Pääylöstimppa
Jäsen
SM-liigakauden alku lähestyy ja uudet pelaajat esiintyvät ensimmäisiä kertoja uusien joukkueiden riveissä. Samalla on hyvä laittaa käyntiin alkusyksyn SM-liigadraft. Mitään sen kummempia liirum laarumeja ei tähän tarvita, vaan alkusyksyn draftilla jatketaan jo perinteeksi muodostunutta SM-liigadraft-sarjaa.
Mukaan mahtuu siis 14 manageria ja aikataulujen suhteen on tarkoitus pysyä kohtuullisesti samassa tyylissä kuin viimeisimmässä draftissa noudatettiin. Aikataulut ovat suhteellisen tiukkoja, joten varmista, että pystyt suoriutumaan draftista. Mustaa listaa ei ole, mutta vilkkuvaa Timo Jutilaa tulee spämminä yksityisviestien kautta, jos homma ei meinaa kulkea.
Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella valitaan neljä finalistia, joiden paremmuutta selvitetään sitten toisella kierroksella. Tuttuun tapaan managerit suorittavat äänestykset.
Varauksia saa tehdä heti varausketjuun, kun se on ylhäällä. 5 minuutin aikataulu lähtee rullaamaan tiistaina 14.8. klo 16.00. Teen sen hetkisestä tilanteesta lähtien aikataululistan, josta näkee sen, milloin omat vuorot tulevat vastaan.
Joukkueet:
Blues: Gendron
HIFK: J.Rita
HPK: GaDa
Ilves: Fordél
Jokerit: Steegil
JYP: Mikke11
KalPa: lake79
Kärpät: Pääylöstimppa
Lukko: TimanttiLada
Pelicans: Mikkis
SaiPa: Dilla
Tappara: Navy62
TPS: Kahvaajapakki
Ässät: Sandersson
Säännöt:
– Varausaika: 5 minuuttia. Varausaika rullaa arkipäivinä klo 16-22.
– Draftissa saa varata pelaajia, jotka tulevat pelaamaan ensi kaudella SM-liigassa. Kyseisiä pelaajia ovat SM-liigajoukkueiden sopimuspelaajat ja ne, jotka ovat ensi kaudella lainassa NHL-seuroista SM-liigassa.
– Draftissa saa varata pelaajia, joilla on sopimus tai jonka lainasopimus on ilmoitettu tiistaina 14.8. klo 16.00 mennessä.
– Tuttuun tapaan: Jos et pääse varaamaan, lähetä listaa eteenpäin.
– Arvon varausjärjestyksen.

Viimeksi muokattu: