Mainos

Ampumahiihtokausi 2015–2016

  • 85 973
  • 631

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Uskomaton temppu Lesseriltä. Mies oli viimeinen mukaanpäässyt kilpailija ja voitti nolla-ammunnalla. Josko tästä alkaisi paremmat ajat Lesserille, jonka kausi ennen tätä päivää on ollut täyttä tuskaa? Jos alkaa, niin arvokisoissa tyypillisesti vahvalta Lesseriltä voidaan odottaa hyviä tuloksia Holmenkollenin laduilla.

Isot respektit kommentaattorille (oliko Paavo Puurunen?), joka heitti Lesserin ennakkosuosikkeihin jo ennen kilpailua!
Tuo olikin aika lailla ainoita asioita, joista Puuruselle voi antaa rispektiä, sillä Puurunen on ihan liian hissukka kommentaattoriksi. Perunka paljon parempi ja olen jopa oppinut pitämään hänestä, koska hän avaa ampumisen saloja, mikä on tavalliselle katsojalle se vaikeampi osa-alue.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Saksalaisyleisöltä taas kerran kunnon perseilyä, kun he buuasivat Ukrainan ankkuri Pidrushnalle maaliintulossa. Pidrushna piti loppusuoralla kärjessä ollessaan sisälinjan ja todella yllättäen Laura Dahlmeier ei tätä tajunnut ja ei tietenkään sopinut sisäpuolelta ohi. Ulkopuolella eli oikealla puolella olisi ollut kaksi vapaata kaistaa käytössä.

Dahlmeier hakkasi sitten sauvalla maahan mielenosoituksellisesti, mutta tämä mielenosoitus olisi pitänyt kohdistaa vain Dahlmeieriin itseensä ja väärään loppusuoran kaistavalintaan.

Kaikkein järjettömin sulaminen tuli Valko-Venäjän kolmannen osuuden hiihtäjältä. Hän lähti noin 20 sekunnin keulasta toisen ammunnan jälkeen, mutta tuli melkein kaksi minuuttia kärjen takana maaliin. Itsekin olisin hiihtänyt tuon pätkän nopeammin vaikka perinteisellä. Valkovenäläisen vauhti oli hieman piirisarjan 65-vuotiaiden tason alapuolella.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Ukrainan voitto piristävä, dramaattisten käänteiden jälkeen. Semerenkon kasa täplän viereen ja sakkokierros ja Pidrushnan tiukka hermo ankkurina. Erityisen kylmää toimintaa; antoi nousuissa Dahlmeierin rynnätä, säästi loppuun, jossa jopa jätti vähän, loppukirissä toimi sääntöjen mukaan, varmaan hämäsi siirtymällä hieman keskikaistalle, mutta jatkoi suoraan reunakaistalle, johon Laura-raukka oli puskemassa umpikujaan. Sympatiat voittajille.

Pisarevan sammuminen ihmeellinen, harvoin nähty. Tuli seinä eteen.

Echoff oma itsensä, nopea, sekä hiihtämään että ampumaan ohi. Kyllä se vielä joskus tulee.

Minkähän joukkueen ottaisi suosikikseen, kun omaa maata ei pääse hehkuttamaan kymppisakkiin? Kiina? Vitsi.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Pisarevan sammuminen ihmeellinen, harvoin nähty. Tuli seinä eteen.
Minkähän joukkueen ottaisi suosikikseen, kun omaa maata ei pääse hehkuttamaan kymppisakkiin? Kiina? Vitsi.
Pisarevalla on joko tankkaus unohtunut tai edellinen ilta mennyt vähän pitkäksi. Toki sairastuminenkin on mahdollinen, mutta muuten tuollaista en muista pitkään aikaan nähneeni.

Kiinan jos valitsen, niin kymppisakkiin sitäkään ei pääse hehkuttamaan. Viro olisi yksi mahdollinen, mutta se ei päässyt edes maaliin toisin kuin vaikka Kiina.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ukrainan voitto piristävä, dramaattisten käänteiden jälkeen. Semerenkon kasa täplän viereen ja sakkokierros ja Pidrushnan tiukka hermo ankkurina. Erityisen kylmää toimintaa; antoi nousuissa Dahlmeierin rynnätä, säästi loppuun, jossa jopa jätti vähän, loppukirissä toimi sääntöjen mukaan, varmaan hämäsi siirtymällä hieman keskikaistalle, mutta jatkoi suoraan reunakaistalle, johon Laura-raukka oli puskemassa umpikujaan. Sympatiat voittajille...

Vähän siinä ja tässä tuo lopun kamppailu. Pidrushna ei missään nimessä suoraan rikkonut sääntöjä ja ihan oikeutettu voitto Ukrainalle. Mutta vähän kyseenalainen tuo lopun painonsiirto, kyllä tuossa Dahlmeier ihan oikein katsoi, että okei on siirtymässä keskikaistalle.

Ovelaa taktikointia sääntöjen rajamailla.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Huh, mikä naisten viesti. Ukrainan voitto oli itselleni yllätys, Saksan ja Italian podiumsijat eivät niinkään.

Pidrushna sulki kylmästi loppusuoralla tien Dahlmeierilta, tuloksena kovat buuaukset Ruhpoldingin yleisöltä. Oikeinhan Pidrushna tuossa teki, näissä karkeloissa kisataan voitosta, ei herrasmiespisteistä.

Sakkokierroksia tuli todella paljon; kovista joukkueista Ukrainalle ja Norjalle yksi, Saksalle, Venäjälle ja Ranskalle kaksi ja Tshekille peräti kolme kierrosta. Olosuhteet olivat kuitenkin hyvät ja maastot helpot(paitsi tietty Pisarevalle...), minkä takia huonot ammunnat hämmensivät minua.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Onko ampumahiihdossa sääntö, että on pakko pysähtyä ampumaan? Mietin pikakisaa, siinä joku hurja sundbyjohaug voisi vetää kylmästi vaan ne viisi sakkorinkiä. Mun arvion mukaan yksi rinki säästyy jo sillä, ettei tarvitse pysähtyä ampumapaikalle lainkaan, todennäköisesti enemmän (esim tänään Wierer ampui tokalla paikalla 24sekuntia ja tuo oli nopeimmasta päästä).

Ja sitten ei myöskään tarvisi himmailla yhtään ennen ampumapaikalle, jotta pulssi tasaantuu.

Voittoon asti tuo ei välttämättä riittäisi, mutta etenkin heikommissa olosuhteissa (=paljon ohilaukauksia) voisi menestystäkin tulla.
 

Japi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh, Jokerit, Saipa, Jokipojat, Titaanit
Onko ampumahiihdossa sääntö, että on pakko pysähtyä ampumaan? Mietin pikakisaa, siinä joku hurja sundbyjohaug voisi vetää kylmästi vaan ne viisi sakkorinkiä. Mun arvion mukaan yksi rinki säästyy jo sillä, ettei tarvitse pysähtyä ampumapaikalle lainkaan, todennäköisesti enemmän (esim tänään Wierer ampui tokalla paikalla 24sekuntia ja tuo oli nopeimmasta päästä).

Ja sitten ei myöskään tarvisi himmailla yhtään ennen ampumapaikalle, jotta pulssi tasaantuu.

Voittoon asti tuo ei välttämättä riittäisi, mutta etenkin heikommissa olosuhteissa (=paljon ohilaukauksia) voisi menestystäkin tulla.

On sääntö, että pitää pysähtyä ampumaan ja ampua taulua kohti. Juha Mieto kokeili joskus 70-luvulla ampumahiihtoa. Ampui kaikki laukaukset ilmaan, kiersi sakkoringit ja joko voitti tai oli toinen (en muista tarkkaan kumpi oli oikea sijoitus). Tämän jälkeen tehtiin sääntö, että kaikki laukaukset pitää ampua taulua kohti.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mäkäräisen sairastelut ovat ilmeisesti verottaneet hänen hiihtokuntoaan, sillä latuvauhti oli kaukana Kaisan normitasosta(tänään vasta kymmenneksi nopein, 37,9 sekuntia takkiin nopeimmalle eli Gössnerille). Ja kun sakkojakin tuli kaksi, niin loppusijoitus oli 18. Onneksi on viikon kilpailutauko ennen Pohjois-Amerikan road tripiä, sillä tässä kunnossa Mäkäräinen tuskin SM-hiihtoihin osallistuu.

Venäläisiltä kova kisa tänään, kun Podchufarova voitti ja Yurlova oli kolmonen. Myös italialaisten panos oli vahva(Wierer 2. ja Oberhofer 7.) Norskeilla kulkee suksi, ammunta ei niinkään, tshekeillä taas oli päinvastainen tilanne kuin mitä norskeilla on. Tämä on varmaan sitä korkean ilmanalan mukanaan tuomaa lisämaustetta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minusta Mäkäräisen pitäisi jättää tuo Amerikan kiertue väliin ja keskittyä MM-kisoihin. Maailmancupin kokonaiskisan voitto on jo karannut ja Mäksyn hiihtokunto on ihan surkea hänen normitasoon verrattuna. Keskittyisi nyt rauhassa virittämään fyysisen kunnon optimaaliseksi MM-kisoihin eikä sotkisi valmistautumista aikaeroilla, matkustamisilla ja kisaruljanssilla.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Minusta Mäkäräisen pitäisi jättää tuo Amerikan kiertue väliin ja keskittyä MM-kisoihin. Maailmancupin kokonaiskisan voitto on jo karannut ja Mäksyn hiihtokunto on ihan surkea hänen normitasoon verrattuna. Keskittyisi nyt rauhassa virittämään fyysisen kunnon optimaaliseksi MM-kisoihin eikä sotkisi valmistautumista aikaeroilla, matkustamisilla ja kisaruljanssilla.
Toisaalta Amerikan kiertueella kisataan yksi takaa-ajokilpailu ja Mäkäräinen on ihan ko. matkan cupin voittotaistelussa mukana ollen 31 pinnaa cupkärki Soukalovaa perässä. Jos ero cupkärkeen kaventuu tänä lauantaina, tai se ei nouse kohtuuttoman suureksi, niin Mäkäräinen ottanee tuon cupin tilanteen huomioon päätöksiä tehdessään.

Vaikka kyseessä ei olekaan kokonaiscup, niin pienestä kristallipallosta kuitenkin tulee ihan mukavasti rahaa ja onhan kristalli aina kristalli.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Omat huomiot samankaltaisia kuin edelläkin. Olen toisaalta eri mieltä kilpailemattomuuden edullisuudesta; siis jenkkiklään vaan, pallo on mahdollinen. Sitä paitsi yleensä Kaisalla on ollut tarpeen kilpailla saadakseen huippukuntoa esiin. Tänään oli nähtävissä liman nieleskelyä jo aseen katsastuksessa, joten ei olo varmaan terve ole. Jos palautuu, lauantaina voi kulkea, jos ei niin ei. Ei ne pohjat ole mihinkään kadonneet, kunhan vaan saisi esiin. Santerin hotellissa ei ainakaan ole pölymattoja, joten vois vaikka toipuakin.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Onko ampumahiihdossa sääntö, että on pakko pysähtyä ampumaan? Mietin pikakisaa, siinä joku hurja sundbyjohaug voisi vetää kylmästi vaan ne viisi sakkorinkiä. Mun arvion mukaan yksi rinki säästyy jo sillä, ettei tarvitse pysähtyä ampumapaikalle lainkaan, todennäköisesti enemmän (esim tänään Wierer ampui tokalla paikalla 24sekuntia ja tuo oli nopeimmasta päästä).

Ja sitten ei myöskään tarvisi himmailla yhtään ennen ampumapaikalle, jotta pulssi tasaantuu.

Voittoon asti tuo ei välttämättä riittäisi, mutta etenkin heikommissa olosuhteissa (=paljon ohilaukauksia) voisi menestystäkin tulla.

Kaikki patruunat pitää ampua.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Sairastelu kyllä näkyi tänään Mäkräisen suorituksessa. Ei tämän päiväinen olllut lähelläkään hänen normaalitasoaan paitsi ammunnan osalta.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Olen vähän huolissani tästä Mäkäräisen tilanteesta, vasta 18. Sanna Markkasta vain 20s edellä.
Seitsemään vuoteen joku muu kuin Mäkäräinen tai Laukkanen pääsi pisteille. Sehän on aivan huikeaa! Vielä huikeampaa olisi ollut, jos Markkanen olisi ollut kympin joukossa ja täten Mäkäräistä noin 20 sekuntia nopeampi. Markkanen sai tästä varmasti lisää uutta motivaatiota tulevaisuutta varten.

Minäkin hävisin Isometsän Jarille viidelläkympillä yli kaksi ja puoli tuntia, mutta keuhkokuumeella saattoi olla tekemistä asian kanssa. Vähän kuin Mäkäräisellä tänään.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Yllättävä voittaja, toinen vähän vähemmän yllätys. Taitaa olla Kaisalla isot riskit saada jälkitaudit tuohon vielä päälle, mutta kai juuri takaa-ajon cup-pisteet oli haussa. Tuolla ammunnalla ja normaalilla hiihdolla olisi ollut kohtuullinen sija, mutta nyt sattaa laskea pisteitä vuoteen pohjalla. Toisaalta, aina urheilija itse ja hoitava lääkäri tietää paremmin kuin tänne kirjoittava.
Uskomatonta: 19. hiihtoajoissa. Toipumisloma tarpeen, tai limanirrottelulenkki Imatralla.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vaikea oli Mäkäräisen viikonloppu. Ammunta meni ihan kohtalaisesti tänään, mutta ladulla oli jälleen tuskaista. Ja kun takaa-ajon cupvoittokin alkaa karata, niin varmasti siellä mietitään, että kannattaako Amerikkaan lähteä. SM-hiihdot tulisi ehdottomasti jättää väliin, jotta Kaisa saisi parannella viimeisetkin taudinrippeet pois.

Yurlovalle uran toinen voitto ja Selina Gasparin alkaa päästä vanhaan kuntoon. Jännittävää seurata, kun naisissa pakka on todella levällään eikä selkeää ykköstä ole.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
SM-hiihdot tulisi ehdottomasti jättää väliin, jotta Kaisa saisi parannella viimeisetkin taudinrippeet pois.
Ei Kaisa varmastikaan tule SM-kisoihin osallistumaan. Nykykunnossa realistinen odotusarvo SM-hiihtojen vapaan kympillä on kuudes sija ja mitalisijat ovat lähinnä utopiaa.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
On se viesti jännä katsoa ilman suomalaisiakin. Vaistomaisesti tulee joku suosikki jonka puolesta voi toivoa. Mutta jos olisi oma joukkue, lajina ihan ehdoton - ampumapenkan lisäksi sijoituksia hajoittaa osuudet.
Jotenkin olen tottunut Eskolan ja Perungan tyyliin, ja on nekin muuttuneet, varmaan kritiikki on purrut. Perunka takeltelee, mutta antaa hyviä sisäpiirin tietoja, mikä tuo syvyyttä lajin ymärrykseen.
Draamaa voi vain kuvitella Oslossa, jos tilanteet vaihtelee samalla tavalla kuin viime aikoina. Saksalla mietitään, Norjassa peitellään paniikkia ja yritetään hypnotisoida Echoff. Venäjä on kummallisen kova, erityisesti Jurlovam hiihtovauhti.
Kun nykyään voitaisiin tarvittaessa digitaalisesti ottaa osumat jokaiselta ampujalta, olisi hienoa, jos osumat saisi ruutuun samalla tavalla kuin väliajat nettipalveluna. Toisaalta, eihän se osuma ole yhtään huonompi roiskeina kuin keskustaosumanakaan.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Ei Kaisa varmastikaan tule SM-kisoihin osallistumaan. Nykykunnossa realistinen odotusarvo SM-hiihtojen vapaan kympillä on kuudes sija ja mitalisijat ovat lähinnä utopiaa.

Osallistuu tai ei, kaikki tehdään harjoituksen ehdoilla. Siis sijat ei varmasti ole Kaisalla ensisijainen tavoite, vaikka sen takiahan kisa on parempi kuin kova lenkki, että numero rinnassa tulee kilpailua väkisinkin. Toipilasvaihetta en osaa kommentoida, koska se on niin yksilökohtaista ja sairauskohtaista. Menikö hän perinteisen sprinttiin Vuokattiin sijoituksia hakemaan? Ei varmaan, mutta kilpailemaan, kyllä tietysti.
Nyt lääkärin määräyksesta ei saanut kilpailla viestissä - tarkoittaa, että oli virhe kilpailla takaa-ajossa. Sellaista se on.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Juuri alkoi miesten viesti, jossa liki kaikilla joukkueilla puuttuu ainakin yksi urheilija parhaasta mahdollisesta kokoonpanosta. Saa nähdä osuuko Björndalen jo ladon seinään, kun varapatruunat ovat mukana?

Norjan Birkeland hävisi kärjelle, eli Italian Hoferille, reilusti yli 20 sekuntia matkalla toisesta ammunnasta vaihtoon. Aika kova sammuminen.

Italian Montello ampui käsittämättömän huonosti, ensimmäiseltä paikalta 4+3 ja toiselta 0+2. Toki tämä oli jollain tavalla odotettavissa, kun Montellon paras sijoitus maailmancupissa oli 96. ja osumatarkkuus huonompi kuin suomalaisilla miehillä.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Norja julkaisi joukkueensa, joskin sitä täydennetään Amerikan kiertueen jälkeen, Holmenkollenin MM-kisoihin:

Naiset:

Tiril Eckhoff
Fanny Horn Birkeland
Synnöve Solemdal
Marte Olsbu

Miehet:

Ole Einar Björndalen
Johannes Bö
Tarjei Bö
Emil Hegle Svendsen
Lars Helge Birkeland

Nuo Amerikan kiertueen jälkeen joukkueeseen tulevat lienevät Erlend Bjöntegaard ja Hilde Fenne. Henrik L'abee-Lund on taas ollut Östersundin jälkeen aivan sekaisin, niin taitaa jäädä telkkarihommiksi nämä kisat.

Aika selkeät ovat norjalaisten kuviot. Sekaviestimiehet ainoa poikkeus, sillä tyrkyllä on neljä kovaa miestä(Birkeland ja Bjöntegaard kisaavat jos muut eivät halua), joista yhtäkään ei ole helppoa pudottaa. Johannes on vahvin hiihtäjä norskeista, Tarjei varmin kilpailija, Svendsen nousukunnossa ja kokenut ja Björndalen on Björndalen.

http://www.skiskyting.no/no/nyheter/Laguttak+VM+2016+i+Holmenkollen.b7C_wBjM1Y.ips
Linkki Norjan ampumahiihtoliiton sivuille, joukkueesta kertovaan uutiseen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ensi kaudella ampumahiihdon maailmancupissa pyörähdetään olympialaisten etkoilla Etelä-Korean PyeongChangissa, joka muistetaan vuoden 2009 MM-kisoista. Noiden kisojen miesten takaa-ajossa tapahtui se surullisenkuuluisa järjestäjien möhläys reittimerkintöjen kanssa, minkä takia 13 kilpailijaa(joukossa kultaa vienyt Björndalen) hiihtivät väärää reittiä saaden aluksi minuutin aikasakon, joka kuitenkin peruttiin lukuisten protestien ansiosta. Toivottavasti korealaiset ottivat opikseen tuosta, maailmancupissa ja etenkään olympialaisissa ei ole varaa puutteellisiin reittimerkintöihin.

http://www.hellopyeongchang.com/en/testevent/schedule#2
Linkki PyeongChangin olympiaesikisasivuille, jossa juttua mm. maailmancupin ajankohdasta.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Saa nähdä, miten vieraskoreita korealaiset on. Muistelen silloin 2009 olleen jotain muutakin häslinkiä. Suurin ero on kuitenkin ero kulttuurissa: yleisö ei ole tottunut lajiin, Amerikan kiertueellakin nähdään varmaan, miten taukomusiikki pauhaa ja ihmiset hölöttää samaan aikaan kun ammutaan. Näin siellä joskus kävi. Toisaalta ammunta ja hiihto on juuri sellaista urheilua, johon luulisi jenkkien hurahtavan. Tai pitävät parempana hevosen selästä tapahtuvaa toimintaa. Siitähän saataisikin hyvä kesälaji; ratsastusammunta. Varma suosikki jenkkilässä.

Huomasin (instagram), että Kaisakin muiden mukana on lähtenyt kokeilemaan uuden mantereen lumia. Mitään tietoa en ole saanut muista lähtijöistä, tarkoitan ulkomaisia urheilijoita. IBU:n sivuilta saa sen käsityksen, että kymmenen parasta ainakin olisivat mukana (naisista).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös