Tässä Karjalaisen juttu (www.karjalainen.fi):
Lauri Mononen palaa kaukaloon KalPa-ottelussa?
Jokipojat kohtaa tulevana lauantaina Mehtimäellä harjoitusottelussa mestiksen kärkijoukkueisiin lukeutuvan KalPan. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, niin joensuulaisen jääkiekkoilun legenda Lauri Mononen palaa kotijoukkueen paidassa kaukaloon 16 vuoden tauon jälkeen.
Lauri Mononen ehti kokea komealla urallaan SM-liigassa ja sitä edeltäneessä SM-sarjassa viiden eri joukkueen paidassa yhteensä 248 ottelua. Rapakon takana ”Late” puolestaan käväisi pelaamassa pari kautta 1970-luvulla pyörineessä NHL:n kanssa kilpailleessa WHA-liigassa.
Pohjois-Amerikasta Mononen palasi Suomeen, mutta vain lyhyeksi ajaksi. Sen jälkeen hän pelasi lähes neljä kautta Sveitsin pääsarjassa, minkä jälkeen koitti lopullinen paluu Suomeen. Viimeiset ottelunsa Late pelasi kaudella 1984-85 kotikaupungissaan Joensuun Kiekko-Poikien paidassa divisioonatasolla.
A-maajoukkuepaitaa Lauri Mononen ehti sovittaa päälleen kunnioitettavat 145 kertaa. Arvokisakokemusta kertyi kuusista MM-kisoista ja yksistä olympialaisista.
Vuoden 1972 Sapporon olympialaiset ovatkin varmasti jääneet Laten muistiin, sillä hän oli niissä Suomen tehokkain pelaaja iskemällä viidessä ottelussa seitsemän täysosumaa. Vain kolme suomalaiskiekkoilijaa on kautta aikojen pystynyt tekemään enemmän maaleja yhdessä olympiaturnauksessa – ja nämäkin kaikki vuonna 1960 Squaw Valleyn kisoissa USA:ssa. Seitsemään osumaankin on päästy vuoden 1972 jälkeen vain kahdesti, viimeksi Teemu Selänne Albertvillessa 1992.
Uransa lopettamisen jälkeen Mononen on pitänyt täydellistä hiljaiseloa kiekkoilusta aina näihin päiviin saakka. Kunnonkohotus alkoi kuitenkin jo keväällä lumien sulaessa – rullaluistellen. Lenkit pitenivät muutamasta kilometristä lopulta 60-80 kilometriin.
- Koko ajan alkoi tuntua paremmalta ja paremmalta.
Päätös punaisen numero viidentoista paluusta syntyi lopulta pitkän harkinnan ja seuraväen houkuttelujen myötä. Mononen kertoo Pohjois-Amerikan aikoinaan ajatelleensa pelaavansa vielä viisikymppisenä. Nyt 52-vuotiaana tuo nuoruuden haave olisi tarkoitus toteuttaa – mikäli lauantaina jäällä lievästi loukkaantunut nivunen vain kestää.
- Tunne on aika voimakas, minulla on uskomaton halu päästä pelaamaan. Ihan rauhassa täytyy lähteä, ja jos tunnen hyvän fiilingin, niin haluan mahdollisimman paljon peliaikaa, Mononen sanoo.
Tiukka peli
tiedossa
Jokipoikien valmentaja Jouni Varis ei ole vielä päättänyt, minkä ketjun sentteriksi Lauri Mononen on tarkoitus istuttaa. Legenda saa ensin näyttää kykynsä joukkueen harjoituksissa keskiviikkona, torstaina ja perjantaina.
Itse ottelusta Varis osaa odottaa haastavaa:
- Mestiksen kärjen ja Suomi-sarjan kärjen välillä pitäisi olla selvä tasoero, vaikka mestiksen häntään sitä ei meillä olisikaan. Lähdetään tietysti voittamaan peliä.
KalPa antaa siinä mielessä Jokipojille tasoitusta, että se ei pääse Joensuuhun aivan parhaalla miehistöllään. Muun muassa pistepörssin kolme kärkinimeä huilaavat, koska he lähtevät jo joulupäivänä mestis-maajoukkueen mukana turnausmatkalle Ranskaan. Täksi kaudeksi Jokipojista Kuopioon siirtynyt – ja siellä varsin pirteästi pelannut - Henri Huohvanainen sen sijaan nähdään varmasti KalPan paidassa Mehtimäellä kello 15 alkavassa kamppailussa.
- Ajankohta tähän harjoitusotteluun ei valitettavasti ole meille ihan paras mahdollinen. Edustuksesta saadaan vajaa kolme kenttää ja loput sitten otetaan A-junnuista, KalPan valmentaja Mika Pieniniemi ennakoi ja uskoi nuorten pelaajiensa ottavan kunnia-asiana sen, mikäli samaan kaukaloon Monosen kanssa pääsevät.
* * *
Ja kysymys kuuluu: olisiko tämä jo jonkin sortin ennätys, jos Mononen pelaisi (siitäkin huolimatta, että kysessä on vain harkkamatsi)? Entä onko tietoa ikäennätyksistä virallisista sarjaotteluista, jopa jotain linkkitä tms..?