All Stars-tapahtuma 2018

  • 23 715
  • 118

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Onneksi oli tänä vuonna jätetty pois ne lajit joissa monta pelaajaa osallistuu samaan suoritukseen. Siis kun on aiemmin ollut sellaisia kisoja, että joku esim. veivailee esteiden ohi, joku syöttelee ja lopuksi maalivahti yrittää osua puolesta kentästä maaliin. Ne olivat todella epäselvää seurattavaa ja yleensäkään niissä ei vain ollut mitään järkeä.

Kuten moni muukin on sanonut, niin tuollaiset perinteiset lajit; laukauksen kovuus & tarkkuus ja luistelukisa ovat sitten taasen paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin itse ottelu(t). Se sitten on vain perseestä, että ne pelaajat jotka ovat oikeasti parhaita noissa suoritteissa, eivät pääse paikalle, jos eivät satu kuulumaan tähdistöottelun kokoonpanoon. Esimerkiksi jos Laine olisi ollut nyt paikalla, niin aika todennäköisesti olisi vienyt laukauskisan.
 
ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Tai jos Chara tai Weber olisi ollut mukana, niin Lainekin olisi jäänyt siinä kakkoseksi (tai kolmoseksi).

Näinhän se todennäköisesti menisi. Ehkä. Ja siksi olisikin mukava nähdä ne oikeasti parhaat kunkin kisan suorittajat paikalla, jotta otettaisiin oikeasti mittaa parhaiden kesken siitä, että kuka on nopein ja keneltä lähtee painavin laukaus jne. Laine esiintyi viime vuonna kyllä sen verran vakuuttavasti, että ei yllättäisi jos esim. Weberin voittaisi. Charalla nyt on sitä kroppaa sen verran enemmän, että saa siitä aika paljon etua. Mutta alkaapa toki ikääkin olemaan.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Tai jos Chara tai Weber olisi ollut mukana, niin Lainekin olisi jäänyt siinä kakkoseksi (tai kolmoseksi).
Niin, ehkä ei vielä 19-vuotiaana voimatasot ole niissä lukemissa, että pystyisi haastamaan Weberin tai Charan mutta en usko, että muutamaa kautta pitempään menee ennen kuin Laine pystyy haastamaan nuokin herrat ja mahdollisesti jopa rikkomaan Charan ennätyksen tutkaan.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Esimerkiksi jos Laine olisi ollut nyt paikalla, niin aika todennäköisesti olisi vienyt laukauskisan.
Tai jos Puljujärvi olisi ollut mukana niin Laine olisi hänellekin hävinnyt. Eikös näiden herrojen omissa ketjuissa ole aina ajoittain joku nostanut sen faktan esiin. Johonkinhan se raja on vedettävä, ei kesken kauden voida spekuloida joukkueen kesken kuka lähetetään laukaisukisaan mukaan.

Koko tapahtuma itsessään on hyvinkin turhan oloinen, mutta show-maailmassa sen omalla meiningillä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Boeserin laukaisutarkkuuden voitto ei yllättänyt kyllä yhtään. Samaa tikkaa heitti tauluun kuin normipeleissä. Laineen kanssa NHL tarkin laukoja ja taistelevat maalipörsseistä joka vuosi. Toivottavasti Pate pääsee ensi vuoden kisaan haastamaan.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Se, mikä tuossa tarkkuusammuntakisassa yllätti, oli Brian Boylen suoritus. Jos ei olisi kilauttanut toiseksi vikalla laukauksella ylärimaan vaan tauluun, niin olisi ollut lähellä Boeserin aikaa, kun nytkin jäi siitä puoli sekuntia tms. Siellä oli kuitenkin paljon 40 maalin miehiä kisassa mukana.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Näin se on, mutta olennainen seikka näissä kisoissa on juuri se ero osumalla ja ylärimalla.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Näin se on, mutta olennainen seikka näissä kisoissa on juuri se ero osumalla ja ylärimalla.
Jep, nimenomaan näin. Pointtina siis se, että Boyle pärjäsi yllättävän hyvin noiden kaikkien maalintekijöiden seassa ja oli jopa suhteellisen lähellä voittaa koko homman.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Toiveissa olisi, että tänään pelattaisiin edes 80% tehoilla, mutta tuskinpa vain ja ymmärrettävistä syistä.

Viime vuonna muistaakseni oli jo ihan huumoriosastoa ainakin sen jengin peli, jossa Laine pelasi.

Kyllähän näissäkin pitäisi vähän rakentaa sellaista Pohjois-Amerikka vs Muu Maailma asetelmaa taas ja vähän edes jonkinlaista "asetelmaa".
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Paljos tuo päättyi? Omasta telkusta vasta kohta alkamassa, ilmeisesti sitten jälkilähetyksenä vaikka liveä pitäisi olla.

Striimasivat vain alkulämmittelyt.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Jep, nimenomaan näin. Pointtina siis se, että Boyle pärjäsi yllättävän hyvin noiden kaikkien maalintekijöiden seassa ja oli jopa suhteellisen lähellä voittaa koko homman.

Eipä näillä "tarkkuusammunnoilla" sinällään ole mitään merkitystä minkään kanssa. George "fucking" Parros, voitti aikanaan Ducksin tarkkuusammuntakisat säännönmukaisesti, vaikka Parrosin ajan Duckseissa oli käytännössä pelkästään Parrosta parempia maalintekijöitä.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Täällä joku muisteli että eikö aikonaan ollut aika yleistä tarkkuuskisassa 4/4 suoritukset. Itse muistelen että on aika monena vuonna ollut tällainen tulos, mutta tosiaan kulmista annettiin syötöt sen sijaan että itse otettiin kiekkoryppäästä, ja lisäksi sai itse päättää minkä taulun ampuu alas. Ja silloin niitä oli neljä viiden sijaan.

Tuo näytti vaikeuttavan aika paljon että aina 3 sekuntia aikaa ampua tauluun, välillä veto lähti niin kerkesi maali vaihtua. Ja toki sekin vaikeuttaa että et saa itse päättää mihin ammut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös