Sport edelleen vajaamiehinen. Pitkäaikaispotilaiden lisäksi sivussa lienevät edelleen Pasi Kuusisto, Teemu Viemerö ja Kristian Hjerpe. Tietojeni mukaan jamppojen pelikyky on jo lähellä.
Puolustus huutaa Kuusistoa. Kuusisto on juuri semmoinen kokonaisuus, joka pystyy avaamaan ja pelaamaan tylysti miestä. Nyt pakistossa on liikaa joko tai tyyppisiä kavereita. Hallbäck, Söderholm, varauksella Hällfors ovat aika kädettömiä miehiä mitä tulee avaamiseen. Salmun vahvuudet on taas vain kiekollisessa pelissä. Virta on jo väläytellyt tulemistaan. Smedmanilla olisi ollut mahdollisuus ottaa nyt suuri rooli myös kiekollisessa pelaamisessa, mutta ainakaan toistaiseksi "Jonkken" ei siihen ole pystynyt. Kaikki kunnia kuitenkin kaikille pelaajille rooleihinsa, kaikkia tarvitaan. Nyt vain kun Kosonen ja Kuusisto puuttuu, niin se näkyy.
Hyökkäyksessä olen ollut todella pettynyt Kalle Mattilan ja Pasi Pieninkeroisen otteisiin. Ainut vitja, joka sai jo treenipeleissä pelata yhdessä ja nyt kun kausi on alkanut, niin otteet ovat todella nihkeitä. Pieninkeroisen ja Mattilan ongelma on liike. Se ei riitä pieniä ja sähäköitä puolustajia vastaan ainakaan, jos ollaan seisovilla jaloilla. Mattila on mielestäni osoittanut huonoa taktista osaamistaan, kun FPS:ää vastaan pelasi itsensä ulos melkein aina karvaustilanteessa. Nyt, kun Hjerpe palaa paikalleen Suonpään ja Kuusiston rinnalle, niin kokeilisin Nabbia Mattilan paikalla. Tulisi vähän liikettä siihenkin vitjaan.
Sportin ehkä ennakolta suurin syömähammas, Kenig - Westerback - Myllyaho, on ollut ajoittain pitelemätön, mutta kokonaisuus ei vielä ole vakuuttanut. Varsinkin Westerbackin otteissa näkyy tuo pelaamattomuus paljon. Hokki-pelissä miehen lätty jo lähti, mutta taas FPS-pelissä oli aika näkymätön, muutamaa oivallusta lukuunottamatta. Kenig ei selkeästi ole vielä tottunut Westerbackin oivalluksiin, koska välillä ei ole mukana yhtään, kun syöttö tulee. Sen sijaan Myllyahon kanssa Kenig pelailee mukavasti yhteen ja Myllyaho taas Westerbackin, joten eiköhän se sieltä ala tulla.
Hmm, tulin kirjoittamaan, että Härkönen varmaan Sportin maalissa ja noista loukkaantuneista...