Pistelinko87
Jäsen
Ässät on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Albin Erikssonin kanssa. 20-vuotias ruotsalaishyökkääjä saapuu Ässiin Ruotsin pääsarjasta Färjestad BK:n organisaatiosta.
Isokokoinen (193 cm / 93 kg) oikealta ampuva Eriksson on Dallas Starsin toisen kierroksen varaus vuodelta 2018. Hyökkääjä on pelannut paljon Ruotsin juniorimaajoukkueissa ja hän oli Ruotsin U20 joukkueessa saavuttamassa MM-pronssia 2020.
Parhaalla SHL-kaudellaan 2018 – 2019 Eriksson iski 44 ottelussa tehot 9+7 =16. Päättyneellä kaudella 36 ottelua tuottivat tehopisteet 0+4 =4
- Albin Eriksson on kuulunut viime kaudet SHL:n huippuorganisaatioihin ja pelannut Ruotsin nuorten maajoukkueissa. Hänen roolinsa on kuitenkin jäänyt pieneksi ja Liigaan tulemalla hän hakee uutta kehitysväylää kohti NHL-unelmaansa. Hän on Dallas Starsin varaus vuodelta 2018 ja sikäli tuttu pelaaja Kari Takolle.
- Albin on erittäin ulottuva ja isokokoinen kaveri. Hänellä on painava laukaus. Albinilla on hyvä luonne ja halu kehittyä. Hän halusi heti ensimmäisistä keskusteluistamme lähtien sitoutua uuteen joukkueeseen ja tulla kehittymään Poriin jo kevään ja kesän ajaksi. Hän liittyy harjoituksiimme ensi maanantaina ja on jo kaupungissa,Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.
- Olen innoissani aloittamassa treenit ja odotan innolla kaupunkiin ja joukkueeseen tutustumista. Haluan kehittyä täällä ja voittaa mahdollisimman paljon otteluita.
- Teen paljon töitä jokaisena päivänä. Käytän kokoa hyväkseni ja pyrin laukomaan paljon, Albin Eriksson kertoi.
Mielenkiintoinen ja lupaava hankinta Poriin. Uskon, että todella hyvä palanen hyökkäysosastolle ja kyllä tuo 2. kierroksen NHL-varaus kertoo paljon, että potentiaalia on.