Mainos

Alex Leavitt Kerhoon!

  • 22 463
  • 74

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Vielä kun tilastoja seurailin, niin on useampaan eri otteeseen Pohjois-Amerikassa pelannut Redenbachin kanssa samassa joukkueessa ja on ainakin aikuisten sarjoissa ollut tilastojen valossa selkeästi parempi kuin Redenbach. Tästä ehkä pystyy hakemaan vähän referenssiä, minkä tasoisesta pelaajasta on kyse, mutta kuten todettua, aika näyttää todellisen tason.

Ollut lisäksi aika usein joukkueesa paras pistemies ja sen tietenkin soisin jatkuvan ensi kaudella, vaikka vahvoja epäillyksiä allekirjoittaneella asiasta löytyy. Lähtökohtaisesti kuitenkin pidän parempana hankintana kuin keskusteluissa esiintyneitä Redenbachia, Hämäläistä tai Berzinstä.
 

Ari Gold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Löytyykö kaverista mitään raporttia uran kehityksestä? On vedetty hyvillä tehoilla AHL:ää ja kaikkia mahdollisia alasarjoja joista sitten Saksaan, hyviä tehoja ja melko outo seuraava askel -> sarjaporrasta alemmas jossa sitten dominointia. Vaikea näin tilastoista löytää kovin suurta logiikkaa.

Se selviää tilastoista, että hyökkäyssuuntaan taitava pelaaja on kyseessä. Jos saa jalat alleen ja treenaa kovaa, niin voi pystyä ihan 35-40 pisteen kauteen. Pisteiden valossa viimeisin huonoin jakso oli AHL:ssä kaudella 2006-07.

Jotain hämärää on.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
...Saksaan, hyviä tehoja ja melko outo seuraava askel -> sarjaporrasta alemmas...

En tiedä onko selitys, mutta Kassel Huskies meni konkurssiin elokuun lopussa 2010, joten olisiko Leavittin sopimus ollut Huskiesillä myös viime kaudeksi, mutta joutui sitten hakemaan nopeasti juuri kauden alla uutta seuraa, jotta toimeentulo olisi turvattu. Ei siis ole tieto, vaan ihan omaa spekulaatiotani.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Mielestäni erinomainen hankinta. Näen potentiaalia kaiken sattuessa kohdalleen jopa 50 pisteeseen, onhan kaverin avut selvästi hyökkäyspäässä. Kyllä tämä suurella todennäköisyydellä meidän ykkössentteri on ja mieluummin otan Leavittin vastaan kuin kenet tahansa muun vapaista pelaajista SM-liigasta. Voi olla melkoinen tekijä ylivoimalla, malliin Redenbach. Mutta toivottavasti on puolustussuuntaan enemmän annettavaa kuin em. Tylerilla, vaikkakin EP on sen heikkoudeksi listannutkin. Onhan tässä myös se hyvä pointti, että saadaan Barneylle Kanadalaista seuraa.

Kaverilla tuntuu olevan paljon potentiaalia, annetaan hänen näyttää ja yllätytään taas sitten syksyllä. Wellcome Alex!

E: Unohtui mainita, että tuskin kasaamme nyt sitten ketjua Laakkonen - Leavitt - Puustinen, vaan uskoisin että Nieminen - Leavitt - Puustinen. Ensimmäinen kombinaatio olisi yksi liigan tehokkaimmista ketjuista, mutta voisivat silti olla +/- tilastossa pakkasella, toisinkuin tämä toinen ketju voi olla hyvä yhdistelmä.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Jaahas,

täytyy kyllä yhtyä yleiseen mielipiteeseen, että tämä kaveri on hyvinkin epävarma tapaus. En epäile yhtään miehen kiekollista osaamista, mutta puolustuspäässä tämä kaveri on todennäköisesti aika lapsus.. Suuret jäähymäärät kertovat karua kuvaa miehen a) laiskasta asenteesta ja/tai b) huonosta hermokontrollista. Saas nähdä mitä tästä tulee vai tuleeko yhtään mitään.
 

Zigismund

Jäsen
Taisin tämän nimen nostaa joissan omissa fantasiakokoonpanoissa esille ja nyt se sitten tulikin Kerhoon. Todella mielenkiintoinen kaveri. Uskon, että kyseessä on kova luu, vaikka viime kausi menikin Saksan 2.liigassa. Kuitenkin DEL-liigassa 54 ja 39 pinnaa. AHL:ssäkin 0.79 pistettä per peli.

Annan vahvan peukun tälle hankinnalle!
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Kuopiolaisittain tulee tästä hankinnasta statseja selaamalla elävästi parin vuoden takainen KalPan "ykköspyssy" Vince Bellissimo. Kova kausi Saksanmaalla takana ja kovin odotuksin Suomeen.
Tulos oli se, että ennen Joulua ulos.

Mielenkiinnolla katsellaan minkälainen "nikkari" tämä HPK:n haku Saksanmaalta on.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tämä hankinta haiskahtaa totaaliselta flopilta. Leavittin 39 pistettä ei ole kovin häävi suoritus DEL-liigassa ja sillä otettiin pistepörssissä sija 65. Edeltä löytyi lukuisia SM-liigassa flopanneita pelaajia. Tämän päälle vielä -17 tehopörssissä.

Raporit ylipainosta ja huonosta asenteesta kertonevat siitä miksi mies pelasi seuraavan kauden Saksan 2. liigassa. Ykkössentteriksi? Huh huh.

Ei näe joulua Suomessa.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Ei näe joulua Suomessa.

Ei voi juu mitenkään nähdä. Mielestäni täysin käsittämätön haku kerholta, missä on totuttu näkemään ihan kohtuullisia ulkkareita. Tosin viime kauden Latvialaiset olivat jo hieman outoja hakuja. Jotenkin olisi tälläistä odottanut Mestiksen kärkijengiin? Samaan kategoriaan Ässien Naurovien ja Millereitten kanssa. Ässät on näitä aina silloin tällöin hakenut. Onneksi Ässien osalta nämä haut pitäisi olla lopullisesti ohi.. Tosin Derek Damon onnistui muutama vuosi sitten.

Ei voi 50€ enempää maksaa..?
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ykkössentteriksi? Huh huh.

No hei. Tämä vaikuttaa kuitenkin paremmalta kuin meidän Adam "raketti" Miller. Hän pelasi muistaakseni alle kymmenen matsia liigaa jossakin nelosketjussa. Kerholla on rahat loppu.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Aika paljon kuitenkin herättää keskustelua muissakin kun Kerhofaneissa Saksasta tullut nobodykanukki :)

No en nyt sanoisi... Muutenkin niin hiljaista siirtojen suhteen, että tulee kommentoitua vähän jokaista. Ja onhan tämä tottavie mielenkiintoinen haku HPK:lta. Kuten joku sanoi, "HPK:n oma Mark Lee". Lee tuli Ilvekseen Tanskan Liigasta jossa oli pistepörssin 4. SM-Liigassa teki 53. 11+25=36.

Ihmettelen kuitenkin mikäli tämä on HPK:n ykkössentteri, eli odotan vielä toista nimekkäämpää keskushyökkääjää.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikuttaa melkoiselta "haetaan, haetaan" -kortilta. Harvemmin SM-liigaan on 2.bundeksesta siirrytty....

Eräs Scott Barney siirtyi 2. bundeksesta SM-liigaan, SaiPaan, ja loppu onkin historiaa.

Omasta mielestäni voi olla ihan onnistunutkin haku kiekolliseksi sentteriksi. Eivät kovat tehot kuitenkaan ilman lahjoja synny. SM-liigassa tosin tuollaisen 178-senttisen ei kannata hirveästi ruveta pullistelemaan nyrkein, aika äkkiä ainakin Virtasen Jonne tuollaiset pudottaa.

Toivottavasti siis keskittyy pelaamaan ja onnistuu sitä kautta. HPK:lle toivoo aina onnistumisia.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Aika paljon kuitenkin herättää keskustelua muissakin kun Kerhofaneissa Saksasta tullut nobodykanukki :)

Kyllä. Ja se on hyvä. Meikäläisellä on ainakin ihmeen vahva luotto kaveriin. Pääasia on ettei tietyistä kriteereistä tingitty. Valmennusjohto ja ainakin meikäläinen halusi sellaisen kaverin joka osaa tai ainakin on joskus osannut kiekollista peliä pelata. Että kun mies tulee niin sen täytyy osata sitä ylivoimaa pyörittää. Varmat tälläiset kaverit maksaa ja Kerholla ei ole rahaa, joten mennään sitten B-koriin mullaamaan. Tietenkin Kerho olisi voinut ottaa sen 25 pisteen varmaan Pertti Perusjanarin, jonka taso tiedetään, mutta mitään muuta ei saadakkaan ja turha toivoa muuta. Leavittillä on isompi potentiaali ja tietenkin floppi riski, mutta se riski on pakko ottaa jos tästä sudenkuopasta meinataan jotenkin selvitä! Tärkein tehtävä on johdossa menestyä urheilullisesti hyvin ja niin pitääkin, vaikka raha ei anna varmoja kortteja käteen. Kuitenkin tuo jengi kärsi loukkaantumisista viime kaudella ja siihen tuli jotain ihme junnuja tilalle, mutta silti parhaillaan oltiin neljäntenä. Nämä junnut on valmiimpia ja Rindellin pelikirja on paremmin tiedossa. Tästä tulee vielä hyvä.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Aivan samoilla linjoilla nimimerkki Squitin kanssa. Minulla on myös suuri luotto siihen että Leavitt takoo sen päälle 40 pistettä, todella taitava pelaaja hän on. Nettiscouttauksista on nyt käynyt ilmi seuraavaa:

+ Taitava pelaaja hyökkäyspäässä
+ Kohtuu hyvä luistelija
+ Osaa tehdä myös maaleja
+ Todella hyvät syöttötaidot
+ Kiekon kanssa ylipäätään loistava

- Asenne ei ole aina ollut kohdillaan (tosin hpk.fi:n uutisessa ainakin mainitaan Alexin halu kehittyä)
- Ei tunnollisin pelaaja puolustuspäähän
- Ei ole ollut tarpeeksi kunnianhimoa

Mitä tästä voimme päätellä? Noh Alexin ketjussa toisessa laidassa täytyy olla puolustusvoittoinen pelaaja (Nieminen, ehkä Kole tai Honka). Mielenkiinnolla jään odottamaan sitä toista sentteriä.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Aika herkullinen asetelma on kehkeytymässä, kun täällä käy esimerkiksi helsinkiläisiä,tamperelaisia ja porilaisia viisastelemassa, että kerholla on rahat loppu ( no shit sherlock) ja nauravat itsensä kipeiksi siitä meidän loistavasta ykkössentteristä. Puskista ne Ässätkin tuli.
 

Kismender

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Toronto Maple Leafs
Mahtavan oloinen hankinta tää Alex Leavitt!! Pieni taitava kanukki, asennevammainen neppailija. Loppukesästä 20 kiloo ylipainoisena rinkiin ja pyörittämään kerhon peliä. Kyllä joka joukkueeseen yks iso diivailija mahtuu :D
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tuntuu että aika paljon moni antaa painoa sille, että kaveri pelasi viime kaudella Saksan 2. liigaa. Kuitenkin mies pelasi pari kautta sitten yli piste per peli kauden DEL liigassa. Jos viime kausi pyyhittäisiin pois ja mies tulisi tänne suoraan DEL liigasta, niin uskon monen olevan paljon suopeampi tälle pelaajalle. Mielestäni Leavitt tuntuu paperilla aika paljon samanlaiselta kaverilta, kuin myös Saksasta tullut Joey Tenute. Molemmat ovat pienikokoisia senttereitä. Miehet on pelannut kolmessa samassa liigassa urallaan ja verrataan nyt hiukan tilastoja.

Joey Tenute on saalistanut AHL:ssa 0.80 pistettä/peli, ECHL:ssä 1.10 pistettä/peli ja DEL-liigassa 0.87 pistettä/peli.

Alex Leavitt on saalistanut AHL:ssa 0.79 pistettä/peli, ECHL:ssä 1.13 pistettä/peli ja DEL-liigassa 0.88 pistettä/peli.

Hirveän tasaiset statsit pojilla. Ero on siinä, että Tenute on jo pelannut ihan hyvän kauden SM-liigassa ja päässyt pelaamaan yhden ottelun NHL:ssä asti, kun taas Leavitt höntsäili 2. Bundesliigassa. Tämä tarkoittaa myös eroa hintalapussa, minkä takia Leavitt sopi Kerholle.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kaverilla on ikää 27, sitä rupee tossa iässä jo vähän tyhmempikin tajuamaan että uralla jos meinaa johonkin päätyä niin rupee tuleen hoppu. Siinä vaiheessa kun miehen historia on mitä on, niin alkaa se lenkkipolkukin varmasti maistua.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
SM-liigassa tosin tuollaisen 178-senttisen ei kannata hirveästi ruveta pullistelemaan nyrkein, aika äkkiä ainakin Virtasen Jonne tuollaiset pudottaa.

Toivottavasti siis keskittyy pelaamaan ja onnistuu sitä kautta. HPK:lle toivoo aina onnistumisia.
Ei tää ainakaan dropyourgloves.comin perusteella mikään nyrkkeilijä ole, 4 tappelua listattu tuonne amerikan ajoilta, eli ei käytännössä juuri yhtään kanadalaiselle. Saksan aikojen tappeluista en tiedä, mutta ainakaan youtubessa ei yhtään taida olla.
100 minuuttia jäähyjä tappelematta on kuitenkin aika paljon, eli huitooko se, koukkii jäädessään perään, taklaa kyynärpäät ylhäällä vai soittaa käytöskymppien arvoisesti suutaan tuomareille?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Leavittin pelisilmä ja kiekolliset taidot ovat riittävällä tasolla, että kaveri voisi olla ykkössentteri. Ongelmaksi tulee se, että hän ei ole ennenkään ollut raketti, ja on kuulemma varsinkin nykyisellään hidas (vaikka eliteprospects taitaakin mainita luistelun hänen vahvuudekseen). Vaisun luistelunsa takia hänelle uskaltaa ennustaa vaikeuksia hoitaa sentterin puolustusvelvotteita.

Ylivoimalla Leavitt täyttää varmasti paikkansa.

Eräs Pohjois-Amerikassa Leavittin pelejä nähnyt scoutti sanoi aikanaan, että "Leavitt on Brett Harkinsin köyhempi versio" ja tuossa lienee paljon perää, eli saman profiilin pelaajasta on kyse, mutta hieman maltillisemmilla pisteodotuksilla. Mutta joku 40 pistettä voi siis hyvinkin olla realismia.

Joku muisteli täällä tuota Eaves-incidenttiä. Tapaushan sai aikanaan julkisuutta kaudella 2002-03, jolloin Leavitt pelasi yliopistoliigaa. Muistan lukeneeni lehdistä Leavittin version tapahtuneesta. Jos muistan oikein, lähti tapaus siitä, että Leavittin joukkuetta valmentanut Mike Eaves kuuli, että Leavittin tyttöystävä oli tullut pelin jälkeen moikkaamaan Leavittia hotelliin, jossa joukkue asui. Eaves meni hotellihuoneeseen kertomaan pariskunnalle, että tyttöystävän pitää lähteä, koska joukkueen yhteisten sääntöjen mukaan hotelleihin ei saa ottaa tyttöystäviä mukaan. Myöhemmin Eaves syöksyi uudestaan hotellihuoneeseen vihaisena varmana siitä, että tyttöystävä ei ollut lähtenyt. Kun tyttöä ei huoneessa näkynyt, rupesi Eaves etsimään sängyn alta, kylpyhuoneesta ja komeroista, vaikka Leavitt yritti selittää, että tyttö lähti heti valmentajan edellisen käynnin jälkeen niin kuin oli sovittu. Valmentaja raivostui tajuttuaan olevansa väärässä ja kävi Leavittin kimppuun, kuristi tätä, repi paidasta ja heitti tämän päin seinää ennen kuin hän poistui.

Välikohtauksen jälkeen Leavitt joutui Eavesin epäsuosioon. Hänen peliaikansa väheni ja aiemmin isossa roolissa ollut pelaaja päätyi pelaamaan jämäminuutteja. Leavitt ei ollut tehnyt ilmoitusta tapahtuneesta, mutta oli kertonut siitä pelikavereilleen. Kolme kuukautta tapahtuneen jälkeen huhu välikohtauksesta oli mennyt joukkueen johtajiston tietoon. Leavitt ja Eaves kutsuttiin kuultavaksi ja valmentaja myönsi käyttäytyneensä sopimattomasti ja pahoitteli tapahtunutta. Eaves sai yliopistolta rangaistukseksi varoituksen/nuhtelun. Kuusi päivää tämän jälkeen Eaves erotti Leavittin joukkueesta lopullisesti.

Välikohtaus nousi otsikoihin, koska Leavitt haastoi Eavesin oikeuteen ja vaati rahallisia korvauksia, koska koki ettei hän ollut tehnyt mitään väärää ja hänen kehityksensä kiekkoilijana oli kärsinyt pelaamattomuuden takia. En muista, miten tapaus lopulta päättyi.

Leavitt pelasi loput juniorivuotensa kanadalaisessa WHL-liigassa. Ensimmäisellä kaudellaan hän voitti WHL:n tulokkaiden pistepörssin. Kakkoseksi sijoittui Gilbert Brule, joka varattiin NHL:ään 2005 ykköskierroksen varauksena ja koko draftin kuudentena. Leavittia ei koskaan varattu NHL:ään, vaikka tehojensa puolesta hän olisi varauksen ansainnut. Varaamattomuuden syyksi arveltiin sitä, että hän joutui scouttien mustalle listalle haastettuaan valmentajan oikeuteen.

Leavitt siirtyi 19-vuotiaana ECHL-liigaan ja voitti heti ensimmäisellä kaudellaan ja tulokkaana koko liigan pistepörssin. Suoritus oli huikea, sillä koskaan ennen ei tulokas ollut voittanut ECHL:n pistepörssiä.

Phoenix Coyotes teki Leavittin kanssa 475 000 dollarin arvoisen kahden suunnan ja kahden vuoden sopimuksen. Fanien odotukset seuraavalle kaudelle olivat kovat ja uskottiin jopa, että samoilla tehoilla jatkaessaan Leavitt tullaan seuraavalla kaudella jopa nostamaan kokeilemaan NHL-vauhtia. En tiedä miksi, mutta Leavitt tuli pitkältä omatoimisen harjoittelun kaudelta AHL-joukkueen leirille pahasti ylipainoisena ja huonokuntoisena. Olisi kuvitellut, että ensimmäistä kertaa NHL:ään pääsevä treenaa kesän täysillä.

Phoenixissa touhua ei katsottu hyvällä, vaan rangaistuksena hänet määrättiin pelaamaan farmin farmiin eli CHL:ään. CHL:ssäkin Leavitt aloitti vaisusta mahdollisesti sen takia, ettei ollut lähellekään siinä fyysisessä kunnossa, mitä kiekkoilijalta vaaditaan. Ensimmäisten parikymmenen pelin jälkeen hän ei ollut pistepörssin kärkimiesten joukossa, mutta kuntoon päästyään Leavitt alkoi takoa pisteitä sellaisella tahdilla, etten ole varma, onko CHL:ssä sellaista nähty. Hän otti yksitellen kaikki pelaajat kiinni pistepörssissä ja lopulta meni menojaan selvään voittoon. Leavittin ylivoimasta kertoo se, että viimeisissä 17 ottelussaan hän keräsi yhteensä 50 pistettä, eli hän pelasi kolmen pisteen ottelukeskiarvolla. CHL on jo höntsäliiga, mutta kyllä tuo jostakin kertoo.

Leavittia on kuvailtu luonteeltaan hyväksi tyypiksi ja erittäin huumorintajuiseksi kaveriksi. Houston Aerosin AHL-joukkueessa pelatessaan hänet pyydettiin hyvien sosiaalisten taitojensa ja vitsinkertojan ominaisuutensa ansiosta pitämään omaa palstaa seuran nettisivuilla. Eräs joukkuekaveri sanoi, että jos Leavitt ikinä lopettaa jääkiekon, kannattaa hänen harkita stand-up -koomikon uraa, koska hänellä on terävä pää ja hyvä tilannekomiikan taju. Tuo voi olla hyvä juttu, mutta toisaalta juuri SaiPassa käynyttä ja itsensä pihalle ryypännyttä James Sanfordia kuvailtiin kanssa hauskaksi ja pidetyksi seuramieheksi - ja lopulta James olikin sitä vähän liikaakin, kun piti seuraa muille baaritiskilläkin.

Leavitt on ehdottomasti riski. Mikä on hänen motivaationsa? Mikä on hänen kuntonsa? Treenaako hän kesän omatoimisesti? Onko sopimuksessa try-out-jakso tai pelaajan fyysiseen kuntoon liittyvä purkupykälä (mitkä Sanfordin tavoin kuuluisivat asiaan)?

Jos kaikki menee nappiin, en näkisi mitään syytä, miksi Leavitt ei voisi tehdä jopa 40-50 pistettä kaudessa. Mutta riski on siis kyseessä - ehdottomasti olisin kuitenkin tämän kortin voinut nähdä SaiPassakin.
 

Lättfil

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olipas hyvä ja kattava paketti mirasanelta Leavittista. Potentiaalia miehessä siis on, mutta riskitkin ovat suuret. Toivotaan parasta.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Nyt menin sekaisin tästä johdon strategiasta. Kuten joskus totesin, ensin tyhjennettiin tsekkien pajatso, sitten tyhjennettiin mestis ja lopuksi siirryttiin suljetulle osastolle (Tibbetts, Hirsch). Leavitt on selvästi askel taaksepäin tässä kehityksessä, mutta riskit ovat siltikin kovat. Toivotaan, että pojasta on tullut mies.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suurin kysymysmerkki lienee se, että miten sopeutuu SM-liigan vauhtiin Saksan kakkosliigan jälkeen. Tehot AHL:ssä ovat olleet näyttöpaikkoihin nähden ihan kohtuulliset, mutta peliaika siellä on jäänyt hyvinkin vähiin. Mikä lie syynä? Onko kyseessä siis pelaaja, jolla ei ole ollut käyttöä alemmissa ketjuissa, mutta ylempiin ketjuihin on vastaavasti ollut potentiaalisempia kavereita tyrkyllä? ECHL:n pistepörssin voittokin on näemmä vyöllä...

Antaa kaverin yrittää. Mahdollisuudet ovat melkeinpä kaikki pistepörssin kärkipään sijoitusten ja totaalisen flopin välillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös