Mainos

20 pisteen metsästys

  • 332 653
  • 1 881

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sen verran maukas juhlinta on @Virveliä kainaloon menossa, että meinasin jo hypätä vankkureihin.
Pysy vahvana, poikani. Kutsu on maukas, se on viettelevä. Mutta se on kärsimättömien harhaoppineiden iljettävä väännös, ja suoranainen pyhäinhäväistys Teksti-TV:n kaikkitietävää sivua 235 kohtaan.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Noniin.

Onko kierroksen ja päivän rajanveto hämärtynyt 20 pisteen kierroksen hullunkiilto silmissänne? Onko kukaan ennen tätä päivää väittänyt, että Ameriikkojen aikaa päiväpelinä pelattava peli kuuluisi eri kierrokselle kuin siellä normaaliin ilta-aikaan pelattava peli? Kierrokset on aina laskettu Ameriikkojen aikaa, ei meidän aikaa. Katsokaamme esimerkiksi tätä iltaa. Lauantaisin on melko usein noin klo 19 Suomen aikaa alkavia pelejä. Usein sanoisimme, että Detroit-Islanders aloittaa kierroksen 5.11.-6.11.2022, jota voimme seurata 20 pisteen kiilto silmissämme. Miten siis Suomen aikaa klo 20 alkava Columbus-Colorado voisi sitten yhtäkkiä kuulua Ameriikkojen aikaa edellisen yön kierrokseen? Ei, kyllä se niin on, että eilen nähtiin Ameriikkojen aikaa päivä peli, joka aloitti kahden pelin kierroksen. Samaten emme voi laskea Ahon, Teräväisen ja Kotkaniemen urotekoja Carolina-Buffalo-ottelusta mukaan katsoessamme klo 19 alkavassa pelissä Olli Määtän tai klo 20 pelissä Laineen, Rantasen tai Lehkosen suorituksia. Oletuksemme aina on ollut, että kierros katsotaan Ameriikkojen ajan mukaan ja toisinaan sille kierrokselle mahtuu päiväpelejä ja iltapelejä, tai meidän ajassamme prime time -pelejä ja yökukkumispelejä. Täten oli viime yönä, täten on myös ensi yönä.

Mielipiteitä kuitenkin mahtuu maailmaan monia. Siirtykäämme faktojen maailmaan. Ottakaamme malliksi kaikkien aikojen ensimmäinen 19 pisteen kierros, joka saavutettiin Ameriikkojen aikaa February 28 2009 pelatuissa peleissä (kiitokset @jalperi , jonka viestiä Jippo lainaa).
19 (11+8) 28.02.2009; S.Bergenheim 2+0; V.Koistinen 1+1; S.Koivu 1+1; T.Ruutu 1+1; O.Jokinen 1+0; A.Miettinen 1+0; V.Peltonen 1+0; A.Pihlström 1+0; J.Ruutu 1+0; T.Selänne 1+0; L.Korpikoski 0+2; J.Jokinen 0+1; M.Koivu 0+1; J.Lehtinen 0+1"
Tämä kierros aloitettiin peleillä WSH-BOS, NJD-FLA ja ANA-DAL. Nämä kaikki pelit pelattiin Suomen aikaa illalla. Täten meidän tulisi poistaa listalta henkilöiden V.Peltonen 1+0, T.Selänne 1+0 ja J.Lehtinen 0+1. Saavutamme päivälle 1.3.2009 Suomen aikaa pisteet 16. MUTTA, asiahan ei vielä pääty tähän. Samaiset joukkueet ovat myös viikonlopun toisena päivänä pelanneet Ameriikan ajan päiväpelejä. Nämä pelit ovat PHI-NJD, CHI-LAK, PIT-DAL sekä FLA-WSH. Valitettavasti suomalaisurotekoja ei silloin tehty, joten päivänä 1.3.2009, jäämme pisteisiin 16 - kauas 20 pistettä päivässä -saavutuksesta.

Muistakaamme aiemmin mainitut ottelut WSH-BOS, NJD-FLA ja ANA-DAL. Tokihan nämä tulee sitten sijoittaa edellisen päivän puolelle. Tällöin muun muassa S.Koivu 0+1, V.Leino 0+1 ja V.Filppula 0+1 ovat ihastuttaneet sydämiämme. Ei auta, päivä 28.2.2009 jää vain kuuteen pisteeseen.

Mikäli käytämme menneisyyden saavutuksia, mukaan lukien 28.2.2009 (ensimmäistä 19 pisteen kierrosta), mittatikkuna tulevaisuuden pyrkimyksillemme (20 pisteen metsästys), emme voi ajautua pois suunnastamme. Meidän tulisi rakentaa uusiksi koko ajanlaskumme Al Pudaksen päivistä lähtien, jos haluaisimme rakentaa itsellemme päivän 4.11. saavutuksista itsellemme sateenkaaren pään.

Nämä eivät ole mielipideasioita, joista voi kiistellä. Nämä ovat faktoja.
 

Waluigi

Jäsen
20 pisteen kierroksen julistaminen tässä tilanteessa on kuin Neville Chamberlainin "Rauha meidän eliniäksemme" tai demareiden vappusatanen. Jäätte historian väärälle puolelle.

Nyt vain joku puolue ottaa 20 pistettä eduskuntakampanjansa keskiöön niin sellainen 140 paikkaa on minimitulos. Nato-matkat Turkkiin ja Unkariin jäihin heti, Petteri ja kumppanit ryhtyvät saunottamaan Bettmania vähintään viikoittain.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Sanoisin, että @Virveliä kainaloon on ollut hiukan liian hätäinen allekirjoituksensa kanssa.

Suomen aikaa klo 18 jälkeen alkavat ottelut aloittavat kierroksen ja seuraavan päivän aamuna loppuvat matsit sen lopettavat. Ei tää niin vaikeeta oo :)
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
On tämä vittumainen tilanne. Koko aamupäivän olen juossut kodin ja torin väliä, korkannut ja laittanut kiinni. Yhtään en ole vielä ottanut. Otanko? Ehkä en. Ammattiapua kohta kaivataan.
Eilisestä illasta asti on juotu pelkkää Bollingeria ja kuudes pullo aukesi juuri täällä puiston penkillä.

Äsken joku Tapio Suomisen näköinen jannu tuli keskeyttämään "On vain yksi kaks-kolme-viis, hei..." laulumme ja kertomaan meille, että "juhlat vois loppuu, nuo t-paidassanne olevat (tähänkin ketjuun laittamani) kuvakaappaukset ovat sivulta 23..."

Vedimme kyselemättä pataan, käytimme kloroformia ja sidoimme jannun puuhun, teippasimme suun ja puimme jokeri-paitaan.

Tässä kohtaa saapuivat poliisit paikalle ja laittoivat meidät pahasti nippuun, ennen kuin ehdin maijan takapaksissa kertoa, että 20 pistettä on tullut sivulla 235 täyteen.

Tässä kohtaa skoudet ymmärsivät mistä on kyse ja varmistivat, että jannua ei todellakaan vapauteta puusta vaan syytetään petoksesta, väärennysrikoksesta ja puuhun sekaantumisesta julkisella paikalla.

Meidät vapautettiin heti ja tässä kohtaa muistin, että jannu oli maininnut ennen tajunnan lähtöä, että hänen puhelimessaan on avoinna eiliseltä sivu 235 ja hän pyysi katsomaan sitä.

Menimme antamaan lisää kloroformia, kun teipin läpi alkoi kuulua epäselvää kovaa muminaa. Otimme kloroformin vaikutettua jannun etusormesta kiinni ja avasimme hänen puhelimensa lukituksen.

MITÄ HELVETTIÄ! Totuus iski vasten kasvoja ja paljastui, että kuvakaappaukseni olivat sivuilta 236.

Tässä kohtaa poliisit takavarikoivat kaikki Bollinger-laatikot, ja mainitsivat, että törkeästä petoksesta napsahtaa tässä tapauksessa varsin todennäköisesti se neljä vuotta kovaa.

Ainoa tapa välttää mahdollinen syyte oli lahjoittaa Bollingerit poliisien pikkujoulusäätiölle, sekä pyytää anteeksi jokaiselta joka ehti saada elämänsä suurimman aivo-orgasmin NHL:n kautta aikojen tärkeimmän tavoitteen täytyttyä.

#Anteeksi

PS. mikä Afrikan maa ottaa vastaan 100 mestaruuslippistä ja t-paitaa?
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Päivämääristä kun puhutaan niin Suomen aikaa niin vielä omaksi päänsäryksi nousisivat pelit, jotka menevät Suomen aikaa kahdelle päivälle.

Edmonton-Dallas on merkitty alkavaksi tänään klo 22. Ekassa erässä Jesse Puljujärvi tekee maalin, ja Roope Hintz vastaa Miro Heiskasen syötöstä, ja ekalle tauolle mennään tilanteessa 1-1. Toisessa erässä joku McDavid tehoilee ja suomalaisten voimin Stars yrittää pysyä perässä. Hintzille toinen maali ja Joel Fucking Kiviranta syöttää Starsin kolmannen osuman. Oilers johtaa kuitenkin 4-3 toisella tauolla.

Kolmas erä alkaa Suomen aikaa 23.55 ja kellon näyttäessä täällä 23.59 Jani Hakanpää tykittää tasoituksen, mutta tuomari menee tuon osuman hylkäämään jonkun Stars-pelaajan häiritessä Oilers-maalivahtia. Stars haastaa tilanteen ja sitten huomataan, että Oilersin pelaaja työnsi oli syyllinen tilanteeseen, joten ollaan jo sunnuntain puolella, kun maali lopulta hyväksytään.

Pulju syöttää Oilersin johtomaalin, mutta Hintz viimeistelee hattutemppunsa ja jatkoaika odottaa. Miro Heiskanen sooloilee Starsille voiton, Hintz saa syöttöpisteen.

Komea kymmenen pisteen peli suomalaisittain, mutta miten tuo pitää laskea. Viisi pistettä lauantain ja viisi pistettä sunnuntain puolella? Vai kuusi ja neljä tuon Hakanpään maalin takia?
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Luin @Mazaa postauksen ensin omaan rauhalliseen tahtiin merikaapelia pudottaessa, jonka jälkeen heti kohta perään uudestaan kuvitellen sen Juha Vuorisen lukemana. Otanta tulevasta Juopon lätkähullun teksti-tv:n käsikirjasta.
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
On tämä hämmentävää. Mieleen tulee informaatiovaikuttaminen, sekavaa tietoa tulee jokapuolelta.

Aivan kuin tämä olisi masinoitu jostain!?!

Venäjän trollit?

Sahaavatkohan he Itämerellä kaasuputkea poikki samalla, kun koko Suomi on sekaisin ja seis tästä epätietoisuudesta?

Jotenkin ei vain osaa olla mitenkään. Mitä me tässä koemme? Onko tämä sukupolvikokemus?
 
Viimeksi muokattu:

agent082

Jäsen
On tämä hämmentävää. Mieleen tulee informaatiovaikuttaminen, sekavaa tietoa tulee jokapuolelta.

Aivan kuin tämä olisi masinoitu jostain!?!

Venäjän trollit?

Sahaavatkohan he Itämerellä kaasuputkea poikki samalla, kun koko Suomi on sekaisin ja seis tästä epätietoisuudesta?

Jotenkin tosi ei vain osaa olla mitenkään. Mitä me tässä koemme? Onko tämä sukupolvikokemus?
Toivottavasti presidenttimme reagoi tähän ja antaa lausunnon ennen kuin tilanne kriisiytyy.
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Kyllä ei ole mallillaan tämä keskustelu. Vahvaa harhaoppisuutta selkeän ja saavuttamattoman 20 pisteen osalta. Juodaan pojat ja tytöt joka tapauksessa kaikki tänään runsaasti ja ihmetellään huomenna krapuloissamme, että mikä meihin meni - ja jatketaan odotusta iäisyyteen.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän 20 pistettä mitenkään nyt täyttynyt ainakaan yhden kierroksen osalta, kun muut pelit olivat to-illan kierroksella jenkkiaikaa ja eilinen Nokia Areenan peli oli perjantain päiväpeli jenkkiaikaa.

Eri päivä, eri kierros ja saahan sitä ihminen toki juhlia mitä haluaa ja vaikka viisikymppisiään joskus 37-vuotiaana jos ruuvaa kriteerit päin helvettiä, oikeassa elämässähän 20 tehopisteen suomalaiskierrosta odotetaan edelleen.

Tuollaisia otteita nyt tehojen puolesta mitä pari viime päivää toi tullessaan niin maaginen raja puhkotaan hyvinkin pian jo marraskuun aikana, kuten uskalsin jo joskus edellisviikolla tänne ennustaa.

Lähellä se on ja sitten juhlitaan aiheesta!
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ehdotan 20 pisteen-neuvoston kokoontumista, jossa määritellään selkeä oppikirja siitä, miten suomalaisten 20 pisteen kierros katsotaan toteutuneen.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Artturi Lehkonen ja Mikko Rantanen lyövät alkutahdit 23 pisteen suomalaiskierrokseen.
 
Aamuherätyksen aikaisia tunnelmia: Carolina 7 maalia, Columbus 5 maalia, Rangers 8 maalia, Colorado 5 maalia, Nashville 3 maalia... Viime yön kierroksella "suomalaisjoukkueet" tehoilivat urakalla, nopeasti laskettuna yhteensä 36 maalin verran. Näistä suurin osa, 30 maalia, sellaisilta joukkueilta, joissa pelaa yksi tai useampi suomalainen ykköskentässä. Kai se maaginen 20 pistettä nyt vihdoin meni "virallisesti" kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan rikki?!

...no eipä mennyt, eikä ollut edes lähellä. Pysyn kannassani: ei tule tapahtumaan tällä kaudella.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
En pidä @Virveliä kainaloon allekirjoituksesta edes vähää alusta.
Itse sytyn. Kyseessä pakko olla enneuni. Oikein märkä semmoinen. Kun se unelmien Mimosa tai Mikko on juuri lämpimänä ja ollaan juuri alkamassa pelaamaan kovilla panoksilla ja yhtäkkiä heräät pimeästä makkarista yksin. Epätoivoisesti yrität pitää silmiä kiinni, "älä lopu vielä, älä lopu vielä", mutta kylmä todellisuus lävähtää vasten kasvoja ja seuraava uni käsittelee jotain noloa yläastemuistoa.

Siitä sitten leuka rintaan ja kohti uutta työpäivää. Ehkä ensi yönä sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös