Mainos

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Ruotsissa 2013–2014

  • 351 248
  • 701
Tuonne puolustusosastoon voi ilman muuta nostaa Ässien Valtteri Parikan mukaan spekulaatioihin. Alkukauden perusteella on ajanut kirkkaasti useamman jo mainitun nimen ohi.

Ai siis kenen ohi ajanut? Ja vieläpä useamman.

Laitetaan vielä kertauksena 8 puolustajaa, jotka valittiin kauden alla USA:n turnaukseen:

Julius Honka
Olli Määttä
Ville Pokka
Rasmus Ristolainen
Santeri Saari
Niklas Tikkinen
Juuso Vainio
Mikko Vainonen

Näiden lisäksi niminä on heitetty Esa Lindell, Mikko Lehtonen ja Mikke Levo. Tuossa on yhteensä 11 nimeä Parikan lisäksi. Parikka saattaa jonkun noista ohittaakin, mutta onko 8 parhaan joukossa. Mene ja tiedä.

Ketkä noista ovat ne pelaajat, joiden ohi Parikka on ajanut ohi ja millä näytöillä? Kysyn ihan vilpittömästi, sillä nykyään en seuraa kotimaista liigaa käytännössä yhtään. Liigan tilastot väittävät Parikan pelanneen tällä kaudella 9 ottelussa 12 minuutin keskiarvolla. Pitääkö tuo paikkansa?
 
Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning

Liigan sivut ovat olleet sekaisin jo pitemmän aikaa joten en luottaisi noihin lukemiin. Parikka on pelannut nyt useamman pelin Marttisen pakkiparina ja hyvin on suoriutunut, viime pelissä taisi tehdä avausmaalinsa liigassa. Nuo pakit selviävät vasta seuraavan parin kuukauden aikana, mutta Parikka on varmasti yksi vaihtoehdoista kisoihin. Toki jos Ristolainen ja Määttä eivät tule kisoihin niin Parikka edustaisi samantyyppistä allround pakkia.

Itse näkisin pakiston tällä hetkellä näin jos kaikki halutut pelaavat:

Ristolainen-Pokka
Määttä-Honka
Vainonen-Tikkinen
+ Lindell, Parikka, Vainio.

Vainiosta huonot muistot viime kisoista, mutta eiköhän tuo ole tappelemassa pelipaikasta.
 
Viimeksi muokattu:

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Ei ole koskaan ollut niin luottavaista tunnetta maalivahtiin Tuukka Raskin jälkeen kuin nyt on Juuse Sarokseen. Aivan huikea jätkä. Ihastuin kaveriin U18 kisoissa ja on jatkanut kehittymistään edelleen.
 
radwar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Brynäs, Dynamo Mockba
Tuonne puolustusosastoon voi ilman muuta nostaa Ässien Valtteri Parikan mukaan spekulaatioihin. Alkukauden perusteella on ajanut kirkkaasti useamman jo mainitun nimen ohi.
Voi herranjumala...ymmärrän että täällä kommenteissa vedetään kotiinpäin, mutta joku raja. Vaikka Määttä jatkaakin todennäköisesti NHL:ssä niin oletan Ristolaisen palaavan ensi viikolla Suomeen kun 9 peliä täynnä. Ja vaikka ei palaisikaan niin kaukana on tällä hetkellä siltikin kisoista.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli

Ei ole mielestäni lainkaan kaukana.

Määttää tuskin kisoissa nähdään joten Parikka lienee siinä sijalla kahdeksan tällä hetkellä pakkien osalta. Riippuu siitä mitä mieltä on esim. Lindellistä, joka omasta mielestäni on yliarvostetuin näistä spekulaatioissa pyörineistä.
 
Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers
Määttää tuskin kisoissa nähdään joten Parikka lienee siinä sijalla kahdeksan tällä hetkellä pakkien osalta. Riippuu siitä mitä mieltä on esim. Lindellistä, joka omasta mielestäni on yliarvostetuin näistä spekulaatioissa pyörineistä.

Pakko kysyä, mihin tämä mielipide perustuu?

Lindellin viime kausi oli huono. 2011-12 oli unelmakausi. Tällä kaudella kaveri on osoittanut mielestäni taas oman tasonsa. U20:ssä uskon puolustuspelaamisen tason riittävän, vaikka vierellä ei mitään luutaa (koodinimi Väänen) olisikaan. Kiekollisessa roolissa on U20:ssä varmasti vahvistus.

Vainio on myös hyvä pakki. Viime kisoissa yhdet pahat nikkarallit. Muuten uskon vuoden tehneen pelaajasta taas kypsemmän näihin karkeloihin.

Tikkinen on varmasti hyökkäävässä roolissa hyvä, mutta hänen puolustuspelaamistaan en ole tällä kaudella vielä nähnyt. Se on ollut puolustajana kaverilla akilleen kantapää.

Kun puhutaan nuorista pakeista, pitää aina katsoa kenen parina pelaa. Jos vieressä on isähahmo, on pelaajaa vaikea verrata toiseen, joka pelaa itsenäisemmässä roolissa.
 
lennu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Komppaan

Ei ole koskaan ollut niin luottavaista tunnetta maalivahtiin Tuukka Raskin jälkeen kuin nyt on Juuse Sarokseen. Aivan huikea jätkä. Ihastuin kaveriin U18 kisoissa ja on jatkanut kehittymistään edelleen.

Samaa mieltä.

Juuse on ollut aika jäätävä ottaen huomioon, että on vielä ali-ikäinen U20
kisoihin. SM-liigassa torjunta% 93,4 ja ykkösmolarin paikka HPK:ssa.

Tosin Juusen meriititkin ovat melko mahtavat: A-SM paras pelaaja -13, A-SM PO paras pelaaja -13, U-18 MM paras maalivahti -13.

Poika on astunut suuriin saappaisiin. Ainoastaan NHL-varaus vain no 99 ihmetyttää.
Tosin tehty metri- tai jalkamitalla?

Kakkosmolaria haetaan.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Kanadan ryhmää hieman hankala arvioida, mutta koitetaan jonkun sortin rosteri vääntää tämän hetken tilanteen mukaan.

MV:

Matt Murray
Jake Paterson
Zach Fucale/Eric Comrie

Murray pelaa erinoimaista kautta ja häneltä löytyy U18 pronssi jo tililtään. Iso kuin mikä ja itse nostaisin hänet jengiin vaikka ei mm. Kanadan kesäleirillä ollutkaan. Paterson oli kolmosena jo viime kisoissa mukana, joten veikkaisin häntä nytkin mukaan. Fucale on sitten odotuksissa ykkönen 2015 kisoihin, joten kolmosen paikka voisi olla ihan hyvä veikkaus.

Pakisto:

Griffin Reinhart - Ryan Pulock
Derrick Pouliot - Darnell Nurse
Slater Koekkoek - Adam Pelech
Matt Finn - Damon Severson

Dumba ja Rielly pelanevat näillä näkymin änärissä, joten heidät laskin pois ainakin tämän hetken rosterista. Toki jos ovat saatavilla, niin ovat mukana, mutta Rielly ainakin pelaa sen verran vakuuttavasti, että eiköhän jää ylös. Dumban kohdalla veikkaan samaa.

Hyökkäys:

En lähde sen kummenkin edes arvailemaan, mutta Drouin on ainakin varmaan mukana ja kovassa vedossa oleva Mantha. Myös 2014 ja 2015 draftien kärki prospectit Sam Reinhart ja Connor MacDavid on hyvin todennäköisesti mukana. Kanadalla on nyt pitkä kullaton putki, mutta nyt alkaa olemaan aika se katkaista. Kanadalla on iällisesti 2015 kisojen rosteri hieman parempi kuin nyt. Tai 95 vie mielestäni 94 ikäluokkaa, joten mahdollisesti näissä kisoissa on jo aika montakin 95 syntynyttä pelaajaa plus MacDavid (97). Onneksi en ole valitsemssa, koska tarjontaa on yllin kyllin.

MacKinnon, Monahan ja mahdollisesti myös Wilson änärissä.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kukaan näistä 3 ei ole vielä vakiinnuttanut pelipaikkaansa joukkueissaan saati, että oli erittäin korvaamaton pelaaja oli joukkueelleen. Voi olla, että seurat päästävätkin heidät edustamaan, aibakin nuo pakit.

Barkov on kuitenkin joukkueensa paras sentteri(millä vaan mittarilla oikeastaan), joten vaikea nähdä Floridan kaveria päästävän kisoihin. Toki jos tarkoistus on saada matala varausvuoro, niin sitten voivat päästää.
 
MacKinnon, Monahan ja mahdollisesti myös Wilson änärissä.

Monahanin osalta on väläytelty mahdollisuutta, että Calgary päästäisi hänet kisoihin siitä huolimatta, että pelaa koko kauden ylhäällä. No aika näyttää tämänkin. Jos Monahan päästetään, niin on kai pieni mahdollisuus myös Barkovin vapautumiselle, vaikka kyseessä onkin kaksi toisistaan täysin riippumatonta tapausta.
 
SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Jos Monahan päästetään, niin on kai pieni mahdollisuus myös Barkovin vapautumiselle, vaikka kyseessä onkin kaksi toisistaan täysin riippumatonta tapausta.

Ja vielä suuremmat tsäänssit tähän on Määtällä. Pens on toki kärkijoukkueita eikä siellä mitään pistetä joukkueen edun ohi, mutta jos Letang on kunnossa ja esim. Despres loistaa alkukaudella farmissa niin Määttä saattaa olla katsomon puolella, ja siellä häntä ei haluta pitää joten kovat pelit ikäluokan parhaita vastaan olisi paras vaihtoehto. Eli ei voi kun toivoa, että Letangit ja kumppanit pysyvät terveenä.

Haaveilla saa aina.
 
Listaan tähän ne pelaajat, jotka ikänsä puolesta voisivat edustaa maitaan vuodenvaihteen kisoissa, mutta pelaavat tällä hetkellä NHL:ssä (tai AHL:ssä) ja joutuvat mahdollisesti siksi jättämään kisat väliin.

Kanada:
Morgan Rielly
Matthew Dumba
Tom Wilson
Nathan MacKinnon
Sean Monahan

USA:
Jacob Trouba
Alex Galchenyuk
Connor Carrick
Stefan Matteau
Seth Jones

Ruotsi:
Hampus Lindholm
Filip Forsberg
Elias Lindholm

Suomi:
Olli Määttä
Rasmus Ristolainen
Aleksander Barkov

Venäjä:
Mikhail Grigorenko
Valeri Nichushkin
Nikita Zadorov
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Barkov on kuitenkin joukkueensa paras sentteri(millä vaan mittarilla oikeastaan), joten vaikea nähdä Floridan kaveria päästävän kisoihin. Toki jos tarkoistus on saada matala varausvuoro, niin sitten voivat päästää.

Olet todennäköisesti oikeassa. Siksi uskonkin ennemmin noiden pakkien tulemiseen sillä he eivät ole vielä sitä ns. vakioporukkaa seuroisaan

Myöskin maalivahtien tulisi olla jo selviö jos ei ihan hurjia juttuja tapahdu.

Husso-Saros akselilla tulisi mennä sillä näytöt ovat kiistattomia.
 
Wyrneri

Jäsen
Tänään julkaistiin myös alle 20-vuotiaiden jengi Venäjälle:

Maalivahdit:
30 Ville Husso, HIFK
35 Janne Juvonen, Pelicans

Puolustajat:
4 Niklas Tikkinen, Blues
5 Juuso Vainio, HPK
6 Atte Mäkinen, Tappara
7 Esa Lindell, Jokerit
34 Mikko Lehtonen, TuTo
47 Santeri Saari, K-Vantaa
49 Valtteri Parikka, Ässät
58 Vilho Virmavirta, Tappara

Hyökkääjät:
10 Aleksi Mustonen, K-Vantaa
11 Joni Nikko, Lukko
14 Juuso Ikonen, Blues
19 Teuvo Teräväinen, Jokerit
24 Kasperi Kapanen, KalPa
25 Henrik Haapala, Tappara
28 Artturi Lehkonen, KalPa
38 Saku Kinnunen, KalPa
41 Aleksi Rutanen, TuTo
42 Topi Nättinen, JYP
54 Saku Mäenalainen, Kärpät
56 Rasmus Kulmala, TPS

Aika lailla Euroopassa pelaavien ykkösjoukkueella mennään. Kuitenkin Pokka ja Saros tosta nopealla vilkauksella puuttuu. Itselle uusia nimiä taas on Aleksi Rutanen ja Virmavirta, oisko jollakin antaa lisätietoa kyseisistä pelaajista?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Listalta "puuttuu" myös Ville Leskinen, mutta siihen on syynsä koska Leskinen on loukkaantuneena tällä hetkellä. Ilman loukkaantumista olisi varmasti mukana ja todennäköisesti tulee olemaan kisoissa vuoden vaihteessa.
 
lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Aika lailla Euroopassa pelaavien ykkösjoukkueella mennään. Kuitenkin Pokka ja Saros tosta nopealla vilkauksella puuttuu. Itselle uusia nimiä taas on Aleksi Rutanen ja Virmavirta, oisko jollakin antaa lisätietoa kyseisistä pelaajista?
Sarokselle ilmoitettu että on kisoissa jos on terve.
 
Listalta "puuttuu" myös Ville Leskinen, mutta siihen on syynsä koska Leskinen on loukkaantuneena tällä hetkellä. Ilman loukkaantumista olisi varmasti mukana ja todennäköisesti tulee olemaan kisoissa vuoden vaihteessa.

Todennäköisyyksiä en lähde arvailemaan, mutta Leskinen ei ole ollut nuorten maajoukkueissa mikään vakiokasvo eikä aiemmin mahtunut tämän ikäluokan U18-kisoihinkaan. Viime kaudelta A-junnujen pistepörssin voitto on tietysti hieno meriitti, mutta riittääkö se kisoihin kun näytöt tältä kaudelta ovat vähissä ja ne vähäisetkin näyttöpaikat maajoukkueessa jäävät väliin loukkaantumisen vuoksi. Mäenalasen veikkaan pääsevän kisoihin mukaan, mutta Leskisen en.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Myös Saarelan Aleksi puuttuu listalta. Käsittääkseni mies on jo terve ja on pelannutkin jo muutaman pelin loukkaantumisen jälkeen...
 
Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Aleksi Saarela oikeasti sen tason pelaaja että pelaamalla muutaman A-junnujen pelin niin hänet pitäisi heti nostaa 20-vuotiaiden matkaan? Muistetaan että nämä todella nuoret pelaajat ovat itse kisoissa olleet järjestään aivan lapasia tosipeleissä, kuten esim. Artturi Lehkonen viime kisoissa, vaikka taustalla oli hyvä alkukausi KalPan paidassa.
 
Johnnie

Pelaajatyypistähän se on paljon kiinni, Lehkosen pelihän perustui täysin henkilökohtaiseen taitoon. Ja kun otetaan huomioon että kaveri taisi painaa viime kauden alussa alle 70 kilogrammaa, niin ei ole kummakaan että ajan ja tilan vähentyessä tuon tason fysiikalla varustettu kaveri katoaa kuvasta kokonaan. Saarelalla taas tätä ongelmaa ei ole, 16-vuotiaana alle 180-senttisessä rungossa painoa se 85 kg, ja kaikesta päätellen tuo kilomäärä ei koostu läskistä. Ei auttanut väkivahvana pidetyllä Niemisvillellä pyristely, kun yläastetta käyvä kaveri viime kaudella junttasi Niemisen laitaan.
 
En väitä vastaan sanomaasi, sillä en Saarelaa niin hyvin tunne. Melko lailla selvää on kuitenkin se, että 3 vuotta alaikäinen Saarela ei nouse kisoihin A-junnupeleistä. On hän sitten miten vahva tahansa.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
En väitä vastaan sanomaasi, sillä en Saarelaa niin hyvin tunne. Melko lailla selvää on kuitenkin se, että 3 vuotta alaikäinen Saarela ei nouse kisoihin A-junnupeleistä. On hän sitten miten vahva tahansa.

Ei se nyt ennen kuulumatonta olisi. Tai no ok, Granlundilla taisi olla yksi Mestis-ottelu takanaan 2008, kun hänet valittiin joukkueeseen. Sekin matsi tosin U20 -maajoukkueen riveissä.
 
Ei se nyt ennen kuulumatonta olisi. Tai no ok, Granlundilla taisi olla yksi Mestis-ottelu takanaan 2008, kun hänet valittiin joukkueeseen. Sekin matsi tosin U20 -maajoukkueen riveissä.

Ei ennenkuulumatonta, mutta ei kovin yleistäkään. Granlundilla oli huomattavasti vähemmän kilpailua noihin aikoihin kuin nykyisellään U20-joukkueessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös