Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

  • 282 398
  • 856

FourPasses

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings-mikkihiiret. #13, #71

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hankalan alkulohkon etu on tosiaan se, että puolivälierissä vastus saattaa olla hitusen helpompi. Kunhan Suomi nyt ei tunaroi kolmossijaa, vastustaja on todennäköisesti Ruotsi tai Venäjä ja vaikka niitäkin vastaan todennäklisesti Suomi on altavastaaja, ainakin tässä vaiheessa kun ei ole vielä nähnyt minuuttiakaan minkään joukkueen peliä, ottaisin mieluummin kumman tahansa niistä kuin Kanadan tai USA:n. Täytyy toki muistaa, että kaksi edellistä P-Amerikan maaperällä jaettua mestaruutta on mennyt eurooppalaisille joukkueille, niin en lähtisi vielä julistamaan finalisteja.

Tänään jatkoajalle pääseminenkin olisi loistosuoritus, mutta saappaat jalassa kaatuminen kelpaa näin alkuun. Pessimisti ei pety.

Sekunti viestin lähettämisen jälkeen tajusin, että toki neljänneltäkin sijalta Ruotsi tai Venäjä on todennäköisin vastustaja puolivälieriin.
 

JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Maalivahtivalinnassa USA-peliin on tehty päätös mitä hieman ennakoinkin. Tässä vähän haiskahtaa mielestäni se, että varmistetaan ettei Saros joudu ottamaan takkiin rajusti avausottelussa, mikä on täysin mahdollista vaikka maalivahti pelaisi hyvinkin, ja menettäisi näin heti kättelyssä itseluottamustaan. Samalla Hussolle annetaan heti näyttöpaikka ja tavallaan ehkä hieman ikäväkin sauma, sillä hän voi vain menettää ykkösvahdin paikan tässä ottelussa. Tai sitten vaaditaan jo aivan maagisia otteita.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän tuo ole mietitty niin, että veskarit vetävät alkulohkon puoliksi, molemmille "vaikea" ja "helppo" peli. Veikkaisin siis, että Saros on maalilla Slovakiaa ja Kanadaa vastaan ja Husso taas Saksaa vastaan. Ellei ihmeempää eroa synny Husson hyväksi, niin varmaankin Saros on jo vanhoilla näytöillään pudotuspeliveskari.
 

Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
Asiaan perehtymättömänä, Chrome + Hola unblocker toimii tosi hyvin ainakin Netflixin kanssa mukavasti.

Kiitos! Kiitoos! Ruotsinkielinen selostus toki ei ole mikään paras, mutta ei ainakaan tarvitse antaa rahojaan mtv:een paskaperseille. Ihme juttu muuten, että Suomi toistaiseksi johtaa.
 

Zicco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Osaako joku neuvoa tyhmälle mistä saa matsin näkyviin? mulle kun esim tuo yllä oleva ohje ei kerro mitään
 

FourPasses

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings-mikkihiiret. #13, #71
Osaako joku neuvoa tyhmälle mistä saa matsin näkyviin? mulle kun esim tuo yllä oleva ohje ei kerro mitään
Viaplay siis maksaa sen 25 € kuussa, ja tämä ohje oli sen tilaajille, koska viaplay.se-versiossa näkyy junnumajut, suomalaisessa ei.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Suomi aloitti kisat hyvin. Vähän jäi hampaankoloon kyllä, ottelu oli varsin tasainen ja Suomella oli iso kasa omia paikkojaan laittaa homma valmiiksi jo ennen jatkoja.

Husso oli tietysti mies paikallaan.

Eniten jäi ihmetyttämään se, että onko jenkit oikeasti näiden kisojen paras jengi? Aika heppoiselta vaikutti heidän pakkansa, Suomella inan aiempia vuosia heikompi jengi, mutta taas ihan auki koko peli.

Suomen juna on ihan aikataulussa, jatkopeleissä täysin mahdollista edetä taas päätyyn asti.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Eka matsi takana ja Suomi otti VL-kisassa turpaan 2-1 USA:lta.

Joukkueena pelasivat pirun hyvin, kun viime vuonnakin. Tappion suurimmat syypäät oli erittäin ala-arvoinen YV Kapasen johdolla. Kapanen tietää olevansa ykkösvarauksena sekä nimensä takia yks kisojen seuratuimmista pelaajista mutta paineet oli ihan selvästikin liian suuret. Ratkaisu kun piti tehdä mies jäätyi aivan totaalisesti.

Plussat kaikki varmaan tietänee ja ei varmaan tarvi luetella erikseen niitä.

Harmittava tappio.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Suomi vaikuttaa jälleen joukkueelta, joka voi hyvinkin yllättää hyvien maalivahtien sekä vahvan joukkuepelin ansiosta. Maalintekoon tosin tarvitaan lisää ruutia, eli "kärkijätkien" pitää ruveta pelaamaan. Tänään yksi pelitilannemaali ja sekin tuli tuurilla vastustajan tehdessä omiin. Paikkoja toki oli, mutta numerot ratkaisevat.

Hussolta sen verta vahva peli, että jännä nähdä Saroksen vastaus.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt täytyy kyllä tunnustaa että Anu heitti varmaan parhaan selostuksen ikinä. Siis minkä itse olen seurannut.
Anteeksipyyntö edellisestä viestistäni.
 

chubster

Jäsen
Pako yhtyä siihen, että joukkueena Suomi oli hyvä. Turha tässä on mitään päätä pensaaseen laittaa.

Hussolta erittäin vahva ja rauhallinen esitys tänään. Jatkoajan lopulla huikea paikka vielä kun Ikonen ja Hintz namuttelivat keskenään. Valitettavasti viimeinen syöttö oli huono, vaikka ideana loistava ja siitä ei päässyt Ikonen tälläämään suoraan tyhjään maaliin vaan piti luistimella potkia haltuun ja sitten olikin jo vastustaja perseellään edessä. On muuten asia, johon ei ihmiset älyä aina kiinnittää huomiota tuo syötön antaminen, jota onetimeri pystytään vetämään. Näyttää helpolta, mutta on kaikkea muuta. Esimerkkinä Capitalsista voisi heittää Bäckströmin (miten lie kirjoitusasu), antaa todella hyviä syöttöjä juuri oikeaan kohtaan, josta onetimeri lähtee.

Kasperi Kapasella sen sijaan jäi aivan valtavasti parannettavaa. Vitutti katsoa kun kaveri menettää kiekkoja helposti, vieläpä hyökkäys sinisellä, joka on pahin paikka melkein, ja sen jälkeen ei tee mitään. Ärsyttää katsoa tuollaista leijumista, pitää itseään ilmeisesti joteenkin erityisen kovana pelaajana? Tarvitsisi isältään aika paljon vittuperkelettä pelaamiseensa. On hyviä pelaajia, joilla ei onnistu, mutta vetävät silti sata lasissa ja yrittävät täysiä, vaikka menee perseelleen. Sitten on näitä jotka surffaa ja leijuu.

Noh, ensi pelissä paremmin!
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Vaikka Suomi pelasi kahdessa ekassa erässä huomattavasti passiivisemmin kuin vikassa erässä ja jatkoajalla niin aloitusvoitot kääntyivät vikassa erässä sekä jatkoajalla Jenkeille selvästi

1.&2.erä aloitusvoitot - aloitustappiot voittoprosentti - 3.erä ja ja. aloitusvoitot - aloitustappiot sekä koko ottelun voittoprosentti:
Mustonen 5-4 55.56% - 3 - 7 44.44%
Lehkonen 0 - 0 0% - 0 - 1 0%
Ikonen 0 - 0 0% - 1 - 2 33.33%
Hintz 5-3 62.50% - 0 - 3 45.45%
Kalapudas 4-2 66.67% - 2 - 0 75%
Björninen 1-0 100% - 0 - 1 50%
Rauhala 3-1 75% - 3 - 1 75%

Kuten huomaa ainoastaan Rauhala ja Kalapudas voittivat ottelun loppua kohden mentäessä aloituksia erinomaisesti. Muiden taso tippui mitä pidemmälle peli meni. Rauhalan aloitusvahvuus oli Jortikan tiedossa jo varmasti koska laittoi hänet aloittamaan viimeistä aloitusta normaalilla peliajalla.

Mutta kun katsoi ylivoimia ja niiden senttereitä niin kyllä noita aloituksia pitäisi kaapia paremmalla prosentilla tai miettiä sentterien vaihtoa aloituksen ajaksi jotta kuvio saataisiin pyörimään mahdollisimman nopeasti.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
USA pelin pelinopeus oli selkeästi liikaa osalle Suomen pelaajista, heidän taitotasonsa ei riittänyt. Tästä johtuen tuli paljon höntyilystä johtuvia turhia virheitä, jotka tällä kertaa eivät maksaneet kuin yhden maalin. Kiire näkyi varsinkin syöttöjen laadussa, aivan liian usein syötöt tulivat väärällä puolelle tai jalkoihin ja tilanne oli jo ohi.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jortikka taisi vähän herätellä Kapasta, kun ensimmäisen erän lopussa alkoi liikettä löytyä. Ja ihan syystä. Ei jenkkejä vastaan voi surffailla tuolla tavalla niinkuin Kapanen teki avauserässä.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Muutaman harjoitusottelun nuorilta olen nähnyt ennen tätä MM-turnausta ja kyllähän se pelitapa aika samanlainen oli nyt, kuin aiemminkin. Ottaen huomioon pelaajien iän, niin mielestäni Suomi pelasi äärimmäisen kypsästi ja tässä joukkueessa on mielestäni paljon yhteistä viime vuoden kultajoukkueeseen. Jos tällä kertaa kaikki menee nappiin, niin Suomi voi jälleen päästä pitkälle, mutta materiaali on kuitenkin sen verran heikompaa muihin kärkimaihin verrattuna, että puolivälierissä putoaminenkin on mahdollista, tietenkin. Toki Suomella on edelleen mahdollisuudet voittaa oma lohkokin, mutta realistisempaa lienee se, että Suomi on sijalla kolme, siinä vaiheessa, kun alkusarja on saatu päätöksen.

Pidin ehdottomasti näkemästäni. Suomen pelissä oli selkeästi enemmän positiivista, kuin negatiivista. Johtavat pelaajat kuten Lehkonen, Husso, Honka ja Mustonen pelasivat kaikki mielestäni hyvän ottelun, vaikka Mustosella ilmeisesti jotain vaivaa onkin, samoin kuin Kapasella. Suomen jääkiekkoon jo perinteeksi muodostuneet hyvä joukkupeli ja maalivahtipeli ovat jälleen avainasemassa, kun turnausta mennään eteenpäin ja tämä avauspeli oli todellakin lupauksia antava.

Jatkoa ajatellen on ensisijaisen tärkeää se, että kun Suomi saa kiekon omissa, ja puolustaja heittää kiekon lasin kautta eteenpäin. Tässä vaiheessa laiturin on vain yksinkertaisesti saatava se kiekko sinisen yli. Tässä kohdin ei selitykset auta, vaan kun laituri saa seisoville jaloille kiekon, niin sen kiekon on vain mentävä keskialueelle tavalla tai toisella. Oli silmiinpistävää kuinka usein Suomen laiturit eivät saaneet kiekkoa yli sinisen ja tämän johdosta jenkit saivatkin usein vaarallisia maalipaikkoja, pelkästään sen vuoksi, että Suomen laiturit eivät hoitaneet hommaansa puolustusalueen puolustuspelaamisessaan. Toivoisin, että Jortikka terottaisi nuorukaisille, kuinka tärkeä osa tämä on pienen kaukalon pelaamista. Uskallan väittää, että Kanada tulee rokottamaan kovalla prosentilla, jos he saavat Suomen purkukiekot järjestään pysähtymään siniselle.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jortikka taisi vähän herätellä Kapasta, kun ensimmäisen erän lopussa alkoi liikettä löytyä. Ja ihan syystä. Ei jenkkejä vastaan voi surffailla tuolla tavalla niinkuin Kapanen teki avauserässä.
Anteeksi mitä? Samaa paskaa herran peli oli alusta loppuun. Heikkoja ratkaisuja avausminuutista rankkareihin. Hidasta ja flegmaattista peliä. Rankkari"yritys" kruunasi kaverin illan. Tuon jätkän pitäisi sitten olla jengin liideri. Juupajuu

Muilta sitten hyvä peli. Ikonen ainakin ylläti minut iloisesti ja Honka oli kyllä hyvä. USA ei ehkä ihan vahvimmillaan ollut, sillä aika köykäiseltä joukkue näytti. Vaarallisia paikkoja taisivat saada jopa vähemmän kuin suomalaiset. Piste vähän heikkoakin USAa vastaan toki hyvä suoritus.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Muilta sitten hyvä peli. Ikonen ainakin ylläti minut iloisesti ja Honka oli kyllä hyvä. USA ei ehkä ihan vahvimmillaan ollut, sillä aika köykäiseltä joukkue näytti. Vaarallisia paikkoja taisivat saada jopa vähemmän kuin suomalaiset. Piste vähän heikkoakin USAa vastaan toki hyvä suoritus.

Etenkin kun se USA:n heikkous ei tainnut olla pelkästään heistä itsestään kiinni - Suomi pelasi vahvuuksillaan ja vahvuuksillaan pelaavaa Suomea vastaan on kumman usein vaikea näyttää mitenkään erityisen loisteliaalta...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Anteeksi mitä? Samaa paskaa herran peli oli alusta loppuun. Heikkoja ratkaisuja avausminuutista rankkareihin. Hidasta ja flegmaattista peliä. Rankkari"yritys" kruunasi kaverin illan. Tuon jätkän pitäisi sitten olla jengin liideri. Juupajuu

Muilta sitten hyvä peli. Ikonen ainakin ylläti minut iloisesti ja Honka oli kyllä hyvä. USA ei ehkä ihan vahvimmillaan ollut, sillä aika köykäiseltä joukkue näytti. Vaarallisia paikkoja taisivat saada jopa vähemmän kuin suomalaiset. Piste vähän heikkoakin USAa vastaan toki hyvä suoritus.

Olihan USA vahva, maalipaikoissa siirteli turhaan, mutta muuten vahva peli.

Kapasella on kovat paineet, mikä mielestäni näkyi pelissä liian vaikeiden ratkaisuiden muodossa. Muutama onnistuminen ja homma aukeaa. Honka oli hyvä hyökkäyssuuntaa, omissa useita huonoja ratkaisuja. Erityisesti pisti silmään hänen tapansa puolustaa maalinedessä ja juokseminen maalin taakse (mm. USA:n maalissa).

Kokonaisuutena Suomen peli näytti positiiviselta. Kunhan pienen kaukalon vaatimat ratkaisut muutuvat automaatioiksi, välieräpaikka on täysin mahdollinen.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Etenkin kun se USA:n heikkous ei tainnut olla pelkästään heistä itsestään kiinni - Suomi pelasi vahvuuksillaan ja vahvuuksillaan pelaavaa Suomea vastaan on kumman usein vaikea näyttää mitenkään erityisen loisteliaalta...

Nukahtiko Suomen viisikkopeli kertaakaan? Ei tainnut, aivan täydellinen peli puolustuksen osalta tasakentällisin, AV:lla päästettiin se ainokainen ja YV olikin yhtä huonoa kuin Suomen huonoin pelaaja eli Kapanen oli. YV:tä kuvasi hyvin se sanonta että ketju on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki ja tänään kaikki kulminoitui Kapaseen.
 

Wire

Jäsen
Kapasella on kovat paineet, mikä mielestäni näkyi pelissä liian vaikeiden ratkaisuiden muodossa. Muutama onnistuminen ja homma aukeaa. Honka oli hyvä hyökkäyssuuntaa, omissa useita huonoja ratkaisuja. Erityisesti pisti silmään hänen tapansa puolustaa maalinedessä ja juokseminen maalin taakse (mm. USA:n maalissa).

Kapasen pitäisi nyt unohtaa NHL, Flyers ja pelata sitä omaa peliä, muuten tuosta ei tule yhtään mitään. Toivotaan että Jortsu antaa asiallista palautetta että poika saa taas juonesta kiinni.

Maalin taakse juokseminen ei ollut ainoastaan Hongan pravuuri vaan moni muukin syyllistyi siihen. Sellaista nuorille tyypillistä ylipelaamista.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nukahtiko Suomen viisikkopeli kertaakaan? Ei tainnut, aivan täydellinen peli puolustuksen osalta tasakentällisin, AV:lla päästettiin se ainokainen ja YV olikin yhtä huonoa kuin Suomen huonoin pelaaja eli Kapanen oli. YV:tä kuvasi hyvin se sanonta että ketju on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki ja tänään kaikki kulminoitui Kapaseen.

Ei ollut täydellinen peli puolustuksen osalta, useamman kerran USA:n hyökkääjä pääsi pakkien edessä kääntymään. Peli oli hyvä Suomelta, mutta ei missään nimessä täydellinen. Pelinopeus aiheutti liikaa helppoja virheitä, joista tuli kaaomaisia tilanteita, joissa omat ja vieraat törmäilivät.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Olihan USA vahva, maalipaikoissa siirteli turhaan, mutta muuten vahva peli.

Niin, miten sen nyt ottaa, tasakentällisin olivat monta kertaa melkein pääsemässä loistaviin paikkoihin. Tuli aivan Malmö mieleen tuosta näennäishallinnasta ja melkein maalipaikoista. Kolmannessa erässä ja jatkoajalla Suomella sitten olikin paremmat paikat. USA:n 4-3 jatkoajalla oli kuin hidastetusta filmistä. Täysin ympäripyöreä peli, joka olisi hyvinkin voinut kääntyä Suomelle. Hyvä suoritus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös