Hyvä siirto Erikssonin kannalta, joskin vähän sellainen fiilis, että tekee Matinmikot pois päästyään, pelaa hyvin ja Ilveksen fanit saavat ihmetellä miksi ei mahdu Ässissä pelaamaan.
Erikssonin peliajan vähyys ei alkukaudesta ihmetyttänyt, miehen liike oli heikkoa ja oli vähän pelokkaan ja epävarman oloinen, mutta mielestäni Ässissä on tehty hyvää työtä ja saatu miestä vietyä eteenpäin.
Tuntuu hassulta, että sitä ei kuitenkaan haluta itse hyödyntää, miehen liike on parantunut huomattavasti ja onnistumisten jälkeen on saanut myös itseluottamusta takaisin, joskin nämä jatkuvat viltitykset tuskin sen ylläpitämistä tukevat.
Albin on pisteiden ja tehojen puolesta ollut hyvä, eikä pelkästään kentällä näyttänyt kehittyneen.
Miksi näitä projektipelaajia tuodaan, jos ei niiden kehittymistä käytetä sitten itse hyväksi?
Albinilla olisi kokoa ja hyvä työmoraali, sekä omaa hyvän laukauksen. Toki fysiikassa vielä kehittämistä, jotta kaksinkamppailuissa pärjäisi paremmin.