Onko se toisaalta maajoukkuevalmennuksen ja maajoukkueen tehtävä kehittää yksittäisten urheilijoiden yksittäisiä ominaisuuksia. Vai onko se henkilökohtaisen valmennuksen ja valmentautumisen tehtävä. Tätä vääntöhän tässä on vuosien varrella ollut. Nyt en edes tiedä mikä maajoukkueen nykyinen linja on henkilökohtaisiin valmentajiin?
Toisaalta nykyisen päävalmentajan aikana on otettu mielestäni hyviä askelia eteenpäin. Onko se sitten valmennuksen ansiota vai sattumaa.
Hyvä tarkennus, koska nimenomaan Kulstadin aikakaudella ollaan selkeästi otettu maajoukkueena seuraava napsu eteenpäin, eikä kommentillani ollut tarkoitus arvostella nykyistä maajoukkuevalmennusta. Tulokset puhuvat puolestaan monella urheilijalla, niin sijoitusten, hiihtovauhdin kuin ihan kokonaisuudenkin osalta.
Myönnetään, että en ole maajoukkuetoiminnassa ollut mukana ja en suoraan sanoen tiedä, minkälaisia vaikutusmahdollisuuksia maajoukkueen valmentajalla yksilöpuolelle on, mutta kovin vaikea on nähdä tällaista kollektiivista ja ennen kaikkea merkittävää kehitystä yksilötasolla, mikäli sillä maajoukkueen valmentajalla ei olisi minkäänlaista vaikutusvaltaa myös yksittäisten urheilijoidensa yksittäisten ominaisuuksien harjoittelemiseen. Jotainhan siellä on ihan joukkotasolla selkeästi tehty oikein, mikä näkyy monella urheilijalla tällä hetkellä sekä ladulla että penkalla.