AHL 2012–13

  • 259 193
  • 503

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
^Hovinen loukkasi solisluunsa lokakuussa ja oli sivussa pari viikkoa. Palasi sitten toinen päivä tätä kuuta ollen maalissa Reading Royalsia vastaan 2-4-tappiossa. Tuo lienee ainoa selitys sille, että Hovinen on pelannut vasta kolmessa pelissä.

Ja tosiaan tuon saikulta palaamisen jälkeen Trentonilla on ollut kaksi peliä ja kumpikin veskari pelasi niistä yhden eli eipä kai tuossa mitään ihmeellistä ole. Noissa viime viikonlopun peleissä Wedgewood oli tilastojen perusteella aika paljon kovemmassa iskussa, mutta eihän niistä pelejä näkemättä oikein tiedä.
 

CptCannon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, AC Oulu
Hovinen hävisi taistelun 'ykkösen roolista' Heeterille Phantomsien treenileirillä. Parempi meni Adirondackiin ykköseksi. Sinne kakkoseksi on AHL-jyrä Scott Munroe jonka piti istua vaan penkillä mutta Heeter onkin vissiin hieman jänskätellyt eikä kiekko oikein ole tarttunut ja Munroe on pistetty luukulle ettei Phantoms nyt ihan jokaista matsiaan häviäis.

Hoviselle taasen ajateltiin roolia Trentonin ykkösenä, mutta siellä ei olekaan samanlaista penkinlämmittäjän rooliin hommattua Munroeta, vaan Devilsin prospecti Wedgewood. Näille sitten annetaan tasapuoliset mahdollisuudet taistella peliajastaan joten parempi menee kaukaloon ja huonompi jää laidalle.

Niko on niukasti hävinnyt kaksi taistelua pelipaikastaan ja istuu nyt penkillä. Kamppailu Trentonissa jatkuu ja mikäli Hovinen vetää hyvin Trentonissa eikä Munroe tai Heeter saa Adirondackissa mitään kiinni tai loukkaantuvat, on Niko hyvin lähellä napata ykkösvahdin paikan AHL:sta.

Ei asiat niin huonosti ole kuin miltä näyttää.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Hovinen hävisi taistelun 'ykkösen roolista' Heeterille Phantomsien treenileirillä. Parempi meni Adirondackiin ykköseksi. Sinne kakkoseksi on AHL-jyrä Scott Munroe jonka piti istua vaan penkillä mutta Heeter onkin vissiin hieman jänskätellyt eikä kiekko oikein ole tarttunut ja Munroe on pistetty luukulle ettei Phantoms nyt ihan jokaista matsiaan häviäis.

Hoviselle taasen ajateltiin roolia Trentonin ykkösenä, mutta siellä ei olekaan samanlaista penkinlämmittäjän rooliin hommattua Munroeta, vaan Devilsin prospecti Wedgewood. Näille sitten annetaan tasapuoliset mahdollisuudet taistella peliajastaan joten parempi menee kaukaloon ja huonompi jää laidalle.

Niko on niukasti hävinnyt kaksi taistelua pelipaikastaan ja istuu nyt penkillä. Kamppailu Trentonissa jatkuu ja mikäli Hovinen vetää hyvin Trentonissa eikä Munroe tai Heeter saa Adirondackissa mitään kiinni tai loukkaantuvat, on Niko hyvin lähellä napata ykkösvahdin paikan AHL:sta.

Ei asiat niin huonosti ole kuin miltä näyttää.

Juurikin näin, mutta kyllä pitää paljon Hovisen parantaa sekä pysyä edes kasassa jotta matka jatkuu Phantomseihin vielä, puhumattakaan että pääsisi Flyers nuttuun asti pelaamaan. Se vaan on raaka homma jos ei pelit kulje niin on turha luulla saavansa jotain erikoiskohtelua SM-Liigan hyvillä näytöillä.
 

Pengu

Jäsen
WB/S Penguins jatkoi viime yönä kahden ottelun voittoputkeaan kolmeen otteluun kun voittivat Binghamtonin 1-0 voittomaalikilpailussa. Ihan kahdeksaan pariin asti mentiin rankkareissa ennen kuin ratkaisu saatiin. Lopulta Tom Kuhnhackl lirutti maalivahti Lehnerin längeistä kiekon maaliin, ja kun Tyler Eckford ei onnistunut Kuhnhacklin jälkeen tekeään maalia niin Penguins nappasi viidennen voittonsa tällä kaudella ja nyt voittoputki on kolmen pelin mittainen.

Binghamtonin laukojat:
33 Jakob Silfverberg - Ei maalia
93 Mika Zibanejad - Maali
18 Shane Prince - Ei maalia
20 Andre Petersson - Maali
19 Hugh Jessiman - Ei maalia
27 Mike Hoffman - Ei maalia
10 Jean-Gabriel Pageau - Ei maalia
29 Tyler Eckford - Ei maalia

WB/S Penguinsin laukojat:
17 Paul Thompson - Maali
13 Beau Bennett - Ei maalia
23 Trevor Smith - Maali
21 Benn Ferriero - Ei maalia
26 Riley Holzapfel - Ei maalia
25 Eric Tangradi - Ei maalia
19 Philippe Dupuis - Ei maalia
14 Tom Kuhnhackl - Maali

Torjunnat
Zatkoff: 32 torjuntaa
Lehner: 34 torjuntaa
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tämän ketjun edellisessä viestissäni tulikin mainittua ohimennen Rockfordin tuleva Los IceHogs -ilta. Puck Daddy ottaa aiheesta ilon irti kuvien kera, kun Brandon Pirri on päässyt mannekiiniksi.

VAROITUS: Kuvat saattavat aiheuttaa migreeniä, epilepsiaa tms.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Suosikkijoukkue
JYP
Puustinen sai eilen maalitilinsä auki ja yhdeksän pelit jälkeen tehot ovat 1+3. Joonas Järvisen pistetili on vielä avaamatta ja +/- -saldo on ruma -5 yhdeksän ottelun jälkeen. Jani Lajunen tosin laittaa vielä paremmaksi -7 saldollaan, ja tällä on niinikään pistetili vielä avaamatta.

Järvinenhän putosi tuon -4-illan jälkeen kokoonpanostakin parin pelin ajaksi. En ainakaan kuullut mistään loukkaantumisesta, joten kyseessä taisi olla ihan puhdas viltitys. Nyt peli on lähtenyt rullaamaan paremmin ja viime peleissä hän on taas ollut rosterissa. Viime yönä Järvinen pääsi parantelemaan tuota +/--lukemaansa Milwaukeen voitettua Chicago Wolvesin 7-4 .

Plussia kertyi kaksi, mutta tehoja ei vielä löytynyt. Eihän Järvinen kyllä ole ollut mikään pistelinko missään vaiheessa urallaan, joten hänen suoritustasonsa näkyy ehkä jostain muualta kuin maali- ja syöttösarakkeista. Juusto Puustinen niitti ottelussa kaksi syöttöpistettä ja paranteli myös plus/miinus-tilastoaan kahdella. Lajunen sen sijaan jatkoi kiikaritehoilla.
 

Pengu

Jäsen
WB/S Penguins hurja kolmen ottelun voittoputki katkesi viime yönä kun hävisivät Hershey Bearsille lukemin 3-1. Ottelussa nähtiin myös tappelu kun ECHL:stä nostettu tappelija/hämmentäjä Bobby Farnham ja Hesheyn Oleksy ottivat yhteen ja saivat niin ikään viitoset tilille. Farnham on jo kahdessa ottelussa päässyt istumaan jo tutuksi tulleeseen paikkaan eli jäähyboksiin.

0-1 Kane (3) - Kundratek, Stafford
0-2 Hamill (3) - Taffe, Stafford
1-2 Holzapfel (3) - Farnham, Dupuis
1-3 Taffe (4) - DiSalvatore

Zatkoff: 18 torjuntaa
Holtby: 38 torjuntaa

Ensi yönä vastaan asettuu Portland Pirates kotona.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Jaaha, Granlund on särki ja Vatanenkaan ei pelaa tänään...edellisessä pelissä jo tuolla HFboardsin puolella arvuuteltiin, että Vatanen on rikki myös. Eipä tässä kauan mennyt, että suomalaistähtöset katsovat peliä laidan väärältä puolelta. Toivottavasti Vatasella on vain joku vatsatauti tai pieni kuume.
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Jaaha, Granlund on särki ja Vatanenkaan ei pelaa tänään...edellisessä pelissä jo tuolla HFboardsin puolella arvuuteltiin, että Vatanen on rikki myös. Eipä tässä kauan mennyt, että suomalaistähtöset katsovat peliä laidan väärältä puolelta. Toivottavasti Vatasella on vain joku vatsatauti tai pieni kuume.

Norfolkin matsin selostaja totesi, että oli saanut jonkinlaisen tällin edellisessä pelissä ja huilaa vaan varotoimenpiteenä kun pelataan 3 peliä 3 päivään. Oli sitä mieltä, että saattaa pelata jo tänään mutta mikään faktahan tuo ei ole.
 

Byfuglien#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg jets
Olisiko jollain tieto Icecapsien Alex Burmistrovin otteista? 13 peliä 7 pistettä, ihan ok suoritus mutta potentiaali riittää reilusti parempaan. Miten kaveri on pelannut?
 

VilleSeina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, SaiPa
Olisiko jollain tieto Icecapsien Alex Burmistrovin otteista? 13 peliä 7 pistettä, ihan ok suoritus mutta potentiaali riittää reilusti parempaan. Miten kaveri on pelannut?

Kaksi peliä olen mieheltä nähnyt, on molemmissa erottunut näennäisesti edukseen. On taitava sekä nopea ja esimerkiksi Vatanen oli miehen kanssa vaikeuksissa käytännössä joka vaihdossa. Isompia puolustajia vastaan taas ajautuu jatkuvasti kulmiin, eikä saa oikein hyödynnettyä noita käsiään. Näennäisellä tarkoitan tässä kohtaa siis sitä, että vaikka on näkyvä pelaaja katsomaan eivät nuo taidot näyt tulostaululla tehoina. Näkemieni pelejen perusteella tarvitsee rutkasti lisää suoraviivaisuutta peliinsä jos meinaa änärissä taitojensa mukaisen uran tehdä.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Rochester tuli jälleen voittojen tielle kukistamalla 5-2 Syracusen. Helenius torjui 19 laukausta, mutta ei mitenkään ihmeellinen esitys. Foligno nappasi mukavasti 1+2 ja TJ Brennan teki puolustajan tontilta jälleen maalin. Kaksimetrinen Joe Finley oli pelin isäntä tappelemalla kaksi kertaa, ja oli niissä kyllä aivan huikea, myös venäjältä hommattu Nick Tarnasky tappeli myös, ja voitti omansa.

Viides sija on tällä hetkellä Rochesterilla, ja aika tasaistahan tuolla AHL:ssä tällä hetkellä on, vain muutaman pisteen päässä on pudotuspeliviiva. Saa nähdä mihin vauhtiin Foligno pääsee NHL:ssä, jos se joskus alkaisi, tällä hetkellä pistepörssin neljäs. 12 ottelussa 14 pistettä.
 

Rappion Possu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild, Kärpät, Jymy
Meidän kaikkien oma rakas kultapoika Granlund ollut siis jo viikon sivussa ja arvioitu sairasloma voi venyä vielä jopa neljään viikkoon. Houstonin otteita tarkasti seuraava @HockeyGalindo tiesi kertoa näin twitterissä. Toivotaan pikaista paluuta jäälle! Aluksi arvioitu loman pituus oli siis kaksi viikkoa.

Tällä hetkellä siis Houstonilta sivussa Montgomery, Fredheim, Baldwin, Palmer, Brodin ja Granlund. Larsson pelaa ainakin tänään Texasia vastaan Zuckerin ja Coylen kanssa. Eikä hyvältä näytä, 1-3 tappioasemassa ensimmäiselle erätauolle.
 
Suosikkijoukkue
Canucks
nhlnumbersin jutusta löytyy AHL:n alkukauden katsojamääräkeskiarvot joukkueittain. Työsulku näyttäisi etenkin Kanadassa lisänneen katsojamääriä, koko liigan katsojamäärät ovat 7,1% viime vuoden vastaavaa jaksoa edellä. Toisaalta 14:ta joukkueen katsojamäärät ovat pudonneet. Vähiten katsojia vetävät Springfield ja Oklahoma City, jonka katsojamäärät ovat huippurosterista ja autoarvonnoista huolimatta pudonneet 15%. Granlundin Houstonillakin katsojamäärät ovat pudonneet, vaikka vajaan 6000:n keskiarvo on yhä ihan kohtuullinen. Kannattaa huomioida, että muutamat kotipelit vasta takana ja AHL:ssä katsojamäärät voi pelien välillä heitellä ihan älyttömästi.
 

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Vähiten katsojia vetävät Springfield ja Oklahoma City, jonka katsojamäärät ovat huippurosterista ja autoarvonnoista huolimatta pudonneet 15%. Granlundin Houstonillakin katsojamäärät ovat pudonneet, vaikka vajaan 6000:n keskiarvo on yhä ihan kohtuullinen. Kannattaa huomioida, että muutamat kotipelit vasta takana ja AHL:ssä katsojamäärät voi pelien välillä heitellä ihan älyttömästi.

Ovatkohan nostaneet lippujen hintoja starojen tultua pelailemaan? Siis ainakin tuota Oklahomaa tarkoitan. Silmäilin tuon jutun pikapikaa läpi, eikä jutussa ainakaan mitään siitä puhuttu. Voihan se kuitenkin olla, että City Barons on yrittänyt kalastella Teemulle korkeammilla lippuhinnoilla, ja paikalliselle kiekkoyleisölle ei homma olekaan sitten maistunut.

Vai onko jollain tietoa noista hinnoista?
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ovatkohan nostaneet lippujen hintoja starojen tultua pelailemaan? Siis ainakin tuota Oklahomaa tarkoitan. Silmäilin tuon jutun pikapikaa läpi, eikä jutussa ainakaan mitään siitä puhuttu. Voihan se kuitenkin olla, että City Barons on yrittänyt kalastella Teemulle korkeammilla lippuhinnoilla, ja paikalliselle kiekkoyleisölle ei homma olekaan sitten maistunut.

Vai onko jollain tietoa noista hinnoista?

Ei siellä ole hintoja nostettu. Tai ei ainakaan mitenkään "normaalia" hinnannousua enempää. Eihän Oklahoma Cityssä aiempinakaan vuosina ole saatu porukkaa katsomoon kuin lähinnä pakottamalla. Tälläkin kaudella siinä avauspelissä oli autoarvonnan ja muun markkinoinnin seurauksena yli 6000 ihmistä. Sen jälkeen on 3000:n raja rikottu kerran ja pari kertaa on ollut nipinnapin 2000 katsojaa.

En kyllä aiemmilta vuosilta muista, että vaikuttiko edes yliopistofutiskauden loppuminen yleisömääriin. Eihän se paikallisen yliopiston joukkue kyllä edes pelaa Oklahoma Cityssa vaan vähän pohjoisempana, mutta eiköhän niistä viime viikonlopunkin 58000 katsojasta jokunen voisi eksyä kiekkopeliin.

EDIT: Niin ja huolestuttavaahan tietysti on se, että yleisömäärä tuntuisi tasaisesti laskevan muutamalla sadalla per kausi. Olisi voinut kuvitella, että uudella markkinalla suuntaus olisi toiseen suuntaan kun kuitenkin kohtalaista menestystäkin on ollut.
 
Viimeksi muokattu:

Pengu

Jäsen
WB/S Penguins menetti viime pelissä 3-0 johtonsa Portland Piratesia vastaan mutta kuitenkin voitti vielä voittomaalikilpailussa. Kolmen maalin johtoa ei saisi kyllä menettää mutta onneksi kaivoivat vielä voiton rankkareista. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin kahdella osumallaan Trevor Smith.

1-0 Holzapfel (4) - Thompson, Morrow
2-0 Smith (2) - Bennett, Ferriero
3-0 Smith (3) - ei syöttäjää
3-1 Gormley (1) - Miele, Rundblad
3-2 Brown (4) - Conner, Gormley
3-3 Bolduc (7) - Brown, Arnold
4-3 Ferriero - voittomaalikilpailu

Thienssen: 36 torjuntaa
Visentin: 38 torjuntaa

Noh, seuraava matsi on ke-to välisenä yönä Springfieldiä vastaan kotona.
 
Suosikkijoukkue
Canucks
Viimeksi muokattu:

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Onko itse taklauksen antajalta J.P. Cote:lta minkäänlaista haastattelua asian tiimoilta?
Jotain pientä löytyy netin syövereistä. Tässä lyhennettynä miehen tunteita:

Syracuse Crunch defenseman J.P. Cote said on Monday that he hasn't yet spoken with injured Hamilton player Blake Geoffrion, but is keeping in touch with his progress via updates through the Bulldogs' trainer.

"He's going to come back to total recovery. I was happy to hear that,'' Cote said. "It's a scary thing. I can't apologize for hitting him. It was a legal hit. But all I wish is for him to have a quick recovery. You never want to hurt anyone.

"It was hard to live with. Now, I'm glad he's going to be all right.''
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös