Liisasta Liisaan
No niin bisnesman, tässä pikku raportti:
Valomaisemiin Lauttasaaressa tutustuttuani keräsin sopivan pissaliisa-bongariryhmän ja pyysin taksia ajamaan Espalle. Kaikki näytti hyvältä, illan hengen mukaisesti olin tankannut iänikuisen ilmaiskaljan lisäksi Perryä, pissiksien elämänektaria. Kuvittelin näin sulautuvani paremmin joukkoon hilpeään ja aavistelin staijauksesta tulevan antoisan.
Eikä mitä, takapenkiltä mekastettiin "Mennääki Kallee!" Kyseinen kapakkahan on toki hauska, jos sattuu Hifkifani-pisteitä keräilemään. Siellähän niitä istuskelee alakerran ahtaassa rokkibaarissa ja viiden kaljan jälkeen alkaa selkään taputtelu ja pöydillä tanssi. Tälle illalle oli kuitenkin tavoitteet korkeammalla, joten narikassa todellisuuteen havahduttuani käännyin takaisin ja ilmoitin portsarille käyväni pikaisesti bongaamassa Espalla muutaman pissaliisan. Portsari nyökkäsi.
Espa kuhisi lupaavasti, sidukoita korkkailtiin ja jokunen vittukin ladeltiin. Kasarmikadun Mix-mäx-ravintolan ja Eteläepsalaatin välisessä Jamaikan suurlähetystön porttikongissa pari vittumarkoa lorotteli ja hohotteli. Tuumailin innoissani, että tästä se lähtee.
Havaitsin neljän mahdollisen pissaliisan parven istuskelevan joutilaana puistopenkillä, jonka päässä oli vapaata. Istahdin reippaasti penkin päähän. Valinta oli väärä, tytöt vain keskustelivat. Sen sijaan viereisellä penkillä! Kaksi lantiofarmarista tolppakenkää rötkysi persii vasten penkin selkänojaa hartiat takana seisovaan alumiiniaitaan nojaten ja vittuili puhelimeen äänekkäästi. Siinäkö niitä nyt oli? Perry-pullo ainakin pullisteli lupaavasti repun verkkotaskussa. Höristelin korviani ja erotin kuin erotinkin muutaman lauseen kotivärjätyn punapään huulita: "Vittu mä en tajuu... siis sä oot vittu niinku missä?" Pisteet minulle, tätä piti juhlia. Palasin Kalle-baariin kilistämään illan ensimmäiselle pissis-pisteelle. Hajamielinen portieeri kysäisi, että sainko sitä rahaa? "Eiku mää kävin niitä pissaliisoja kattomassa." "Jaa juu."
Selkääntaputtelijaporukoiden hermostunut kaljanjuonti alkoi samantien ahdistamaan ja kehoitinkin toista kaveriani liittymään seuraani pissaliisojen bongailuun. Toki suostui, kyyninen baariseurakunta oli häntäkin alkanut jo tympiä. Kerroin alamäessä tälle pohjanmaalaiselle kaverilleni lajituntomerkit. Koiras-puolisista hän tiesi varoittaa, että "Noon helposti kiukkuusia ja äkkipikaasia tuommoset nuoret kollit." Lupasin pitää varani. Espalla meininki näytti edelleen hyvältä, mutta mitä! Kotivärjätty punapää seisoi Bajamaja-jonossa! Katseeni kiersi pusikoita, ei ristin sielua. Luontaiset pissapaikat oli aidattu! Perennapenkkejä kiersivät "Telinerami"-merkkiset aidat. Helsingin kaupunki oli ottanut ikään kuin opikseen ja ehkäissyt pissisten pääsyn luonnollisille tarpeilleen. Nuoriso käyskenteli sulassa sovussa pääkaupunkimme ytimessä pitäen mölinät jne. mahassaan. Taipeiden yö ei ollut entisensä. Onneksi puhelin soi ja syntyperäinen tsaddilainen kaverimme ilmoitti liittyvänsä seuraamme. "Ei ne pissikset täällä oo, ne on tuolla Kolera-altaalla kuseksimassa."
Matkalla satamaan alkoi masennus hiipiä mieleeni, enhän ollut nähnyt pissiksen pissistä. Perkules, pari likkaa notkui kaiteella, joten kimppuun vain.
-No?
-Aattelin kysyy yhtä juttua
-Ni?
-Ootteko pissaliisoista kuullu?
-Nii jaa et me oltais niinku niitä?
-Ni mitä oisitte?
-No pissixii
-Ootteko?
-Voi v...
-On kumminki tuttu termi?
-Mmm...
-Mistä ootte kuullu, netistä?
-Mistä sitte?
-Jatkoajasta
Ääntely taukosi. Vaikka eihän se edes ollut mikään pissaliisa. Kaverini vielä yritti tarjota anisviinaa, mutta eivät kuulemma ota vieraiden pulloista.
Kolera-altaalla jokunen vittumarko huudatti konettaan, mutta kukaan mitään missään sielläkään kykkinyt.
Gloriasta löytyi muutama TaiKKilainen ex-hippi-pissis, aivan kuten olin arvellutkin. Ei heistä kuitenkaan sen enempää.
Aamuviideltä Espa oli hiljentynyt ja lakaselakase-koneet sutineet sixpäkkien pahvihylsyt kitusiinsa. Pari denaturoitua ukkoa sentään tärisi jalkakäytävällä, mutta eivät olleet pissiksistä kuulleetkaan. Kerroin tuntomerkit, ukot kärttivät kaljaa ja kortongin löivät käteen. Vittuako minä sillä.