Ajattelitko monta kertaa saman asian vielä kertoa eri ketjuissa?Kyllä ketuttaa että tälle mentiin sorvaamaan pidempi jatkosoppari. Kaveri tekee virheitä virheiden perään niin puolustuksessa kuin hyökkäyspäässä. Alkukauden otteluissa joissa pelasi ykkösketjussa, aiheutti ainakin 10 kertaa paitsion.
Kaveri on vasta täyttänyt 23. Hyvä viime kausi on takana. AAR pystyi tulokaskaudella tekemään 13 maalia ja 29 pistettä. AAR on oma kasvatti ja todennäköisesti soppari oli suhkot edullinen. Hyvä kiinnitys Kärpiltä!Kyllä ketuttaa että tälle mentiin sorvaamaan pidempi jatkosoppari. Kaveri tekee virheitä virheiden perään niin puolustuksessa kuin hyökkäyspäässä. Alkukauden otteluissa joissa pelasi ykkösketjussa, aiheutti ainakin 10 kertaa paitsion.
Itse olen tuon suhteen ihan toiveikas. Kyllähän joukkue saa jotain päivitystä näissä ja toisessa erässä koko porukan fyysinen preesens oli hymyilevä ja vapautunut.Peukut ja varpaat ristiin ettei käynyt pahasti.
Toivottavasti jotakin kanavaa pitkin kuuluu pian uutisia tilanteesta (ja nimenomaan positiivisia uutisia).
Tulin myös. Todella hirvittävä tilanne. Toivottavasti selviää pienellä. Tampereelta itseltäkin kaikki sormet ristissä toivoen parasta!Alkuun pahoittelut että tulen kutsumatta toisten hiekkalaatikolle huutelemaan, mutta nyt oli kyllä tultava toivomaan että Aleksi selviää tuosta karmivasta tilanteesta säikähdyksellä!
Tsempit Aleksille!
Tuossa postauksessa huolestuttavin asia on sanat "on OLLUT tajuissaan"Antti-Roikon vointi kuulemma hyvä.
Komeasta voitosta huolimatta Illan ylivoimaisesti paras juttu ja helpottava uutinen.
Eiköhän tuossa tarkoiteta että Aleksi ON tajuissaan.Tuossa postauksessa huolestuttavin asia on sanat "on OLLUT tajuissaan"
Tuossa postauksessa huolestuttavin asia on sanat "on OLLUT tajuissaan"
No toivottavasti on, helvetin pelottavia tälläset tilanteet...Ehkäpä huolimattomasti vain kirjoitettu.
Niin, mietin että meinasko tuo yllä mainittu "on ollut tajuissaan" että oli tilanteessa tajuissaan. Hieman epäselvää viestintää siltä osin.Oli tajuissaan kun jäässä makasi, kääntyikin hieman tvn perusteella.
Jäi itselle tuosta tilanteesta vähän stressi päälle ja pulssi nousi aina kun pelaajat luistelivat laitaa kohti kamppailemaan. Toivottavasti AAR on pian taas kaukalossa!
Mika Kupiaiselle tilanteesta 2 min. Onneksi nämä nykyään paremmin kitketään pois.Selkeästi vintti pimeni ja virkosi tajuihinsa vasta selällään maatessaan. Todella pelottavan näköinen tilanne.
Matti Veivon halvaantumiseen johtanutta taklausta Kärpät - Kalajoen Junkkarit pelissä paikan päällä todistaneena tuli kyllä vanhat muistot heti mieleen, "eikait".