Ammattiin valmistumisen vaikeudet ja huono itsetunto

[avatar]

Halusin avata tällaisen ketjun vaikka täällä onkin käsitelty työhaastattelujen syvimpiä olemuksia ja amk:n ja yliopiston eroavaisuuksia sun muuta.

Enemmänkin halusin puhua ihmisen itsetunnosta ja lähinnä ammatillisesta itsetunnosta ja sen korkeasta tasosta tai vastaavasti matalasta.

Valottaakseni tätä kerron lyhyesti mistä nyt on kyse. Olen kolmannen vuosikurssin opiskelija AMK:ssa ja minusta tulee laskentatoimen tradenomi. Koulutukseeni kuuluu kaupallisen perustiedon lisäksi siis laskentatoimen opintoja jotka sisältävät sekä operatiivista laskentaa, että ulkoista laskentaa eli taloushallintoa. Valmistuttuani voisin siis toimia joko esim. kirjanpitäjänä tai erinäisten lisäkurssitusten jälkeen tilintarkastajana.

Toinen puoli koulutusta on operatiivinen laskenta eli kustannuslaskenta sekä rahoitusala ja investointilaskenta. Koulutus on mielestäni ihan kohtuullisen monipuolinen olematta kuitenkaan aivan liian lavea, eli käytännössä sitä, että tietäisi kaikesta vähän, muttei mistään juurikaan mitään. Kyllä tietää. Mielestäni koulutuksen taso meillä on laskennan osalta ainakin ihan hyvä joskaan varsinaista vertailukohtaa en ole saanut ja mielipiteeni varmasti onkin osittain subjektiivinen.

Mutta missä siis mättää? Itselläni on ollut suuria vaikeuksia löytää töitä sekä myöskin harjoittelupaikkojen löytäminen alan duuneista ei ole ainakaan Etelä-Karjalassa ihan yksinkertainen juttu. Motivaatiota minulla olisi vaikka millä mitalla ja tiedän (valitettavasti vain itse) että joskus tulevaisuudessa työmahdollisuuteni saatuani olen ahkera, koska tilanne motivoi minua todella kovaa. Tietenkään en osaa sanoa, että jos vuosien myötä urautuisin niin josko sitten alkaisi vähän työtahti löystymään, mutta ei siitä nyt tässä sen enempää.

Se mikä varsinaisesti on ongelma on se, että en välillä tunne itseäni koulutuksen myötä miksikään. Oma itsetuntoni on mielestäni muuten ihan hyvä. Olen tyytyväinen ulkonäkööni ja ihmissuhteisiini, vaikka elämänkumppania nyt ei olekaan. Mutta toden teolla joskus minä mietin päivät läpeensä, että miksi joku maksaisi minulle siitä palkkaa, että teen jotain sitä, mitä olen opiskellut. Välillä on niin mielettömän kova fiilis vain siitä, että "kyllähän nämä asiat nyt kuka tahansa muukin osaa tehdä" vaikka minun pitäisi itsekin se ymmärtää, että asiahan ei ole niin. Jos olen opiskellut joitakin laskennan asioita kolmisen vuotta, niin kai nyt minulla pitäisi olla päässäni jotain sellaista, mitä jossain voitaisiin tarvitakin? Ja nyt tahdon sanoa sen, että en kaipaa mitään mussuttavia kauppatieteen ylioppilaita selittämään siitä, miten paljon hienompi heidän koulutuksensa on.

Halusin vain lähinnä nähdä, että onko samanlaisia ajatuksia ollut kelläkin jossain vaiheessa elämää ja varsinkin ennen kuin on päässyt työelämään tai tietysti vaikka myöhemminkin jos siltä tuntuu?

Tämä on siis valikoivan huonon itsetunnon ketju. Puhukaa. Sana on vapaa.

 

[Harri2001]

Tuttu tunne. Itselläni olisi tarkoitus kohta valmistua ohjelmistoalan insinööriksi ja olen usein miettinyt etenkin ammatillista pätevyyttä. Eikä asiaa yhtään helpottanut se, että lukee työhakemuksia. "Toivomme hakijalta" -lista on jotakuinkin tätä tasoa: http://en.wikipedia.org/wiki/Alphabetical_list_of_programming_languages

Nyt kun olen tehtnyt muutaman harjoitteluprojektin yrityksille, niin asia ei enää ahdista pahasti. Huomasin, että koulussa ei ole käytettävissä sitä asiantuntijaverkostoa, mitä yrityksissä hyödynnetään. Tämä auttaa huomattavasti varsinkin näin alkuvaiheella olevaa työmiestä.

Eikä ne yritykset mahdottomia vaadi. Jokainen niistä nykyisistä työntekijöistä on ollut samassa tilanteessa.

 

[Hemingway]

Se mikä varsinaisesti on ongelma on se, että en välillä tunne itseäni koulutuksen myötä miksikään.

Kas, kohtalontoveri. Tämä on kumma juttu. Minäkin olen opiskellut paljon vaikka mitä, mutta en osaa arvostaa sitä lainkaan. On absurdia katsella, kuinka ihmiset myyvät itseään työmarkkinoilla rohkeasti ja estoitta paljon vähemmällä osaamisella ja tietämyksellä kuin minulla on, mutta minä en osaa mainostaa itseäni yhtään.

Loppujen lopuksi näyttää olevan niin, että kun on suuri suu ja vähäinen kyky itsearviointiin ja kritiikkiin, niin menestys työmarkkinoilla on hyvä. Ei se perusteltu näkemys vaan rohkea yrittäminen.

 

[teemu73]

Minulla oli valmistuttuani myös sellainen tunne, etten osaa yhtään mitään. Tämä kyllä piti osittain paikkansa. Opiskelin nimittäin AMK:ssa liiketaloutta ja otin pääaineekseni Tietotekniikan, koska ajattelin että näistä tiedoista ja taidoista olisi jotain hyötyä.

Paskan marjat. Atk-opetus oli sitä tasoa, etten osannut käyttää edes Wordiä enkä Powerpointia valmistuttuani ja kieltämättä hävetti jossain työhaastatteluissa kertoa atk-taidoista kun ei osannut edes sivunvaihtoa tehdä wordiin. Siitä sitten päädyttiin puolen vuoden työttömyyden jälkeen pariksi vuodeksi kaupan tiskille nälkäpalkalle.

Sittemmin kävin pari järkevämpää atk-kurssia, joilla myös tapasin muita atk-tradenomeja, jotka eivät edes kehdanneet juuri missään mainita koulutustaan osaamattomuutensa vuoksi. Näiden kurssien jälkeen olen onneksi päässyt tekemään juuri sellaista työtä, josta pidän ja myös työssäni opin koko ajan jotain uutta.

Itse taisin kyllä alunperinkin opiskella ihan väärää alaa (kaupallista), mutta pitihän sitä jonnekin hakea eikä parikymppisenä ollut mitään tietoa mitä haluaa tehdä "isona", kunhan nyt vaan voi sanoa sukulaisille että on pyritty johonkin kouluun. Ei vaan tuo koulun penkillä istuminen ja johonkin puhuvaan päähän keskittyminen ole koskaan sopinut minulle kun opin parhaiten tekemällä itse käytännön asioita. Nykyistä työtäni pystyisin tekemään yhtä hyvin ilman tradenomin papereita eikä olisi niin paljon opintolainaakaan maksettavana.

 

[lavos]

Pikkuisen täälläkin arvelluttaa, että saako niitä töitä sitten kun valmistuu. DI:ksi opiskelen ja IT-puolelle opinnot painottuvat. Turkuun olisi tarkoitus hakea sitten kun valmistuu. Mitä nyt juttuja kuunnellut, niin aika kiven alla taitaa IT-alan paikat olla siellä päin. 2-3 vuotta vielä opintoja jäljellä. Pakko kai tässä ainakin työkokemusta on saatava ennen kunnon töihin hakemista. Aika näyttää miten käy. Nykyinen koulutus ei ainakaan käytännön osaamisessa näy juuri lainkaan.

 

[Waky]

Pikkuisen täälläkin arvelluttaa, että saako niitä töitä sitten kun valmistuu. DI:ksi opiskelen ja IT-puolelle opinnot painottuvat. Turkuun olisi tarkoitus hakea sitten kun valmistuu. Mitä nyt juttuja kuunnellut, niin aika kiven alla taitaa IT-alan paikat olla siellä päin. 2-3 vuotta vielä opintoja jäljellä. Pakko kai tässä ainakin työkokemusta on saatava ennen kunnon töihin hakemista. Aika näyttää miten käy. Nykyinen koulutus ei ainakaan käytännön osaamisessa näy juuri lainkaan.

Jos ei puolen tunnin työmatka haittaa niin hae Saloon töihin.

Ja tuosta käytännön osaamisesta. Ei sitä kukaan (ainakaan liian hyvin) osaa ennen töihin menoa. Ala on yleensäkin jatkuvaa opiskelua ja samalla lailla noissa töissä pärjää. Uskaltaa kysyä apua jos on tarvetta ja luottaa niihin oppeihin mitä koulun penkillä ja kokemuksen myötä on tullut. Vaikka se kouluopetus tuntuu välillä aika abstraktilta verrattuna konkreettiseen työhön niin myöhemmin sitä lähestymistapaa kiittelee. Alalla pätevät monessa asiassa tietyt periaateet ja lainalaisuudet ja niitä vain tulee osata soveltaa käytännössä. Ja tuo soveltamisen osaaminen tulee vain kokemuksen kautta.

 

[lavos]

Jos ei puolen tunnin työmatka haittaa niin hae Saloon töihin.

Jooh, Salo on varteenotettava vaihtoehto, jos Turusta ei sopivaa hommaa löydy. Onkos Salossa muuta kuin Nokia?

 

[avatar]

Onkos Salossa muuta kuin Nokia?

No on siellä ainakin Benefon. :D

 

[sampio]

Minä valmistuin ammattiin ja sain töitä suht helposti, mutta huomasin vasta valmistuttuani, että ala ei nappaa täysillä. Erityisen vaikeaa on ollut suoraan oman alan hommien löytäminen, vaikka mikään aivan harvinainen suuntautuminen ei ole kyseessä. Kilpailijoita vain puskee yliopistoista ja amk:sta koko ajan, kun yleisnimike on tradenomi. Siispä en ole tehnyt vielä päivääkään palkallista oman alan työtä, vapaaehtoisesti olen kyllä jotain väsännyt seurakunnalle yms, saa ainakin ansioluetteloon tavaraa sitä kautta. Saa nyt nähdä, kuinka kauan tätä jaksaa. Alan vaihto olisi paras ratkaisu, kun ei tradenomina pääse edes opetushommiin.

 

[Sininen Lanka]

Pikkuisen täälläkin arvelluttaa, että saako niitä töitä sitten kun valmistuu. DI:ksi opiskelen ja IT-puolelle opinnot painottuvat. Turkuun olisi tarkoitus hakea sitten kun valmistuu. Mitä nyt juttuja kuunnellut, niin aika kiven alla taitaa IT-alan paikat olla siellä päin. 2-3 vuotta vielä opintoja jäljellä. Pakko kai tässä ainakin työkokemusta on saatava ennen kunnon töihin hakemista. Aika näyttää miten käy. Nykyinen koulutus ei ainakaan käytännön osaamisessa näy juuri lainkaan.

Höpö höpö. It-alalla ei ole koskaan mennyt näin hyvin sitten vuosituhannen vaihteen.

 

[hilapiste]

Itselläni on samanlaisia tuntemuksia ollut myös. Kun opiskelut alkoivat teekkarina olemaan loppusuoralla, niin sitä mietti, että miten työelämässä ne omat siivet kantavat. Luulen,että aika monella hyppy koulun penkiltä työelämään on aika suuri. Varsinkin jos opiskelu ei sisällä ns. työssäoppimista kuten esim. ammattikouluissa on.
Omalla kohdalla kynnystä on madaltanut se, että opiskeluaikana pääsin harjoittelemaan osa-aikaisesti ja kesäisin omalle alalle ja tutustuin työhön ja sen tekemiseen aika paineettomasti ja huomasin, että loppujen lopuksi aika samanlaisia "hiihtäjiä" sitä on työelämän puolelllakin.

 

[Major Julli]

Varmaan aika yleinen harhaluulo on, että pitäisi jotenkin tietää kaikki siirtyessään työelämään. Faktahan vaan on se, että varsinkin kaupallisen alan pehmeiden aineiden lukijat (hallinto, markkinointi etc.) eivät tiedä valmistuessaan paljon mitään sellaista, jolla olisi työtehtävien välittömän hoitamisen kannalta merkitystä. Jotenka on tavallaan turhaa tuhlata aikaa sen miettimiseen, ovatko taidot riittävät vai ei, koska ne eivät kellään ole, ne pitää opetella töissä.

Opiskelujen suurin merkitys on se, että on oppinut tiedon hakemista, yhdistämistä ja oivaltamista. Tämän takia karsastan henkilökohtaisesti oppilaitoksia, joissa pyritään oppimaan tekemisen pintaraapaisua aiheesta jos toisesta mahdollisimman paljon, sen sijaan että opeteltaisiin ajattelutapaa ja toimintamalleja tahi syvennyttäisiin oikeen tosissaan johonkin yksittäiseen toimintoon.

 

[Mats Bedö]

Naita juttuja lueskellessa tulee aina mieleen, etta voisiko asiat tehda toisinpain? Tai siis voi, niin kun mina esim tein.

Onko taalla siis muita (samaan ketjun aiheeseen liittyen), jotka on lukion (tai vastaavan) jalkeen lahtenyt tyomaailmaan opettelemaan taitoja ja taydentaneet taitojaan (ja cv:ta) vasta sen jalkeen erilaisilla opiskeluilla? En usko, etta olen yksin, vaikka varmasti vahemmistossa.

Itse en ole ikina huomannut itsetunnon kanssa ongelmia juuri sen takia, etta kartutin tyokokemusta aika vankaksi ennen kun lahdin opiskelemaan yliopistoon. Koin sen ikaan kuin taydentavaksi opiskeluksi uraani ajatellen; en luurangoksi, jonka ymparille keraan sitten tyokokemusta. Toisaalta en mina lukion jalkeen tiennyt ollenkaan mita elamastani haluan, joten se valinta oli itselleni varsin helppo. En halunnut lahtea siihen junaan mukaan, johon valtaosa lahti: opiskellaan ensin ja katellaan vasta sitten.

Oli varaa (ja mahdollisuus) tehda jopa urakaannos jokunen vuosi sitten. Uudelleen opinahjoon ja nyt kun tassa on uusi ammatti ja vanhoja taitoja kaytetaan hyvaksi, niin itsetunnon kanssa ei edelleenkaan ole ongelmia.

Toki matkan varrelle (ikaa on 39) on sattunut heikompiakin tyohaastatteluita, jotka ohitin kylla lahinna olankohautuksella: ei ollu tarkotettu mulle, uutta puuta pesaan. Mun mielesta kun duuniin haetaan, niin siina on pari asiaa keskeisessa roolissa: pitaa tiedostaa omat vahvuudet ja olla ylpea niista. Pitaa antaa nakya ja kuulua, etta naissa olen perkeleen hyva. Toinen eteenpain vieva voima on kontaktit. Kontakteja pitaa olla ja niita pitaa hankkia koko ajan. Niilla paasee jonojen ohi, tulee nakyvammaksi ja luo tietynlaista statusta. Anteeksi ei pida pyydella. Siltoja ei myoskaan kannata polttaa takanaan. Koskaan ei tieda mita siita tulee seuraaman. En esim yhtaan hapeile kertoa, etta kolme elamani kovinta tyopaikkaa olen saanut kontakteilla. Kaksi kertaa tultiin pyytamaan toimeen ja kerran avasin itse suuni ja sanoin olevani valmis haasteeseen, jos minut hyvaksi siihen katsotaan. Jokaisesta jai vahva kynan jalki cv:hen.

Viimeinen ja minulle varsin uusi juttu on cv. Ei siis cv sinallaan, vaan sen ulosanti. Pitkan aikaa minulla oli varsin tavallinen cv, jota sitten esittelin tarvittaessa. Tavattuani tulevan vaimoni, han otti sen tarkasteluun ja laittoi siihen uutta potkua ja valoa. Ensimmainen kommenttini, sen nahtyani, oli holy shit! Is this really me??? Kaytiin cv lapi kohta kohdalta ja han selvitti miksi siina niin luki. Vaimo on alan kova ammattilainen ja pohjois-amerikkalaisena tiedostaa cv:n merkityksen. Han sanoi, etta cv ei ole lista, se on myyva tuote. Ja koskaan en ole ollut ylpeampi itsestani kun nyt lukiessani cv:tani. Se kertoo minusta paljon, alleviivaa todellisia vahvuuksiani ja saavutuksiani ja tekee minusta nakyvan (kuvaa siina ei tietenkaan ole ;-)). Eli siis jos haluat nakya tyohonotossa ja hakemuksien keskella, niin panosta cv:seesi. Anna jonkun alan ammattilaisen tehda se. Ja kun se on hyvin tehty, niin itsetuntosikin kohenee haastatteluissa. Se on saletti.

 

[Hemingway]

Naita juttuja lueskellessa tulee aina mieleen, etta voisiko asiat tehda toisinpain? Tai siis voi, niin kun mina esim tein.

Onko taalla siis muita (samaan ketjun aiheeseen liittyen), jotka on lukion (tai vastaavan) jalkeen lahtenyt tyomaailmaan opettelemaan taitoja ja taydentaneet taitojaan (ja cv:ta) vasta sen jalkeen erilaisilla opiskeluilla? En usko, etta olen yksin, vaikka varmasti vahemmistossa.

Itse en ole ikina huomannut itsetunnon kanssa ongelmia juuri sen takia, etta kartutin tyokokemusta aika vankaksi ennen kun lahdin opiskelemaan yliopistoon. Koin sen ikaan kuin taydentavaksi opiskeluksi uraani ajatellen; en luurangoksi, jonka ymparille keraan sitten tyokokemusta. Toisaalta en mina lukion jalkeen tiennyt ollenkaan mita elamastani haluan, joten se valinta oli itselleni varsin helppo. En halunnut lahtea siihen junaan mukaan, johon valtaosa lahti: opiskellaan ensin ja katellaan vasta sitten.

Oli varaa (ja mahdollisuus) tehda jopa urakaannos jokunen vuosi sitten. Uudelleen opinahjoon ja nyt kun tassa on uusi ammatti ja vanhoja taitoja kaytetaan hyvaksi, niin itsetunnon kanssa ei edelleenkaan ole ongelmia.

Toki matkan varrelle (ikaa on 39) on sattunut heikompiakin tyohaastatteluita, jotka ohitin kylla lahinna olankohautuksella: ei ollu tarkotettu mulle, uutta puuta pesaan. Mun mielesta kun duuniin haetaan, niin siina on pari asiaa keskeisessa roolissa: pitaa tiedostaa omat vahvuudet ja olla ylpea niista. Pitaa antaa nakya ja kuulua, etta naissa olen perkeleen hyva. Toinen eteenpain vieva voima on kontaktit. Kontakteja pitaa olla ja niita pitaa hankkia koko ajan. Niilla paasee jonojen ohi, tulee nakyvammaksi ja luo tietynlaista statusta. Anteeksi ei pida pyydella. Siltoja ei myoskaan kannata polttaa takanaan. Koskaan ei tieda mita siita tulee seuraaman. En esim yhtaan hapeile kertoa, etta kolme elamani kovinta tyopaikkaa olen saanut kontakteilla. Kaksi kertaa tultiin pyytamaan toimeen ja kerran avasin itse suuni ja sanoin olevani valmis haasteeseen, jos minut hyvaksi siihen katsotaan. Jokaisesta jai vahva kynan jalki cv:hen.

Viimeinen ja minulle varsin uusi juttu on cv. Ei siis cv sinallaan, vaan sen ulosanti. Pitkan aikaa minulla oli varsin tavallinen cv, jota sitten esittelin tarvittaessa. Tavattuani tulevan vaimoni, han otti sen tarkasteluun ja laittoi siihen uutta potkua ja valoa. Ensimmainen kommenttini, sen nahtyani, oli holy shit! Is this really me??? Kaytiin cv lapi kohta kohdalta ja han selvitti miksi siina niin luki. Vaimo on alan kova ammattilainen ja pohjois-amerikkalaisena tiedostaa cv:n merkityksen. Han sanoi, etta cv ei ole lista, se on myyva tuote. Ja koskaan en ole ollut ylpeampi itsestani kun nyt lukiessani cv:tani. Se kertoo minusta paljon, alleviivaa todellisia vahvuuksiani ja saavutuksiani ja tekee minusta nakyvan (kuvaa siina ei tietenkaan ole ;-)). Eli siis jos haluat nakya tyohonotossa ja hakemuksien keskella, niin panosta cv:seesi. Anna jonkun alan ammattilaisen tehda se. Ja kun se on hyvin tehty, niin itsetuntosikin kohenee haastatteluissa. Se on saletti.

Tämä on varmasti juuri oikea asenne menestymiseen. Mutta kun ei vain osaa. Ei, vaikka kuinka yrittäisi.

 

[Mats Bedö]

Mita et osaa? Alkuun kun lahdetaan, niin pitaisi olla toisenlainen asenne. Ma on olen aivan saletti, etta sullakin on taitoja ja ominaisuuksia, mitka on kovia juttuja jollain alalla. Yleensa paras ystava, vaimo, tyttoystava tai jopa aiti/isa on hyvia tyyppeja kertomaan sulle niista. Ne tuntee sut ja nakee sut ulkoapain. Saatat yllattya!

Kaikkea ei tarvitse osata. Pitaa, niin kun sanoin, tiedostaa omat vahvuudet (eika olla vahatteleva niiden suhteen) ja olla valmis oppimaan kaikki muu. Hyvin harva duuni nykyaan on sellainen, johon mennaan "nayttamaan osaamistaan". Jokaisessa duunissa opitaan, opiskellaan ja sita kautta edetaan koko ajan. Itse esim luen koko ajan alan kirjallisuutta ja opiskelen esim netin avituksella pari kertaa viikossa kaikenlaista uutta alalta. En koe olevani (talla alallani) mikaan guru todellakaan, vaan enemmankin asioiden yhteen saattaja, alyaja ja asiakkaan tasolle meneva tyokalu.

 

[Hemingway]

Mita et osaa?

Asennetta. Minusta työnhaku yleensä ottaen on suurta näytelmää, jossa pärjäävät epäanalyyttiset valehtelijat, jotka esittävät asiat valikoiden ja itseään korostaen. Minä taas en pääse eroon siitä ajatuksesta, että työnhaun pitää olla ehdottoman rehellinen prosessi, jossa sekä työnantaja että työntekijä aidosti kohtaavat ja tietävät, mitä saavat.

Olen onneksi töitä saanut, mutta ihme nulikoita haastattelijoissakin on, koska heti kun mennään yhtään syvemmälle tai inhimillisemmälle tasolle, niin he vetävät hameen korviin. Joskus haastattelut ovat kääntyneet niin, että minä savolaisesti härnäten haastattelen ja haastattelija punoittaa ja välttelee kysymyksiäni. Naishaastattelijat ovat yleensä sikäli parempia, että he haistavat vähän muutakin kuin ulkoista ja haluavat tutustua siihen.

Työnhaussa pitäisi pystyä rakentamaan teatteria. Minä sen sijaan osaan vain purkaa sitä.

 

[Mats Bedö]

Jaa, itse en ole koskaan ajatellut asiaa naytelmana, teatterina. Kylla sinne pitaa lahtea rehellisena ja valmiina. Valehtelu, kusetus ja show-hommat on erikseen.

Mutta tastahan tassa ei ollut kysymys, vaan ammattiin valmistumisesta ja tyomaailmaan liittyvasta itsetunnosta.

 

[DAF]

Asennetta. Minusta työnhaku yleensä ottaen on suurta näytelmää, jossa pärjäävät epäanalyyttiset valehtelijat, jotka esittävät asiat valikoiden ja itseään korostaen. Minä taas en pääse eroon siitä ajatuksesta, että työnhaun pitää olla ehdottoman rehellinen prosessi, jossa sekä työnantaja että työntekijä aidosti kohtaavat ja tietävät, mitä saavat.

Minun taustani selvitettiin viimeisimmässä rekrytoitumisessani niin tarkkaan, ettei ensimmäistäkään todistusta tarvinnut näyttää. Kymmeniä tuttuja oli jututettu asian tiimoilta jne. Ei olisi oikein voinut valehdella; en kyllä muutoinkaan usko siihen, että valehtelulla varsinaisesti työllistyisi. Ehkä joihinkin suorittaviin hommiin, joissa sitten taas vastaavasti kyvyttömyys paljastuu karusti ja nopeasti.

 

[Daespoo]

Itse olen aina ollut työhaastatteluissa rehellinen, olen todennut suoraan että on molempien kannalta parempi jos molemmat osapuolet pelaavat avoimin kortein niin ei tule myöhemmin sanomista. Kerran on tultu mentyä duuniin jossa sekä työnantaja että minä ns. kusetimme mitä on tarjolla ja kun olin vielä suht kokematon työelämässä ja tarjottiin makeeta titteliä niin sehän puri hyvin. Noh 8kk myöhemmin totesin työnantajalle että tämä ei ole mun juttu eikä sitä mitä työpaikkailmoituksessa sanottiin (tämän myönsi myös työnantaja). Olen hyvissä väleissä ko. lafkan tyyppeihin vieläkin eikä kaduta.

Kun on rehellinen duunihaastattelussa ja varmistaa tarkasti mitä työnantaja haluaa valittavalta henkilöltä niin välttyy monelta paskalta fiilikseltä.

Yksi asia mitä ko. duunissa opin (kävin vielä pitkän keskustelun ko. lafkan pitkän linjan ammattilaisen kanssa jälkikäteen) on se että tulee olla ehdottoman rehellinen itselleen mitä oikein haluaa tehdä ja mihin luulee pystyvänsä. Liian usein kauniit tittelit ja lupaukset vie nuoria työntekijöitä duuneihin joita he huomaavat vihaavansa muutaman kuukauden jälkeen.

Myyntiduuni on yksi tällainen ala, sopii vain tietyille henkilöille oli koulutus mikä tahansa. Myyntiin ei voi kouluttautua, myyjäksi synnytään (klisee mutta totta). Tosin myyntiduuneja on erilaisia, jotkut 'puhtaampia' kuin toiset.

Niin ja nyt siihen alkuperäiseen pointtiin. Itsellä oli joskus samat ajatukset, tyyliin mitä vittua minäkin oikein osaan ja mitä voin tarjota millekkään yritykselle. Noh alussa et juuri mitään mutta siksi se uraputki aukeaakin vasta ns. työkokemuksen karttuessa. Nykyisessä duunissa (ja n. 7v kokemuksella alasta) ei välillä voi kun ihmetellä mitä palikoita on kolleegoiden ja vastapelureiden joukossa vaikka heillä on vuosien kokemus. Eli vaikka pitää olla rehellinen itselle ja terveellä asenteella arvioida oma tarjonta yritykselle, pitää myös muistaa se että kaikella todennäköisyydellä aliarvioit itseäsi. Ei ne muut siellä sen ihmeellisempiä ole ja jo parin vuoden kokemus tekee sinusta aivan eri tason osaajan (ellei nyt puhuta jostain Alepan kassan duunista jossa oppimiskäyrä on jyrkkä mutta helvetin lyhyt).

 

[fullkelson]

Työhaastattelussa kannattaa todella miettiä miten tuo asioita esille. Jos aliarvioit ja vähättelet omaa kokemusta ja taitoja, tai niiden vähäisyyden pelossa et tuo niitä esille, niin siitä on sinulle vain haittaa.

Itse olen sitä mieltä että haastattelussa kannattaa ihan pokkana kehua itseään jopa liikaakin, mutta tietenkin valehtelematta. Tuo esille se kokemus mitä olet saanut, vaikka ihan (omasta mielestä) mitättömästäkin asiasta. Jos taas sinulta kysytään heikkouksistasi, voit suoraan mainita että tarvitset lisää kokemusta...

Työpaikkailmoitus kannattaa lukea tarkkaan, minkälaista tyyppiä he ovat hakemassa, ja peilata omaa osaamista&kokemusta täsmälleen näihin argumentteihin - näinollen olet juuri sitä mitä he hakevat.

Ja tuo koulutusasia... korkeammalla tutkinnolla saat toki kollegoiltasi enemmän arvostusta, mutta se kokemus on kuitenkin jotain mikä (ainakin IT-alalla) sanelee ehdot. Työhistoriaa tuijotetaan enemmän kuin tutkintotodistuksen titteliä. Ja sitä kokemusta voi kerryttää vaatimattomassakin duunissa. (mutta varo ettet jämähdä paikoillesi, nimim. kokemusta on)

Tuosta myyntihommasta oon vähän eri mieltä. Jotkut syntyy myyjiksi, myyntiin ei voi kouluttautua, mutta sitä voi oppia. Ja myyntihommissa saa loistavaa kokemusta alasta kuin alasta.

 

[Alamummo]

Asennetta. Minusta työnhaku yleensä ottaen on suurta näytelmää, jossa pärjäävät epäanalyyttiset valehtelijat, jotka esittävät asiat valikoiden ja itseään korostaen. Minä taas en pääse eroon siitä ajatuksesta, että työnhaun pitää olla ehdottoman rehellinen prosessi, jossa sekä työnantaja että työntekijä aidosti kohtaavat ja tietävät, mitä saavat.

Olen eri mieltä valehtelijoiden pärjäämisestä.

Rekrytoidessamme haastattelemme kandidaatin lisäksi useita referenssejä, joiden joukossa pitäisi olla ainakin kaksi esimiestä. Tällä pystytään valehtelu minimoimaan. Jos referenssit ovat jollain tavalla hyvät, saatamme soittaa vielä jollekin, jonka nimi ei ole referensseissä, mutta jonka tiedämme tuntevat kyseisen kandidaatin. Ammatillinen osaaminen kyllä paljastuu tällä menetelmällä, samoin persoonaan liittyvät asiat.

Toki tämän menetelmän käyttäminen ei ole mahdollista joka paikassa ja kaikkiin työtehtäviin liittyen. Kun itse tulin nykyiseen työhöni, annoin 6 referenssiä, joille kaikille soitettiin. Samoin koulutus tarkistettiin suoraan opinahjoista.

 

[Ted Raikas]

Voin liittyä muutaman alkupään kirjoittajan kanssa aika lailla samaan riviin.

Kyllä tuo parin vuoden päästä häämöttävä koulun päättäminen hieman hirvittää. Opittu on mitä on tuolla koulunpenkillä, mutta käytännön kenttäkokemus alastani on äärimmäisen minimaalinen, voisi jopa sanoa, että olematon. Papereilla ei välttämättä tee yhtikäs mitään, ellei ole näyttöjä niiden vakuudeksi. Siksipä numeroita tärkeämpää alallani olisi portfolio, missä tulisi olla vaikuttavaa näytettävää. Kyseinen portfolio on minulla edelleenkin todella suppea ja etenkin oman alani materiaali on liiankin vähäistä. Asiaan tulisi tehdä muutos pian. Oppimiskäyräni on kuitenkin todella jyrkkä erinäisistä asioista johtuen ja sitä kautta verrattuna useimpiin samoista työpaikoista kilpaileviin ja tällä hetkellä opiskeleviin, on tuotokseni ihan huomattavasti amatöörimäisempiä ja heikompia. Kilpailua tulee olemaan paikoista, kun ei tämä ala ole Suomessa mikään suuri. Toki se on kasvava sellainen ja uusia firmojakin voi syntyä, mutta silti kilpailu on erittäin kovaa ja nuoressa polvessa on tästä alasta kiinnostuneita paljon ja lisää varmasti tulee. Monella on myös runsaasti pohjaa ennen koulua harrastusmielessä, joten oppimiskäyrä on loivempi. Itse tulin täysin ummikkona opiskelemaan alaa, mikä ei sinänsä ole selitys.

Ja kun todellakin tiedän, että omat taitoni on rajalliset ja olen hidas edistymään, niin siinä syö uskoa, että pystyy tasavertaisesti kilpailemaan muiden kanssa. Tulee nähtyä päivittäin niin taidokasta jälkeä, että hirvittää. Lisäksi vielä usein ripeasti ja rutinoidusti tehtynä.

Hermostuttaa siis todellakin tuleva, töitä ei noista paikoista helpolla irtoa, jos nyt mistään koskaan. Suhteitakin olisi hyvä olla, sitä kautta ne monet niihin firmoihin tiensä raivaa.

Niin ja alahan on siis 3D-visualisointi.

 

[scholl]

Opiskelun tarkoitus on oppia ajattelemaan. Oppia käyttämään niitä aivoja ja toimia paineen alla parhaalla mahdollisella tavalla. En tiedä miten kauppaopistoissa ja muissa amk-touhuissa homma on, mutta akateemisessa opiskelussa oppii pari erittäin tärkeätä asiaa työuraa ajatellen: a) harvoin tarvitsee saada 100% suoritusta aikaiseksi. Sellainen 80% riittää ja kovalla itseluottamuksella puheet päälle. Paskanjauhannallakin pääsee pitkälle kunhan vain kaikilla on usko, että hoidat hommat ja sitten lopulta kun aika on niin teetkin niin ja b) itseluottamus tulee siitä, kun huomaat, että vaikka kuinka tiukka deadline niin kyllä se aina luonnistuu. Sen oppii koulussa yötä myöten vääntäessä ja se toimii myös joka duunissa.

Se, miksi joku maksaa sitten siitä osaamisesta tai tienaa rahaa muuta kautta, johtuu luonnollisesti siitä, että henkilö kokee olevansa parempi kuin muut. Älykkäämpi kuin muut, nopeampi kuin muut ja näinollen jos tarvitsee kilpailla jonkun kanssa niin hän on silloin parempi. Usein jos joutuu alakynteen, ei ole siinä tehtävässä, mihin soveltuu parhaiten.

Jos on normaalityyppi eli harrastus, työt ja opiskelut tavallaan nivoutuvat yhteen niin se koko paketti, mitä tekee ja maailmaa näkee, luo samalla myöskin osittain huomaamattaan sellaisen osaamisen, mitä muilla ei ole. Siitä tulee loppupeleissä sitten se menestyminenkin. En tarkoita, että välttämättä kaikille heti, vaan voi joutua menemään muutaman kiertotien kautta, mutta sehän vain laajentaa näkemystä.

Jos on kolmannen vuoden opiskelija niin itse en koe niitä harjoitteluja minkäänlaiseksi ongelmaksi. Aikaa on vielä siinä vaiheessa ainakin 60 vuotta toimia liike-elämässä, joten sen nyt käsillä olevan ajan voi satsata myöskin muuhun kuin duunintekoon. Tai tehdä muutakin duunia kuiin juuri sitä, mihin jatkossa pyrkii.

Kannattaa myös ehkä miettiä sitä, että mitä ne muut ihmiset sitten ovat, joille maksetaan palkkaa. Siinä varmasti oma itsetunto kohoaa, jos siinä on ollut vikaa. Varsinkin suuryrityksissä on paljon porukkaa, jotka eivät osaa juuri mitään ja olen kuullut henkilöistä, jotka eivät ole vuosiin tehneet lainkaan duunia. Sanovat vain joka palaverissa, että menee jossain toisessa projektissa niin paljon aikaa, ettei voi oikein lisävastuuta ottaa. Ja pitää muistaa sekin, että kuinka typerä normaalikeskivertotyyppi on.

Työhaastattelusta en osaa sanoa muuta kuin sen, että oma osaaminen ja kiinnostus sitä duunia, firmaa ja toimialaa kohtaan kohtaan auttavat suht pitkälle.

 

[Pronger]

Entinen esimieheni sanoi kerran, että tärkein mitä koulutus kertoo hänelle vastavalmistuneesta työnhakijasta on että hänellä on riittävä kyky oppia. Tämän jälkeen työtehtävät opitaan työpaikoilla.

 

[Jyty]

Sellainen 80% riittää ja kovalla itseluottamuksella puheet päälle. Paskanjauhannallakin pääsee pitkälle kunhan vain kaikilla on usko, että hoidat hommat ja sitten lopulta kun aika on niin teetkin niin.
Työhaastattelusta en osaa sanoa muuta kuin sen, että oma osaaminen ja kiinnostus sitä duunia, firmaa ja toimialaa kohtaan kohtaan auttavat suht pitkälle.

Eräs pari vuotta sitten esimiehenäni ollut kaveri on tuossa paskanjauhannassa varmaan yksi suomen parhaita ja häneltä ovat kaikki hommat jääneet puolitiehen.

Koomisin tilanne sattui joku aika sitten kun tapasin hänen vaimonsa ja poikansa kaupungilla. Tuli siinä juttua ko. kaverin työmaan vaihteluista, kun sen jälkeen mitä lähti meiltä pois on jo pari muutakin käynyt ennen nykyistä paikkaansa, joka tietenkin on päällikönvirka.

Huvittavinta oli se kun kaverin nuori poika sanoi ylpeänä: Minä menen ainakin sinne töihin , missä iskäkin on ,koska siellä ei tarvitse tehdä mitään muuta juoda kuin kahvia.

Hyvällä työpaikkahaaastattelulla on merkitystä.