Olipa muuten hyvä keikka! Tätä ennen en ollut diggaillut AC/DC:tä mitenkään keskivertoa enempää, mutta pakkohan tuonne oli raahautua, kun tämä saattoi olla viimeinen tilaisuus nähdä bändi livenä.
Ja olihan se aivan armotonta tykitystä. Etenkin Hells Bells ja Whole Lotta Rosie nostattivat tunnelman kattoon. Vaikka joku ilkeämpi voisi pitää AC/DC:n musiikkia tasapaksuna jyystönä, jossa biisit erottaa toisistaan vasta kertosäkeessä, niin livenä homma lähtee lentoon ja toimii kuin tauti. Yleensä on latteaa sanoa jostain bändistä, että se on hyvä livebändi, koska usein se tarkoittaa sitä, että levyllä bändi on paska ja livenä siedettävämpi, mutta AC/DC:n kohdalla tuo hyvä livebändi tarkoittaa juuri sitä itseään. Helvetin kovassa vedossa ukot ovat edelleen. Erikseen pitää ottaa esille vielä Brian Johnson. Jumankauta mikä isäntämies, mikä päällikkö! Äijä painaa äkäisesti ympäri lavaa, kähisee ja murisee, ja ennen kaikkea hallitsee karismallaan. Siinä on ÄIJÄ. Ja tokihan Angus tikkasi taas kuin mummon vanha Singer. Eivät nämä ukot ole turhaan legendoja.
Lämppäreistä Vintage Trouble oli pirteä ilmestys. Laulaja näytti 60-luvun soulmieheltä, mutta ulkonäkö petti - kyllähän se rock lähti kaverilta komeasti. Santa Cruz oli puolestaan huvittava. Asennetta ja uhoa on, mutta musiikki ei ole vielä samalla tasolla. Joku mainitsi täällä nauhoitetut taustalaulut, kun mietin, mikä bändissä tökkäsi. Kotimaan tukkahevibändeistä Reckless Love kouluttaa näitä janareita ainakin vielä 100-0. Paras lämppäri oli kuitenkin 60- ja 70-luvun The Rolling Stones, jota soitettiin runsaasti ennen AC/DC:n lavalle tuloa.
Joka tapauksessa Hämeenlinnalle pisteet ison tapahtuman järkkäämisestä. Rohkea veto, ja toivottavasti samanlaisia tulee lisää. Parannettavaa varmaan jäi, mutta lopputulos on varmasti pääosin myönteinen. Logistisesti Hämeenlinna on hyvässä paikassa, mutta tämä festarialue on toinen juttu. Tulo ja meno sujui hyvin Turengin kautta, mutta nähtävästi homma oli muuten tökkinyt ainakin jonkin verran.
Yksittäisenä huomiona täytyy sanoa, etten ole hetkeen nähnyt missään noin paljon taka-, etu- tai sivukenossa kulkevia ihmisiä. Osa heistä pääsi lepäämään jo ennen festivaalin portteja. Mutta kyllä koko tapahtumasta jäi päällimmäisenä mieleen saatanan hyvä ja kova meno. Hämpton, jatkakaa tällä linjalla!