Alppihiihdon MM-kilpailut 3.-15.2.2009 Val d`Isère, Ranska

[Unkka]

Olipahan tuo erittäin jännittävä kisa. Tosin siinä vaiheessa kun suomalaiset oli laskeneet toisen kierroksen, olin varma ettei mitalia tule. Oikeastaan voittaja pujotteli parhaalla tyylillä. Ei siinä paljon yläkroppa hötkyillyt. Ja Tanja kurotti aivan loistavasti maaliviivalla, saattoi jopa tuo kurotus tuoda pronssin (vai mistä kohtaa aika mitataan?). Eikä se ole epäonnea jos ottaa liian suuren riskin taitoihinsa nähden, kuten viimeiset laskijat tekivät.

 

[Meister]

Onnittelut Tanjalle vaikka itestä ei oikein tunnu pronssi miltään, kun näytti olleen mahdollisuuksia kultaankin. Toivottavasti Tanja edes yritti tosissaan voittaa, eikä vaikka laskenut varmistellen "vain" mitalia hakien. Silloin olisin tyytyväinen. Sillä kyllä tämä oli kenties SE Tanjan paikka.

Kaksi pronssia on hieno saavutus, mutta itseäni on kuitenkin hieman ihmetyttänyt Tanjan (yli) tyytyväisyys pronsseihin. Iloinen saa totta kai olla ja on hienoa, että Tanja on sympaattinen urheilija. Nyt olisi kuitenkin ollut täydet mahdollisuudet vaikka kahteen kultaan. Ehkä se on juuri tappamisen meiningin puute, minkä takia Tanja ei ole arvokisoista vielä kultaa saanut. Minä ainakin olisin ollut tyytyväisempi yhteen kultaan, vaikka toisessa kisassa olisikin sitten tullut keskeytys.

 

[Niilo]

Olipahan miehillä tapahtumarikas pujottelu. Mies toisensa jälkeen laski ulos toisella kierroksella. Myös molemmat suomalaiset keskeyttivät joista Leino aika nolosti, toinen keppi koitui kohtaloksi

 

[hannes_ko]

Minä ainakin olisin ollut tyytyväisempi yhteen kultaan, vaikka toisessa kisassa olisikin sitten tullut keskeytys.

Miten minulla on se tunne, että kotisohvalla on helpompi laskeskella näitä mitaleita, kuin lasketella niitä kisoista.

On aika huvittavaa, kun penkkiurheilijat analysoivat, että joltain huippu-urheilijalta puuttuu tappamisen meininki. Silloin kannattaa miettiä, miksi on itse penkkiurheilija ja se toinen huippu-urheilija. Ja kannattaa muistaa sekin, että jo kansallisen tason huipun saavuttaminen on monesti vaatinut äärimmäistä voitontahtoa ja kyynärpäiden käyttämistä. Ne koulun liikuntatunnin pakkomielteisen kilpailuvietin riivaamat jampat ovat saaneet samankaltaista seuraa piirikunnallisista, joista se kaikkein voitonhaluisin on raivannut tiensä kansalliselle tasolle, josta voitontahtoisin kansalliselle huipulle, joista voitontahtoismmat kansainväliselle tasolle ja joista voitontahtoismmat kansianväliselle huipulle.

 

[Meister]

Miten minulla on se tunne, että kotisohvalla on helpompi laskeskella näitä mitaleita, kuin lasketella niitä kisoista.

Ai näinkö tosiaan on, mun mielestä on paljon vaikeampi laskea niiden määrää sohvalla.

On aika huvittavaa, kun penkkiurheilijat analysoivat, että joltain huippu-urheilijalta puuttuu tappamisen meininki. Silloin kannattaa miettiä, miksi on itse penkkiurheilija ja se toinen huippu-urheilija. Ja kannattaa muistaa sekin, että jo kansallisen tason huipun saavuttaminen on monesti vaatinut äärimmäistä voitontahtoa ja kyynärpäiden käyttämistä. Ne koulun liikuntatunnin pakkomielteisen kilpailuvietin riivaamat jampat ovat saaneet samankaltaista seuraa piirikunnallisista, joista se kaikkein voitonhaluisin on raivannut tiensä kansalliselle tasolle, josta voitontahtoisin kansalliselle huipulle, joista voitontahtoismmat kansainväliselle tasolle ja joista voitontahtoismmat kansianväliselle huipulle.

Niin en vähätellytkään Tanjan saavutusta, kova suoritus siitä ei kahta sanaa. Mutta nyt kun se huippu on jo saavutettu ja voittoon olisi ollut kaikki mahdollisuudet, etenkin suurpujottelussa, niin miksi ollaan super-tyytyväisiä siihen pronssiin. Mun mielestä siinä on ehkä se suurin ero verrattuna esim. Pärsoniin ja Kosteliciin. Toivottavasti olen väärässä ja Tanja vielä voittaa arvokisoissa sen kruunun uralleen, mutta hieman epäilyttää.

Ja spekulointi sekä arvostelu ovat penkkiurheilijan etuoikeuksia. Niin ja mua ei olis kyllä mitkään tappamisen meiningit auttanut maailman huipulle. Sen verran paljon harrastanut, että se on tullut selväksi. Se voitonhalu ei yleensä pelkästään riitä . Mites se Hjallis nyt aikonaan sanoi: "kaikista ei voi tulla Teemuja tjsp" :)

 

[Hemingway]

Mutta nyt kun se huippu on jo saavutettu ja voittoon olisi ollut kaikki mahdollisuudet, etenkin suurpujottelussa, niin miksi ollaan super-tyytyväisiä siihen pronssiin.

Tanja on jo voittanut paljon enemmän kuin MM-mitalin eli pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailut. Se kannattaa pitää mielessä, kun arvostelee Poutiaisen asennetta. Ja jos voittaminen olisi asenteesta ja kovista tavoitteista kiinni, niin miksi Pärson on nyt aivan unten mailla? Eikö asenne autakaan?

Herkissä lajeissa kuten mäkihypyssä ja alppihiihdossa kovalla asenteella toimiminen näyttää usein johtavan ainoastaan huonoihin hyppyihin ja ulosajoihin. Eikä taida kannattaa maastohiihdossakaan tai yleensä kestävyyslajeissa lähteä uhoamaan yli oman kuntonsa, koska silloin tulee noutaja.

Urheilija tekee parhaansa ja saavuttaa mitä saavuttaa. Poutiainen on saavuttanut jo aivan helvetisti. Olisiko Poutiainen parempi laskija, jos hän nyrpistelisi pronsseille ja lähtisi laskemaan pelkästään voitoista = ulosajoja/jäykkyyttä.

Poutiaiselle tulee jo nyt melko paljon pieniä virheitä. Eikö siis laskuun pitäisi pikemmin etsiä enemmän rentoutta kuin kovempaa asennetta? Liian kova yrittäminen kun johtaa lipsahduksiin ja kymmenyksien menettämiseen.

 

[Meister]

Tanja on jo voittanut paljon enemmän kuin MM-mitalin eli pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailut. Se kannattaa pitää mielessä, kun arvostelee Poutiaisen asennetta.

Niin ei ollut tarkoitus yleistä asennetta tai saavutuksia edellenkään moittia, koska tiedän niiden olevan loistavia. Ja ehkä se on Tanjan positiivisuus ja sympaattisuus haastatteluissa, mikä luo hieman väärän kuvan tavoitteista, eli ehkä se pronssi ei sittenkään ollut se unelmien täyttymys/tavoite. Tottakai parhaansa tehnyt ja antanut urheilija saa olla tyytyväinen himmeämpäänkin mitaliin, mutta luulen Tanjan itsekin haluneen sen ensimmäisen arvokisavoiton. Eihän Pitkämäkikään ollut täysin tyytyväinen Pekingin pronssiin, koska tiesi kultaankin olleen täydet mahdollisuudet.

Tässä voi sitten mielestäni erotella pujottelun ja suurpujottelun toisistaan. Pujottelussa, ottaen huomioon ensimmäisen kierroksen asetelmat, pronssi oli voitettu mitali, kun taas suurpujottelussa se ns. "hävittiin" toisella kierroksella. Eli ehkä se mitä olisin haastatteluissa halunnut kuulla, olisi se pieni harmittelu voiton lipsumisesta käsistä (suurpuikassa johti vielä väliajoissa). Oliko siis Tanjan tavoitteena mitali vai mestaruus? Mielestäni niin loistavalla alppihiihtäjällä, kuin Poutiainen on, tavoitteen pitäisi olla mestaruus.

Samaa mieltä siis yleisesti sinunkin kanssa, tosin näköjään pienillä vivahde eroilla. Ehkä tässä on mukana myös hieman omaa harmistusta Tanjan puolesta, kun se arvokisa voitto antoi vieläkin odottaa itseään.

Tanja Poutiainen on ehkä positiivisimmalla asenteella varusteltu urheilijamme, niin siis ainakin median edessä. Mutta kun vuodesta samaan iloinen asenne säilyy, niin alan pikkuhiljaa uskoa, että se on aitoa. Kaikenkaikkiaan hieno esikuva kenelle tahansa. Työtä arvostava, sekä kovia pelkäämätön nainen.

Aitoa on iloinen asenne. Oli aikoinaan samoissa juhlissa ja tuli jonkin verran juteltuakin, sympaatisen ja mukavan kuvan sai Tanjasta silloinkin.

Ja miehet laski riskillä keppien ohi. Niin.

Miehiltä nyt ei mitalia, varsinkaan kultaista, oikeen odotettukkaan. Niin. ;)

 

[DAF]

Tanja on jo voittanut paljon enemmän kuin MM-mitalin eli pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailut. Se kannattaa pitää mielessä, kun arvostelee Poutiaisen asennetta.

Naulan kantaan. Suomessa ilmeisesti tämä maastohiihdon MM-hegemonia aiheuttaa sen, ettei alppihiihdon prioriteetteja tunneta eikä haluta ymmärtää. Kun todella mc-voitot ovat arvostuksessa way korkeammalla kuin nämä "arvokisavoitot" MM-kisoista. Noin niinkun yleisessä arvostuksessa.