Aikuinen ?

[Sv veinikretski]

Mitähän vittua pitäisi tehdä kun on 46 vuoden ikäinen ja vieläkin vituttaa ns, aikuiset ihmiset, neljä lasta ja elämän kokemusta takana uskoisin että riittävästi,
kun kuuntelen radiosta tai televisiosta aikuisten löpinöitä niin pääni muuttuu aika ajoin punaiseksi. Vittuttaa niin saatanasti paskantärkeilijät jotka puhuvat aikuisuudesta, toisen kautta vituttaa myös pipopäät jotka luulevat tietävänsä miten asiat ovat. Mihin gategoriaan sitä pitäisi itsensä sijoittaa ?

Siksi ajattelikin ottaa tälläisen asian puheenaiheeksi, ehkä saan vastauksen tämän ketjun myötä sanalle aikuinen, ehkä olisi pitänyt kirjoittaa vitutusketjuun?
Aihe on kuitenkin niin laaja että luovuin siitä.

Toinen asia joka ottaa päähän on synnytys, olen kuunnellut sitä paskan tärkeilyä liian kauan, mikä on raskasta ja mikä ei ? Ja kuinka ihmiset ja eritoten miehet menettävät halunsa ja kykykynsä pitkäksi aikaa. Kuinka raskas tapahtuma se miehelle onkaan, itselleni synnytykseesä oli kaikkkein raskainta ettei päässyt tupakalle loppuvaiheissa. Ja jälleen aikuisuus! Ja vitut!

 

[seeyou@jäähalli]

Minä ihailin äitini sisaren miehen vastausta, kun vaimonsa kysyi häneltä tämän 50-vuotispäivillä: "Milloin sinä aikuistut?"

Vastaus kuului: "Toivottavasti en ikinä!"

Minä olen sinuun nähden vielä nuori, vaikka keski-ikäinen äijä olenkin. Kuitenkin olen samaa mieltä Antin (ja äitini sisaren miehen) kanssa.

 

[Dick Slasher]

Aikuinen, sitä onkin vaikea määritellä. Mä luulen että aikuisia ovat 19 - 29 -vuotiaat. Tämä ikäryhmä ainakin on tosi viisasta ja kokenutta. Havaintojeni perusteella ainakin miehet alkavat nuortua 30 -ikävuoden jälkeen. Itse olen n. 40, henkinen ikä on 13 (testin mukaan). Ainoa ongelma on se että nelikymppinen kroppa ei tahdo kestää enää 13 -vuotiaan harrastuksia.

Minunkin mielestäni synnärillä pitäisi olla tupakkahuone. (4 lasta eli kokemuksen syvä rintaääni puhuu)

 

[flatfoot]

Palveluammatissa kun olen, niin kyllä on välillä jännä huomata
kun on ihmisiä, jotka on 10 vuotta nuorempia kuin minä itse ja käytös sekä ulkonäkö antaa ymmärtää, että vähintään 10 vuotta enemmän on mittarissa.
Ollaan niin aikuista, niin aikuista...voi syvä huokaus sentään. No, musta ei
toivottavasti ikinä tuu niin aikuista että sitä vois ikävuosilla mitata..

 

[Rod Weary]

Aikuinen, sitä onkin vaikea määritellä. Mä luulen että aikuisia ovat 19 - 29 -vuotiaat. Tämä ikäryhmä ainakin on tosi viisasta ja kokenutta. Havaintojeni perusteella ainakin miehet alkavat nuortua 30 -ikävuoden jälkeen. Itse olen n. 40, henkinen ikä on 13 (testin mukaan). Ainoa ongelma on se että nelikymppinen kroppa ei tahdo kestää enää 13 -vuotiaan harrastuksia.

Taisit juuri kiteyttää aikuisuuden, loistavaa :D

Muuten ollaan samanlaisia, mutta minun henkinen ikäni oli viimeksi 16 tai 19, en enää muista. Se on se emmentaali, kun iskee vanhemmiten. Tosin kroppa kestää vielä meikäläisellä nuorekkaat harrastukset.

 

[E]

Aikuinen on mielestäni käsite ihmisestä, joka pärjää omillaan joko yksin tai puolisonsa kanssa ja joka seisoo täysin tekemisiensä takana.

Aikuinen käytös taas terminä on johdettavissa edellisestä. Mikäli itse kokee käyttäytyvänsä ja elävänsä täysvastuullisen ihmisen mukaan, käytös on aikuista.

Itse koen olevani aikuinen vasta siinä vaiheessa, kun omat tulevat lapset kasvavat kunnon kansalaisiksi ja voivat sanoa, että isä on hyvä ja reilu jätkä. Haluan olla heille esikuva, jota he arvostavat ja jonka mielipidettä he arvostavat.

Aikuisuus ei ole määre, se on olotila. Sellainen olotila, jonka jokainen itse määrittelee.

 

[Sv veinikretski]

Aikuinen on mielestäni käsite ihmisestä, joka pärjää omillaan joko yksin tai puolisonsa kanssa ja joka seisoo täysin tekemisiensä takana.

Aikuinen käytös taas terminä on johdettavissa edellisestä. Mikäli itse kokee käyttäytyvänsä ja elävänsä täysvastuullisen ihmisen mukaan, käytös on aikuista.

Itse koen olevani aikuinen vasta siinä vaiheessa, kun omat tulevat lapset kasvavat kunnon kansalaisiksi ja voivat sanoa, että isä on hyvä ja reilu jätkä. Haluan olla heille esikuva, jota he arvostavat ja jonka mielipidettä he arvostavat.

Aikuisuus ei ole määre, se on olotila. Sellainen olotila, jonka jokainen itse määrittelee.

Jaha !

 

[Sv veinikretski]

Anteeksi, typerä kommentti ! Tuli vaan niin hauskaan aikaan.

Edit. Kirjoitus virheitä.

 

[bisnesman]

Itse tähtään siihen että minusta tulisi aikuinen.

Miellän aikuisuuden siksi, että on valmis kantamaan vastuun tekemisistään ja huolehtimaan jälkeläisistään sillä tasolla, että lapsista kasvaisi kunniallisia kansalaisia.

Aikuisuus ei siis välttämättä ole synonyymi tylsyydelle. Pilkettä on syytä olla silmäkulmassa, mutta vastuuta pitää olla valmis kantamaan.
Siitä en tiedä, onko itsestäni aikuiseksi koskaan.

 

[Evenuel]

Jotkut jo tuossa aiemmin määritteli aikuisuutta lasten kasvatuksen kautta. Hieman samoilla linjoilla. Sitten on erikseen ne vaan typerät ja tylsät ihmiset, jotka luulevat olevansa aikuisia.

Äitini joskus aikoinaan sanoi hienosti: Älä koskaan kasva niin aikuiseksi, ettet voisi istua kaupan rappusilla syömässä jäätelöä.

Minä ainakin yritän kasvaa vastuuntuntoiseksi, samalla kuitenkin säilyttäen tietyn naiviuden (onko tuo oikeasti suomea?), kyvyn kysyä miksi. Lapsissa eniten arvostan nimenomaan tätä ominaisuutta, kun mikään ei ole itsestään selvästi niin kuin on ja sen uskaltaa kyseinalaistaa.

Onpa aikuiseksi kasvaminen vaikeaa :)

 

[Gentleman]

Aikuisia?

Aikuisuus on minusta vastuunottamista ja kantamista, itsestä ja muista.

Ei se ole mitään tärkeilyä ja "sivistynyttä" käytöstä.

Se on sitä kun;
- on hyvä häviäjä
- on hyvä voittaja
- myöntää virheensä kun sen on tehnyt.
- Ja kantaa osan vastuusta myös muiden virheistä.
- Tukee niitä, jotka tukea tarvitsevat. Tekemättä tukemisestaan numeroa.
- Osaa luopua omista oikeuksistaan jos toinen tarvitsee ko. asiaa enemmän
- antaa läheisilleen tilaa kasvaa, puuttumatta toisten kasvamiseen ja silti ollen läsnä.

kyllä te tiedätte.

Helvettiin kaikki ulkokultainen tärkeily ja tyylittely, mitä aikuisuutta se on?
Propsit niille, jotka omassa elämässään pystyvät määrittelemälläni tavalla aikuisia. Minä siihen en aina pysty.

 

[heikkik]

Teinit vittuun

Mitähän vittua pitäisi tehdä kun on 46 vuoden ikäinen ja vieläkin vituttaa ns, aikuiset ihmiset, neljä lasta ja elämän kokemusta takana uskoisin että riittävästi, kun kuuntelen radiosta tai televisiosta aikuisten löpinöitä niin pääni muuttuu aika ajoin punaiseksi. Vittuttaa niin saatanasti paskantärkeilijät jotka puhuvat aikuisuudesta, toisen kautta vituttaa myös pipopäät jotka luulevat tietävänsä miten asiat ovat. Mihin gategoriaan sitä pitäisi itsensä sijoittaa ?

Mitähän pitäisi tehdä kun yhä enemmän on alkanut vituttaa tämä nykyaikana vallitseva "nuoruuden" tai "teiniyden" ihailu? Melkein jokainen sanoo olevansa nuorekas ja kun julkkismuija täyttää viisikymmentä tai kuusikymmentä, niin kertoo olevansa vanha, muttei aikuinen.

Joskus tuntee suunnatonta myötähäpeää näiden ikiteinien puolesta, sillä neli- tai kolmekymppinen ei todellakaan näytä eikä ole kaksikymppinen vaikka pukeutuisi, puhuisi ja käyttäytyisi kuin kaksikymppinen.

Mikä siinä aikuisuudessa, siis asiallisuudessa ja vastuunottamisessa, on niin pelottavaa ja vastenmielistä?

Niin, minähän olen neljäkaksi ja puoli vuotta vanha ja olen ikäisekseni fyysisesti nuorekas. Tarkoitan että puolihämärässä baarivalaistuksessa näytän kolmekasilta ja auringonvalossakin vasta viime viikolla neljänkymppiä täyttäneeltä. Henkisesti olen ikäiseni, ainakin toivon niin.

Gentlemanin kirjoitus oli täyttä asiaa, hänen määrittelynsä vastasi omaa käsitystäni aikuisuudesta.

 

[tombraider]

Mielestäni mies on aikuinen vasta sitten, kun hän voi polkasta 30-vuotta nuorempaa kimalaista ilman, että lain koura häntä siitä tuomitsee.

 

[kissankarva]

Mun mielestä aikuisuus on sitä, että kantaa vastuun tekemisistään, huolehtii itsestään ja mahdollisista jälkeläisistään ja osaa ottaa toisetkin huomioon päätöksissään.

Käpyily, hapannaamaisuus, tosikkomaisuus, kuivettuminen ja tylsyys eivät mun mielestä ole mitään merkkejä aikuisuudesta vaan ne ovat ihan ihmisen luonteessa.

 

[Kontulan Ottawa]

Aikuisuuteen kuuluu luonnollisesti vastuunotto itsestään, töistään ja perheestään.

Mutta ei paskantärkeys, eikä se, että ei voisi olla terveellä tavalla lapsellinen.

Itse aion jatkaa Pes4, ja NHL 2005 pelaamista ja aina uusimmilla versioilla. ja poika hakkaa jo isän kaikissa peleissä ja jopa fyysisesti urheilukentällä.


erityisesti inhoan sanaa "aikuisen oikeasti"

 

[Groove Armada]

erityisesti inhoan sanaa "aikuisen oikeasti"

Niin kumpaa?

Ja se sanotaan "aikuisten oikeesti"

 

[Kontulan Ottawa]

Mitähän tuo sanayhdistelmä on tarkoittavinaan ?

 

[#3]

Aikuinen, sitä onkin vaikea määritellä. Mä luulen että aikuisia ovat 19 - 29 -vuotiaat. Tämä ikäryhmä ainakin on tosi viisasta ja kokenutta. Havaintojeni perusteella ainakin miehet alkavat nuortua 30 -ikävuoden jälkeen. Itse olen n. 40, henkinen ikä on 13 (testin mukaan). Ainoa ongelma on se että nelikymppinen kroppa ei tahdo kestää enää 13 -vuotiaan harrastuksia.

Minunkin mielestäni synnärillä pitäisi olla tupakkahuone. (4 lasta eli kokemuksen syvä rintaääni puhuu)

Jep jep juuri näin. Tai kuten itse sen olen sanonut. Mies on aikuinen kun tajuaa ettei tarvitse olla aikuinen. Käytännössä sen tajuaa juuri about kolmekymppisenä

 

[mauri]

Öö...voisiko aikuisuus olla sitä, että kykenee ottamaan vastuun tekemisistään, sanomisistaan, tekemättä jättämisistään etc...Ja sitä, että uskaltaa niinkos sillain kohdata mokansa...Ja pyytää anteeksi mokansa. Ja ajatella asioita hieman laajemminkin kuin itsensä kannalta. Toisaalta aikuisuus voi olla sitäkin, että on oppinut ajattelemaan MYÖS itseään; 'terve' itsekkyys rulettaa.
No, tällasta juu...Ikäkysymys ei ole aikuisuus, ei. Nähty, koettu ja näin todettu.

 

[sampio]

Täällä on jo niin hyvin määritelty oma näkemykseni aikuisuudesta, etten siihen tartu sen enempää. Lukekaa vaikkapa Gentlemanin ja kissankarvan viestit, jos sampion mielipide kiinnostaa, niin liki ne omia mietteitäni ovat.

Naimisiinmeno aikuisti minua hiukan, lapsen syntyminen lisää ja nyt perheellisen elämä hioo päivittäin. En kuitenkaan toivo koskaan menettäväni innokkuuttani erinäisiin aktiviteetteihin, joista olen ollut kiinnostunut jo lapsuudestani saakka. Tai no joo, sanotaan nyt, että mikäli vain paikat kestävät, ei poikamaiset harrastukset saa kadota.

"Pojat ovat poikia, kunnes heistä tulee viisikymppisinä lapsia jälleen".

 

[morningstar]

Mun mielestä aikuisuus on sitä, että kantaa vastuun tekemisistään, huolehtii itsestään ja mahdollisista jälkeläisistään ja osaa ottaa toisetkin huomioon päätöksissään.

Käpyily, hapannaamaisuus, tosikkomaisuus, kuivettuminen ja tylsyys eivät mun mielestä ole mitään merkkejä aikuisuudesta vaan ne ovat ihan ihmisen luonteessa.

Nämä teemat ovat useassa viestissä toistuneet ja allekirjoitan ylläolevat teesit täysin. Aikuisuus on juurikin vastuunottoa.

Olen itse 29-vuotias mies ja alan pikkuhiljaa tuntea itseni aikuiseksi, ja haluankin tuntea.

Termit lapsekkuus, lapsenmielisyys ja lapsenomaisuus ovat mielestäni kaikki myönteisiä termejä. Henkilö, johon nuo termit sopivat, on elämänmyönteinen, ennakkoluuloton ja avoin vaikutteille. Hän ei myöskään ota turhista asioista paineita eikä ota itseään liian vakavasti.

Sen sijaan lapsellisuus on (täysi-ikäisestä käytettynä) kielteinen termi. Lapsellinen henkilö on kypsymätön ja hän elää edelleen siinä lapsen uskossa, että muu maailma ja muut ihmiset ovat olemassa häntä varten. Hän on yhteistyökyvytön ja itsekäs, eikä kykene ottamaan vastuuta tekemisistään.

En ole aivan varma olenko vielä aikuinen, mutta haluan kyllä tulla sellaiseksi. Lapsenomainen haluan olla hautaan asti, lapsellinen en tunnusta enää olevani.

 

[Redalert]

Minulla ei oikeastaan lisättävää aiheeseen. Olen täysin samoilla linjoilla aikuisuudesta. Vastuun ottamista yms.yms. kaikkea, mikä täällä jo sanottu. Itse koen olevani ja pidän itseäni aikuisena, mutta olen erittäin lapsenmielinen, joidenkin mielestä ehkä jopa lapsellinen. Vai mitä se sitten kenellekin tarkoittaakaan...?? Olen 36-vuotias ja edelleen " teini/lapsityyliin " keräilen kaikkea mahdollista bändikamaa ihailemistani artisteista ja suhtaudun heihin erittäin intohimoisesti. Ja sitten uusimpana villityksenäni ja keräilykohteenani ovat pikkuiset Living dead dolls kauhunukke-figuurit. Eli hmmm... olenkohan siis lapsellinen...?? Sitä olen usein pohtinut. Omasta mielestäni en ole, voihan sitä innostua mistä vaan ja keräillä mitä vaan. Mutta nämähän ovat myös pitkälti makuasioita. Joidenkin mielestä olen lapsellinen. Mutta so what ! Itse olen tyytyväinen itseeni tällaisena " ikinuorena ", lapsenomaisesti asioihin intohimoisesti suhtautuvana ihmisenä. Kaikki tai ei mitään ! Mihin tahansa asiaan innostun, paneudun siihen aina sata lasissa, välimuotoa ei ole. Että kiteytettynä koen itseni näin: OLEN AIKUINEN, mutta NUOREKAS (monet eivät minut tavatessaan uskoisi ikääni, näytän melkoisesti teiniltä). OLEN MYÖS LAPSENMIELINEN JA JOSKUS LAPSELLINEN. Ja olen TÄYSIN tyytyväinen itseeni tässä asiassa. Kukin ajatelkoon minusta ihan mitä haluaa, minua se ei hetkauta. Olen mikä olen and that's it ! :-)

 

[morningstar]

Redalert: ihan hyvältä näyttävät nuo sinun speksisi. Itse pidän hyvänä keissinä neljän hengen kaveriporukkaani jolla käymme viikoittain pelaamassa bilistä. Juttumme (alapää- ja muutkin) ovat monesti kuin suoraan jostain yläasteen tupakkanurkalta. Sitten käymme toisinaan jossain hevikeikoilla pogoamassa lavan vieressä siellä teinien seassa. Ja myönnän fanittavani joitain bändejä ihan aitoon teinityyliin.

Mutta. Kaikki me olemme hankkineet koulutuksen. Kaikki me olemme töissä ja huolehdimme itse laskuistamme ym. Viime viikolla yksi meistä osti asunnon. Tässä siis oma tuomioni: hörhöjä kyllä, mutta aikuisia hörhöjä.

 

[Redalert]

Tässä siis oma tuomioni: hörhöjä kyllä, mutta aikuisia hörhöjä.[/QUOTE]
Aivan, veit sanat suustani ! :-) Sellainenhan juuri minäkin olen. Olisitpa vaan nähnyt esim. moshailuni ja hillumiseni heinäkuussa tuolla Sabbathinkin keikalla... ;-) Ja ylpeä olen Living Dead Dolls-minifiguureistani. HEH !!! :-)

 

[ipaz]

Itse olen 30-vuotias ja välillä tuntuu että aikuisuus on joku kaukainen juttu, joka ei koske minua. On kylläkin vakituinen työ ja hyvät tulot, mutta oma asunto, auto saatika sitten perhe on jotain liian suurta. Niiden mukana tulisi aivan liian paljon vastuuta, jota kuitenkin töissä on jo jonkun verran harteilla. Pitää olla sellainen mahdollisuus koko ajan olemassa että jos tulee tarve lähteä johonkin kauas pois pahaa maailmaa, niin se pitää pystyä tekemään nopeasti ilman jarruttavia asioita.

Itseäni ärsyttää myös suunnattomasti reilu parikymppiset "aikuiset" tärkeilijät, joita työssäni tapaan. Maailmassa on jo ihan liikaa jäykkiä keski-ikäisiä ja ikävä tosiasia on että samanlaisia kasvaa koko ajan lisää. Sen huomaa ihmisestä jo nuorena koska panta puristaa otsaa. Vittu ottaisivat rennosti, tää on vaan elämää ja kerran täällä ollaan. Miksi siis tehdä asioista vaikeita?