Kalle Palanderin kisat
Mielestäni oli käsittämätön suksivalinta Kallelta suurpujottelukisaan. Vaikka hän aikaisemmin tällä kaudella saikin hyvän tuloksen otettuaan uudet sukset käyttöön niin mielestäni on silti käsittämätöntä ruveta arvokisoissa kokeilemaan uusia suksia. Tuloksenahan oli se, että avauslasku meni täysin penkin alle Kallelta, vaikka suuria virheitä ei tullutkaan. Koko lasku oli vaan huonoa, ja kyllä sukset miehen lisäksi asiaan taatusti vaikuttivat, koska tuskin se lasku muuten niin huonoa olisi koko matkaa ollut. Toinen laski oli sitten normaalia Kallea, ja hän oli siinä laskussa kolmas ja yhteisajoissa seitsemäs. Kun suurpujottelussa ei toivottua tulosta eli mitallia tullut, niin on huomattavasti vaikeampi lähteä pujotteluun kuin mitä mitalin kanssa. Pujottelussa sitten oli vaikea rata ja avauslasku meni taas huonosti. Toisessa laskussa oli hyvässä vauhdissa, mutta meni taas liiankin riskillä laskun ja laski ulos. Riskiä siinä toki pitikin ottaa. Suurpuikassa Kalle ollut tänä vuonna vahvempi, ja siinä olisi ollut hyvä mahdollisuus saada mitali ilman huonoa suksivalintaa ja sitä kautta pujotteluun olisi voinut lähteä rennosti laskemaan oma laskuaan. Näin siinä kuitenki valitettavasti taas kävi, ei mitalia. Kallella on nyt jo ties kuinka monena kautena ennen arvokisoja ollut hyvässä vireessä, mutta aina on joutunut lähtemään tyhjin käsin kotiin. Mitä tästä voi päätellä? Kallella on ollut arvokisoissa huonoa tuuria, mutta myös omia virheitä on tullut liikaa. Kalle ei vaan millään tunnu arvokisoihin saavan kahta tai usein edes yhtä onnistunutta laskua. Puheet ovat aina olleet kyllä kovia. Usein hän on lähtenyt hakemaan kultaa, mutta tällä kertaa hän ilmoitti lähtvänsä hakemaan mitalia, vaikka jälkeenpän sanoikin, että kulta hänellä näissäkin kisoissa oli tavoitteena. Mielestäni Kalle luokin jo pelkästään omilla puheillaan ja odotuksillaan itselleen liikaa menestyspaineita ja sen lisäksi median huomio kohdistuu tyystin Palanderiin ja Poutiaseen. Ja tulos on kerta toisensa jälkeen sama, eli ei mitalia. Epäonnistuneen Suurpujottelun jälkeen Kalle sanoi tuttuun tyyliin, että pujotteluun on nyt päästy panostamaan viime aikoina paremmin ja että vire on siinä todella hyvä. Kommentin jälkeen ei ollut vaikea arvata, että tulos on tämä itse kisassa. Täytyy kyllä siitä kiitellä Kallea, että hänen kommenttinsa ovat todella värikkäitä, ja siitä että hän epäonnistuneenkin laskun jälkeen tulee antamaan usein humoristisesti värikkäitä kommentteja. Yleensä hän sanoo haastattelussa, että ei olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä virhettä ja että ilman jotain virhettä olisi ollut sekunnin nopeampi. Kyse onkin siitä, että Kallen ei pitäisi ottaa niin paljon riskejä. Kallen pitäisi saada normali oma hyvä lasku molempiin kierroksiin ja se toisi mitalin. Kallella on vaan omien lausuntojensa ja median paineen vuoksi ollut liian kovat paineet ja sitä kautta hän on tehnyt virheitä ja laskut ovat jääneet milloin liian varmisteluiksi ja milloin liian riskillä vedetyiksi. Joissain on puolestaan tullu virheitä ja joissain huonoa tuuriakin. Taas meni yksi mitalimahdollisuus näin ollen arvokisoista eikä tehtävä varmasti helpotu Kallelle jatkossakaan...