Mainos

Anaheim Ducks 2023–2024 – Ankat 30 vuotta

  • 35 891
  • 150

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
8x6.5M on oma veikkaus ja uskoisin sen tapahtuvan ennen kuin mennään välimiehelle.

Näin ulkopuolisena tuntuisi erikoisen halvalta jos Terry tuollaiseen 8v soppariin alle 7 millin caphitillä laittaisi nimmarinsa. Tuo caphit vaikuttaisi huomattavasti paremmalta vuoden tai kahden sopimuksessa.
 
Largo

No voi olla että vuodet eivät ole ihan kahdeksaa mutta en ainakaan itse koe hänen olevan yli 7 miljoonan arvoinen pelaaja. Jäädään odottelemaan mikä on lopputulos.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tosiaan, 7x7 sieltä sitten tuli.
Omasta mielestäni on ihan hintansa arvoinen, jos jatkaa samalla tasolla, mutta ei tuosta hirveästi tehokkuutta ole varaa pudottaakkaan. Myös voi olla mahdollista, että emme ole vielä nähnytkään parasta Terryä ja silloin varsinkin sopimus on kohdillaan. Terry ei myöskään ole mikään ikäloppu sopimuksen päätyttyä.

Kai tähän ihan tyytyväinen pitää olla. Terryn 2 viimeisimmän kauden tehot 145 ottelussa kuitenkin on 60+68=128p.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Hienoa, että sopimus syntyi nyt. Oli vähän pelko, että kauankohan kestää, kun viikon alussa oli se juttu, että seura olisi tarjonnut 4,5 miljoonaa ja Terry haluaisi 8 miljoonaa. Neuvotteluosapuolet olivat aika kaukana toisistaan. Voi olla, että oli höpöhöpöä koko juttu tai ehkä tuo tapahtui jo kuukausia sitten. Tässä vaiheessa ei enää väliä. 7 miljoonaa kaudessa on passeli hinta Terrylle ja minä kanssa olettaisin, että emme ole nähneet vielä hänen tehokkaimpia kausia. Kunhan tuo muu joukkue ympärillä paranee, niin varmasti Terrynkin tehot nousevat, kun hänen ei tarvitse yksin hoitaa kaikkea. Viime kaudella varsinkin hyökkäyspeli oli välillä liikaa Terryn harteilla.

Tällä viikolla saatiin huonojakin uutisia eli Lundeström loukkasi akillesjänteensä harjoittelun yhteydessä. Loukkaantuminen tapahtui jo kolme viikkoa sitten ja hän on käynyt leikkauksessa, mutta parantuminen kestää viidestä kuuteen kuukautta. Eli Lundeström on pelikuntoinen joskus tammikuussa. Todella huono homma, koska Lundy missasi viime kaudellakin pelejä loukkaantumisen takia eikä viime kausi ollut pisteiden osaltakaan sitä mitä odotettiin. Nyt näyttää, että ensi kaudestakin jää puolet pelaamatta. Omat odotukseni Lundeströmin kohdalla on, että hänestä kasvaisi kolmosketjun pelaaja joukkueelle. Loukkaantumiset hidastavat tuota kehitystä nyt melkoisesti. Eikä Anaheimilla ole heti ihan korvaavaa pelaajaa tilalle.

Saa nähdä vaikuttaako Lundyn loukkaantuminen siten, että Carlsson saa kunnon tilaisuuden kauden alussa ottaa pelipaikka haltuun. Itse kyllä mieluummin näkisin hänet pelaamassa SHL:ssä tai AHL:ssä. Turha kiirehtiä hänen kanssaan ja sitähän Verbeekin puhui ottaessaan GM:n pestin, että annettaisiin prospektien kehittyä rauhassa eikä kiirehdittäisi heidän kanssaan. Toivottavasti tästä pidetään nyt kiinni.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Saa nähdä vaikuttaako Lundyn loukkaantuminen siten, että Carlsson saa kunnon tilaisuuden kauden alussa ottaa pelipaikka haltuun. Itse kyllä mieluummin näkisin hänet pelaamassa SHL:ssä tai AHL:ssä. Turha kiirehtiä hänen kanssaan ja sitähän Verbeekin puhui ottaessaan GM:n pestin, että annettaisiin prospektien kehittyä rauhassa eikä kiirehdittäisi heidän kanssaan. Toivottavasti tästä pidetään nyt kiinni.

Tämä tuli myös heti mieleen, kun luin Lundeströmin loukista. Periaatteessa Carlssonille avautui mahdollinen pelipaikka, mutta tosiaan, jos Verbeek pitää puheistaan kiinni, niin Carlsson ei ole ykkösvaihtoehto tuuraajaksi.

Olisi toisaalta ihan mielenkiintoista nähdä shown puolella pelaaja, joka oli papereissa Fantillia parempi.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Maalivahti Alex Stalock tuli taloon 1v/800k arvoisella sopimuksella.

Ilmeisesti ei sitten vielä luottoa löydy, että Dostal onnistuisi hoitamaan kakkosmaalivahdin tonttia?
Omasta mielestäni Dostal olisi ollut ihan siedettävä tuohon rooliin, missä saisi pelata sellaiset 20-30 peliä.

Toki tämä voi myös tarkoittaa sitä, että se väistämätön Gibsonin lähtö on taas pikkaisen lähempänä ja maalivahtiosastolle tarvitaan muutakin kuin kokematon Dostal. Pikkaisen kyllä epäillyttää, että Dostal/Stalock olisi minkään NHL-joukkueen tandem. Enemmän kuvittelisi lukevan San Diego Gullsin kokoonpanoa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi

Itse epäilen että nyt on Gibson liipasimella, ja jotain ihan hyvää tulossa vastineeksi. Stalock ja Dostal pelaavat kauden suurinpiirtein puoliksi, ja sitä kautta Dostal saa kokemusta ns. paineettomassa tilassa. Koska onhan se nyt ihan selvää ettei keväällä mennä vielä edes poffeihin...mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Maalivahti Alex Stalock tuli taloon 1v/800k arvoisella sopimuksella.

Ilmeisesti ei sitten vielä luottoa löydy, että Dostal onnistuisi hoitamaan kakkosmaalivahdin tonttia?
Omasta mielestäni Dostal olisi ollut ihan siedettävä tuohon rooliin, missä saisi pelata sellaiset 20-30 peliä.

Toki tämä voi myös tarkoittaa sitä, että se väistämätön Gibsonin lähtö on taas pikkaisen lähempänä ja maalivahtiosastolle tarvitaan muutakin kuin kokematon Dostal. Pikkaisen kyllä epäillyttää, että Dostal/Stalock olisi minkään NHL-joukkueen tandem. Enemmän kuvittelisi lukevan San Diego Gullsin kokoonpanoa.

Mielestäni tämä Stalock on vain varmistushankinta. Oletettavasti kauteen lähdetään Gibsonin, Dostalin ja Stalockin voimin. En usko, että Gibsonin treidihaave toteutuu kovin nopeasti ja on hyvä, että organisaatiossa on kolme NHL-kelpoista veskaa. Stalockin voi laittaa AHL:n puolelle aika helposti, koska hän ei ole niin kallis. En näe mitään ongelmaa tässä hankinnassa.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
29-vuotias puolustaja Ilja Lyubushkin sisään ja 2025 4th round pick ulos.

Lyubushkinista on jäänyt mieleen muutama iso töötti, mutta muuten ei ole pelaajasta kunnon kuvaa.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tosiaankin oikeanlaidan puolustaja Lyubushkin siirtyi Buffalosta Anaheimiin vaihdossa Minnesotan 2025 vuoden neloskierroksen varaukseen. Lyubushkinilla on vielä vuosi sopimusta jäljellä 2 750 000 dollarin hintaan. Hänet voi sitten kauppatakarajalla kaupata pudotuspelijoukkueeseen.

Hyvä treidi sanoisin. Pelkoni oli, että joukkuetta ei enää vahvistettaisi, joten siihen nähden olen helpottunut, vaikka toki harmittaa, ettei Anaheim hankkinut Dumbaa. Lyubushkin tuo puolustustaitoa ja kovuutta ja pelaa oikealla puolella, mikä kaipasi vahvistusta. Puolustus taitaa olla valmis tämän hankinnan myötä.

Fowler-Gudas
Vaakanainen-Drysdale
LaCombe-Lyubushkin

Hägg/Helleson
White

Siinä oma hahmotelmani. Sanoisin, että ainoastaan Fowlerin paikka ykkösparin vasemmassa laidassa on varma. Muilta osin ketjuruletti voi pyöriä vielä mihin tahansa asentoon. Ideaalisti kuitenkin tuo kuusikko aloittaisi ja Hägg ja Helleson olisivat seiska- ja kasipakit. White mieluiten AHL:n puolelle. Noiden kolmen lahjat ovat kuitenkin aika rajoitetut ja näen nuorilla mahdollisuuden tarjota onnistuessaan enemmän.

Voi olla, että hahmotelmassani on liikaa nuoruutta. LaComben voisi hyvin laittaa AHL:ään ja peluuttaa Häggiä tai Whitea hänen paikallaan. Sitten on kanssa mahdollista, että joku muu nuorista kuten Mintyukov tai Zellweger pelaa itsensä kokoonpanoon. Uskon kuitenkin, että johtoportaalla on malttia näiden kaverien kanssa vielä eikä heitä turhaan kiirehdittäisi.

Eihän tuo porukka ole mikään pudotuspelijoukkueen puolustus, mutta näyttää se paremmalta kuin viime kauden puolustus. Kovuutta on ainakin tuotu lisää. Toivottavaa ainakin olisi, että Anaheimin puolustuspäänpeli ja alivoima paranisivat uusien hankintojen myötä. Ja toivottavaa kanssa olisi, että Vaakanainen ja etenkin Drysdale pelaisivat ehjät kaudet.

Hyvää tuossa porukassa on, että löytyy jonkin verran syvyyttä ja roolit ovat aika selvät. Huono puoli on laatu ja osin kokemattomuus. LaComben NHL-paikka ei ole kiveen hakattu ja Vaakanainen tai Drysdale eivät myöskään ole niin hirveästi NHL:ää pelanneet eikä kummastakaan oikein vielä tiedetä, mitä he ovat NHL-tasolla. Gudas pelaa todennäköisesti ykkösparissa, mikä on liian iso ruutu hänelle, mutta minkäs teet. Anaheimin puolustuksen kohdalla toivotaan, että nuoret ottavat askelia kehityksessään. Varsinkin Vaakanaisen kohdalla kyse on jo NHL-uran jatkosta. Vaakanaisen ja LaComben kohdalla voi herkästi joko Hägg tai White ottaa heidän pelipaikkansa, jos peli ei ole kunnossa.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tänään päättyi junnuturnaus, johon Anaheimin nuoret ottivat osaa. Kolmesta pelistä Anaheim voitti kaksi Vegasia ja Losia vastaan. Tappio tuli Coloradoa vastaan ja sanoisin, että siinäkin pelissä Anaheimilla oli hyvät mahdollisuudet voittoon, mutta vastustajan maalivahti oli vireessä. Näin pitkälti pelit Coloradoa ja Losia vastaan ja tässä on kommenttejani peleistä ja pelaajista. Striimin laatu oli kehno ja pelaajien numerot eivät pysyneet mielessä, niin ei kannata mitään syväanalyysiä odottaa.

Kaiken kaikkiaan kiekko liikkui todella hyvin Anaheimin ankanpoikasilla. Sanoisin, että heillä oli paperilla paras joukkue vastustajiinsa verrattuna, joten syytä olikin pärjätä. Erityisen hienoa oli nähdä, miten nopeasti kiekko liikkui puolustuksesta hyökkäysalueelle ja kuinka kovasti pelaajat karvasivat ja taistelivat kiekoista. Sanoisin, että tässä vaikutti paljon Anaheimin hyvät puolustajalupaukset, ketkä pystyivät hyvin nostamaan kiekkoa hyökkäykseen lähtiessä ja toisaalta moni hyökkääjä oli pelaajaprofiililtaan enemmän duunari kuin taiteilija. Pelaamista oli kiva katsoa verrattuna Anaheimin NHL-joukkueen viime kausien pelaamiseen.

Maalivahdeista näin Alexanderin ottelun Coloradoa vastaan ja Suchanekin pelin Los Angelesia vastaan.

- Alexander ei pelannut erityisen hyvin ja päästi helppoja maaleja. Toivottavasti oli vain yksi huono peli, koska Alexander teki hyvää jälkeä AHL:ssä viime kaudella, joten toivottavasti se pätkä ei ollut suonenveto.
- Suchanek tuli leirille kutsuttuna pelaajana ja täytyy sanoa, että hän teki vaikutuksen Losia vastaan. Todella varma kaveri ja hän venyi moniin huipputorjuntoihin. Nyt nimeä äkkiä sopimuspaperiin!
- Clang pelasi voitokkaasti Vegasia vastaan, mutta en sitä peliä nähnyt siis. Oletettavasti meni ihan hyvin tuo peli.

Puolustajista isoimmat yllättäjät olivat tämän vuoden draft -valinnat. Isot tunnetut nimet eivät pettäneet, joten oli hienoa nähdä, kuinka hyvän vaikutuksen uudet tuttavuudet tekivät. Anaheim on kyllä hyvä löytämään noita pakkeja.

- Zellweger on sitä mitä on mainostettu. Hemmetin liukas kaveri eikä vähän pienemmästä koostaan huolimatta laista puolustustehtävistä. Ensi kausi kuitenkin AHL:ssä tekisi hyvää. Kovat odotukset Zellwegerin osalta.
- LaCombe on siinä ja siinä onko valmis NHL-tasolle. Voisi olla hyvä aloittaa alemmalla tasolla ja nostaa hänet 10-20 pelin jälkeen ylös. Tai voi olla, että hänet voisi laittaa jo kauden alussa NHL-kaukaloon ja antaa oppia siellä. Pudotuspelejä tuskin nähdään ensi kaudella, joten siinä mielessä hänen ei tarvitse ottaa paineita. Hyvää kypsää peliä kahteen suuntaan.
- Luneau on siitä harmillisessa tilanteessa, että häntä ei voi vielä laittaa AHL:ään eikä lisäkausi junnuissa ole se ideaalein taso. Vaarallinen hyökkäyssuuntaan, mutta puolustuspään peli kaipaisi vielä hiomista. Ei järkeä kuitenkaan kiirehtiä häntä NHL:ään, joten Luneau kiekkoilee varmaan junnuissa tulevan kauden. Lupaavalta näyttää kuitenkin.
- Port täytti vasta viime kuussa 18 vuotta eikä noin nuorelta tuoreelta kutoskierroksen varaukselta lähtökohtaisesti odottaisi paljoa. Port pelasi kuitenkin mallikkaasti roolinsa ja näytti ettei kova meno haitannut. Pelasi jopa fyysisesti, vaikka ei ole fyysisesti kypsynyt. Hän pelasi lähtokohtaisesti kutospakkina, joten rooli oli pieni, mutta ei pidä vähätellä hänen pelaamistaan. Odotuksia herättävä turnaus hänen osaltaan.
- Dionicio näkyi kentällä hyvässä ja pahassa. Välillä häneltä nähtiin hyviä oivalluksia kiekollisena ja välillä taas huonoja. Otti pari jäähyä, joista molemmat olivat mielestäni turhia, koska hän antoi tunteilleen vallan. Sanoisin, että tuo voi johtua iästä ja on mahdollista korjata valmennuksen avulla. Dionicio ei kaihda fyysistä kontaktia ja antoi pari kovaa tälliä ja puolusti maalivahtia. Vaikutti aika vittumaiselta kaverilta vastustajalle. Teki myös maalin hyvällä laukauksella Losia vastaan. Hölmöilyistä huolimatta sanoisin, että Dionicio jäi plussan puolelle esityksillään.
- Smith teki isoimman vaikutuksen uusista nimistä. Smithistä ei ollut hirveästi tietoa draftin aikaan, joten ei oikein tiennyt mitä odottaa. Kaveri pelasi perhanan hyvin. Antoi kovia taklauksia, blokkasi vetoja, puolusti hyvin ja tappelikin. Ideaali kolmosparin fyysinen puolustava pakki. Todella varmaa pelaamista ja Smith selvästi ymmärtää rajansa eikä yritä liikoja. Tulee mieleen Stoner, joka oli hyvä kutospakki, vaikka saikin liikaa palkkaa. Hyvä löytö neloskierrokselta.
- Warrenin otteet menivät vähän ohi, koska näin häntä vain yhdessä pelissä. Puolusti hyvin sitoen vastustajia eikä hänen ohitseen juuri menty. Liikkuu hyvin kokoisekseen. Kyllähän tuommoinen mörssäri herättää odotuksia, joskin en odota hänestä ykkösparin pakkia. Toivottavasti pelaa nyt terveenä koko kauden.
- Mintyukovin kohdalla myös jäi havainnot vähäiseksi. Nopea pelaaja hänkin ja kiekko pysyy lavassa. Kausi AHL:ssä olisi varmasti hyvä.
- Hindsiä näin kanssa yhden pelin Coloradoa vastaan eikä hän ollut erityisen näkyvä tai hyvä siinä. Toivottavasti oli vaan vähän kesäkunnossa tässä vaiheessa kautta.

Hyökkäyksestä pitää yleisesti sanoa, että Carlsson oli taidoillaan ja kokonaisvaltaisesti muita reilusti edellä. Sanoisin, että muut hyökkääjät olivat enemmän kahdensuunnan raatajia eikä Carlssonin rinnalle ollut laittaa taitavaa laituria.

- Carlsson pelasi kaikissa kolmessa pelissä ja taisi tehdä jokaisessa pisteitä. Hyvin dominoivia esityksiä Coloradoa ja Losia vastaan. Purjehti taidokkaasti kiekon kanssa vastustajien läpi, antoi hyviä syöttöjä, takakarvasi hyvin ja johti hyökkäyspeliä. Pelasi myös alivoimaa. Todella hyvä kokonaisvaltainen paketti ja sanoisin, että pidän häntä todennäköisimpänä tulevaisuuden ykkössentterinä Zegrasin ja McTavishin ohitse. SHL:ään häntä ei kannata enää lähettää. Tuleva kausi kuluu hänellä ideaalisti AHL:ssä ja NHL:ssä.
- Nesterenko pelasi viime kaudella NHL-pelejäkin ja hänessä oli sellaista tiettyä kypsyyttä. Hän pääsi pelaamaan Carlssonin kanssa ja tuki hyvin sentteriään kaivamalla kiekkoa ja pelaamalla. Nesterenko kykenee myös tuomaan kiekkoa ylös ja hän liikkuukin hyvin. Muuten ne hyökkäystaidot ja laukominen jättävät toivomisen varaa. Nesterenko aloittaa mahdollisesti kautensa NHL-puolella, mutta pidemmälle uraa ajatellen ne hyökkäyspään kyvyt määrittävät, tuleeko Nesterenkosta oikea tekijä NHL-kaukaloissa.
- Terrance oli kenties joukkueen nopein pelaaja. Pelasi hyvällä intensiteetillä ja ajoi maalille pelotta, mistä hän sai palkinnoksi maalin Coloradoa vastaan. Näkisin, että hänestä voi kasvaa alaketjujen vauhdikas duunari. Ehkä vähän kyseenalaistan, että miksi hänet otettiin jo toisella kierroksella tänä vuonna, koska hänen taitotaso ei ole niin korkea. Olen mielelläni väärässä.
- Pitre antoi ihan hyvät näytöt. Pelasi energisesti ja teki tehoja Vegasia vastaan. Voimahyökkääjän aihio. Tuoreena kolmoskierroksen varauksena hän jätti itsestään hyvän kuvan, mutta hän saa vielä pari vuotta kehittyä ennen kuin nähdään, onko hänestä NHL-tasolle asti.
- Codd oli toinen leirille kutsutuista pelaajista. Pelasi nelosketjun sentterinä eikä jäänyt juuri mieleen. Hyvää kiekon kaivamista kulmissa pienestä koostaan huolimatta. Energinen kaveri. En oikein usko, että hänellä on NHL-kaukaloihin asiaa.
- Gaucher oli varmaan isoin pettymys. Puolustussuuntaan pärjää, mutta hyökkäyspään taidot jättävät paljon toivomisen varaa. Jonkinlaiseen NHL-uraan uskon, mutta voi olla, että rooli jää nelosketjun peluriksi, jos hyökkäyspään tehoja ei löydy. Tällä hetkellä hän ei vaan tarjoa juuri mitään hyökkäyssuuntaan, mikä on iso ongelma.
- Wiebe vaikutti nelosketjun mulkulta. Jos mentäisiin aikakoneella 20-30 vuotta taaksepäin niin voisin uskoa jonkinlaiseen NHL-uraan. Nyt on vaikea uskoa, että hän yltäisi NHL-pelipaikkaan, vaikka pelaakin kovaa. Ei vaan ole tämmöisille pelaajille oikein käyttöä nykypäivänä.
- Sidorov oli kiekollisilta taidoiltaan varmaan Carlssonin jälkeen toiseksi paras. Ennen näitä pelejä minulla oli Sidorovista yksiulotteisempi kuva snaipperina. Hän kuitenkin näytti pelaavan aktiivisesti ympäri kaukaloa. Onkin vähän hassua, että olin vähän pettynyt hänen hyökkäyspään antiinsa, joskin sanoisin, että hänen olisi pitänyt päästä pelaamaan Carlssonin kanssa. Valitettavasti muut pelaajat eivät voineet tarjota hirveästi hyökkäyspään tukea. Sidorov teki ihan nätin maalin Losia vastaan jäätyään kahdestaan maalivahtia vastaan. Hänessä on rankkarispesialistin tynkää. Hyvä, että Sidorov on monipuolisempi pelaaja kuin luulin, mikä nostaa uskoani häneen potentiaalisena NHL-pelaajana.
- Caulfield ei jäänyt oikein mieleen. Samanlainen fiilis jäi kuin Wiebestä. En usko, että hänestä on hirveästi hyötyä NHL-kaukaloissa.
- Myatovic ja King olivat vähän näkymättömiä minulle. Myönnän, että heitä ihan hirveästi seurannut, joten ei kannata liikaa tästä analyysistä välittää. Liian paljon pelaajia, joita seurata. Joskin Myatovicin kohdalla toivoisin jotakin muistijälkeä, koska oli kuitenkin 33. varaus. No en tee tämän perusteella liian isoja päätelmiä.
- Pastujov ja Hvidston eivät tainneet pelata, vaikka olivat rosteriin merkittyjä. Pastujovilla on ainakin joku vamma. Hvidstonista en tiedä. Molemmista olisi varmasti ollut iloa Carlssonin rinnalla.

Huh, siinä nyt kaikista leirirosterin pelaajista jotakin. Pelejä oli kiva katsoa, kun peli-ilme oli pirteä ja kiekko liikkui mallikkaasti. Toi vähän iloa ja uskoa viime vuosien taaperrusten jälkeen.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles

Mielenkiintoinen raportti. Oliko edes Cronin paikalla ihmettelämässä maailmaa? Cronin joutuu kuitenkin tekemään töitä heidän kanssaan... Tai no hänet on palkattu olemaan ja tekemään asioita menestyksen eteen ja tulosta en odota kaverilta joka on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin NHL valmentajat.
 
Melko pitkälti täysin samoja havaintoja.

Hyökkäyksestä Carlsson ja Sidorov jäivät positiivisessa valossa mieleen. Varsinkin Carlsson ja näyttäisi näiden otteiden perusteella olevan hyvässä kehityssuunnassa.
Gaucher oli pettymys. Jotenkin häneltä odotin kypsempää peliä, juurikin tuohon hyökkäyspäähän. Ei ehkä ollutkaan niin NHL ready mitä kuvittelin.

Puolustuksesta harva jäi totaallisesti varjoon. Ehkä Warrenilta odotin pikkaisen enemmän fyysisyyttä, mutta ei sekään puoli vajaaksi jäänyt.
Zellweger on kyllä huikea pelaaja. Harmillisesti on varmaan luistimet jalassa 170cm ja lätkäkamat päällä 70kg. Vaikka ei enää nykypäivänä puolustajien mitat ole merkinneet juuri mitään, mutta kyllä vähän väittäisin, että jos Zellweger olisi edes hieman kookkaampi, niin hänen ei tarvitsisi mitään junnuleirejä enää käydä läpi. Toivon hartian voimin, että Zellweger saa siirrettyä vahvuutensa NHL:n puolelle.

Oli muuten ihan jännä ylivoimakuvio, kun oli kolme puolustajaa kentällä, Zellweger, Mintyukov ja Luneau.
Mitäpä sitä hyökkääjiä kentälle laittamaan, kun puolustuksesta löytyy riittävästi talenttia.
 
Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
Oli muuten ihan jännä ylivoimakuvio, kun oli kolme puolustajaa kentällä, Zellweger, Mintyukov ja Luneau.
Mitäpä sitä hyökkääjiä kentälle laittamaan, kun puolustuksesta löytyy riittävästi

Ihan mielenkiinnosta miten nämä pakit oli sijoiteltu ylivoimaan? Zellweger viivalla ja Mintyukov sekä Lundau siivillä? Leo Carlsson on mielenkiintoinen seurattava ja toivottavasti Ducksia paremmin seuraavat antavat raporttia hänestä kauden mittaan.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ihan mielenkiinnosta miten nämä pakit oli sijoiteltu ylivoimaan? Zellweger viivalla ja Mintyukov sekä Lundau siivillä? Leo Carlsson on mielenkiintoinen seurattava ja toivottavasti Ducksia paremmin seuraavat antavat raporttia hänestä kauden mittaan.

Muistaakseni Mintyukov oli viivalla, Zellweger ja Luneau syvämmällä laidoilla. Ei tätä kuviota kauaa kestänyt, kunnes tuli näytti olevan ihan normaalit kentät askissa, mutta hauska pätkä kuitenkin.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Mielenkiintoinen raportti. Oliko edes Cronin paikalla ihmettelämässä maailmaa? Cronin joutuu kuitenkin tekemään töitä heidän kanssaan... Tai no hänet on palkattu olemaan ja tekemään asioita menestyksen eteen ja tulosta en odota kaverilta joka on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin NHL valmentajat.

San Diegon valmentaja McIllvane taisi olla vastuussa turnauksen aikana. Hän ainakin piti puheita pukuhuoneessa. Eiköhän se Cronin kuitenkin ollut ainakin paikalla.

Cronin oli puhellut mielenkiintoisia eilen alkaneen harjoitusleirin alussa:

Ei huono homma ottaa mallia Carolinan tai Coloradon pelityylistä. Ainakin Anaheimin pakkiprospekteilla löytyy luisteluvoimaa, minkä avulla voi tuollaista pelityyliä toteuttaa. Itseasiassa viime viikonlopun turnauksessa kävi pari kertaa niin, että Mintyukov oli ylimpänä karvaamassa vastustajan puolustusalueella. Ensi kaudella ei varmaan pakistossa riitä liike tuommoisen pelityylin toteuttamiseksi.

Muita uutisia eli McTavish on toistaiseksi sivussa, koska hän loukkasi itseään treeneissä. Ainakin toivottavasti kyseessä ei ole mitään vakavampaa. Zegrasilla ja Drysdalella ei ole vieläkään sopimuksia. Huhuja on ollut, että Zegrasin kanssa tehtäisiin siltasopimus eikä vielä mitään mammuttidiiliä. Drysdalesta en ole nähnyt mitään juttua. Luulisi ettei hänen näytöillään voisi vielä vaatia kummoisia palkankorotuksia. Olettaisin kanssa siltasopimusta hänelle.

Jotain hyvääkin, Vaakanainen on kunnossa ja liike on näyttänyt hyvältä leirin ensimmäisenä päivänä. Hänelle tämä kausi on kyllä tärkeä näytönpaikka, ainakin jos hän mielii jatkaa Anaheimissa. Sen verta paljon lupaavampia puolustajia on tulossa, että kilpailu kovenee entisestään. Ensimmäisenä leiripäivänä yksi ketjuista oli Killorn-Carlsson-Terry, mikä kyllä kuulostaa oikein mainiolta kombinaatiolta. Tuo olisi varmasti kokeilemisen arvoinen ketju oikeissakin peleissä.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Jotain hyvääkin, Vaakanainen on kunnossa ja liike on näyttänyt hyvältä leirin ensimmäisenä päivänä. Hänelle tämä kausi on kyllä tärkeä näytönpaikka, ainakin jos hän mielii jatkaa Anaheimissa. Sen verta paljon lupaavampia puolustajia on tulossa, että kilpailu kovenee entisestään. Ensimmäisenä leiripäivänä yksi ketjuista oli Killorn-Carlsson-Terry, mikä kyllä kuulostaa oikein mainiolta kombinaatiolta. Tuo olisi varmasti kokeilemisen arvoinen ketju oikeissakin peleissä.

Tuo Killorn-Carlsson-Terry osui myös mukavasti silmään. Jos Carlsson pysyy nhl-miesten tahdissa, niin miksipä ei olisi kokeilemisen arvoinen kenttä. Peukku tälle kokeilulle.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.

Largo

Jäsen
Zegrasille 3 vuotta ja 5.75m kaudesta. Olisi kai voinut olla hieman vähemmän mutta ei mikään katastrofi millään lailla. Siinä ehditään katsoa miten saa siirrettyä tuon luovuutensa voittavaan jääkiekkoon. En vieläkään ole varma onko hänen paikkansa välttämättä edes kärkiketjujen keskellä. Menisi ehkä paremmin laidalla, jos MacTavish ja Carlsson soviteltaisiin tulevaisuudessa kärkiketjujen keskelle.
 
Pidän hyvinkin todennäköisenä, että Zegras siirtyy ennen pitkään laitaan. Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa Zegras ja MacTavish muodostavat tutkaparin ja Carlsson ja Terry toisen parivaljakon.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Olvi

ForNever

Jäsen
The Sporting Tribunen toimittajan Derek Leen somen mukaan Carlsson olisi loukkaantunut harjoituksissa. Autettiin pois jäältä, kun ei pystynyt varaamaan painoa oikealle jalalle.

Tämä tästä puuttuikin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pidän hyvinkin todennäköisenä, että Zegras siirtyy ennen pitkään laitaan. Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa Zegras ja MacTavish muodostaisivat tutkaparin ja Carlsson ja Terry toisen parivaljakon.
Ei yllättäisi tosiaan tuo. Jollain tavalla tulee mieleen Giroux. Todella taitava, mutta ei pysty hoitamaan sentterin velvotteita ja toisaalta sentterinä on sitten hieman kahlittunakin. Girouxin kohtalokin oli siirtyä keskeltä laidalle lopulta. Zegras laidassa voisi ihan hyvin pelata voittavaa jääkiekkoa, jos hän olisi se joukkueen "Patrick Kane" ja hänen sentterinsä huolehtisi kahdensuunnan pelaamisesta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös