Near death-experience aiheeseen liittyen:
Ajelin uuden vuoden päivänä etelästä Ouluun päin hiukan väsyksissä ja ehkä tarkkaavaisuuttani huononsi myös edellisenä iltana juotu 6-pack oluttakin (HUOM! En todellakaan ollut alkoholin vaikutuksen alaisena sillä kello oli jo 18 illalla). Ajelin yhden Mersun perässä ja ajattelin ohittaa sen heti kun moottoritie alkaa. Heti kun motari alkoi (tai niin luulin), niin vaihdoin kaistaa. Ajelin siinä "motarin" vasenta kaistaa pitkin kunnes yhtäkkiä huomasin vastaan tulevan valoparin. Hämmennyin pariksi sekunniksi, kunnes tajusin, että "Ei perkele! Moottoritien toinen puoli on vielä raksan alla ja liikenne ajaa tätä meidän puolta kahteen suuntaan. Olen väärällä kaistalla.". Ensimmäinen reaktioni säihkähdyksissä oli luonnollisesti jarruttaa. Tiedän kyllä pirun hyvin, että tuollaisessa tilanteessa ei pidä jarruttaa liian lujaa, mutta tuollaisen säihkähdyksen vallassa ei aivot toimi normaalisti. Auto lähti välittömästi käsistä ja sitten mentiin vuorotellen kumpikin kylki edellä "sladissa" kunnes sain kytkintä ja jarrua vuorotellen käyttäen auton suurinpiirtein suoraan ja sitten piti vielä väistää oikeanpuoleiselle kaistalle ja sekin piti tehdä niin pirun nopeasti (etten osuisi vastaan tulevan auton nokkaan), että auto oli taas vähän tiestä irti. Onneksi sain auton pidettyä hyppysissä ja olen vieläkin tässä maailmassa kirjoittamassa tätä tekstiä.
Saan kiittää onneani, että olen asunut ikäni täällä jumalan selän takana, jossa on liukasta 8-9kk vuodessa ja että olen ajanut suurimman osan kilometreistäni vanhoilla autoilla nimittäin tuossa tilanteessa liikkeet tulivat suoraan selkäytimestä eikä tilanteesta jäänyt mieleen edes kovin tarkkaa mielikuvaa, että mitä kaikkea siinä oikeasti tein. Jos minun pitäisi tehdä sama väistö uudelleen radalla, niin tuskin onnistuisin kovinkaan suurella prosentilla.
Jos autossani olisi ollut ABS:it, niin vaaratilannetta ei olisi tod. näk. edes päässyt syntymään, sillä silloin paniikkijarrutukseni ei olisi aiheuttanut auton lähtemistä liirtoon ja olisin voinut vaihtaa kaistaa rauhallisesti.
On se vaan perkeleen vaarallinen paikka tällä hetkellä tuo Oulun motarin eteläpää, kun se on tuolla tavalla kaksisuuntainen. Jälkeenpäin iski hirveä itseinho: "Miten minä voin olla niin tyhmä, että unohdin tuon raksan?", mutta luonnollisesti ihminen ei ole tarkkaavaisimmillaan pitkän ajon jälkeen pimeässä, vielä kun olin odottanut moottoritien alkua viimeiset 20 minuuttia. On muuten perin kettumainen se "shokkitila" joka tuollaisen tilanteen jälkeen tulee. Onneksi olin jo melkein perillä ja ajoin rauhassa kotiin, pulssin hakatessa varmaan kolmatta sataa. Jos minulla olisi ollut vielä matkaa jäljellä olisin pysähtynyt tien varteen rauhoittumaan.
Ajelin uuden vuoden päivänä etelästä Ouluun päin hiukan väsyksissä ja ehkä tarkkaavaisuuttani huononsi myös edellisenä iltana juotu 6-pack oluttakin (HUOM! En todellakaan ollut alkoholin vaikutuksen alaisena sillä kello oli jo 18 illalla). Ajelin yhden Mersun perässä ja ajattelin ohittaa sen heti kun moottoritie alkaa. Heti kun motari alkoi (tai niin luulin), niin vaihdoin kaistaa. Ajelin siinä "motarin" vasenta kaistaa pitkin kunnes yhtäkkiä huomasin vastaan tulevan valoparin. Hämmennyin pariksi sekunniksi, kunnes tajusin, että "Ei perkele! Moottoritien toinen puoli on vielä raksan alla ja liikenne ajaa tätä meidän puolta kahteen suuntaan. Olen väärällä kaistalla.". Ensimmäinen reaktioni säihkähdyksissä oli luonnollisesti jarruttaa. Tiedän kyllä pirun hyvin, että tuollaisessa tilanteessa ei pidä jarruttaa liian lujaa, mutta tuollaisen säihkähdyksen vallassa ei aivot toimi normaalisti. Auto lähti välittömästi käsistä ja sitten mentiin vuorotellen kumpikin kylki edellä "sladissa" kunnes sain kytkintä ja jarrua vuorotellen käyttäen auton suurinpiirtein suoraan ja sitten piti vielä väistää oikeanpuoleiselle kaistalle ja sekin piti tehdä niin pirun nopeasti (etten osuisi vastaan tulevan auton nokkaan), että auto oli taas vähän tiestä irti. Onneksi sain auton pidettyä hyppysissä ja olen vieläkin tässä maailmassa kirjoittamassa tätä tekstiä.
Saan kiittää onneani, että olen asunut ikäni täällä jumalan selän takana, jossa on liukasta 8-9kk vuodessa ja että olen ajanut suurimman osan kilometreistäni vanhoilla autoilla nimittäin tuossa tilanteessa liikkeet tulivat suoraan selkäytimestä eikä tilanteesta jäänyt mieleen edes kovin tarkkaa mielikuvaa, että mitä kaikkea siinä oikeasti tein. Jos minun pitäisi tehdä sama väistö uudelleen radalla, niin tuskin onnistuisin kovinkaan suurella prosentilla.
Jos autossani olisi ollut ABS:it, niin vaaratilannetta ei olisi tod. näk. edes päässyt syntymään, sillä silloin paniikkijarrutukseni ei olisi aiheuttanut auton lähtemistä liirtoon ja olisin voinut vaihtaa kaistaa rauhallisesti.
On se vaan perkeleen vaarallinen paikka tällä hetkellä tuo Oulun motarin eteläpää, kun se on tuolla tavalla kaksisuuntainen. Jälkeenpäin iski hirveä itseinho: "Miten minä voin olla niin tyhmä, että unohdin tuon raksan?", mutta luonnollisesti ihminen ei ole tarkkaavaisimmillaan pitkän ajon jälkeen pimeässä, vielä kun olin odottanut moottoritien alkua viimeiset 20 minuuttia. On muuten perin kettumainen se "shokkitila" joka tuollaisen tilanteen jälkeen tulee. Onneksi olin jo melkein perillä ja ajoin rauhassa kotiin, pulssin hakatessa varmaan kolmatta sataa. Jos minulla olisi ollut vielä matkaa jäljellä olisin pysähtynyt tien varteen rauhoittumaan.