Aaltonen-Fogström-Nabb-Virtala: Ihmenelosten kausi 2008-09

  • 22 713
  • 87

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan järkiveto laittaa Nabb Vaasaan lainalle jos kerran Lukossa tarjolla olisi ollut vain jämäminuutteja. Antaa miehen pelata isommassa roolissa Mestistä ja ensi vuonna sitten uusi yritys.
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Ihan järkiveto laittaa Nabb Vaasaan lainalle jos kerran Lukossa tarjolla olisi ollut vain jämäminuutteja. Antaa miehen pelata isommassa roolissa Mestistä ja ensi vuonna sitten uusi yritys.
Ja paskat. Nabb oli hyvä mestiksessä jo viimekaudella mutta ei näemmä riittänyt liigaan. Niinpä kaverista tuskin ikinä katsotaan olevan liigamieheksi ainakaan lukossa. Vuoden päästä ollaan täsmälleen samassa tilanteessa, Nabb pelaa ihan hyvän kauden mestiksessä mutta on edelleen vain mestismies joten ei uskalleta antaa kunnon näyttöpaikkaa. Harmi, olisin melkein voinut pistää rahaa kiinni sen puolesta että Nabb olisi pärjännyt.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hiukan yllättynyt olen että Nabb ei pelipaikkaa pystynyt lunastamaan, tosin tuo nelosketjun rooli ei miestä itseäänkään olisi miellyttänyt. No, toivon mukaan Urama ja Nabb ovat tehneet oikean ratkaisun ja vuoden päästä homma toimii paremmin.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Totuus on kuitenkin ettei Nabbilla ollut nyt paikkaa kolmessa ylemmässä ketjussa ja nelosen rooli taas olisi ollut väärä.

"Lukossa oli luvassa paikka nelosketjussa tai olla se ylimääräinen hyökkääjä. Uraman Raulin kanssa puhuttiin, että se ei palvele meistä kumpaakaan, kertoi Nabb."Näin Nabb sportin sivuilla.

Ai niin arskalle tiedoksi, että Kemppainen valittiin maajoukkueeseen ja super-sakkea ei. Eli oikeat vertailukohdat meni nyt jo super-sakken edelle.
 

TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Porilaiset jo hassuttelivat ja lanseerasivat termin IS VITSIVIHKO kun sieltä ei sympatiaa herunut, mutta seuraavaa sanoo kyseinen lätty ensi kauden pistearvioiksi:

Super-Sakke 15+20=35

Fogi 5+15=20
Virtala 0+5=5
Nico 0+5=5

eli SS 35 vs. Ihmekolmoset 30...

Hävitty ollaan tää peli kun Sakke tulee asiantuntijoidenkin mielestä dominoimaan kiekollista ja kiekotontakin peliä :)

Nabbin 0+5 olis tuonu meidät tasoihin :/

Hieman ohi aiheen mentäessä voidaan todeta minun hävinneen pihvin kaverille kun Collinskin tulee tekemään 15+15, joten SS kyykyttää ja TD maksaa :)
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja paskat. Nabb oli hyvä mestiksessä jo viimekaudella mutta ei näemmä riittänyt liigaan. Niinpä kaverista tuskin ikinä katsotaan olevan liigamieheksi ainakaan lukossa. Vuoden päästä ollaan täsmälleen samassa tilanteessa, Nabb pelaa ihan hyvän kauden mestiksessä mutta on edelleen vain mestismies joten ei uskalleta antaa kunnon näyttöpaikkaa. Harmi, olisin melkein voinut pistää rahaa kiinni sen puolesta että Nabb olisi pärjännyt.

Tarkoitinkin sitä että järkevämpää on laittaa Nabb Mestikseen kuin peluuttaa jämäminuutteja Lukossa, tai istuttaa penkillä tuppia puremassa. Kaikkien kannalta järkevin ratkaisu tuo oli. Olisin kyllä itsekin mielelläni halunnut nähdä mihin Nabbista on liigatasolla kunnon roolissa mutta Urama katsoi nyt että hänestä ei ole niin isoon rooliin liigassa ja sillä selvä. Toivottavasti Lukon valmennus antoi Nabbille hyvää palautetta siitä mitä pitää kehittää, ja toivottavasti Nabbin asenne on tarpeeksi hyvä että yrittää kehittää itseään Vaasassa jotta olisi ensi syksynä valmiimpi uuteen yritykseen.
 

Nikke84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Manchester United, Three Lions
Ei mikään yllättävä uutinen tuo Nabbin vuokraaminen Sporttiin. Onhan tuohon neloseen kuitenkin sen verran kova kilpailu. Aaltosen paikka pitäisi puolestaan olla aika varma, vaikkei mies olekaan harjoitupeleissä vakuuttanut. Virtala puolestaan oli pitsiturnauksessa oivassa vireessä. Mutta harjoituspelit ovat harjoituspelejä, eikä niissä vaan nähdä sitä pelaajan todellista tasoa. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että Aaltosessa on näistä miehistä eniten potentiaalia. Siksi miestä pitäisikin kokeilla ylemmissä ketjuissa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ai niin arskalle tiedoksi, että Kemppainen valittiin maajoukkueeseen ja super-sakkea ei. Eli oikeat vertailukohdat meni nyt jo super-sakken edelle.


Pah, eihän tämä liity tähän ketjuun mitenkään. Kukas se tommonen Kemppainen on? Samaan kastiin voidaan laskea joku Kuusela ja muuan Konttinen. Ei kuulu niiden tekemiset enää meille. Konttinenhan muuten ylennettiin jopa vuokra-avuksi naapurimaahan. Astetta kovempi sälli, eh..

Super-Sakke 15+20=35

Fogi 5+15=20
Virtala 0+5=5
Nico 0+5=5

eli SS 35 vs. Ihmekolmoset 30...


Asiantuntijat tietävät asian todellisen laidan. Ihmeneloset kaatuu lujaa Dominaattorin käsittelyssä. Villeimmissä perversioissa voi lisätä vielä viisi pistettä Salmisen saldoon.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Aaltonen johtaa 100-0 super-sakkea tällä hetkellä tehoin 0+1. Myös paremmaksi mainitsemani vertailukohde Kemppainen on tehnyt jo tehot 0+2.

Aaltonen lienee ainut ketjun nelikosta, joka tulee peliaikaa saamaan säännöllisesti ainakin näin kauden alussa. Joten aika Aaltonen vs. Salminen tästä nyt tulee. Tosin Aaltonen joutuu antamaan tasoitusta, kun peliaika jää pienemmäksi kuin super-sakken.

Tehotilastossa erot ovat sitten sitäkin suuremmat, sillä super-sakken saldo on -3 ja Aaltosen +1.
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Tosin Aaltonen joutuu antamaan tasoitusta, kun peliaika jää pienemmäksi kuin super-sakken.

Tehotilastossa erot ovat sitten sitäkin suuremmat, sillä super-sakken saldo on -3 ja Aaltosen +1.


Ei, vaan Aaltonen joutuu rähisemään tusinakanukkien kanssa samassa ketjussa. Ulkomaalaisvahvistusten paikka on pääsääntöisesti aina kahdessa ensimmäisessä ketjussa. Enkä laske mukaan mitään stevesavianoja, jotka tyytyvät pieneen puolustavaan rooliin, vaan lähinnä gregjacinat, joilta odotetaankin tehoja.

Aaltonen on tulevaisuuden pelaaja, kuten Salminen on. Kumpi tempaisee kaulan toiseen tämän kauden aikana, sen näemme vielä.

Tehopörssin lukemat eivät ole yllätys. Vertailepa joukkueiden maalisuhteita.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Arnold kirjoitti:
Ei, vaan Aaltonen joutuu rähisemään tusinakanukkien kanssa samassa ketjussa. Ulkomaalaisvahvistusten paikka on pääsääntöisesti aina kahdessa ensimmäisessä ketjussa.

Ihan vaan kysyisin. Missä ketjussa nämä Lukon "tusinakanukit" pelaisivat mielestäsi Ässissä? Entä Nico Aaltonen? Onko ykkösen yläpuolella ketjuja?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ihan vaan kysyisin. Missä ketjussa nämä Lukon "tusinakanukit" pelaisivat mielestäsi Ässissä? Entä Nico Aaltonen? Onko ykkösen yläpuolella ketjuja?


Tusinakanukki on yleinen nimitys muiden joukkueiden pohjoisamerikkalaisille. Hyvässä lykyssä ovat vielä "aikuisten oikeasti" surkeita pelimiehiä. Esimerkkiä tästä ovat muun muassa TPS:ssa aikoinaan viilettäneet Tyler Bouck ja Craig Rivet.

Todellisuudessa Jacina ainakin menisi Ässissä kakkosketjuun. Jäisi Damonista tällä hetkellä. Collins voisi olla samassa ketjussa kuin Lukossa eli kolmosessa. Aaltonen ei mahtuisi tällä hetkellä edes kokoonpanoon.

Aaltonen on ketjun aihe, joten si(i)vutetaan nämä muut pelimannet pois tästä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Aaltonen on näköjään tulokkaiden pistepörssissä sijalla neljä sm-liiga.fi mukaan. Tehopörsississä(tulokkaiden) sijalla viisi, jonka peräpäätä yllättäen johtaa Ässien Jyrkkiö. Super-sakkekin peesaa hyvin Jyrkkiötä(336.) sijalla 326 tuossa koko "tehopörsissä". Aika kova rosteri kyllä Ässillä arskan mukaan, jos kerran Aaltonen ei mahdu mukaan.

Kohtuulisesti Aaltonen on kuitenkin aloittanut ja katsotaan nyt miten homma jatkuu, kun kolmosellekin pitäisi Uraman mukaan tuota YV-vastuuta tulla.
 

Korinekki

Jäsen
Nyt sai Fogström näyttöpaikan Saarelan ja Laaksosen välistä, mutta täytyy sanoa että miehen esitys oli kyllä todella kesy. Todella pehmeää pelaamista.
Noilla esityksillä ei asiaa mihinkään rooliin.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuo päätelmä Korinekilta siis yhden erän perusteella.

Totta kyllä, ettei vielä löytänyt kovin hyvin Saarelaa tai Laaksosta, mutta ihmekö tuo kun ihan kylmiltään joutui siihen. Harvassa on ne miehet, jotka pystyisivät Viinasen paikan täyttämään.

Mun mielestä kyllä kiekollisena pelasi paremmin mitä esimerkiksi Jacina, ja puolustussuuntaan myös aktiivisempaa otetta. Samassa ketjussahan nuo kolmannessa erässä viiletti.

Typerää mielestäni alle 10 minuutin peliajan perusteella tyrmätä, kolmoseen varmasti ihan pätevä kaveri.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Collins-Fogi-Jacina. Sen jälkeen kaikki saavat vapaasti haukkua Jacinaa tai Fogia. Minun siihen puuttumatta.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ensimmäinen katsaus Nelosten kauteen

Ovatko Ihmeneloset vastanneet huutoon? Tehollisesti näyttää tällä hetkellä tältä:

Koodi:
Nico Aaltonen 6 1+1=2 +4 2min	
Niklas Fogström 5 0+0 0 0min	
Marko Virtala 1 0+0 0 0min
Kim Nabb (Farmissa)


Aaltonen alkaa heräilemään kolmosketjussa myös tehollisesti, ainakin tämä päivä antoi osviittaa siitä. Fogström taistelee edelleen peliajastaan ja Virtalalla on myös tiukkaa. Nabb luovutti leikin ja haluaa ensi kaudella olla Tiukassa Triossa, johon kasataan sitten uudet ehdokkaat.

Ai niin, vertailun vuoksi, raumlaisse suosikki, Sakke on tehnyt kuudessa pelissä 2+2 pistettä ja 4min.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Ei tarvitse varmaan olla suuri ennustaja etta loyta Fogin johtamasta nelosketjua huomenna. Toivottavasti kulkee, nelja tehoketjua kun on viela kolmeakin parempi.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
TPS-pelin saldo: Marko Virtala kolmannessa ottelussaan SM-liigauran ensimmäinen tehopiste, maali. Nico Aaltonen samaisessa pelissä 13. hyökkääjän vastuullisessa roolissa. Fogström ei mahtunut kokoonpanoon ja Nabb Mestiksessä kasvamassa korkoa.
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
TPS-pelin saldo: Marko Virtala kolmannessa ottelussaan SM-liigauran ensimmäinen tehopiste, maali. Nico Aaltonen samaisessa pelissä 13. hyökkääjän vastuullisessa roolissa. Fogström ei mahtunut kokoonpanoon ja Nabb Mestiksessä kasvamassa korkoa.

Totta, 3. peli kokoonpanossa, mutta tänään vasta sai ekaa kertaa peliaikaa.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Fogi on pelannut ihan mukavasti siellä Ruotsinmaalla, ainakin teholliseti. Tänäänkin teki kaksi maalia. Ja pari peliä sitten 1+1, kolmossentterinä. Olkoonkin että sarja on 2. korkein sarjataso, mutta silti. Olisiko sittenkin järkevää ujuttaa Fogi jotenkin kokoonpanoon. Potentiaalia miehellä varmaan on.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Fogi on pelannut ihan mukavasti siellä Ruotsinmaalla, ainakin teholliseti. Tänäänkin teki kaksi maalia. Ja pari peliä sitten 1+1, kolmossentterinä. Olkoonkin että sarja on 2. korkein sarjataso, mutta silti. Olisiko sittenkin järkevää ujuttaa Fogi jotenkin kokoonpanoon. Potentiaalia miehellä varmaan on.

Ilman muuta tämä kaveri on ansainnut kunnollisen näyttöpaikan. Mitä v****a siellä tekee Jacina ja Koponen, jos Fogille ei anneta edes mahdollisuutta. Potentiaalia kuitenkin on moninkertaisesti näihin kavereihin verrattuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös