Mainos

Aleksi Heimosalmi

  • 95 756
  • 426

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Heimosalmen kohdalla tosiaan mielenkiintoisin kysymys kuuluu, että nyt kun täyttää 18v aivan näillä näppäimillä ja on tuon tason pakkitalentti, niin montako liigaottelua hänelle uskaltaa ensi kaudella budjetoida. Joku tuossa edellä otti vertailuna esimerkiksi vuotta vanhemman Puution, joka nyt tällä kaudella 18-vuotiaana pelasi jo 30 liigaottelua. Heimosalmi on kuitenkin ymmärrykseni mukaan vielä kovempi talentti kuin Puutio, ja siinähän ei tietysti ole mitään ihmeellistä että 18-vuotias pelaa nykyliigassa jo kohtuu isohkossakin roolissa.. eli olisiko se 20-30 ottelun taso sitten oikea

Kuitenkaan samalla liian isoa palaa ei voi haukata kerralla, eli vakipaikkaa liigassa pelaavassa kuusikossa ei voi luvata kuin vasta 22-23 kaudelle, koska etenkin tällä hetkellä 10-15 vuotta vanhemmat liigapelaajat ovat pelkästään fyysisesti täysin ylivertaisia. Mestiksessä vastustajien keski-ikä nousisi hiukan verrattuna A-junnuihin, ja palveleeko junnuissa jatkaminen sitten miten, koska tällä menolla Heimosalmi vetää ensi kaudella siellä jo likemmäs piste per tahtiin pakkina

Organisaatiossa varmaan aika tarkkaa etenemissuunnitelmaa Heimosalmelle tehdään..
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Heimosalmen kohdalla pelit sitten näyttävät, että missä pelaa ja kuinka paljon. Itse näkisin siten, että tulee pelaamaan enimmäkseen liigassa, koska kyllä hyvä 18-vuotias siellä pärjää. Ässillä on hänen suhteensa joku suunnitelma, joten joka tapauksessa mielenkiintoista nähdä Heimosalmen otteita.

Kesän draft on taas mielenkiintoinen patafaneille. Joskus talvella taisi olla niin, että Heimosalmen uskottiin menevän kolmannella tai neljännellä kierroksella. Nyt realismia taitaa olla kierrokset 2-3. Hyvin alkaneet nuorten kisat voivat laskea varausnumeroa.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästä maalista eivät löytäneet Heimosalmelle syöttöpinnaa:

Nyt turnauksen puolustajien pistepörsissä toisena tasapistein kärjen kanssa, tuolla syöttöpisteellä olisi yksin kärjessä.

Nyt tuohon maaliin on lisätty toinenkin syöttöpiste, mutta ei Heimosalmelle vaan Järvelälle. Varmaan Päivärinnan poikittaissyöttö sitten osuu matkalla Järvelään maalin edessä... tuolla kuvan laadulla sitä on vaikea sanoa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Liike on kyllä kaverin selkeä vahvuus, taitavaa luistelua, ja coast-to-coast maalit lupaavat aina hyvää kiekollisen pakin uralle..

Toki totta kai täytyy silti huomata, ettei nyt kukaan liigassa näitä odota ensi kaudella, koska täällä vastustajat eivät katsele tumput suorina. Eihän tuossa yksikään sveitsiläinen tehnyt elettäkään, että edes muodon vuoksi olisi oikeasti yrittänyt puolustaa Heimosalmea..
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Siitä sitten tekemään uutta "Javanaista", eli kannattaa siirtää poika pakista hyökkääjäksi.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Vätmänin jalanjäljissä uraa kehittämään. Luistelu on kyllä hyvää, toivottavasti pääsee käyttämään jo Liigassa ensi kaudella hyödykseen. 20-21 pakistossa ei ollut yhtään noin hyvää luistelijaa.

Atu toki palauttaa maan pinnalle ekan kiekonmenetyksen jälkeen ja poika oppimaan träppipuolustuksen saloja junnuihin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihan huikee paketti kyseessä. Vaikka käytännön ominaisuudet onki ihan viimisen päälle, niin ittelleni tuo pelipää aiheuttaa silti eniten ihastusta. Lukee peliä tosi hyvin, on koko ajan pelipäällä ja tosi määrätietonen tekemisissään. Jatkuvasti siirron pari peliä edellä.

Ihan mahtavaa, että saadaan ihailla poikaa Porissa!
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Heimosalmen kohdalla pelit sitten näyttävät, että missä pelaa ja kuinka paljon. Itse näkisin siten, että tulee pelaamaan enimmäkseen liigassa, koska kyllä hyvä 18-vuotias siellä pärjää. Ässillä on hänen suhteensa joku suunnitelma, joten joka tapauksessa mielenkiintoista nähdä Heimosalmen otteita.

Samaan aikaan haluaa painaa kaasua, latu on auki ja vain taivas rajana!

Sitten toisaalta hieman jarrutella, koska historia on osoittanut ettei aikuisten peleihin hypätä sormia napsauttamalla ilman kasvukipuja.

Mutta jos pystyis ottamaan vakiroolin Liigasta jo tulevalla kaudella, täyttämään ruutunsa, niin olis sekin jo kova juttu. Ettei olis pelkästään huippulahjakkuus näytillä ja kehittymässä vaan selviytyis perustehtävistään ja aina silloin tällöin kykenisi tekemään joukkuetta auttavia asioita vahvuuksiensa kautta.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihan huikee paketti kyseessä. Vaikka käytännön ominaisuudet onki ihan viimisen päälle, niin ittelleni tuo pelipää aiheuttaa silti eniten ihastusta. Lukee peliä tosi hyvin, on koko ajan pelipäällä ja tosi määrätietonen tekemisissään. Jatkuvasti siirron pari peliä edellä.

Ihan mahtavaa, että saadaan ihailla poikaa Porissa!

Ässät on siis kasvattanut modernin huippupakin. Piti tämäkin päivä vielä nähdä.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässät on siis kasvattanut modernin huippupakin. Piti tämäkin päivä vielä nähdä.

Kyllä näin tosiaan on. Onneksi saatiin pidettyä Porissa. Jos olisi siirtynyt esimerkiksi Raumalle, niin taas olisi pitänyt mennä itkumuurille. Tulevan kauden osalta ehkä mielenkiintoisin seurattava, vaikka kaikkia hankintoja ei ole vielä tiedossakaan.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ässät on siis kasvattanut modernin huippupakin. Piti tämäkin päivä vielä nähdä.
Eiköhän täällä ole kasvatettu useampiakin aikanaan moderneja huippupakkeja. Ei yhtä liigan palkintoa ole turhaan nimetty Rocky Rautakallion mukaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eiköhän täällä ole kasvatettu useampiakin aikanaan moderneja huippupakkeja. Ei yhtä liigan palkintoa ole turhaan nimetty Rocky Rautakallion mukaan.

Pitää toki paikkansa mutta tarkoitin nyt modernia juuri tämän ajan kontekstissa. Käsitys siitä millainen on hyvä puolustaja on ylipäätään murroksessa kuten vaikka Nhl-peleistä näkyy ja siksi tervehdin ilolla sitä että Ässät on pysynyt kehityksessä mukana.

Tietysti vaikka Heinolasta voisi sanoa samaa kuin Heimosalmesta mutta häntä en pidä ihan samassa mitassa omana kasvattina.
 
Viimeksi muokattu:

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hiukan antoi Suomi liikaa etumatkaa Venäjälle, ja lopputuloksena tappio 5-6.
Heimosalmelle 0+2. Ennen finaalia ja pronssipeliä Heimosalmi johtaa turnauksen puolustajien pistepörssiä tehoin 2+6=8. Välierän jälkeen palkittiin jo turnauksen Suomen parhaat pelaajat, ja komean Tissotin ranteeseen saivat Heimosalmi, Tuomaala ja Koskenvuo.

Mielenkiintoista nähdä kuinka paljon Heimosalmen sijoitukset draft rankingeissa nyt kisojen jälkeen nousevat.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Huikeaa tekemistä Heimosalmelta taas kerran ja ansaittu Suomen joukkueen tähtipelaaja palkinto. Heimosalmi taisi pelata välieräottelun viimeisistä minuuteista suunnilleen 5/6.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pronssipeli meni Suomelta miten meni, mutta Aleksi Heimosalmi voitti puolustajien pistepörssin, valittiin allstars kentälliseen sekä valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi.

U18 mm-kisat on oikeastaan ainoa turnaus jossa ovat mukana periaatteessa kaikki ikäluokkansa maailman parhaat, siinä porukassa valinta parhaaksi puolustajaksi on kova suoritus. Vaikka turnaus joukkueena päättyikin pettymykseen, niin onnittelut Aleksille mahtavasti menneistä kisoista!
 
Juuri tulin kirjoittamaan samaa, että henkilökohtaisesti kisat olivat hänelle nappionnistuminen. Turnauksen parhaaksi puolustajaksi valitseminen on todella iso juttu, ja vieläpä mitalien ulkopuolelle jääneessä joukkueessa.. mahtava homma!
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pronssipeli meni Suomelta miten meni, mutta Aleksi Heimosalmi voitti puolustajien pistepörssin, valittiin allstars kentälliseen sekä valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi.

U18 mm-kisat on oikeastaan ainoa turnaus jossa ovat mukana periaatteessa kaikki ikäluokkansa maailman parhaat, siinä porukassa valinta parhaaksi puolustajaksi on kova suoritus. Vaikka turnaus joukkueena päättyikin pettymykseen, niin onnittelut Aleksille mahtavasti menneistä kisoista!

Mitä tuota peliä pari erää katsoin, niin kyllä Heimosalmi nousi taas esiin hyvällä luistelulla ja aktiivisella pelillä. Ei ollut hänelläkään varmaan turnauksen paras peli, mutta voidaan olla todella tyytyväisiä että Heimosalmen nimi on saatu Ässien paperiin seuraaviksi vuosiksi. Näytöt olivat tosin nyt niin kovaa luokkaa scouttien silmien alla, että uskon hänen pelaavan meillä korkeintaan kaksi kautta.

Valinta turnauksen parhaaksi puolustajaksi on aivan huikea saavutus. Luultavimmin tullaan varaamaan kesän draftissa aiemmin mitä ennen kisoja ounasteltiin. Yksi erinomainen syy katsoa ensi kaudella Ässien pelejä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pronssipeli meni Suomelta miten meni, mutta Aleksi Heimosalmi voitti puolustajien pistepörssin, valittiin allstars kentälliseen sekä valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi

Noilla meriiteillä on selvää, että syksyllä tulee näyttöpaikkaa Liigassa. Varmasti nuo valinnat nostavat Heimosalmen rankingia maailmalla ja hyvät otteet on huomioitu scouttien papereissa, sellaistenkin jotka eivät ole ennen Heimosalmea niin tarkasti seuranneet
 
Vasenpaitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noilla meriiteillä on selvää, että syksyllä tulee näyttöpaikkaa Liigassa. Varmasti nuo valinnat nostavat Heimosalmen rankingia maailmalla ja hyvät otteet on huomioitu scouttien papereissa, sellaistenkin jotka eivät ole ennen Heimosalmea niin tarkasti seuranneet
On vääryys jos Heimosalmi pelaa pelinkin junnuissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös