Valinnat menivät täysin odotetusti.
1. Pitkämäki
2. Boström
3. Mattsson
Ruotsissa muuten vuoden urheilijatitteliin vaadittiin Golfissa maailmanlistan 3. sija. Zlatanin suoritukset joka on yksi Euroopan pahaista jalkapalloililijoista ei riittänyt titteliin, hiihdon 50 km:n ylivoimaisesta maailmanmestarista puhumattakaan. Susi Kalle Oikarinen oli aikoinaan vastaavalla suorituksella ainoa vaihtoehto vuoden urheilijaksi Suomessa.
Suomessa sanotaan nykyään että Pitkämäki voitti hopeaa ja Mattsson, Evilä, parisprinttinaiset ym. voittivat pronssia. Ilonen ja Nieminenkin ovat joskus voittaneet jotain esim. muutaman kakkosluokan turnauksen, mutta saavutukset ovat kaukana ruotsalaisten sijoituksista, rankkauksista ja saavutuksista todellisissa ykkösluokan turnauksissa.
Kyllä ajat ovat muuttuneet. Ennen olisi sanottu että sai tai saavutti hopeaa tai pronssia, mutta ei olisi kuuna päivänä olisi sanottu että joku voitti hopeaa tai pronssia. Pitkämäki sentään oli lajissaan maailman tilastoykkönen.
Urheilugaalaa on myös paisutettu kohtuuttomasti, koska itse pääasia kerrottiin ohjelman viiden viimeisen minuutin aikana. Kun oikeita voittajia ei oikein enää löydy niin keksitään lisää erilaisia palkintoja tai muistellaan vanhoja menestyksiä. Kaikki kunnia kuitenkin vanhoille mestareille.
Yksilö- ja joukkuelajeihin voittaisiin valita myös omat vuoden urheilijat koska niitä on vaikea verrata keskenään. Joitakin turhia lehdistö- ym. palkitsemisia voitaisiin sen sijaan jättää pois, koska niillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä urheilun kanssa. Tulee vähän sellainen tunnelma kuin viihdeohjelmista kun siellä vieraillaan vuoron perään toisten ohjelmissa ja haastatellaan toisia. Urheilutoimittajat palkitsevat gaalassa toinen toisiaan.