee jo muutamasta kakkossyötöstä ja joukkueen menestys vaikuttaa todella paljon onko tehnyt viisi-kuusi pistettä enemmän tai vähemmän.

-pelaaja 1 tekee peräkkäisinä kausina runkosarjassa pisteet 26 - 31 ja saalistaa lisäksi jälkimmäisellä kaudella pudotuspeleissä 22 ottelussa 13 pistettä voittaen AHL:n mestaruuden. Lisäksi pelaaja 1:llä on koko AHL:n pudotuspelien paras +/- -saldo.

-pelaaja 2 tekee runkosarjassa peräkkäisinä kausina pisteet 32 - 25 pääsemättä pudotuspeleihin.

-vaikka pelaaja 1:n pisteet olisivat tulleet persposkella annetuista kakkossyötöistä kimmokkeella vastustajan munasuojista, väitän yhä, että pelaaja 1:n kehityskäyrä on nousujohteisempi kuin pelaaja 2:lla.
 
Kaivanto

Jäsen
Yksi asia mikä pistää silmään on, että täällä hehkutetaan oikeastaan vain Benoitin hyökkäyspään taitoja. Täytyy muistaa, että herra voitti AHL:n pudotuspelien plusmiinustilaston, joten kai se puolustaakin osaa. Ainakin SM-liigassa luulisi olevan kova tekijä myös omassa päässä.

Enpä tuolla perusteella sanoisi ominaisuuksista juuta enkä jaata. Menestyvässä joukkueessa isossa roolissa pelaava pistelinko kerää hyvän +/--saldon pelityylistä riippumatta. Cory Murphykin oli parilla viimeisimmällä SM-liiga-kaudellaan joukkueensa paras pakki kyseisessä tilastossa, vaikka mielipiteet hänen puolustuspelistään vaihtelevat tavallisesti kantojen "huono" ja "mainettaan vähemmän huono" välillä. Maalipörssi on melko suora indikaattori maalintekotaidosta, mutta +/--tilasto vaikuttaa lähinnä indikaattorilta taidosta pärjätä +/--tilastossa eikä niinkään puolustustaidoista.

Aika samantyylistä juttua, kuin mitä Jatkoajassa Murphystä, tuntuu HFBoardislla liikkuvan Benoitista, ei nyt aivan yhtä ylistävää toki. Muistaakseni joku hänen otteitaan paljon seurannut puhui maagisista pudotuspeleistä ja kuvaili pelaajaa termillä "clutch", mikä on lupaavaa, koska nuori mies on tulossa joukkueeseen isoon rooliin kantamaan vastuuta ja silloin paineensieto on tärkeää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Silmiinpistävää tässä osiossa on, että muiden joukkueiden kannattajat pääasiassa kehuvat Benoit`a kovimmaksi hankinnaksi ensi kauden Liigaan, mutta osa omista, yllätys yllätys toppuuttelevat kehuja ikäänkuin päästäkseen sitten sydäntalvella sanomaan että mitäs mä sanoin. Uudet hankinnat ovat aina oma riskinsä, mutta luulisi miehen sopeutumista helpottavan ainakin sen, että Tapparan kaikki muutkin ulkolaisavut ovat Pohjois-Amerikasta. Lisäksi Tampere kaupunkina on yksi Suomen viihtyisimmistä. Motivaation nostattajana toimii vuorenvarmasti myös Andre`n halu päästä vuoden kuluttua Montrealin edustukseen.

Tervetuloa länteen Andre;)
 
Kaivanto

Jäsen
Benoit saa loistaa huomiotta, koska otsikot vievät Salmela ja Aalto. Ymmärtäähän sen. Tänäänkin molemmat Salmelan maalit olivat hienompia ja Aallon tykki on näyttävä. Mutta Benoit on laukausta lukuunottamatta Aaltoa parempi jokaisella osa-alueella. Salmela on hyvänä päivänään häntä parempi, mutta toisaalta Benoit'n hyvän ja huonon päivän ero on Salmelaan verrattuna olematon ja pelin riskitaso järkevämpi.

Ei taida olla toivoa, että Tapparan resursseilla Benoit, sen enempää kuin muutkaan tästä mielikuvituksellisen hyvästä viivamiehistöstä, jatkaisi joukkueessa ensi vuonna. Toivotaan silti.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Benoit saa loistaa huomiotta, koska otsikot vievät Salmela ja Aalto. Ymmärtäähän sen.

On erittäin sääli, ettei liigan paras puolustaja saa ansaitsemaansa huomiota. Vaikka Tapparan puolustajien kärkikolmikko on ehkä ylivertaisin liigassa koskaan, Benoit erottuu silti kolmikosta selvästi edukseen. Benoit on kokonaisuutena lähes täydellinen paketti, jollaista saa SM-liigaan enää todella harvoin, etenkään Tapparan resursseilla. Pitää nautiskella Benoit'n eleettömän tyylikkäästä pelaamisesta vielä, kun pystyy.

Ketjun alkupuolella Benoit'a hehkuttaneet näyttivät tietäneen, mistä puhuivat.
 
nyybi

Olen kyllä itse sitä mieltä, että Aalto on Tapparan superkolmikosta ollut kaikkein tasaisin koko kausi huomioiden. Lisäksi hän on parantanut nimenomaan oman alueen pelaamista viime kaudesta, siinä oli puutteita aiemmin. Aaltoa ei vaan tunnu fanikatsomokaan juuri huomaavan, joten tuskin Tappara-aika minään kauhean muistorikkaana hänen mielessään myöhemmin on. Benoitilla oli aika öhman-vaihe vuodenvaihteen molemmin puolin ja Salmelakin hiipui tunnetuista syistä jonnekin kahden maajoukkuetauon väliseksi ajaksi. Nythän Salmelalla on taas samaa ilmettä kuin maagisessa marraskuussa, ja Benoitin luistin kulkee syksyn lailla ja viivan virheet ovat minimissään. Voi kun olis saanut pitää kaikki toisenkin kauden, nyt pelkään että onko kukaan heistä enää Tapparassa, kun kausi 2008-2009 pyörähtää liikkeelle.
 
Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Olisi mukava tietää mitä Montrealissa suunitellaan. Onko Benoit kuinka seurattu pelaaja ollut tällä kaudella. No ainahan sitä voi toivoa että yhden kauden jatkais Tapparassa vielä ennen kuin lähtee takas merten taakse.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olisi mielenkiintoista tietää mikä Andrén palkka on verrattuna Dale Clarkeen - sekä viime kaudella Tapparassa että nyt Bluesissa. Itse arvelisin että jälkimmäiseen verrattuna mennään aika samoissa tai jopa allekin.

Uskoisin, että palkka on lähempänä Clarken Tappara-palkkaa kuin tällä hetkellä luultavasti huikeaa Blues-palkkaa. Clarkella huippukausi alla Tapparassa ja Blues lyö tiskiin seteliä ihan tosissaan.

Ei Benoit halpa mies varmaankaan ole, tuskin kukaan tuon tason ulkomaalainen, mutta en usko mihinkään mielettömiin palkkoihin. Eiköhän mies tullut tänne kaudeksi kehittymään pelimiehenä eikä rahan perässä. Tai mistäs sitäkään tietää.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Kyllä näyttää ensi kauden pakisto "ohkaiselta" jos ei ala pronssipelin jälkeen kuulumaan kummia. Ilvosilla/Pentikäisillä/Pikkaraisilla ei vielä kuuhun mennä. André:n lähtö on sääli, mutta odotettu. Ihme, että tuon tason pelimanne yleensä Tapparaan saatiin. Siinä on pakosti ollut taustalla jotain tutun-tutunkauppaa. Pääasia kuitenkin, jotta mies ei siirry mihinkään muuhun Liigaseuraan.
 
TM

Niinpä, kyllä siinä on Mikillä kova työ löytää korvaajat tilalle, jos kaikki kolme parasta pakkia lähtee. Teemu Aaltoahan on huhuiltu Linköpingiin.

Ilvonen ja Malkamäki toki kuuluvat ensi kauden suunnitelmiin ja Pentikäinen saanee melko varmasti Mikko Saariselta enemmän peliaikaa kuin Ralelta. Silti täytyy löytyä myös uusia vahvistuksia lähtijöiden tilalle.
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Kyllä näyttää ensi kauden pakisto "ohkaiselta" jos ei ala pronssipelin jälkeen kuulumaan kummia. Ilvosilla/Pentikäisillä/Pikkaraisilla ei vielä kuuhun mennä. André:n lähtö on sääli, mutta odotettu. Ihme, että tuon tason pelimanne yleensä Tapparaan saatiin. Siinä on pakosti ollut taustalla jotain tutun-tutunkauppaa. Pääasia kuitenkin, jotta mies ei siirry mihinkään muuhun Liigaseuraan.

Näinhän se on. Vaikka Niemisen Ville hyökkäykseen saatais niin puolustukseenhan tuo homma sitten kusee. Ei ilvosilla,malkamäillä,halmeilla ja pentikäisillä pärjätä. Sääleihin tää porukka ens vuonna menee.
 
Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Sääleihin tää porukka ens vuonna menee.

Hyvin pystyit näin huhtikuussa jo ennustamaan ensi kauden sijoituksen. Ihailtavat ennustajan lahjat, kun ottaa huomioon, että kokoonpanostakin on vasta noin puolet tiedossa.

Varmaan sanoit viime kaudella tähän aikaan samaa, kun Kontiola, Öhman, Clarke, Laine, Hancock, Mäntylä, Kauppinen ym. olivat lähdössä. Ja perseelleenhän se kausi meni.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt saatiin vahvistus Benoit'n Södertälje siirrolle.

Ehdottomasti yksi kovimmista ulkomaalaisvahvistuksista Tapparassa ikinä. Vastaavan pelimiehen löytäminen toistamiseen on kyllä todella kovan työn takana.
 
Ja varsinkaan vielä samalla hinnalla, kun herran soppari tehtiin ennen viime kauden AHL pleijjareiden alkua ja AB oli tavallinen rivimies runkosarjassa siellä. Oli loistava runkosarjassa +/- ja pistesaldot katsottuna ja lisäksi fanien mieleen komeine rankkarimaaleineen. Kärsi playoffeissa selkeästi poikkisormisen Aallon vaisuudesta, mutta täytti niissäkin paikkansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös