Mainos

Alexander Ruuttu

  • 65 008
  • 131

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Et ny oikeesti voi verrata Jorin ja Akun siirtoja keskenään? Ruuttu ny on ihan tyhjä arpa eikä suurta kehittymistä ole näkyvissä.
Oikein, mutta väärillä syillä perusteltu. Ruutulla oli Jokerit-organisaatiossa niin pitkä mäki kavuttavana, että ihan oikeasti miehen uran kannalta parempi hakea vauhtia pienemmistä ympyröistä. Ilveksessä on aika varmasti luvassa nuorelle pojalle tärkeää peliaikaa ja näyttöpaikkoja, jotka nyt pitää alkaa konkretisoitumaan kentällä näytöiksi ja teoiksi.

NHL varaus taisi olla aika paljon isän ansiota eikä niinkään pojan lahjakkuutta. Tulee tulevaisuudessa ehkä hyväksi Mestis peluriksi Ilvekseen. Liigassa ei ikinä tule pärjäämään.
Varauksesta on sen tapahtumisesta tähän päivään asti vellonut paljon huhuja, ja oma kantani on sama kuin sinulla. Isällä oli paljon asiaan vaikutusta, vaikka taisi itsensä jäävätä tapauksen tiimoilta omasta tahdostaan.

Käsittääkseni Ruuttu on jo nyt tasoa hyvä Mestis-pelaaja. Ainakin tehot ovat ihan ok. Eli jos kehitys jatkuu edelleen niin mm. liiga-pelaajan paikka voi olla ihan realistinen tavoite ensi kaudeksi. Mahdollisuudet ovat myös hyvään loppukauteen Ilves-nutussa jopa jo täksi kaudeksi. Oikeastaan lyttäät liian aikaisessa vaiheessa koko Ruutun.
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuuluu samaan kategoriaan Veistolan, Muhosen, Pitkäsen, Mustosen ym. vastaavien pelimannien kanssa. Eli ei ikinä mitään käyttöä Jokereissa.
Ketä Mustosta mahdat tarkoittaa? Jos Aleksi Mustosesta puhut, niin onpa erikoinen mielipide. Aleksi on B-junnu, syntynyt -95 ja kuuluu ikäluokan lupaavampaan päähän. Pienestä koostaan huolimatta pärjännyt hyvin Mestiksessä, taisipa olla joukkueen kapteeninakin jossain vaiheessa. Taatusti yksi tulevaisuuden kavereista Jokereissa.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Ketä Mustosta mahdat tarkoittaa?

Jotenkin veikkaan että puhuttiin Vili Mustosesta.

Hyvä siirto Akun kannalta. Alexander pääsee näyttämään osaamistaan liigassa ja saa toivottavasti uuden nosteen uralleen. Saattaahan tässä käydä niinkin että ensi kausi mennään Mestiksessä saman seuran paidassa..
 

Dimebag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Sport
Tätä vanhempaa jermua tarkoitin. Aleksi Mustosesta saattaa hyvinkin kehittyä meille kunnon pelimies aika näyttää. Ruuttu ei vaan missään vaiheessa vakuuttanut allekirjoittanutta eikä esittänyt sellaisia näyttöjä, että olisi ollut mitään syytä pitää rosterissa.

Näyttöpaikkoja oli, mutta kun ei pärjää niin ei pärjää.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllähän Ruutun kehitys on polkenut paikallaan tai jos mahdollista jopa taantunut, viimeisen 2 kauden aikana. Tällä kaudella tosin olen nähnyt vain muutaman ottelun, jossa hän on pelannut. Asema Jokereiden organisaatiossa niin vaikea, että tuo oli oikeastaan ainoa oikea ratkaisu, nostaa kytkintä. Toivottavasti saa uransa uuten nousuun nopeasti, muuten jää ikuiseksi lupaukseksi eikä nouse edes liigapelaajaksi.
 

Dzurilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ottawa Senators
Aleksanteri on aina ollut sellainen vähän snaipperin tyylinen pelaaja, jotenkin ne kiekot vaan kulkee hänen lapansa kautta maalintekotilanteissa. Vaarallinen pelaaja hyökkäyspäässä.
Ei lätkää ole pakko pelata ryntäilemällä päättömästi pitkin kaukaloa mahdollisimman kovalla vauhdilla. Sitä voi pelata ihan fiksustikin.
Toivottavasti ura lähtee nousuun Ilveksen paidassa.

Pakko on lopuksi ihmetellä näitä hänen NHL-varaukseensa liittyviä juttuja.
Jos kaveri on sinne varattu, niin mitä ihmettä siinä on pulisemista?

Onnea ja menestystä vaan pojalle, missä ikinä pelaakin!
 

Misi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga-Jokerit, St. Louis Blues, Teemu Pulkkinen
Pakko on lopuksi ihmetellä näitä hänen NHL-varaukseensa liittyviä juttuja.
Jos kaveri on sinne varattu, niin mitä ihmettä siinä on pulisemista?

Onnea ja menestystä vaan pojalle, missä ikinä pelaakin!

Tätä itsekin ihmettelen suuresti. Yksi lempparipelaajista tykkäsin aina kaverista ja hänen pelityylistä ja toivoin että löisi meillä läpi.. Vähän harmi tavallaan, että lähtee mutta jonkinasteiseen koirankoppiin toki joutui joten miehen kannalta hyvä valinta. Toivon parasta ja tulen kyllä seuraamaan miehen uraa mielenkiinnolla kunhan vaan tuosta naapurin paskasakista pysyy tästä eteenpäin kaukana! Yksi muissa liigajoukkueissa pelaavista lempparipelaajista minulle nyt. Ehkä jopa ainoa sellainen!

Aleksanteri on aina ollut sellainen vähän snaipperin tyylinen pelaaja, jotenkin ne kiekot vaan kulkee hänen lapansa kautta maalintekotilanteissa. Vaarallinen pelaaja hyökkäyspäässä.
Ei lätkää ole pakko pelata ryntäilemällä päättömästi pitkin kaukaloa mahdollisimman kovalla vauhdilla. Sitä voi pelata ihan fiksustikin.
Toivottavasti ura lähtee nousuun Ilveksen paidassa.

Tämä on aika oikea arvio mielestäni. Kaveri ei ole mikään näyttävä pelaaja vaan aika suoraviivainen "snaipperi". Suoraviivaisella en tarkoita satalasissa veskaria päin ajavaa siimlivikkiä, vaan kyllä Akulta kohtalaiset kädetkin löytyy. Ei oikeastaan erotu kentällä, mikä tekee hänestä ehkä monen jokerifanin (ja muunkin lätkän seuraajan) silmissä heikomman pelaajan kun oikeasti on. Oikealla tasolla pelatessaan, tekee kuitenkin maaleja kiitettävästi ja voi olla joukkueensa johtavia pelaajia, mestis ehkä toistaiseksi tälläinen taso Akulle. Ei ollut pienenä superjunnu (pieni koko rasite), mutta kovalla työnteolla ja yhdellä huikealla vuodella voitti paljon. Positiivinen ja nöyrä kaveri, joka on kyllä valmis ottamaan konkreettisia askelia kohti ammattilaisuutta, kuten tämäkin siirto osoittaa. Mittaa kertynyt varteenkin sen verran mukavasti että tässä voi olla aika mukavanoloinen peluri tulevaisuudessa. Ehdotonta liigapotentiaalia tulosyksikköön.

Tämä varauskeskustelu Akun kohdalla on kyllä ihan helvetin typerää mielestäni, ennen draftia pidettiin jonkinasteisena selviönä että Aku saa varauksen. Alla oli vahvan kehityksen vuosi ja kaverin potentiaali ja pelitaidot ovat kaiken kaikkiaan hyvät kuten totesin. Numero oli hieman pienempi kun odotettiin mutta mitä merkitystä sillä loppujen lopuksi on? Turhaa pulinaa mielestäni.

Muistan katselleeni viime vuoden nuorten kisoissa Akun edesottamuksia aika vesikielellä ja se vahvisti kyllä käsitystäni jätkän pelityylistä ja vahvuuksista. Ehdottomasti suoraviivainen, suurisydäminen maalintekijä. Tämän vuoksi nimenomaan en ihmettele NHL-varausta, koska jos jossain Akun potentiaali tulee realisoitumaan huippuunsa niin pienessä askissa! Loistava hankinta Ilvekseltä ja tästä tulee pelaajan ja Ilveksen välillä aika win-win -situation.. Tämän kaupan suurin häviäjä on KiVa ja parin vuoden mittakaavalla myös Jokerit, uskaltaisin väittää.

Onnea Ilvekseen Aku ja toivottavasti tulet vielä takaisin. Valloitit kyllä otteillasi minut puolellesi!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös