AC/DC – maailman paras rockbändi

  • 261 896
  • 1 322

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
For those about to Rock, we salute You!

#RIPMalcolm
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Angus on vasta 62-vuotias eli nuori mies vielä verrattuna jäähyväsikiertueitaan vetäviin aikalaisiinsa. Mielenkiintoista seurata mikä on Anguksen seuraava siirto joita on siis kolme kappaletta:
  • Aktivoida AC/DC mielellään Phil Ruddin ja Brian Johnsonin kanssa. Ensin mainittu lienee saanut asioitansa jotenkin kuntoon ja Brian on käynyt lavalla jammailemassa satunnaisesti, vaan kestääkö miehen kuulo esim. vuoden kiertuetta? Jos kumpikaan ei olisi käytettävissä niin kuka hoitaisi laulamisen? Axl on ainakin kiireinen oman bändinsä kanssa. Kiusaus jatkaa AC/DC nimen alla on kuitenkin suuri koska kyseessä rockin suurin brändi sitten the Stonesin ja yksinkertaisesti lupa painaa rahaa
  • Jatkaa musiikin tekemistä omissa nimissä ja perustaa kokonaan uusi bändi tyyliin Angus Young Band tms. Stadionit vaihtuisivat hieman pienenpiin areenoihin ja levyjä ostettaisiin nykyistäkin vähemmän, toisaalta omissa nimissä liikkuessa olisi hieman vapaampaa AC/DC painolastista, eli ei tarvitsisi joka keikalla soittaa Let There be Rockia jos ei huvittaisi ja ehkä keikan voisi vetää ilman koulupukua ja pyllistelyä

  • laittaa kitara ja koulupuku naulaan ja viettää eläkepäiviä mamman kanssa
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Tästähän oli jo alkuvuodesta juttua, että seuraava levy tehdään Axlin kanssa. Mitään ei tosin ole bändin leiristä vahvistettu vielä, mutta uskoisin että näin tulevat toimimaan.

Yhteistyö jatkuu - Axl Rose nauhoittaa AC/DC:n kanssa uuden albumin
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästähän oli jo alkuvuodesta juttua, että seuraava levy tehdään Axlin kanssa.

OK, tuo uutinen mennyt kokonaan ohi. Ei mitään Akselia vastaan laulajana, mutta miehen levytystahdin tietäen ei kannata pidätellä henkeä odottaessa uutta AC/DC-levyä. Ymmärrän kyllä jos monelle tekee pahaa katsoa äijää laulamassa backinblakkejä, mutta kun kyseessä yksi maailman suurimmista yhtyeistä niin Angus ei todellakaan voinut napata Brianin korvaajaa mistää pubi-bändistä, pizzerian kulmasta fudis- ja baseball areenoille.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Australialainen musiikkivaikuttaja Murray Engleheart vihjailee, että yhtye olisi jatkamassa nimenomaan AC/DC:nä Axlin kanssa ja levyä sekä kiertuetta siihen liittyen oltaisiin gunssarikiekujan kanssa tekemässä.

Oli miten oli, mutta ei tuo ole kuin jonkinlainen AC/DC - trubuutti. Nimi pitäisi kyllä vaihtaa Young & Friends plays AC/DC tai vastaavaa, koska yhtyeen ainutlaatuinen autenttisuus on kärsinyt aivan liikaa originellin muonavahvuuden vähennettyä radikaalisti.

Uutinen: AC/DC Reportedly To Record New Album & Tour Again With AXL ROSE | Metal Wani
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Australialainen musiikkivaikuttaja Murray Engleheart vihjailee, että yhtye olisi jatkamassa nimenomaan AC/DC:nä Axlin kanssa ja levyä sekä kiertuetta siihen liittyen oltaisiin gunssarikiekujan kanssa tekemässä.

Kyllähän Ville Peltonenkin pelasi narreissa. Vittu. Mihinkään ei voi enää luottaa.

Sivuprojektit ovat sallittuja, mutta pitäisiköhän sitä uutta musiikkia tehdä yhden toisen pändin kanssa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Brian antoi myös tuoreeltaan haastattelun, jossa totesi että ei enää viimeisillä keikoilla meinannut kuulla kitaroita ja alkoi menettää kaiken hajun sävelestä ja veti lihasmuistilla biisit läpi. Sanoi sinnitelleensä pitkään, mutta lopulta tilanne oli niin paha, että ei voinut enää jaksaa, koska vaikutus hänen suoritukseen oli liian iso. Pisteet kovasta ammattietiikasta, nimittäin todella hyviltä ne viimeisetkin keikat kuulostavat.

Angus on ansainnut asemansa, jossa saa tehdä ihan mitä haluaa. Moni ennakolta haukkui Rock Or Bust levyn ja itsekin epäilin sitä, mutta todella hyvä kiekko sieltä tuli. Katsotaan nyt toki, että tuleeko edes jotain. Tosin tuo ukko kai jotain tietää, oli Malin hautajaisissa ja hengasi siellä Mark Evansin kanssa, jota on huhuttu vaihtoehdoksi Cliffin tilalle. Ja ainahan Ang voi soittaa Ruddin takaisin kehiin.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yleensä ottaa päähän kaikenmaailman thinlizzyt, jotka kiertävät ilman oikeaa oikeutusta olemassaololleen, mutta jostain syystä tämä Angus & Axlin AC/DC ei aiheuta vastaavaa reaktiota päässäni. Jos heittäisivät keikan Helsingissä, menisin katsomaan, kenties jonnekin muuhun mukavaan paikkaan harkitsisin matkaa ellei Helsinki onnistu. Levyäkin odotan enemmän kuin noita useita edellisiä AC/DC nimellä julkaistuja plattoja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosin tuo ukko kai jotain tietää, oli Malin hautajaisissa ja hengasi siellä Mark Evansin kanssa, jota on huhuttu vaihtoehdoksi Cliffin tilalle. Ja ainahan Ang voi soittaa Ruddin takaisin kehiin.

Jos kokoonpano olisi Young, Young, Evans, Rudd ja Rose niin tuossahan olisi enemmän alkuperäisjäseniä kuin useimmissa muissa aikalaisissa. Carry on, Angus!
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Mulla on mennyt AC/DC:n seuraaminen nyt viimeisimmän levyn jälkeen aika minimaaliseksi... kotona kyllä levylautasella pyörii vanhat LP:t, mutta nyt näiden uusimpien tuulien kans ei oikeen innostu.

Uus albumi? Ok, varmaan se tulee kuunneltua mutta en enää oikein koe sitä "oikeaksi" ku Malcolm on pois riveistä.

No, ei nyt täysin tyrmätä kun ei ole tietoa minkälaista settiä sieltä on tulossa, mutta oletettavasti tuleva kiertue albumin jälkeen on kuitenkin samojen vanhojen hittien kierrättämistä.
Vai oliko niin, että kun Axl tuli laulajaksi niin se halus esittää myös vanhempaa (Bonin aikaista) tuotantoa / muita harvemmin kuultuja biisejä?

No, seurataan nyt ainakin sivusilmällä
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Huhut vahvistuvat, että bändi olisi tekemässä uutta levyä ja nähty studiossa.

Niin se vain on, että tälläiset huhut yleensä osoittautuvat todeksi sitten kuitenkin. Olkoon miten tahansa kliseinen sanonta savusta ja tulesta.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Huhut vahvistuvat, että bändi olisi tekemässä uutta levyä ja nähty studiossa.

Niin se vain on, että tälläiset huhut yleensä osoittautuvat todeksi sitten kuitenkin. Olkoon miten tahansa kliseinen sanonta savusta ja tulesta.

Ja ilmeisesti Phil Rudd on palannut takaisin bändiin samaisten huhujen mukaan.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tämä mahdollinen uusi levy puristien taholta tyrmätään täysin. Ei voi mitenkään olla kolme kertaa kuunneltavaa.

Rudd ei minua suuremmin hetkauta, mutta ilman Malcolmia... Taidan itsekin olla puristi, konservaattori, snobbailija.
Mutta eihän uusi levy sinänsä elämistäni häiritse, mulla on niitä vanhoja riittävästi.

Vai keksiikö Angus kuiteskin vielä kolme raflaavaa riffiä..?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Axl Rose on vahvistetusti ollut lennolla Lontooseen vietettyään pari viikkoa Islannissa viimeisen GNR-kiertueen jälkeen.

Jonkun verran oli väärää tietoa hänen olleen studiossa Kanadan Vancouverissa, mutta sellaista ei ole tapahtunut.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ihan hyvä tribuuttilevy siitä varmasti muodostuu. Ainoa vain, että AC/DC:n kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Onkohan jo useasti todettu, mutta aika pirusti royalteja varmaan jätkien tilille tipahtelee urheilutapahtumien hehkutusmusiikeista. Kiekko-ottelut, yleisurheilun EM-kisoissakin kuuluu AC/DC soivan. Brian Johnson on varmaan muutaman kivan ajoneuvon hankkinut pelkästään noilla tuloilla.
 
BaronFIN

Jäsen
Johnsonin korvat eivät kestä kiertueluukuttamista, mutta hyvän old school blues & rock’n roll levyn voivat vielä porukassa tehdä kokoonpanolla Young&Young&Johnson&Rudd&Williams. Tämä porukka ei enää lähde megalomaaniselle kiertueelle, mutta ac/dc:n levy on aina tapaus.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Jotain todella merkittävää on pitänyt tapahtua, sillä Philin ja Anguksen välit olivat pahimmillaan lievästi sanottuna todella jäiset. Onkohan Rudd saanut nyt siviilielämänsä vihdoin stabiiliksi?
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Rudd perui aiemmin tämän vuoden Euroopan kiertueensa, joka siis liittyy varmasti tähän. Malin hautajaisissahan tämä porukka tapasi pitkästä aikaa, ehkä sieltä on löytynyt sovun ydin.

Kokoonpano on tosiaan Young-S.Young-Johnson-Williams-Rudd. Huhut puhuvat tuplalevystä ja tosiaan siitä, että kiertuetta ei tule, mutta jokunen keikka on mahdollinen. Pitää muistaa, että Johnson on tehnyt paljon hommia sen eteen, että löytää keinot laulaa keikoilla - vetihän mm. Musen kanssa yhden biisin. Katsotaan nyt.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pitää muistaa, että Johnson on tehnyt paljon hommia sen eteen, että löytää keinot laulaa keikoilla - vetihän mm. Musen kanssa yhden biisin. Katsotaan nyt.

On kyllä vaikea ymmärtää miten ei ole olemassa jotain kuulolaitekorvatulppahässäkkää. Kai sitä luulisi pystyvän laulamaan, vaikka oman ja muiden soiton kuulisi hiljaisellakin jostain erikoiskorvanapista

Voi tietysti olla, että teknisesti se ei olisikaan vaikeaa, mutta sellaisia ei vain ole markkinoilla, koska mihin niitä tarvitsisi.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Nyt myös Angus bongattu Vancouverissa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Annegret Kramp-Karrenbauer, AKK valittiin CDUn johtajaksi. Eteläsaksalainen katolinen, mutta diggaa kuulemma AC/DCtä, joten ei voi olla läpeensä huono naisihminen, ihminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös