Miehekästä on tuo Nilssonin panostaminen joukkueisiin ollut jo vuosia. Mutta mitäs sen väliä, jos kerran rahaa on puuttumati. Aina tietysti voidaan kysyä, että onko se oikea tapa kasata joukkue, että kerää kaikki vapaat hyvät pelaajat korkeilla palkoilla mukaan, ja sitten toivoo sitä menestystä.
Ja eikös Nilsson käytä assistenttina itse kuuden mestaruuden Hannua, joka on tunnetusti se mies, joka haluaa tähtiä ympärilleen hinnalla millä hyvänsä.
Rahalla ei automaattisesti saa menestystä aikaiseksi joukkueurheilussa, ja tässä Malmön tapauksessa se on todellakin käynyt toteen parhaimmalla tai pahimmalla, kuinka vaan, mahdollisella tavalla toteen.
Näinhän se on. Tästä Malmön touhusta tulee tulee mieleen Espoo Bluesin toiminta ennen päättynyttä liigakautta. Joukkueeseen hankitaan suurella rahalla nimekkäitä pelaajia ja haetaan sillä menestystä.
En ole Allsvenskania sen tarkemmin seurannut, mutta kun tuota Malmön tämän kauden kokoonpanoa katsoo, niin melkoinen muukalaislegioonahan siellä on kasassa. On nimiä kuten Jarrett, Banham, Eloranta, Välivaara, Nieminen, Hurme, Pirjetä etc. ja sitten näyttää olevan ruotsalaisia nuoria ja vähän kokeneempia kavereita. Kyllä siinä on valmentajalla aika vaikea paikka saada tuollaista nippua puhaltamaan yhteen hiileen. Osa pelaajista pelaa kehittyäkseen ja menestyäkseen, osa nauttiakseen Etelä-Ruotsin lämmöstä ja isosta tilistä ja perhe-elämästä. Jos hieman kärjistetään.
Nilssonin on tässä mielessä turha syyttää suomalaispelaajia. Luulisi Percylläkin olevan sen verran kokemusta kiekkojoukkueen rakentamisesta, että tietää, ettei isolla rahalla hankitut, sinänsä osaavat, mutta parhaat pelinsä pelanneet pelaajat ole menestyksen tae. Useimmiten päinvastoin.
Jälkiviisastelu on tietysti helppoa, mutta olemalla hieman kärsivällisempi ja pitkäjänteisempi muutama vuosi sitten, olisi Malmössä nyt menestyvä Elitserien -joukkue kasassa.