Ainahan sitä kokeilla saa

  • 5 019
  • 7

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tryout, tuo Virmasen mainio keksintö, on tuttu juttu Mestiksessäkin. HeKissä on parhaillaan pari nuorta hyökkääjää Lahdesta ja Hokilla nelikko Kärpistä. Jukurit testaa veskoja, LeKi vissiin koko joukkuetta. Lisäksi ainakin Sportilla, KooKoolla ja Titaaneilla on ringissä omia junnuja. Ja varmaan on muillakin, vaikkei olekaan julkaistu mitään nimiä.

Noista pelureista kun ei vielä osaa sanoa mitään ennen syksyä, niin katsastinpas vähän historiaa. Eli minkälaisia pelaajia oli viime kaudella kokeella ja mitä heille sitten tapahtui. Tuliko hutikuteja vai pitäisikö jälkiviisastella? Lista on varmasti pahasti puutteellinen, joten täydennelkäähän.

FPS

Puolustukseen haki paikkaa Juho Autio Lukon A:sta. 6 pelissä 0+1 ja paluu Sportin junnuihin. Antti Kurki TuTon A:sta päätyi yhden matsin jälkeen Kokkolaan, josta palasi vissiin vähin äänin takaisin Turkuun. Sitten oli sveitsiläiskaksikko Patrick Bloch (-85) ja Roger Capaul (-85). 5 treenipelissään kaksi kertaa maalannut Bloch pakitteli kauden sitten B-liigassa, jossa otti vakipaikan HC La Chaux-de-Fonds –joukkueessa: 43 matsissa 2+4. Ei olisi ehkä pelastanut Palloseuraa. Hyökkääjä Capaulin (5. 0+0) viime kauden tilastoja ei Eurohockeystä löytynyt.

Kotimaisia hyökkääjäkokelaita olivat ainakin Anatoli Bogdanov (kahden passin mies, eikös?), Ville Piltti, Johannes Rundgren ja tavallaan Rami Jokinenkin. Jokinen (4. 2+2) olisi varmaan kelvannut, mutta sai pelipaikan Tanskan divarista. Samaan tiimiin mäni Pilttikin (7. 0+3). Bogdanov (7. 2+0) ei puolestaan kai mahtunut joukkueeseen ja päätyi Naantaliin, jossa pelasi kakkosdivaria ihan kohtalaisesti. Rundgren oli muistaakseni Salamoidenkin testattavana ensin ja saikin sopparin Forssaan, mutta Mestis-pelit jäivät kahteen. Pelasi sitten loppukauden jossain alasarjoissa Turun tienoilla.

HeKi

Nousijatkin testailivat pelaajia ahkerasti. Ainakin Henri Manninen, Lauri Liewendahl, Tuomas Riutta ja Viktor Pellä saivat sopparinsa tryoutin jälkeen. Pari-kolme pinnaa teki heistä jokainen harkkapeleissä, mutta Manninen kasvatti rooliaan kauden aikana. Liewendahl sen sijaan jäi aika pieneen rooliin ja Riutan ja Pellän sopparit purettiin kesken kaiken.

Pelicans-A:sta paikkaa hakivat hyökkääjät Paavo Johansson ja Antti Louhelainen sekä pakki Tomi Kaitarinne. Ensin mainitut jäivät kolmessa pelissään tehoitta ja päätyivät kakkosen Nastolan Kiekkoon. Johansson oli siellä joukkueen toiseksi tehokkain ja Louhelainen ynnämuut-osastoa. Kaitarinne (11. 0+1) päätyi puolestaan Titaaneihin (32. 0+5).

Hyökkääjä Aki Mäkelä haki jatkosopparia turhaan (3. 0+0), Ruotsista piipahtanut Mikko Niinikoski palasi Ruotsiin yhden treenimatsin (0+0) jälkeen ja pelasikin ihan kohtalaisen kauden (14+13) Allsvenskanissa. Sitten oli vielä Heinolasta lähtöisin ollut ja USA:n yo-sarjoissa pakitellut Pekka Saittakari (9. 0+0 ), joka päätyi SPHL-liigan(?) joukkueeseen Fayetteville FireAntz (55. 4+15).

Kesken kaudenhan Heinolassa käväisi Vaasasta tullut Kevin Cooper, joka aloitti hyvin (14. 6+3), mutta ei saanut pelata kautta loppuun HeKissä. Cooper näyttää pelanneen kauden loppuun Michiganissa UHL-sarjaa (27. 8+8).

Hokki

Marko Virtala osoittautui ainakin hyväksi pestaukseksi. Eikös se saanut jo ekan treenimatsinsa jälkeen sopparin, vaikka koeajan piti kestää pidempään. Joka tapauksessa 4+4 yhdeksässä harkkapelissä, runkosarjan 32 pelissä 6+10 ja finaaleissa lisää nannaa. Jaakko Järvitalo (5. 2+2) ja Kimmo Tuunala (5. 0+2) saivat hekin sopparit tryoutin jälkeen. Heistä Järvitalo olikin hyvä löytö: 12+10 runkosarjassa. Tuunalalla oli hiljaisempaa.

Pasi Reunanen teki kuudessa matsissaan kolme maalia, eikä kai tapellutkaan, mutta jäi sopimuksetta. Seurat sen jälkeen Ylivieskan Jääkarhut ja Valkeakosken Kiekko-Ahma. Hermeksessä hyökännyt Mikko Vihtola (2. 0+1) päätyi puolestaan Suomi-sarjan Jeppikseen, jossa oli joukkueen tehohyökkääjä (34. 27+26). Olisi saattanut jopa ollakin Roki-värväysten tasoinen.

Sami Siltavirta kävi jossain vaiheessa kokeilemassa, mutta päätti sitten lopettaa. Jokunen oma junnukin Hokkiin yritti mahtua.

Jokipojat

Joensuussa järjestettiin ihan kunnon testileiri joka tuotti varsin hyvää tulostakin. Tsekkiveska Salak torjui viisi treenipeliään liki 92% varmuudella ja jatkoi samoja otteita runkosarjassakin. Toinen testissä ollut ulkkisvahti, ruotsalainen Fabian Eriksson pelasi pari matsia aika heikoin tuloksin ja palasi muistaakseni Kuopion kautta kotiin. Iso ja nuori (-86) veskari torjui sittemmin kiekkoja Kovlands IF:n riveissä Ruotsin divarissa mukavalla prossalla 93,7%.

Muista ulkomaalaisista Kim Woo-Jae sai sopparin, sponsorien turvin tiemmä. Aika pieneen rooliin jäikin. Sitten oli tsekkisentteri Tomas Galasek (-85), jolla ei tainnut oikein putkeen mennä. Päätyi sitten Ruotsin kakkosdivariin…

Veskariksi yritti myös Titaaneista Janne Kari-Koskinen, josta lisää myöhemmin, Jarmo Lintunen LeKi-75:stä ja Jussi Raikko TarU-Hockeysta. Neverheard ja neverheard again. Pakit Timo Ahonen (7. 0+1), Juha Falin (7. 0+1) sekä hyökkääjät Sami Mutanen (7. 0+0) ja Mikko Vanninen (7. 1+0) saivat sopparit näytöillään, ja kuuluivatkin sittemmin runkomiehistöön, vaikkeivät järin isoihin rooleihin nousseetkaan.

Ilman Mestis-pelejä jäivät Ville Partanen (Jeppikseen), Tomi Haapala (Titaaneihin) ja Vili Mustonen (TuusKiin) ja junnu Janne Pussinen (7. 0+1). Mustonen tosin pääsi vielä loppukaudeksi Vantaalle.

Jukurit

Mikkelissä ei vissiin kokeella käynyt ennen kauden alkua muut kuin KooKoossakin piipahtanut Rämä? Kauden aikana sopparin sai koeajan jälkeen Timo Kuuluvainen, joka tuli KOO-VEEsta. Veskari Eero Väre ja hyökkääjä Ari Katavisto jäivät ilman jatkoa.

Sitten oli noi ruotsalaispakit Patrik Bäärnhielm ja Daniel Wågström. Bäärnhielm palasi kuuden Mestis-pelin (0+1) jälkeen Ruotsin divarin Piteåån, jossa oli tosi tehokas: 8 pelissä 4+10. Wågström viihtyi Mikkelissä vain yhden matsin verran (0+0) ja läksi sitten Italiaan, jossa pelasi kakkostasolla pinna/peli-tahtiin.

KooKoo

Varsinaisia testipelaajia oli neljä. Veskareista Antti Ore loisti (93,6%) ja sai sopparin ja Iiro Tarkki päätyi Savonlinnaan. Ei jälkimmäinenkään olisi huono valinta ollut, jos ei sitä ollut Orekaan.

Kenttäpelaajista Jussi Hilpas (9. 0+4) sai sopparin, mutta pelit päättyivät jo syksyyn (17. 2+1). Markus Rämä sai palata Kouvolastakin tyhjin käsin Lappeenrantaan, jossa pelasi kelpo kauden SaiPan A:ssa.

Junnuista Lauri Viantie (8. 1+1) ja Matti Nykänen (3. 0+1) tekivät pitkät sopimukset. Heistä tosin vain Viantie pääsi pelaamaankin (27. 1+2), kun Nykänen loukkaantui. Jokunen muukin junnu pääsi näyttämään osaamistaan.

KOO-VEE

Tamperelaisilla oli vähän sekava tilanne, mutta luetellaan nyt noita sopimuksetta jääneitä pelaajia. Pakeista Tero Kalela haki jatkoa (6.0+0), mutta päätyi LeKiin. Tommi Lindlöfistä (5.0+0) ei tietoa.

LeKiin päätyivät myös hyökkääjistä Antti ja Heikki Silvennoinen (molemmilla 0+0 neljästä matsista), molemmille siellä ihan hyvä kausi. Suomi-sarjaan suuntasivat myös Ilveksestä tullut Jaakko Marttila (2. 0+0, HC Montrealiin) ja kenties Petri Tynkkynenkin (3.0+1, Ketterään?). Hokissakin piipahtanut Vihtola yritti myös KOOVEEn riveihin.

K-Vantaa

Kai vantaalaisillakin jotain testivirityksiä oli, mutta niistä olen tietämätön. Jan Arvonen siellä ainakin käväisi pelaamassa yhden runkosarjamatsin, mutta se testi loppui lyhyeen. Siitäkään ei ole tietoa, missä loppukauden kiekkoili.

Salamat

Kirkkonummella taisi olla melkein koko joukkue testissä kauden alla. Tryouttilaisista sopparin saivat ainakin kakkosdivarihyökkääjät Janne Laakso ja Pekka Niemimaa Lohjalta ja Lari Joutsenlahti Kauniaisista sekä puolustajista Granin Ville Parkkulainen ja HeKin Dan Marklund.

Heistä etenkin Laakso oli ihan liekeissä treenimatseissa (11. 6+4) ja kohtalaisesti esiintyivät Niemimaa (11. 3+3) ja Joutsenlahtikin (9. 3+1). Heistä Laakso ottikin lopulta vakipaikan, Niemimaa oli siinä ja siinä muista pelaajista riippuen ja Lari sai palata kakkoseen. pelasi kauden loppuun Nummelassa. Pakit pakittelivat koko kauden Kirkkonummella, Marklund jopa aika isossa roolissa ex-hyökkääjäksi.

Treenipelejä pelasivat myös Oscar Francke (5. 1+0), Matti Luoma (5. 0+1), Mikko Palotie (3. 0+0), Antti Kutvonen (1. 0+0), veskari Jussi Raikko (90,32%) ja jo edellä mainittu Johannes Rundqren. Luoma pelasi lopulta HC Keravan riveissä, Palotie GrIFK:ssa ja Kutvonen Ketterässä. Kauden aikana kokeilemassa kävivät myös Katavisto, Väre ja Robin Englund.

SaPKo

SaPKo testaili ahkerasti etenkin veskareita. Tarkki löytyikin eteväksi ykköseksi tryoutin kautta. Sen sijaan viime kaudella Kotkassa torjuneet Pekka Kankaanranta ja Janne Kari-Koskinen kävivät vain kääntymässä. Kari-Koskinen päätyi loppujen lopuksi Forssaan, jossa Kankaanrantakin Montreal-pestinsä lomassa käväisi. Veskareista jatkopestiä yritti vielä Jyrki Rajalakin, joka pelasi sittemmin Rantasalmen Urheilijoissa.

Testattavista kenttäpelaajista ainakin Toni Vähämäki sai sopparin, mutta ei pelannut edes koko syksyä Savossa. Hyökkääjä Ville Virta ei jatkoa saanut, eikä mukaan mahtunut Petri Tynkkynenkään.

Sport

Vaasassa ainoa varsinainen tryouttaaja taisi olla Jon Wärn, joka pelasi kaksi treenimatsia ennen kuin siirtyi kakkosdivarin KoMuun. Kauden aikana käyneistä Tommi Alasta ei ehkä voi mukaan laskea, tuskin Tommi Pärmäkoskeakaan. Ruotsista tulleen Kevin Cooperin testi oli yhdeksän matsia ja kolme maalia runkosarjassa.

TuTo

TuTolla jokunen oma junnu pääsi kokeilemaan, mutta varsinaisia tryouttaajia ei tainnut olla kuin kolme. Pakkitroikasta Santeri Kilkki ei tainnut jaksaa edes treenimatseihin saakka, Janne Laitilan tilastoihin jäi yksi peli ja sopimuksen saanut Tommi Heinonenkin päätyi aika pian Forssaan.
 

ShitBreak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, NHL
Vaasassa Wärnin lisäksi ennen kauden alkua kävi pari harkkamatsia pelaamassa Kim Vähänen. Vähäsen loppukausi meni Forssassa(39. 1+3 50min -29).

Lisäksi Aniket Dhadphale tuli Tammikuussa parin tai kolmen ottelun tryoutilla loppukaudeksi rinkiin.
 

Sepedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Peliitat
Henri Manninen kehittyi viime kauden lopulla varsinaiseksi avainpelaajaksi HeKissä. Koko kauden oli ongelma löytää ykkösketjuun Janne Sinkkosen ja Ville Kiiskisen rinnalle kolmas lenkki joka täydentäisi ketjun. Kokeilemassa kävivät Cooper, Tossavainen, lainamiehenä V-M Koponen, Vilkman, Pyhäjärvi, mutta kukaan ei löytänyt paikkaansa miesten vierellä. Henri Mannisen peliä oli ilo katsella kun hän väsymättömästi teki töitä kentällä, jotta Kisse ja Jasi pääsivät toteuttamaan kuvioitaan. Mannisen nopea luistelu, kovat taklaukset ja loistava asenne loivat jatkuvasti hankaluuksia vastustajille sarjan lopulla, sekä playouteissa. Upeaa että koko ketju jatkaa myös ensi kaudella, mitä sitä toimivaa joukkoa sekoittamaan.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Mielenkiintoinen listaus Evertonilta!

Jokipoikien try-outtilaisiin voisi lisätä Tomi Pakarisen. Oli Jokipoikien mukana joulutauon KalPa-harjoitusmatsissa sekä vuodenvaihteen alla kahdessa Mestis-ottelussa (0+0). Sen jälkeen matkasi kuitenkin takaisin Pietasaareen, jossa teki kauden aikana tehot 11+20 Jeppikselle - napaten samalla 148 rangaistusminuutilla jaetun Suomi-sarjan jäähykuninkuuden. Varsin mukava kausi siis koko edellisen vuoden pahan loukkaantumisen takia sivussa olleelta pakilta.

Pakarisen comeback Joensuuhun oli siitä erikoinen tapaus, että pelitaidoiltaan hän olisi mahtunut hyvinkin joukkueeseen. Sopimuksen syntyminen karahti sitten raha-asioihin; Jeppis tarjosi avainpuolustajalleen melkoisen kovaa korvausta loppukaudesta, ja Pakarinen päätti valita ylemmän sarjatason sijaan rahat ja välillä ilmeisesti 30 min/ottelu tuntumassa pyörineen peliajan. Mielenkiintoinen pelaaja joka tapauksessa, toivottavasti nähdään vielä joskus Jokipojissa.

Joulutauon tuntumassa näytillä kävi myös toinen oma kasvatti, HIFK:n A-nuorten maalivahti Juuso Oinonen. Tätä tosin ei kannattane varsinaiseksi try-outiksi luokitella, sillä jo etukäteen oli tiedossa, että Oinonen palaa takaisin Helsinkiin. Mestis-kokemusta kertyi kuitenkin tilille puolikkaan ottelun verran, kun Oinonen pääsi joulukuun puolivälissä Vaasassa maalille toisen erän puolivälin jälkeen 5-1-tilanteessa. Sport rökitti Jokipoa kotonaan tällä kertaa 7-2, mutta toivottomassa tilanteessa luukulle heitetty 17-vuotias Oinonen onnistui Mestis-debyytissään hyvin (90,91%). Tämän lisäksi hän pelasi puolet joulutauon KalPa-ottelusta.

Ja mitä Kim Woo-Jaehin tulee, niin ihan pelillisillä ansoilla korealaiselle sopimus syksyn try-outin perusteella myönnettiin. Jamppahan maksoi jopa itse reissunsa Suomeen. Se on toki totta, että sarjassa Kim oli sitten pettymys, joskin sentään petrasi kevättä kohden nousten peluutusjärjestyksessä mm. Juha Falinin ohitse. Try-outilta sopimuksen saanut vanha tuttu Mikko Vanninen vuorostaan suuntasi tehot 1+4 Jokipojille iskettyään joulutauolla Itävallan divariin, missä nakutti 16 matsissa Wiener Eislöwenille pinnat 7+12.
 

Rocco

Jäsen
Sportiin tuli myös try-out pohjalta Aniket Dhadphale, joka lopulta tammikuussa sai sitä kautta loppukauden mittaisen sopimuksen.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jukureiden tryout-historiasta voisi nostaa esiin Tero Kettusen. Tuli rohkeasti 2.divarista Jukureiden testiin syksyllä 2005. Risto Dufvan silmä pelasi ja "Edu" sai sopparin. Eka kausi meni vielä pienessä roolissa Jukureiden laajan materiaalin vuoksi.

Viime kaudella hyvät tehot (7+13) ja oli Jukureiden runkopelaajia. Monipuolinen hyökkääjä on etenkin Jukureiden alivoimapelaamisessa isossa roolissa. Haalariosaston pelaaja, joka pystyy pelaamaan sentterinä ja laidassa.

Moni ihmetteli Kettusen sainaamista, mutta kaveri yllätti kaikki positiivisesti.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Hienoa Everton !

Hieno ja asiantuntevasti tehty ketjun avaus Evertonilta ! Ei ole tunti eikä kaksikaan riittänyt tuon alustuksen kokoamiseen. On ilo lukea tekstiä, johon on paneuduttu kunnolla, eikä käytetä pelkkiä linkkejä viitteinä.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noista pelureista kun ei vielä osaa sanoa mitään ennen syksyä, niin katsastinpas vähän historiaa. Eli minkälaisia pelaajia oli viime kaudella kokeella ja mitä heille sitten tapahtui. Tuliko hutikuteja vai pitäisikö jälkiviisastella?
Hokki
Sami Siltavirta kävi jossain vaiheessa kokeilemassa, mutta päätti sitten lopettaa. Jokunen oma junnukin Hokkiin yritti mahtua.
Ihan vaan Siltavirran kohdalle, että uskon että olisi ollut paljonkin annettavaa mutta motivaatio ei riittänyt. Hokin puolelta siis erittäin hyvä haistelu, mutta Siltavirran puolelta ehkä vähän huonompi..

Muuten aika tiukka liustaus ketjun aloittajalta. Paljon työtä noiden nimien ja taustojen keräämisessä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös