Tanja on jo voittanut paljon enemmän kuin MM-mitalin eli pujottelun ja suurpujottelun maailmancupin kokonaiskilpailut. Se kannattaa pitää mielessä, kun arvostelee Poutiaisen asennetta.
Niin ei ollut tarkoitus yleistä asennetta tai saavutuksia edellenkään moittia, koska tiedän niiden olevan loistavia. Ja ehkä se on Tanjan positiivisuus ja sympaattisuus haastatteluissa, mikä luo hieman väärän kuvan tavoitteista, eli ehkä se pronssi ei sittenkään ollut se unelmien täyttymys/tavoite. Tottakai parhaansa tehnyt ja antanut urheilija saa olla tyytyväinen himmeämpäänkin mitaliin, mutta luulen Tanjan itsekin haluneen sen ensimmäisen arvokisavoiton. Eihän Pitkämäkikään ollut täysin tyytyväinen Pekingin pronssiin, koska tiesi kultaankin olleen täydet mahdollisuudet.
Tässä voi sitten mielestäni erotella pujottelun ja suurpujottelun toisistaan. Pujottelussa, ottaen huomioon ensimmäisen kierroksen asetelmat, pronssi oli voitettu mitali, kun taas suurpujottelussa se ns. "hävittiin" toisella kierroksella. Eli ehkä se mitä olisin haastatteluissa halunnut kuulla, olisi se pieni harmittelu voiton lipsumisesta käsistä (suurpuikassa johti vielä väliajoissa). Oliko siis Tanjan tavoitteena mitali vai mestaruus? Mielestäni niin loistavalla alppihiihtäjällä, kuin Poutiainen on, tavoitteen pitäisi olla mestaruus.
Samaa mieltä siis yleisesti sinunkin kanssa, tosin näköjään pienillä vivahde eroilla. Ehkä tässä on mukana myös hieman omaa harmistusta Tanjan puolesta, kun se arvokisa voitto antoi vieläkin odottaa itseään.
Tanja Poutiainen on ehkä positiivisimmalla asenteella varusteltu urheilijamme, niin siis ainakin median edessä. Mutta kun vuodesta samaan iloinen asenne säilyy, niin alan pikkuhiljaa uskoa, että se on aitoa. Kaikenkaikkiaan hieno esikuva kenelle tahansa. Työtä arvostava, sekä kovia pelkäämätön nainen.
Aitoa on iloinen asenne. Oli aikoinaan samoissa juhlissa ja tuli jonkin verran juteltuakin, sympaatisen ja mukavan kuvan sai Tanjasta silloinkin.
Ja miehet laski riskillä keppien ohi. Niin.
Miehiltä nyt ei mitalia, varsinkaan kultaista, oikeen odotettukkaan. Niin. ;)